Yhdistyksen nimi on Oulun Yliopiston Biofyysikot ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on perustettu vuonna 1978 ja se on suomenkielinen.
Yhdistyksen tarkoituksena on
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voi liittyä jokainen Oulun yliopistossa biofysiikkaa opiskeleva henkilö sekä Oulun yliopiston biofysiikan laitoksella työskentelevä akateemisen loppututkinnon suorittanut henkilö.
Yhdistyksen seniorijäseneksi voi liittyä yhdistykseen varsinaisena jäsenenä kuulunut henkilö, jota ei ole erotettu yhdistyksestä sääntöjen § 9 toisesta momentista ilmenevistä syistä ja joka ei enää voi kuulua yhdistykseen varsinaisena jäsenenä.
Yhdistyksen kannattajajäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.
Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka on huomattavalla tavalla tukenut yhdistystä tai erittäin ansiokkaasti toiminut yhdistyksen tavoitteiden edistämiseksi. Ehdotuksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus ja se otetaan käsiteltäväksi seuraavassa yhdistyksen kokouksessa. Ellei ehdotusta yksimielisesti kannateta, se katsotaan rauenneeksi. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.
Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Yhdistyksen hallitus voi päätöksellään erottaa jäsenen, joka
Yhdistyksen kokous voi päätöksellään erottaa jäsenen, joka
Ennen päätöksentekoa asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa, jollei erottamisen syynä ole näissä säännöissä mainittujen maksujen maksamatta jättäminen.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri sekä enintään yhdeksän muuta jäsentä, jotka hoitavat yhdistyksen eri toiminta-aloihin kuuluvia tehtäviä.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallituksen valitsee syksyn viimeinen yleiskokous yhdistyksen varsinaisista jäsenistä. Puheenjohtaja voi olla seniorijäsen. Hallituksen toimintakausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen kokous voi vapauttaa hallituksen jäsenen tehtävistään pätevien syiden perusteella ja valita hänen tilalleen toisen henkilön.
Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi ainakin kaksi jäsentä on läsnä. Hallituksen tehtäviin kuuluu:
Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla, varapuheenjohtajalla, sihteerillä ja rahastonhoitajalla. Nimen kirjoittavat näistä kaksi yhdessä, talousasioissa rahastonhoitaja yksinään.
Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen toimeksiannosta puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kokous on kutsuttava koolle, jos vähintään neljä jäsentä tai 1/10 jäsenistä asiansa ilmoittaen kirjallisesti niin vaatii. Ylimääräinen kokous on pidettävä kahden kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Kokouksesta on ilmoitettava vähintään viittä arkipäivää ennen kokousta yhdistyksen ilmoitustaululla.
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen tulee luovuttaa tilit ja tilinpäätös tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan on annettava lausuntonsa hallitukselle viimeistään kahta viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan vuosittain syyskokouksessa kaksi tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt.
Yhdistys kokoontuu kevätkokoukseen vuosittain maaliskuun 31. päivään mennessä. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Yhdistys kokoontuu syyskokoukseen marras-joulukuussa. Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Yhdistyksen kokouksessa on puhevalta kaikilla jäsenillä ja
äänioikeus kaikilla varsinaisilla ja kunniajäsenillä. Mikäli
seniorijäsen toimii puheenjohtajana, hänellä on äänioikeus.
Kokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan koollekutsuttu.
Asiat päätetään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä
säännöissä ei toisin määrätä. Äänestys on suoritettava suljettuna,
jos äänioikeutettu jäsen sitä vaatii. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, paitsi vaalissa, jossa ratkaisee arpa.
Yhdistys voi valita oltermanniksi jonkun biofysiikan jaoksen henkilökunnasta. Oltermanni toimii yhdistyksen neuvonantajana ja yhdysmiehenä yhdistyksen ja yliopiston viranomaisten välillä.
Muutoksia ja lisäyksiä näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos yksinkertainen enemmistö ehdotusta yhdistyksen kokouksessa kannattaa ja seuraavassa aikaisintaan kahden viikon kuluttua pidettävässä yhdistyksen kokouksessa 2/3 läsnäolevista äänioikeutetuista jäsenistä sen hyväksyy. Näistä kokouksista toisen on oltava syys- tai kevätkokous.
Kysymys yhdistyksen purkamisesta käsitellään kahdessa sitä varten koolle kutsutussa yhdistyksen kokouksessa. Lopettamispäätökseen vaaditaan kummassakin kokouksessa, jotka on pidettävä vähintään kahden viikon väliajoin, 4/5 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu siirtyvät sen jäljelle jääneet varat suomalaisen biofysiikan tutkimuksen tukemiseen. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi, käytetään varat samaan tarkoitukseen.
Yhdistyksen purkautuessa arkisto siirretään Oulun yliopiston ylioppilaskunnalle.
Yhdistyksen purkautumisesta on tehtävä ilmoitus yhdistysrekisteriviranomaisille.
Muissa kysymyksissä noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.