Kuulumisia syyskuulta, ikää alle 7 kuukautta

28.9.2004, Tiistai, Prinsessa

Kävästiin eilen papan kanssa asioilla kaupungilla ja ihan uteliaisuudesta puntarilla. Nyt se vaaka näyttää jo yli kuutta kiloa, vaikka minä en ole mikään herkkusuu.

Joillekin ruoka vaan maistuu.

Peppi osaa kopata pallon ilmasta! Näyttävimmät kopit on tehty puolentoista metrin päästä suoraan heitosta. Isäntä taisi innostua tästä uudesta leikistä vähän liikaa, sillä pari kertaa pehmeä vinkupallo lopsahti keskelle Pepin otsaluuta, eikä Peppi tykännyt tästä yhtään. Siitä lähtien Peppi alkoikin ensin väistämään palloa ja hyökkäämään sen kimppuun vasta pompusta. Ei tässä näin pitänyt käydä! Takaisin lähtöruutuun.

Isäntäväki rohkaisi mielensä ja nouti vaalean ja pehmoisen olohuoneen maton varastosta meidän kaikkien iloksi. Peppi on ollut käytännössä sisäsiisti aivan pikkupennusta asti, mitä nyt jokunen pisu on lirahtanut vieraalle matolle ja vaikka yöllä pissataan edelleen paperille. Silti, jostain kumman syystä, uudelle matolle täytyi tehdä PM(Pepin Maailma)-testivertailu eli liruttaa sen päälle. Näin on käynyt jokaiselle matolle, kun se on tuotu sisään varastosta, mutta yhden pisun jälkeen matto on jäänyt rauhaan. Isäntäväkipä oli fiksu ja hankki Säästökuopasta upouuden höyrypesurin! Loistava laite, jonka pitäisi kuulua koiranpentupakkaukseen vakiovarusteena. Höyrypesurin osto on ollut hankintalistalla alkukesästä asti. Pepin Rovaniemen mummu ja pappa osoittivat laitteen kätevyyden siivotessaan hymyssä suin Peppulan testituloksia. Surrurrur.

Ai niin, meidän lähelle on tullut uusi koirapuisto. Aiemmin koirapuistoon on pitänyt mennä autolla, mutta Kuivasjärven koirapuistoon jaksaa kävelläkin. Ainoa huono puoli puistossa on sen hiekka-alusta. Järkevämpää olisi ollut tuoda puistoon hienon uimarantahiekan sijasta vaikkapa pientä sorakiveä, joka ei tarttuisi niin helposti turkkiin. Käytiin testaamassa puisto yhdessä Ransun kanssa. Peppi nautti täysin siemauksin kun sai hiekka pöllyten juosta tuhatta ja sataa. Mamma ei puolestaan tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, kun koira näytti jälleen kerran siltä kuin sen turkkia ei olisi ikikä pesty.

Paita ja peppu

26.9.2004, Sunnuntai, Mälsää

Vollotin aamulla vähän aikaa sukkahousut suussa mamman ja papan edessä, mutta kukaan ei alkanut leikkimään minun kanssa. Sitten aloin haukkumaan mammalle, että "Hei mamma! Minäkin olen olemassa", mutta ei se katsonutkaan minua. Sitten menin tökkimään kuonolla reiteen ja haukuin lisää, mutta yhtäkkiä mamma suuttuikin minulle jostain kumman syystä!?! Yritin juosta häntä koipien välissä karkuun, mutta mamma nappasi minut heti kiinni ja piti ankaran puhuttelun. Menin papan luo möksöttämään ihan vaan mamman kiusaksi. Pappa on kiva ja mamma on ihan tylsä. (Huom! Olen vasta herännyt ja tukkani sörröttää miten sattuu.)

Pepillä on omituinen tapa kääntää mattojen päädyt rullalle. Neiti tallustelee kaikessa rauhassa kohti mattoa, tarttuu kulmasta kiinni ja taittaa sen maton päälle. Tätä tapahtuu noin viisi kertaa päivässä. Sitten mutustellaan maton reunusta tai muuten rötvätään pehmustetun paikan päällä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kieltosanat menevät kuuroille korville, vaikka maton mutustaminen kyllä loppuu. Maton kääntely on aika harmiton tapa, hassu jopa, mutta ei mikään toivottavakaan.

Tänään on näyttelyharjoitukset aamupäivällä. Menemme tapaamaan coton-kavereita taas pitkästä aikaa. Harmi vain, että Fluffy ei ole tulossa tällä kertaa.

22.9.2004, Keskiviikko, Mutakylpy

Kävimme eilen Ransun kanssa koirapuistossa ja löysimme sieltä isooon mutalammikon. Oi voi, tuossahan olis kiva kiehnätä. Kurkkasin äkkiä puun takaa, että näkeeköhän se mamma minua tänne asti. Ja näkihän se. Arveli varmaan, että mitähän piruuksia se Peppi siellä suunnittelee. Sitten mamma tajusi, että 'ai niin pentele, siellä on se mutalammikko!' "Peppi, eiiiiiii, et mene sinne!", huusi mamma ja lähti juoksemaan meitä kohti! Ja siitähän minä vasta riemastuin! Hihii, menenpäs sittenkin! Niin minä aloitin rallini mudassa. Litläts, onpas pehmeää ja upottavaa, mutta tosi kivaa. Välillä juoksin täysillä puistonpenkkiä ympäri ja pöllytin hiekkaa minkä tassuista pääsin. Sain hepulin! Eihän isäntä ja emäntä meinanneet saada minua kiinni ollenkaan, niin hauskaa minulla oli. Juoksin niin kovaa, että korvani muurautuivat umpeen enkä kuullut yhtään mitä mamma ja pappa huutelivat. Sitten mamma huijasi minut muka tarjoamalla makupalaa ja minä hölmä uskoin. Ilkeä temppu. Makupalan sijasta minut kiskottiin lätäköstä pois ja kannettiin tassut ilmassa autoon koppaan ja sieltä suoraan suihkuun. Nolotti vähän. Eikö ne mamma ja pappa vieläkään usko, että sateella ei kannata mennä koirapuistoon. Minun pitäisi kuulemma hankkia kuulolaite.

Kuulen aivan hyvin, älä häiritse ruokailuani!

Tänään kävin Jerryn luona kyläilemässä. Meillä oli hullunhauskaa juoksennella pitkin syksyistä nurmikkoa niin että lehdet pölisi. Piipahtipa pihamaalla pikkuruinen Kasperi-cotonikin, kolmekuukautinen pumpulipallo. Olenko minäkin ollut joskus noin pieni ja pippurinen? Joonas-pojan kanssa leikittiin vetoleikkiä ja heiteltiin palloa. Kyllä nuo ihmislapsetkin on ihan kivoja, vaikka meidän pihan lapsille saatan joskus murahtaa, kun ne juoksevat koko konkkaronkka minua kohti. Sitten tapasin vielä yhden hiljaisen kaverin, joka ei alkanut leikkimään minun ja Jerryn kanssa ollenkaan, vaan hissutteli ihan omissa oloissaan. Se oli kissa ja ihan kiva. Kävin nuuskimassa sen pyllyä.

19.9.2004, Sunnuntai, 5.75

Eläinlääkärin puntari seisahtui noin viikko sitten 5.75 kg kohdalle. Jos meinaa pojille pärjätä painileikeissä, täytyy nappulan murea maistua. Emme edes muista koska viimeksi ateria olisi jäänyt syömättä.

Koirapuiston kollit saavat välillä kyytiä yrittäessään lähennellä Peppiä yliaktiivisesti. Enää ei heittäydytä selälleen avuttoman pennun lailla tai mulkoilla surkeana mammaa ja pappaa kulmien alta, vaan näykitään kaulanseutua niin että omistajia hirvittää. Herraskoirat ymmärtänevät äkäpussin eleet onneksi ystävällismielisiksi eikä meidän ole tarvinnut todistaa koiratappeluita. Pienen pieni kahakka kerran kuitenkin syntyi Pepin ja jonkun karvaisen kaverin välillä heti tutustumisvaiheessa, ilmeisesti Pepin liian suuren egon tai karvaturrin heikon itsetunnon vuoksi. Peppi alistuu selvästi isompien koirien edessä, mutta tilanne onkin toinen jos vastassa on suunnilleen samaa ikä- ja kokoluokkaa edustava sesse. Näyttää siltä, että Peppi ei ole enää pelkkä pentu kaikkien koirien silmissä.

Eikä tilanne ole mitenkään stressaava Pepin kannalta. Neiti kyllä hakee turvaa meistä omistajista aina tarpeen tullen eikä kuvittele suojelevansa laumaansa tai muuta vastaavaa. Leikki Pepillä on mielessä, kun koirapuistoon mennään. Kaikki muu on vasta pientä totuttelua aikuisten koirien maailmaan.

Peppi oli viikonloppuna onnensa kukkuloilla, kun mummo ja pappa kävivät kylässä. Ei mitään mälsiä arkileikkejä ja loputtomia sääntöjä, vaan makkaraa ja ärjypainia auringonlaskuun asti.

11.9.2004, Launtai, Täytin tänään puoli vuotta!

Eläinkaupasta tarttui jotain mukavaa mamman ja papan tassuihin puolivuotispäivänäni. Kanankaulaksi sitä sanoivat ja hyväähän se oli. Mums mums.

Koirapuistosta olen saanut paljon uusia ystäviä eikä kenenkään kanssa ole ollut mitään riitaa - tai no, en tykkää yhdestä faraokoiranpennusta alkuunkaan. Meidän leikkityylimme eivät vaan yksinkertaisesti sovi yhteen.

Peppi kyllä osaa ärsyttää toisia isokokoisia koiria yhtä lailla vilistämällä vierestä tuhatta ja sataa sekä haukkumalla pylly pystyssä: "Hei kaveri, lähde nyt ajattamaan!" Sitten painellaan häntä koipien välissä innon ja pelon rajamailla puistonpenkin alle tai jonkun ihmisen jalkojen juureen turvaan. Välillä isäntäväkeä hirvittää, kun pikkuneiti viistää rakettina maata pitkin harhautellen kömpelömpiä, kymmenen kertaa suurempia sessejä aivan niiden tömistelevien jalkojen juuressa. Onneksi neidillä pelaa kuitenkin vielä jonkin verran itsesuojeluvaisto. Tokihan koirapuistossa on yleensä myös oman kokoista seuraa ja silloin mennään ja täysillä. Kyllähän se niin on, ettei ihminen voi koskaan korvata koiralle toista koiraa leikkikaverina. Koirien leikki on mukavaa katseltavaa ja yleensä koirapuistosta lähtevät niin omistajat kuin koiratkin hymyssäsuin kotia kohti.

Eräs kaunis aamu Peppi hoksasi, että rapsutus onkin mukavaa. Saapa nähdä kuinka pysyvää tämä hellyyden hakeminen tulee olemaan.

Rapsuttakaa minua! Tykkään kieriskellä selälläni samalla, kun isäntäväen pienet lonkerot hierovat minua joka puolelta. Sylissä kutkuttelusta voisin nauttia jopa muutamia minuutteja!

Muistatteko vielä, kun tapasin heinäkuussa vauhdikkaan Nella-cotonin, jonka kanssa vietimme kesäisen päivän koirapuistossa juosten hippaa ja kaivaen kuoppaa. Käytiinpäs vielä uimassakin yhdessä Valkiaisjärvellä. Ajattelin ilahduttaa teitä ystäviäni muutamalla kesäisellä kuvalla, joissa me Nellan kanssa poseerataan ja leikitään. Toivottavasti kuvat tuovat hieman piristystä kylmään ja tuuliseen syksyyn. Mamma odottaa jo innolla talvea ja lunta, koska haluaa nähdä, kuinka minä suhtaudun lumeen. Mitä ihmeen lunta? Minä olen kesänlapsi. En minä vielä tiedä mitään lumesta. Se on kuulemma kylmää, valkoista ja pehmeää. Mamma uskoo, että minä villiinnyn täysin kun pääsen hankeen pyörimään. Tulisipa se kirkas lumi nopeasti, ettei tarvitsisi kysellä jokaiselta pimeässä vastaan tulevalta hiipparilta, että kukas se sinä olet: vuh vuh!

Ensimmäinen hieno otos on Nellan omistajien ottama kuva rannalta, katso tästä!

Painileikkiä, Levähdystauko, Nella nauraa, Kepin pureskelua, Vauhtia rannalla, Uimassa, Rannalla