" Fantom palaa autoon! "
| TAPAHTUI MUSTANAAMION TOSIELÄMÄSSÄ : " Fantom palaa autoon! " |
|
0666. vsk. Phantom's Digest Valitettavat Phantot MAAILMAN JEESUSTELEVIN PASKALEHTI Päätoimittaja Raimo "Headjob" Löysä "art" Director Horst Sauerkraft toimittajat Tarja-Ihra Ugun'gaw'miähnä-Harttunen, Stig Bakenlöss, Eero-Kristiina Happo, Lauri Lappa, Nalle Virolainen, Manu, Käklä, Vile, Hopo, Kuuren Mara, Kukkonen, Hukkanen, Holopainen, Lartsa, Ööke, Mätä, Sperma ja Juusto Läänintaiteilija Leo "Lex" Pääräräikkä Valitettavat Phantot ilmestyvät seuraavilla kielillä: swahiliksi, farsiksi, iraniksi, helsingiksi, paraguayksi, ukrainaksi, ruotsiksi |
|
" Fantom palaa autoon! " Valkoinen farmari-Trabant kiisi kolisten Uuden-Guinean kumpuilevien hasispeltojen keskellä. Arruoh Nutiv katseli mietteissään ulos halkeilleesta matkustajan puoleisesta ikkunasta. Hänen 430-vuotias miehensä, joka oli ammatiltaan supersankari, pahantekijöiden kauhu, oli ajanut jo useita minuutteja aiheuttaen vain muutaman vaaratilanteen. Arrouh tiesi, miten tärkeätä Mustanaamiolle on pitää taukoja lyhyilläkkin ajomatkoilla, ja siksi he olivat pysähtyneet kaksi minuuttia aikaisemmin levähdyspaikalle ja syöneet siellä aamupalaa. Arrouh oli syönyt herkullisen kutunjuusto-näkkileivän ja nalkäkuoleman partaalla hoippuva Fantom oli kaapinut liiskaantuneen siilin tienposkesta. "Näytät väsyneeltä, Mustis. Haluaisitko, että läiskin sinua avokämmenellä poskille?" Arrouh kysyi. "Älä vielä. Mutta voisit tulla rattiin kun pääsemme Af Grannin-solaan", peloton sankarimme vastasi. "Älä puhu paskaa, retale!" Arrouh vastasi tyynesti , sivaltaen aviomiehensä nenän verille. He olivat lähteneet Pääkalloluolasta puolenyön aikoihin sen takia, että Ihmekoira-Devil nukkuisi suurimman osan matkasta, ja ettei naapurissa asuva Taika-Jim ei näkisi Mustanaamion "Fantto-biiliä". Mustanaamio oli joskus ryyppyreissullaan kehuskellut Taika-Jimille ostaneensa uuden Samaran työsuhdeautokseen ja sen takia ei ollut kehdannut ajella Trabantillaan kolmeen kuukauteen. Kongo-joen lomakeskukseen oli matkaa 1 900 kilometriä. Kello oli nyt 1.37.44,012 ja suunnitelma toimi mainiosti: Devil nukkui yhä peräaukko tuhisten ja satunnaisesti intiimialueitaan nuoleskellen. Tyytyväisenä siitä, ettei Devil roiskinut paskaa etupenkeille, Arrouh nojautui istuimellaan taaksepäin, venytteli ( samalla iskien kyynärpäällään Mustanaamion etuhampaat sisään ) ja sulki silmänsä. Mustanaamio jäi yksin ajatustensa kanssa. Hän vilkaisi alas haaroihinsa ja huomasi rakkonsa pettäneen. "Voihan Kuisma" Vaeltava Aave ajatteli. Tämä oli hänen ainoa guttaperkainen sankarointi-asunsa, koska Arrouh oli epähuomiossa kasannut kaikki hänen vaatteensa pääkalloluolan takapihalle, valellut valopetroolilla ja tuikannut tuleen pari päivää sitten. Mustanaamion otsalle nousi kylmä hiki, hänen kuvitellessaan tulevaa löylytystä Arrouhin taholta. Mustis kouraisi tupon Nessuja hansikaslokerosta ja alkoi varovasti kuivaamaan nivusiaan. Lähestyessään erästä mutkaa hän ei huomannut, miten auto ajautui asfalttipäällysteen reunaa kohti. Äkkiä hän huomasi kauhukseen, mitä tapahtui. Hänen päänsä nytkähti pystyyn, mutta liian myöhään. Arrouh nutiv havahtui renkaiden ja Vaeltavan Aaveen ulvontaan. Mustis yritti kammeta autoa toiseen suuntaan, mutta käsijarrun pakkoliikkeenomaisesta nykimisestä ei ollut ohjauksellista hyötyä. "Sampura!" Arrouh kuuli hänen huutavan. "Saakutin pahkuran peijooni!" Vasen etupyörä osui tienvieressä itseään rapsuttelevaan rämepiisamiin, jonka nimi sattui olemaan Auttis, auto lähti luisuun ja lennähti kyljelleen. Arrouhin korvissa kuului murskaantuvan metallin kirskuntaa. Hänen päälleen satoi särkyneen tuulilasin siruja. Hän huomasi Auttis-rämepiisamin liiskaantuneen sivuikkunan ja asfaltin väliin. Kuolleen Auttiksen silmiin oli jäänyt viaton ja kysyvä katse. Auton liukuessa asfaltilla Auttiksen ilme pyykiytyi hiljalleen veriseksi karvamössöksi, jonka Arrouh huomasi liikutuksekseen muistuttavan Fantomin sukuelimiä pyöräilyonnettomuuden jälkeen ( ilman karvoja, tosin ). Auto pyöri ympäri kerran toisensa jälkeen, ja Arrouh kieppui mukana laukkujen, karttojen, Devilin perseenlevittimien ja tienvarren tiilenpunaisen tomun pyörteessä. Vähitellen Trabant lakkasi pyörimästä ja jäi katolleen. Arrouh oli puristunut ikkunaa vasten. Hän oli pökerryksissä ja haukkoi henkeään kuin lahna kuivalla maalla. Suriseva ääni täytti hänen päänsä. Vieressä retkottava Mustanaamio oli puolitajuton, kuten yleensä, ja hänen nenästään pulppusi räkää valuen tumman silmikon lävitse, kuten yleensä. Sitten hiljaisuuden rikkoi susikoiran kimakka valitus.  Muutaman sadan metrin päässä valtatiestä 39-vuotias sir Humprey rappasi itseään ja hyräili tyytyväisenä. Näillä seuduin kesäyöt olivat lämpimiä ja antoivat sir Humpreyn tapaiselle kaappipervertikolle mahdollisuuden harrastaa rakasta harrastustaan, ekshibitionismia. Sir Humpreyn "vaimo" David oli hetkeä aikaisemmin lähtenyt uusilla rullaluistimillaan aloittamaan päivän "työt" heidän 0,06 hehtaarin laajuisella maatilallaan. "Perheen" 24-vuotias "poika" Pelle, jolla oli "kesäloma" nuorisovankilasta, oli lähtenyt "mamman" avuksi "potunnostoon". Heidän kymmenvuotias "tyttärensä" Kaaleppi, oli laskettu maan poveen pari päivää sitten, "puhkinaituna". Sir Humprey suuntasi puolijäykän siittimensä näsiäpehkossa kyyhöttävää aromarsua kohti ja hihkaisi riemukkaasti. Aromarsu tuhahti halveksuen ja lyllersi tiehensä, jättäen jälkeensä vain jonon papanoita. Juuri silloin etäisen auton ääni muuttui oudon väriseväksi. Sitten kuului äänekästä rahinaa tieltä ajaneen auton renkaiden kuopiessa soraa. Sir Humprey jännittyi ja odotteli ejakulaatiota. Samassa hän kuuli pahaenteisen kumahduksen, kun auto meni ympäri. Hetken kuluttua valtatien ylle, noin 300 metrin päähän, kohosi valtava pölypilvi. Samalla hetkellä sir Humpreyllä tuli. Sir Humpreyn aivot työskentelivät ylikierroksilla. Hän oli opetellut petkuttamisen, varastelun ja selkäänpuukottamisen taidot kotitilallaan Cockshamissa, Isossa-Britanniassa. Vaikka hänet oli karkoitettu isänsä lordi Snatchassin toimesta, hän oli arvellut tarvitsevansa noita taitoja myöhemmin elämässään. Onnettomuusauto saattoi syttyä palamaan. Arvotavarat oli saatava ulos autosta! Sir Humprey päätti lähteä ryöväämään. Hän sulki sepaluksensa, ryntäsi Bentley Snobbycunt 69-merkkiselle autolleen ja lähti ajamaan kovaa vauhtia kohti onnettomuuspaikkaa. Arrouh yritti keksiä, miten ylettyisi vieressään olevan oven lukkoon. Tummanharmaa muovinen lukitusnuppi oli suoraan hänen vasemman olkapäänsä alapuolella. Kun hän yritti liikuttaa oikeaa kättänsä, viiltävä tuska lamautti hänet jälleen. Täytyyhän täältä päästä jotenkin ulos, hän ajatteli. Hän etsi katseellaan pakoväylää, mutta näki vain Mustanaamion vähä-älyiset kasvot. Samassa auton ilma-aukoista alkoi tihkua savua. Voihan Jeesuksen käsi, älä anna meidän... öh... minun kuolla tänne, Arrouh rukoili mielessään. Saapuessaan onnettomuuspaikalle sir Humprey näki pettymyksekseen, että polvenkorkuisessa ruohossa tien vieressä oli valkoinen farmari-Trabant. Tien yllä leijaili pieni pölypilvi. Hän hyppäsi ulos autostaan ja käveli laiskasti farmari-auton viereen. Auton ulkomuodosta sir Humprey päätteli, ettei siinä ollut mitään varastamisen arvoista. Hän sytytti piipullisen Old Ficies-tupakkaa ja potkaisi vihaisesti kivenmurikan kohti autoa. Kivenmurikka osui napakasti Mustanaamion nenänvarteen, murtaen sen leikkauskuntoon. Sir Humprey näki liekkien nousevan moottorista. Juuri hänen kääntyessään Bentleytään kohti, kuului autosta vaimea uikutus. "Shäffer-dog!" sir Humprey huusi englantilaisittain, silmät kiimasta kimaltaen. Uudestaan innostuneena hän työnsi kätensä lommoutuneen oven kädensijan alle ja veti. Kahva ei liikahtanutkaan. Hän oli aina halunnut "ämmäkseen" susikoiran. Vahvasti kiimoittuneena hän kiskaisi uudelleen, kaikin voimin. Vieläkään ei tapahtunut mitään. Minun on pakko saada "that horny wolfhound", hän ajatteli, fiksu britti kun oli. Kurkkiessaan lumoutuneena sisään matkustajan puoleisen etuoven ikkunasta hän näki, että lukitusnuppi oli ala-asennossa. Nupin takana häämötti jotain, mikä näytti tyynyltä, tai pikemminkin rumalta, haisevalta, kirppujen valtaamalta vesipatjalta. Hahmo liikahti, ja samalla hän tajusi sen kauhistuttavan rumaksi, lihavaksi naiseksi. "Ovi on lukossa", sir Humprey huusi. Sisältä kuului ensin vaimeaa mutinaa, sitten napakka mutta vetinen pieru. Sen jälkeen sisältä kuului kolme vaimeaa tusahdusta, kuin joku olisi nasauttanut jotakuta toista kolmesti kyynärpäällä korvalliselle. Sir Humprey tähyili tielle varmistaakseen, ettei kukaan näe hänen puuhiaan. Hän perääntyi viisi askelta, otti rivakan vauhdin ja potkaisi lihavaa naista niskaan. Puna-keltainen niskarasva hyllyi aikansa ja autosta kuului naisen ääni: "Onko siellä joku?" Sir Humprey ponnisteli jälleen voimainsa takaa oven kimpussa. Moottorista leimahteli yhä enemmän liekkejä, ja ilma oli sakeana palavien peräpuikkojen kärystä. Tuo suloinen käry toi hänelle mieleen runon lapsuudestaan : "Peräruiske/klysma" Sir Humprey kuivasi kyyneleensä ja jatkoi toimiaan. Palavasta autosta kuului älinää ja ryskettä, Arrouhin piestessä Mustista ja Deviliä vuorollaan. Arrouh Nutiv seurasi avuttomana sir Humpreyn hiippailua auton ympärillä. Hänen täytyi saada ruokaa ja pian! Mutta miten? Oikea olkapää oli pahoin turvonnut kolesteroolin ansiosta, niin ettei oikeasta kädestä ollut apua. Mutta voidakseen avata oven vasemmalla, vähemmän läskisellä kädellään, hänen pitäisi kääntyä poispäin ovesta ja laskea koko ihraisen ruhonsa paino pullean käsivartensa varaan. Miten hän kestäisi sellaista kipua? Monta vuotta aikaisemmin Niger-joella, Arrouh oli nostettu valtavan elefantin selkään huviajelulle. Elefantti oli kuljettanut Arrouhia parikymmentä minuuttia, kunnes sen selkäranka oli paukahtanut poikki kuin kuiva oksa. Kun hänen matkakumppaninsa olivat kuulleet elefantin tuskanhuudot, häntä ei ollut näkynyt enää missään. Hän oli vyörynyt kuolleen elefantin kanssa erään kanjonin pohjalle. Vaikka Arrouhilla oli ollut nälkä, hän oli sinnitellyt sisukkaasti puoli minuuttia, ennen kuin oli alkanut järsiä kuolleen elefantin jalkaa. Kanjonin pohjalla aika oli tuntunut loputtomalta, kun elefantin luutkin oli jo järsitty. Hän oli monta kertaa painumaisillaan shokkiin aliravitsemuksesta, mutta jatkoi kamppailua. Runsaan 9 minuutin kuluttua matkanjärjestäjät löysivät hänet, leuka edelleen jäyhäen elefantin luuytimiä. Hän pelastui tilanteesta ainoastaan neuvokkuutensa ansiosta, ja pistelemällä poskeensa vielä pari kantajaa. Arrouh Nutiv katsoi olkansa takana olevaa nuppia tuimasti ja keskittyi ankarasti. Hän pinnisti ja pinnisti, kunnes sai kaksoisleukansa pullistumaan kuin sammakolla. Auto nitisi pahaenteisesti, kun Arrouhin suonikohjuinen kaksoisleuka pullistui valtaviin mittoihinsa. Sir Humprey näki auton tärisevän huolestuttavasti. Ovi lennähti auki voimalla, joka katkaisi sir Humpreyn vasemman reisiluun ja halkaisi oikean polvilumpion. Hän näki lihavan naisen hyllyvän autosta ulos, kuin the Blob - Valuva Kuolema. Arrouhin hyllyttyä aladoopimaisesti tien sivuun, sir Humprey kiinnitti taas huomionsa farmariautoon. Koko moottori oli nyt liekkien vallassa ja savua tulvi sisälle autoon. Mennessään lähemmäksi sir Humprey kuuli taas koiran ulinaa. "Onko teillä täällä susikoira?", hän kysyi etupenkillä ruhjoutuneena makaavalta Mustanaamiolta. "Mmmgn Deghwilb kgnaehnä, Iggi INNIBYUU!!!", vastasi Vaeltava Aave turvonneella pärställään. "Joo, joo", kommentoi sir Humprey, ja kurotteli auton takapenkille. Hänen kätensä osui johonkin lämpimään. Susikoiran tassuunko? Hän otti siitä tukevan otteen ja riuhtaisi ulos. Kunnolla alakanttiin arvioden sir Humpreyllä oli kädessään nyt 9 kilogramman painoinen suonekas, hieman rakeinen, pikkupojan käsivarren paksuinen, koirankakka. Hän heitti kakan vihaisena takaisin auton sisään ( luonnollisesti osuen Fantomia silmille ). Sir Humprey työnsi jälleen kätensä auton takapenkkiä kohti. Nyt hänen käteensä tarttui jotain pitkää ja karvaista. Hän vetäisi lujaa. Autosta raahautui kapinen susikoira, joka säikähti ja väänsi kellertävät hätä-ripulit sir Humpreyn käsille. Sir Humprey retuutti uikuttavan susikoiran kauemmas jo roihuavasta Trabantista, samalla huolellisesti imeskellen ripulia kynsiensä alta. Sairaalassa todettiin, ettei heillä oteta ollenkaan osastolle meritursaita tai yli 600 kiloa painavia virtahepoja, joten Arrouhin oli nukuttava yönsä taivasalla. Sir Humprey ja Ihmekoira-Devil kävelivät onnellisina auringonnousua kohti "kimppakamuina". Mustanaamio pääsi ryömimään ilmiliekeissä roihuavasta autosta ulos, mutta ohiajava kaksiosainen moduuli-rekka murskasi hänen selkärankansa 800 metrin tuskallisen ryöminnän jälkeen. 
Tästä seuraavaan! Tästä valikkoon! |
© Kerimaa & Penttinen 1998