GNU Image Manipulation
Program - Esimerkit - Ilotulituskuvan tekeminen
5.2. Ilotulituskuvan tekeminen
Ilotulituskuvan tekeminen on suhteellisen
yksinkertaista. Lisäksi kuvan tekemisessä voi hyödyntää
tehokkaasti layereitä.
Ennen kuin ryhdyt tekemään kuvaa, ota huomioon:
- Kuvan tekemiseen on käytetty GIMP:n oletusasetuksia,
ellei toisin ole mainittu. Mikäli olet muuttanut asetuksia (esim.
suotimien asetuksia), saat oletusasetukset palautettua sulkemalla
GIMP:n ja käynnistämällä sen uudelleen.
- Layereitä käytettäessä jokainen uusi layeri valitaan
käsiteltäväksi, ellei toisin mainita.
- Kuvan tekeminen edellyttää GIMP:n perusteiden tuntemista.
Tätä kuvaa varten kannattaa kerrata etenkin layereiden ja
valintojen.
Aloita tekemällä uusi, värillinen kuva. Valitse kuvalle haluamasi koko.
Kannattaa tehdä kuitenkin mieluiten vähintään n. 600×400 pikselin kokoinen.
Tee kuvaan taustalle väriliuku taivaaksi. Hyvät värit ovat esimerkiksi
musta ja tummahkon violetti. Jätä alareunaan hieman "tyhjää",
sillä alareuna peittyy myöhemmin.
Tee seuraavaksi uusi layeri. Tee alareunaan mustia neliöitä rakennusten
siluetiksi. Voit tehdä tietysti myös muita kuvioita, mutta neliöiden tekeminen
on helppoa. Voit tehdä neliöitä valitsemalla ensin valintatyökalulla neliön ja
täyttämällä sen sitten maalisankolla.
Ilotulitusten tekeminen on hitain vaihe, mutta sekään ei ole kovin
vaikeaa. Noudata seuraavia työvaiheita:
- Lisää kuvaan uusi, läpinäkyvä layeri ilotulitusta varten.
Siirrä uusi layeri (ellei se jo ole) taustan ja rakennusten
väliin.
- Tee uusi, neliön muotoinen kuva. Kuvan taustan tulee olla
läpinäkyvä ja kuvan koon neljäsosa lopullisesta räjähdyksen koosta.
Useimmiten tämä tarkoittaa noin 60-90 pikseliä. Laita kuvan
taustaväriksi läpinäkyvä. Kuvasta kannattaa tehdä aluksi
mustavalkoinen, koska silloin sen käsittely on siten nopeampaa. Kuva
värjätään myöhemmin.
- Tee kuvaan satunnaisia pisteitä (Kuvavalikko | Filters |
Noise | Randomize). Laita satunnaisuuden määräksi (Randomization) noin
20 prosenttia ja toistokerroiksi (Repeats) yksi.
- Skaalaa kuva (Kuvavalikko | Image | Scale) nelinkertaiseksi,
jolloin pisteistä tulee ympyrämäisiä.
- Kuten huomaat, osa pisteistä on vaaleita, miltei valkoisia.
Nämä kannattaa tummentaa, ettei lopulliseen kuvaan jää haaleita
läikkiä. Valitse kurvityökalu (Kuvavalikko | Image | Colors |
Curves). Säädä kurvia niin, että vain aivan oikeaan reunaan
jää hieman korkeampi kohta.
- Käytä kuvaan Motion Blur -tehostetta (Kuvavalikko | Filters |
Blur | Motion Blur). Valitse sumennuksen pituudeksi (Length) noin 20
pikseliä ja tyyliksi zoomaus (Zoom).
- Edellisessä työvaiheessa kuva haalistui melko paljon. Kuvan
saa tummemmaksi kopioimalla sen leikepöydälle ja liittämällä sen
kuvan päälle (kuva tulee automaattisesti oikeaan kohtaan, joten
voit vain "kiinnittää" sen). Kiinnitä valinta
(Layers & Channels -ikkuna, ankkurin kuva), jolloin se ei
jää leijuvaksi (floating).
- Muuta kuva värilliseksi (Kuvavalikko | Image | RGB)
- Värjää räjähdys haluamallasi värillä (Kuvavalikko |
Image | Colors | Hue-Saturation). Säädä kirkkaus (Lightness) noin
80:een, kylläisyys (Saturation) täysille tai lähes täysille.
Sen jälkeen voit säätää kuvan sävyn Hue -säätemistä. Kun
asetukset ovat mieleisesi, paina Ok:ta.
- Valitse räjähdyksestä ympyrän muotoinen alue. Kannattaa
laittaa valintatyökalulle suhteellisen suuri sumennettu
reunus (kaksoisnapsauta ympyrän valitsinta pääikkunasta,
jonka jälkeen valitse Feather ja laita sumennuksen kooksi
noin 10-15 pikseliä). Monesti kuvan aivan reuna-alueet
kannattaa jättää valitsematta, koska niissä saattaa olla
häiriöitä. Kopioi valinta leikepöydälle.
- Liitä kopioitu räjähdys ilotulituskuvaan niitä varteen
tehtyy layeriin. Voit kokeilla räjähdyksen laittamista kuvan
eri kohtiin.
- Toista vaiheita 2-11 (tai 1-11, jos haluat tehdä jokaiselle
räjähdykselle oman layerin, jolloin niitä on helpompi muokata,
mutta kuva vie enemmän tilaa, jos se tallennetaan layereitä
tukevaan muotoon). Kokeile myös muunnella hieman asetuksia
saadaksesi eri näköisiä räjähdyksiä.
Koska kuvan tekemiseen käytettiin layereitä, kannattaa kuva tallentaa
GIMP:n omaan tallennusmuotoon (xcf tai xcf.gz, jos haluat, että GIMP
pakkaa kuvan gzip -ohjelmalla). Jos et halua tallentaa kaikkia layereitä
erikseen, yhdistä ne (Kuvavalikko, Layers, Flatten Image). Näin pitää
tehdä myös, jos haluaa tallentaa kuvan layereitä tukemattomaan muotoon
(käytännössä miltei kaikki muut paitsi xcf). Muuten GIMP nimittäin tallentaa
vain yhden layerin.
Copyright ©
Jukka Alasalmi 2000-2002
Viimeksi päivitetty 17.11.2002