KOURALLINEN LUOTEJA Ruuti palaa rajuimmin Coloradossa!

KOURALLINEN LUOTEJA Lyijytervehdys Matt Mungo tähyili Cheyennen kaupungin pääkadulle. Hän istui rasittuneen näköisenä mustan hevosensa selässä, ja hänen väsyneistä silmistään, ryppyisestä otsastaan ja ruskeaksi paahtuneen niskansa pölyisistä uurteista oli helppo päätellä, että hän oli rappioalkoholisti. Kaupunki vaikutti hänen rähmäisissä silmissään samanlaiselta kuin kaikki muutkin, ei yhtään kehnommalta, jos ei paremmaltakaan. Vaistomaisesti Mungo kumartui silittämään hevosensa hilseistä harjaa ja usutti eläintä eteenpäin.     - Näyttää sopivalta paikalta, heposeni. Täällä me voimme levätä, hän sanoi. Ratsastaessaan Matt katseli ympärilleen. Jätettyään taakseen Platten tasangon ja saavutettuaan sen pohjoispuolella sijaitsevat mäkiset maat hän oli tiennyt tulleensa vaaralliselle alueelle, jossa silmät oli pidettävä auki koko ajan, mikäli mieli pysytellä elävien kirjoissa. Ryyppäämisen vaarat eivät häntä liiemmälti säikyttäneet. Hän oli ryypiskellyt vaarallisella tahdilla 12-vuotiaasta asti ja arveli, ettei osaisi enään muulla tavalla elääkään. Aina oli löytynyt keinoja juoda itsensä silmittömään humalaan, aina oli ollut aikaa muutamalle tuopilliselle keskiolutta. Matt kääntyi kadun mutkaan ja lähestyi aluetta, jolla paikallinen Alko luultavasti sijaitsi. Täällä päin liikuskeli enemmän ihmisiä, jotka katselivat häntä ohimennen, kuten yleensäkin kaikkia muukalaisia. Hän ei tuntunut kuitenkaan kiinnostavan ketään, hampparin näköinen kun oli, ellei lukuun otettu miestä, joka astui ulos oikealla puolella sijaitsevan toimiston ovesta ja loi häneen läpitunkevan katseen. Matt vastasi katseeseen harittavilla silmillään, nyökkäsi päätään ja jatkoi matkaa. Mies astui muutaman askeleen eteenpäin lankuilla katetulla jalkakäytävällä, pysytteli hetken aikaa ratsastajan rinnalla ja nojautui sitten kaiteeseen.     -Hei muukalainen! hän huusi äänekkäästi. Kääntyessään Matt havaitsi tähden miehen paidassa. Hän nykäisi suitsista, ja hevonen pysähtyi äkkinäisesti, melkein tiputtaen hänet ratsailta.      -Mistä tulette muukalainen? sheriffi kysyi. Matt silmäsi häntä tarkemmin. Sheriffi vastasi hänen katseeseensa avoimesti ja kylmästi, mutta toisaalta hänen katseestaan puuttui järjen pilkahdus. Lainvartialla oli lapsekkaat, ahavoituneet kasvot. Hänen vaatetuksensakin oli hyvin erikoinen: sininen, ihonmyötäinen trikoo-haalari jonka päälle oli vedetty puna-valkoraidalliset lyhyet kalsarit. Kuin pisteenä i:n päälle, hänen asuunsa kuului vielä musta, samettinen silmikko, joka ei ollut täysin oikeaa kokoa ja käsittämättömän suuri ruskea stetsoni. Matt pani merkille myös hänen laihat pitkät kätensä, jotka pitivät kiinni karkeatekoisesta kaidepuusta, kuin tukea ottaen.      -Saavuin juuri tietä pitkin, sheriffi, Matt ilmoitti testatakseen sheriffin älliä. Miehet katselivat jälleen hetken aikaa toisiaan.     -Tietä pitkin on mukava matkustella, sheriffi tuumi, kun ei muutakaan sanottavaa keksinyt. Matt nyökkäsi kuivasti virnistäen.     -Ellette usko minua, kysykää hevoseltani. Se on ainakin lopen kyllästynyt minuun ja matkustamiseen. Sheriffi vilkaisi hevosta hämmästyneenä. -Tulitteko tietä pitkin? sheriffi kysyi hevoselta. Matt kohautti olkapäitään. -Se oli vitsi.      -Jaahah, heh heh. Ette sitten tulleetkaan tietä pitkin, vai? vastasi sheriffi, joka oli jo täysin ulkona tilanteesta.      -Tarkoitan ettei hevoseni osaa todellakaan puhua. sanoi Matt jo hieman vaivaantuneena. -Heh heh heh. naureskeli sheriffi, kasvot nolostuksesta tulipunaisena. Sheriffi läimäytti äänekkäästi kaidepuuta vaihtaakseen puheenaihetta.      -Minä en osaa oikein suhtautua muukalaisiin. Miellä on tarpeeksi omiakin huolia, emmekä tarvitse ulkopuolisia rettelijöitä. Painakaa se kalloonne, ja noudattakaa lakia. Matt virnisti. -En ole tullut tänne haastamaan riitaa. Olen tullut saadakseni ruokaa ja lepoa, ja kenties mahtollisesti vielä pari, kolme tai kahdeksan lasillista väkeviä, ikäänkuin hampaiden huuhtelua varten. Muuta vaivaa minusta ei ole. Sheriffi siirtyi lankkukäytävän toiseen päähän, pysähtyi käsi kaiteella ja vilkaisi jälleen Mattia. -Ette kai ole alkoholisti?      -Kysykää hevoseltani. Matt ilmoitti nauraen. Sheriffi rypisti kulmiaan kasvot jälleen punaisena ja sanoi: -No alkakaahan mennä siitä, ja muistakaa mitä sanoin. Matt kosketti ohimenne hattuaan. -Kiitosta vain, sheriffi. Yritän olla muistamatta. Sheriffi jäi katselemaan hänen menoaan, kääntyi sitten ja palasi toimistoonsa. Hän oli 9. Mustanaamio, Vaeltava Aave, Pahantekijöiden Vihollinen. Mustanaamioiden historia meni satoja, jopa tuhansia vuosia taaksepäin. Jossakin välissä oli kuitenkin tullut pieni sekaannus Mustanaamioiden numeroinnissa, viidensiä Mustanaamioita olisi Salaisten Sankaripergamenttien mukaan ollut 3 kappaletta. Kahdeksas Mustanaamio oli selvitellyt historiallista järjestystä ja päättänyt, että "nollannetta" Mustanaamiota edeltävät sankarit olisivat miinuksen puolella, sekaannusten välttämiseksi. Mustanaamio potkaisi tuolin erilleen pöydästä ja lysähti raskaasti istumaan, lankkulattialle tuolin viereen. Hän nousi ylös ja istahti varovasti tuolilleen, tällä kertaa osuen kivuliaasti käsinojaan. Nivusiaan pidellen, hän hivuttautui viimein istuimelleen. Älykäs nuorimies, hän ajatteli. Kenties rehellinenkin. Kenties. Mutta melko varmasti paatunut alkoholisti. Ei kannattanut ottaa turhia riskejä. Sen verran Vaeltava Aave oli oppinut varjellessaan kymmenen vuoden aikana kaupunkia aseellisilta yhteenotoilta. Hän kohotti katseensa ja tähyili valtavan stetsoninsa alta ulos kaupungille. Kaupunkiin oli saapunut viimeaikoina liikaa ihmisiä, jotka olivat häntä älykäämpiä. Ainakin jotkut heistä olivat liikkeellä pahoissa aikeissa. Aikanaan he paljastaisivat korttinsa, ja silloin tulisi sheriffin vuoro toimia. Jos hän pitäisi silmänsä auki, hän selviytyisi heistä paremmin. Hän otti käteensä viimeisen Rectassista saapuneen sanoman ja yritti painaa mieleensä siinä mainittujen kolmen miehen tuntomerkit. He olivat hygieeniastaan piittaamattomia mexicolaisia, kaikilla oli jumalattoman isot sombrerot päässään, yhdellä oli neonvihreä viitta selässään, toiselta puuttui vasen käsi ja kolmannella oli pahaksi äitynyt partasieni. Hän työnsi tuolinsa väsyneesti taaksepäin ja keikahti rysähtäen selälleen lattialle. Mustanaamion haukkoessa ilmaa lattialla, apulaissheriffi astui sisään.      -Hetkinen vain, George, Fantom ähkäisi. George huokaisi syvään ja kohotti kulmakarvojaan. Hänen karkeilta piirteiltään huomasi kuitenkin, että hän oli ärtynyt.      -Oletko nähnyt ketään niistä kolmesta, joista saimme viimeksi ilmoituksen? sheriffi kysyi.      -Haista hevosen perse! George vastasi loukkaantuneena. Apulaissheriffi George A. Romero oli näet sokea kuin lepakko ja Mustanaamio ei oikein ymmärtänyt sokeudesta johtuvia rajoitteita, joista George oli kärsinyt koko ikänsä. George pudisti päätään vihaisena ja huudahti kimeästi: -Etkö sinä saatanan aivokääpiö tajua! Minä olen sokea! Sokea! So-ke-a! Perrkele! Stannaa! Hra! Vttuje Kvät! I-di-oot-ti! Fantom nousi ylös lattialta ja kohotti mietteliäänä päätään. -Tavataan Nashersnatchin toimistossa, hän sanoi laskien katseensa Georgen kasvoihin.      -Niinkö? Ihan miten vaan. hän sanoi välinpitämättömästi. Sheriffi astui suoraan hänen luokseen, kohotti jalkansa tuolille ja tarkasteli lähemmin miehen hapanta naamaa. Hän ei ollut varma Georgesta. Miehessä oli jotain hämärää. Voiko luottaa ihmiseen, jolla on aurinkolasit päässään öisinkin, ellei mies ole Elvis tai Oscu. Ja sitten vielä tuo valkoinen keppi. Olikohan mies hinttapoikia? Mustanaamio kumartui niin lähelle häntä, että heidän nanänsä hipaisivat toisiaan.      -Minähän kerroin sinulle Nashersnatchista, hän sanoi. -Nashersnatch on kyllä terävä mies, mutta älä silti luota häneen. Mitä vähemmän häntä tapaat, sitä parempi.      -Mistä helvetin Nasserista sinä aina puhut? En ole ikinä kuullutkaan sellaisesta miehesta keneltäkään muulta kuin sinulta. Oletko varma, ettei se Nassersnätsi ole taas joku mielikuvituskavereistasi? Mustanaamio suoristautui nopeasti. Hän oli aiemminkin puhunut Georgelle samasta asiasta. Hänellä itselläkään ei ollut oikeastaan minkaanlaista muistikuvaa Nashersnatchista, mutta jotenkin hänestä vain tuntui, että sellainen mies oli olemassa. Hän sanoi ikään kuin ohittaen Georgen viimeiset kommentit: -Jos Nashersnatchin kaltainen tietäisi puoletkaan siitä mitä täällä tapahtuu, hänestä voisi olla paljon harmia sinullekin. Parasta pysyä erossa hänestä. George mumisi jotain epämääräistä ja kääntyi pois. Sheriffi seurasi hänen varovaista menoaan huoneen toiseen päähän ja sitten hänkin käveli ulos. Hän yritti muistella milloin olisi nähnyt Nashersnatchin, ja pystyi mahdollisesti paikallistamaan sen aikaan, jolloin George oli alkanut kaveerata Nashersnatchin kanssa. Siitä asti George oli ollut erilainen. Kadulla kävellessään Mustanaamio tunnusteli tapansa mukaan ilmapistooliensa kiiltäviä periä hieroen kämmeniään niitä vasten. Ehkä hän oli koko ajan kerjäämässä itselleen ikävyyksiä, mutta sellainen kuului supersankarin ammattiin, ja hänestä oli sopivaa tulla vaikeuksia puolitiehen vastaan. Turpiin oli helpompi ottaa, kun tiesi jo ennalta sitä odottaa. Ohikulkijat nyökyttelivät hänelle säälivästi, ja hän vastasi konemaisesti tervehdyksiin. Keskellä katua hän pysähtyi ja tunsi kuinka hienonhieno virtsaruisku siivilöityi hänen trikoidensa etumuksen läpi ja hiveli lämpimästi hänen jalkojaan. Katetri oli näköjään taas lähtenyt irti. Puolassa syntynyt Teroslav Indecent oli avannut ensimmäisen kauppansa Cheyennessä saluunan takahuoneessa ja todistanut, etteivät kullankaivuu ja prostituutio kenties olleetkaan helpoimmat tavat ansaita rahaa. Hän oli laiha ja jäntevä mies, joka ei ollut koskaan osallistunut ryypiskelyyn tai tappeluihin, ja jota yleensä pidettiin merkityksettömänä ja harvinaisen tylsänä tyyppinä, mutta erittäin kuuluisa hän oli todella härskistä kielenkäytöstään. Kaikesta huolimatta Teroslav kuitenkin ansaitsi rahaa, eikä häntä juuri mikään muu ollut koskaan kiinnostanutkaan. Hän ei kantanut asetta, eikä koskaan tarjonnut mielipidettään mistään asiasta kenellekään, ellei korkeintaan Pårre "Ebba" Sjögreenille, vanhalle ystävälleen, joka hoiteli saluunaa. Teroslav hankki ihmisille tavaroita ja painotti heille, ettei häntä mikään muu Cheyennen kaupungissa kiinnostanut "paskan vertaa". Ihmiset saivat hänen puolestaan vaikka "syödä paskaansa ja ryypiskellä kustansa", kunhan Teroslav Indecent sai hankkia heille tavaroita, ja he maksoivat siitä hyvästä. Tuona samana aamuna Teroslav tallusteli tiskinsä takana ja tarkasteli varastojaan hymyillen tyytyväisenä itsekseen. Teroslavin kauppa oli parhaita tällä puolen Friscon, ja kyllähän Teroslav sen tiesi. Hän jatkoi tallustelemistaan ja ajatteli tavaroidensa näytteillepanoa, kun ovi avautui, ja sisään asteli kolme rumaa mexicaanoa. Hän kääntyi heidän puoleensa, ja hänen kasvonsa vääntyivät automaattisesti hymyntapaiseen irvistykseen, joka on nykyäänkin erittäin ominaista myyjille ympäri maailmaa.     -Jaaha, jassoo, vitun hyvää päivää hyvät herrat, mitä perkelettä saisi olla? hän tiedusteli astuen lähemmäksi miehiä. Tulijoista ensimmäinen, laihanpuoleinen tyyppi, jonka tummia silmiä tehostivat tuuheat, lähes toisiinsa yhtyneet kulmakarvat, vilkaisi välinpitämättömästi Teroslavia ja astui hyllyjen viereen. Toinen, pitempi, tiukkailmeinen mies, jonka suuren keltaisen sombreron alta pilkotti kuriton ja hyvin rasvainen hiustupsu, ja jonka silmissä oli oudon poissaoleva katse, vilkaisi hänkin ohimennen Teroslavin suuntaan eikä piitannut kauppiaasta. Kolmas miehistä ei liikahtanutkaan, eikä edes katsonut Teroslavia. Hän oli lyhyt ja erittäin lihava. Hänellä oli selässään reissussa pahasti ryvettynyt neonvihreä viitta ja päässään suuri keltainen sombrero, kuten kumppaneillaan. Lihava mexicaano vain seisoi ovella rennosti takakenossa, kädet lanteilla. Teroslav pysähtyi kahden ensimmäisen miehen livahtaessa hänen ohitseen ja penkoessa umpimähkään hyllyjä.     -Minulla on saatanasti melkein mitä vain, hän sanoi lihavalle miehelle. Tämä katsahti häntä hölmistyneenä ja käänsi päänsä pois. Teroslavin takana seisovat miehet kahmaisivat sylinsä täyteen ja palasivat takaisin. Lihava mies vilkaisi ohimennen valikoimaa ja nyökkäsi. Miehet kävelivät ovelle. Hymy jähmettyi Teroslavin kasvoilla. -Minun on saatava niistä maksu. Vittujen kevät! hän sanoi. Hän ojensi kätensä laihaa kaveria kohti, mutta oveen nojaileva läski ojensi jalkansa ja tukki häneltä tien. Teroslavin naama venähti.      -Hasta buego senore. Carlos soninos mainos! Teroslav punehtui. -Eihän teillä vittu ole edes luottoa meikäläiselle jumalauta, hän mutisi.     -Jalapenos, santta mariia, natsos, jeesus-mariia pamplos burritos, senoritas! Teroslav tähyili kaupasta tavaroiden kanssa poistuvien miesten perään. -Maksakaa saatanat, hän sanoi. Mies pudisti päätään. -Si, si. Correlos! Hombres guarde o suave para estar de aparelho e mudado. Mies kääntyi lähteäkseen toisten perään, mutta samassa Teroslav tajusi, että mexicaanot aikoivat poistua maksamatta ja syöksyi hänen peräänsä. Hänen kätensä tapasi otteen tukevasta olkapäästä. Mies pysähtyi ja paljasti keltaiset hampaansa, silmissään ilkeä ilme.      -Amigos adjos essilence loco! Bailando bailando! hän kähisi ja karisti Teroslavin käden olaltaan. Teroslav tarttui kuitenkin uudestaan kiinni. Tällä kertaa mies kääntyi takaisin ja sysäsi kätensä suoraan Teroslavin kasvoihin. Teroslav horjahti tavaroidensa keskelle rasvaisesti kiroten, hän hapuili tukea sivutiskistä ja rojahti siitä lattialle tavaroiden putoillessa hänen päälleen. Nopeasti hän pyyhkäisi myyntiartikkelit tieltään ja ponnistautui pystyyn. Hänen ahdistelijansa seisoi paikallaan tuijottamassa, toveriensa peräytyessä taustalla.      -Lique por gringo addio ultimo uomo e de alimentagmo! Hugo Sanzes! Alancha Sanchez Vittario! Olof Palme! tokaisi muukalainen. -No senore, no policia! Bum Bum! Diablo de San Jose Sharks! Teroslav pudisti hermostuneesti päätään. -Ette te perseenreiät voi vittu ottaa mitään maksamatta, hän murahti. -Onhan minunkin saatana sentään elettävä!      -No sheriffiaca. Dos putices burneros mondo! Lihava mies vahvisti uhkaustaan heiluttelemalla tulitikkurasiaa Teroslavin kasvojen edessä. Sitten hän kääntyi ja käveli ulos jalkakäytävälle.Teroslav Indecent kiiruhti ovelle, heitti levottoman silmäyksen miesten perään ja kääntyi jälleen katsomaan tavaroitaan. Hän tajusi, että miehet polttaisivat epäröimättä hänen rakkaan kauppansa, jos hän kielisi. Kiroten kuin merimies hän kahmaisi kouraansa muutaman esineen ja alkoi asetella niitä paikoilleen. Koko ajan hän vilkuili kadulle nähdäkseen, minne likaiset mexicaanot olivat menossa. Sheriffi saapui kauppaan ja huomasi Teroslavin lattialla keräämässä tavaroitaan.      -Jaa. Järjestelet näköjään hyllyköitäsi, hän totesi.      -Minut ryöstettiin saatana, Teroslav vastasi värittömästi.      -Mnjaa-a ah haa, Mustanaamio vastasi. Sheriffi aavisti tilaisuutensa koittaneen. Hän käveli huoneen poikki ja nojautui tiskiin.     -Yksi kampa, sillipurkki, irtokarkkeja taalalla ja... Jallu, sheriffi lausui melkein kuiskaten. Teroslav puisteli päätään. -Hei! Hu huu?! Persekasvo? Minut on ryöstetty kautta vittujen kevään! Etkö oikein hoksaa? Tajuatko hevonemätin!? Tajuaako Mustanaamio Teroslavin hädän? Joutuvatko Mexicaanot maksamaan rikoksistaan? Myydäänkö Matt Mungolle viinaa paikallisessa saluunassa? Kaikki arvoitukset selviävät samoilla Fantom-sivuilla, samaan Fantom-aikaan, pikemmin kuin haluaisitkaan. Ole valmiina seuraavaan osaan eeppisestä lännen saagastamme! Tästä seuraavaan! Tästä valikkoon!

© Kerimaa & Penttinen 1998