Kesän 1998 Sadonkorjuujuhlan ruokalista

24.-26.7.1998 pidettiin Oulun Sanginjoen leirikeskuksessa Kaarnemaan Sadonkorjuujuhla, jossa syötiin paljon ja hyvää ruokaa. Allaolevien reseptien avulla voitte järjestää omat syömingit. Mainittakoon, että suurin osa resepteistä on alunperin saatu Medieval/Renaissance Food Home Pagelta. Tätä Sadonkorjuujuhlan ruokalistaa varten reseptejä on muokattu tarpeen ja käytännön sanelemin ehdoin alkuperäisistä, Medieval/Renaissance Food Home Pagella esitellyistä resepteistä.


Perjantai
Iltapala:
Kaalipiiras

Lauantai
Lounas:
Zanzarella

Feast:
Flampoyntes Bake
Green Broth of Eggs and Cheese
Flesh of Veal
Jannaniyya
Tartes of Mosserounes
Bryndons
Raparperikiisseli


Kaarnemaassa kokeiltuja reseptejä löytyy myös muualta webistä. Reseptit Martinniemen kokkausillasta keväällä 1998 ja Gilbertin luona pidetystä kokkausillasta syksyllä 1998 on koonnut kylämme chatelaine Gudrun Hildarsdottir.

Reseptit

Materiaalimäärät on laskettu siten, että ohjeen mukaan valmistettuna ruokaa tulee 2-4:lle hengelle riippuen nälän ja ruokalajien määrästä. Raparperikiisselin ohjetta minulla ei valitettavasti ole, mutta Lady Alinka Czeremchalta se pitäisi löytyä.


Kaalipiiras

Piirasta tulee pellillinen.

paketti valmista voitaikinaa
puolikas kaalinkerä
pieni pala savustettua porsaankinkkua tai savukylkeä
kaksi ruokalusikallista siirappia (voi laittaa enemmänkin)
hyrkänen meiramia
suolaa
mustapippuria maun mukaan

Kauli voitaikina uunipellille. Jos taikinaa jää, voit tehdä siitä koristeita piiraan pinnalle. Keitä kaalia suolatussa ja siirapilla ja mustapippurilla maustetussa vedessä, kunnes kaali on kypsää. Kuutioi kinkku tai savukylki. Nostele kypsä kaali voitaikinan päälle, ripottele pinnalle meirami ja kinkku tai kylki. Paista uunissa 175:ssä C-asteessa tunnin verran. Paistuminen voi kestää kauemminkin, jos pellille on joutunut kaalin mukana paljon nestettä; kaalin "kuivaamista" siivilässä ennen piiraan täyttämistä voi kokeilla. Kaalilientä ei kannata heittää pois, jos on tekemässä keskiaikaista ruokaa samana päivänä: lientä voi käyttää esim. kasviskeiton pohjana.


Zanzarella

7 munankeltuaista
1 rkl etikkaa ja 1 rkl vettä
2 litraa kasvislientä
(2 l vettä + kasvisliemikuutio/teelusikallinen fondia tai keitettyjen kasvisten liemi, esim. edellisen reseptin kaaliliemi)
hipaus sahramia
puoli tl kanelia
hipaus muskottia
mustapippuria maun mukaan (ei niin, että tulee lohikäärmesoppaa, Zanzarellan ei pidä olla tulista)
4 kokonaista munaa
3 kupillista mozzarellajuustoraastetta
3 kourallista kuivia leivänmuruja

puoli kupillista pinaattia (yksi tai kaksi pientä pakasterasiaa, riippuen omasta maustasi)
2 rkl tuoretta persiljaa (enemmänkin voi laittaa)
2 rkl ruohosipulia tai vihreitä sipulinvarsia (enemmänkin voi laittaa)

Raasta juusto, jos et ole ostanut valmista raastetta. Silppua sipuli ja persilja ja sekoita silppuna keskenään. Erottele 7 munankeltuaista kattilaan, kasvisliemen, etikkaveden, sahramin, kanelin, muskotin ja pippurin kanssa. Keitä kunnes seos alkaa saota. Kun seos on lähes kiehuvaa, lisää neljä munaa - mieluiten yksitellen - sekoita ne nopeasti joukkoon ennen kuin ne hyytyvät. Lisää juusto ja leivänmurut. Sekoita tasaiseksi mössöksi. Sitten lisää pinaatti, persilja ja sipuli. Keitä vielä jonkin aikaa, älä kuitenkaan anna sopan kiehua yli tai palaa pohjaan.
Zanzarellasta voit tehdä vihreän ja vähemmän vihreän version riippuen siitä, miten paljon haluaa käyttää kasviksia. Jos kasviksia käyttää vähemmän, keitto maistuu enemmän munalle ja juustolle. Keiton voi myös tehdä tyyten ilman vihanneksia - joskaan tätä versiota ei Kaarnemaassa ole kokeiltu. Ja jäljelle jäävät munanvalkuaiset voit käyttää vaikka Flampoyntes Bakesiin, jonka resepti on alla.


Flampoyntes Bake

Ruuasta on kaksi versiota, liha- ja sipuliversiot. Kumpikin on oikein hyvää. Piiraan täyte tehdään kahdessa osassa - täten reseptikin on kaksiosainen (tai oikeastaan kolme-...).

paketti valmista voitaikinaa
pinjansiemeniä
kokonaisia neilikoita

Reseptin liha/sipuliosa:
kilo porsaanlihaa (esim. suikaleet käyvät hyvin) tai kilo sipulia
7 munanvalkuaista
4 tlk sokeria
pippuria maun mukaan
1 tlk inkivääriä
suolaa

Reseptin juusto-osa:
tölkki raejuustoa
tirppu anista
suolaa
tirppu inkivääriä
puolitoista tlk sokeria

Liha/sipuliosan ohje: keitä lihaa tai sipuleita, kunnes ne ovat pehmeitä, eli n. 20 min lihaa ja 10 min sipulia. Ota liha/sipulit keitinvedestä ja anna niiden jäähtyä. Jäähtymisen jälkeen silppua liha/sipulit (käsinkin, jos haluat, mutta Sadonkorjuujuhlassa sauvasekoitin osoittautui välttämättömyystarvikkeeksi tätä tehtäessä), lisää munanvalkuaiset, sokeri, pippuri, suola ja inkivääri ja sekoita hyvin.

Juusto-osan ohje: sekoita raejuustoon anis (voit jauhaa jyviä hiukan huhmaressa, jos sellainen on saatavilla), suola, inkivääri ja sokeri.

Ja nyt yhdistämme ohjeet. Siispä: kaulitse voitaikina pellille. Levitä liha/sipuliseos voitaikinalle. Levitä juustoseos sen päälle. Ripottele päälle pinjansiemeniä ja neilikoita. Paista uunissa 175:ssä C-asteessa noin tunti - vilkaise kuitenkin aina välillä miten piiras jaksaa. Lihapiiras saattaa kuivua jos se on liian pitkään uunissa.


Green Broth of Eggs and Cheese

pieni nippu persiljaa
kupillinen juustoraastetta
tuoretta salviaa
sahramia
kourallinen leivänmuruja
kasvisliemikuutio
kaksi kupillista vettä
hippunen inkivääriä
1 rkl valkoviiniä (voi laittaa enemmänkin)
kupillinen juustoraastetta (cheddar ja mozzarella sekä emmental ovat hyviä)
3 munaa

Tee vedestä ja kasvisliemikuutiosta kasvislientä. Liota leipää kasvisliemessä. Silppua persilja ja salvia, sekoita juuston kanssa. Laita juusto-yrttisekoitus kasvisliemeen, lisää viini ja inkivääri. Keitä seosta kiehumispisteeseen, lisää munat sekoittaen samalla.
Totuuden nimessä on sanottava, että Sadonkorjuujuhlassa soppa ei tällä reseptillä tehtäessä maistunut juuri miltään. Mahdollista on, että vettä oli mausteisiin nähden liikaa. Soppa kuitenkin pelastui kuin ihmeen kautta löytyneillä pakastevihanneksilla. Elikkä siis, suosittelen, että soppaan lisätään porkkanoita, herneitä, kukkakaalia, naurista ym.


The Flesh of Veal

puoli kiloa naudanlihaa, esim. ulkofilettä
1 tl suolaa
1 tl fenkolia
ruukku tuoretta meiramia
kaksi ruukkua tuoretta persiljaa
1 rkl voita
vähintään 1 tl kuivaa timjamia
ruukku tuoretta basilikaa

Silppua tuoreet yrtit - jos haluat hurvitella, voit laittaa tuoreita yrttejä enemmänkin. Leikkele liha syötävän kokoisiksi palasiksi ja asettele vuokaan kerroksittain lihaa ja mausteita. Ripottele päällimmäiseksi voi. Paista noin 175:ssa C-asteessa noin neljäkymmentä minuuttia. Kääntele lihoja välillä paistumisen aikana - päällimmäiset lihat kuivuvat herkästi.


Jannaniyya

pieni keräsalaatti
sipulin varsia tai ruohosipulia
purkki säilöttyjä valkoisia papuja
100 g pinaattia
2 pilkottua porkkanaa
kupillinen vettä
puoli kupillistä kasviöljyä
2 sipulia
valkosipulia maun mukaan
puoli tl pippuria
tl korianteria
tl kuminaa
kourallinen leivänmuruja
2 munaa
tuoretta korianteria
tuoretta minttua
100 g raastettua juustoa (mozzarella tai cheddar sopivat hyvin)

Silppua vihannekset. Sekoita padassa vesi, öljy, sipuli, valkosipuli ja kuivat (ei siis tuoreet yrtit) mausteet ja keitä noin 10 minuuttia. Lisää vihannekset. Keitä sen verran, että porkkanaviipaleet alkavat pehmetä. Lisää leivänmurut, muna, juustoraaste ja tuore korianteri ja minttu. Keitä, kunnes juusto on sulanut ja muna sekoittunut muhennokseen.
Ohjeessa voi käyttää myös muita vihanneksia, Sadonkorjuujuhlassa ruoan pelasti Peter von Schnek lisäämällä ennakkoluulottomasti soppaan maapähkinöitä, ekstramäärän porkkanoita, pakastevihanneksia ja ylijääneitä linssejä.


Tartes of Mosserounes

paketti valmista voitaikinaa
2 rkl oliiviöljyä
puoli kiloa sieniä (tuoreita herkkusieniä, kantarellejä tms. mitä sattuu löytymään)
puoli kupillista juustoraastetta (cheddar on hyvää)
pippuria maun mukaan (ei liikaa)
puoli tl inkivääriä
puoli tl suolaa

Painele puolet taikinasta piirasvuokaan. Keitä silputtuja sieniä jonkin aikaa. Siivilöi vesi pois, lisää sienien seuraksi öljy, juusto ja mausteet. Paista seosta jonkin kunnes juusto sulaa. Laita seos piiras vuokaan. Tee lopusta taikinasta piiraalle kansi. Paista 175:ssa C-asteessa puolesta tunnista neljäänkymmeneen minuuttiin tai niin kauan kunnes kansi rusehtaa kypsästi.


Bryndons

paketti valmista voitaikinaa
pullo halpaa punaviiniä
puolitoista kupillista hunajaa
ruokalusikallinen punaista viinietikkaa
punaista elintarvikeväriä (jos haluaa)
1 tl pippuria
1 tl muskottikukkaa
1 tl neilikkaa
puoli kupillista pilkottuja taateleita
puoli kupillista korintteja
puoli kupillista pinjansiemeniä tai kuorittuja manteleita
kupillinen pilkottuja viikunoita

Laita viikunat likoamaan pieneen määrään viiniä. Sekoita loppu viini ja hunaja ja keitä - kun seos kiehuu, kuori vaahto pois. Lisää etikka, punaväri, mausteet, viikunat, taatelit, korintit ja pinjan siemenet ja keitä kunnes seos saostuu sakeaksi ja makeaksi kastikkeeksi.

Voitaikinasta leivo pieniä, neliönmuotoisia kakkuja (noin 3 cm per sivu), paista uunissa kullanruskeiksi. Peitä valmiit kakkuset viinihedelmäkastikkella. Kastike on hyvin makeaa ja tahmaista ja jättää puvulle pudotessaan myöhemminkin näkyvän tahran. Syö siis varoen.

[Etusivu] [Minä...] [Curriculum Vitae] [Biseksuaalisuus] [Keskiaikaa!] [Valokuvat] [Grafiikka] [Kavereita] [Linkkejä]
[Sisällysluettelo] [Päivitykset] [English Summary]

jek@iki.fi