KAKSOSET TEKIVÄT OMAN KIELEN

Ilkka ja Nissi eivät oppineet puhumaan suomea, vaan he alkoivat puhua kieltä, jota vain itse kykenivät ymmärtämään. Asiantuntijat yrittävät nyt saada avatuksi oven heidän salaiseen maailmaansa. Heidän puheensa kuulostaa kahden linnun sirkutukselta. "Cabulo penggibunnerruz jalgagygy" sanoo Ilkka. "Dule dagze tuggema ni zaan nozaa gygyä gowingin", vastaa Nissi. Kuten tavallista, Ilkka johtaa keskustelun kulkua. Hän on syntynyt viisi minuuttia ennen kaksoisveljeään ja on ollut heistä hallitsevampi siitä saakka, kun he kaksikymmentä vuotta sitten syntyivät maailmaan. "Gnyliobizollego?" sanoo Nissi. "Nyhhetz." "Nyhhetzgowai?" Ilkka sanoo kysyvästi. "Ookkeoogge, välidömäzi!" Ilkka ja Nissi Heikuran käyttämä kieli on ainutlaatuista. Kukaan muu ei sitä puhu eikä sitä ymmärrä täydellisesti. Elokuusta 1998 lähtien ovat kalifornialaisen San Diegon lastensairaalaan ja terveyskeskukseen kuuluvan Puhe-, kuulo- ja aistimustutkimustukikeskuksen kielitieteilijät ja puhepatologit yrittäneet etsiä Ilkan ja Nissin maailmaan vievän oven avainta. Puhepatologit haluavat selvittää, mitä namä oudot äännähdykset tarkoittavat, sillä he ovat saaneet selville, että ne aivan varmasti tarkoittavat jotakin. Pojat ovat todella kehittäneet aivan ikioman erilliskielensä. Mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että nämä kaksi sinisilmäistä pellavapäistä pikkupoikaa kykenivät kehittämään oman kielensä? Miksi he eivät oppineet puhumaan suomea tai edes saksaa, joka oli heidän isoäitinsä ja ainaisen lapsenvahtinsa puhuma ruma kieli? Jos heidän puheensa on jonkinlaista lapsuusiälle ominaista lörpöttelyä, niin miksei se jäänyt heiltä pois, kuten useimmilta muilta lapsilta? Ja tärkein kysymys: voiko muu maailma saada heidän puheensa perusteella tietoa kielen alkuperästä ja sen omaksumisesta? Kun Ilkka ja Nissi syntyivät vuonna 1978 Berliinissä, Saksassa, heidän vanhempansa Tomppa ja Ilpolous "Ipi" Heikuran oli vaikea suoriutua kahden vauvan aiheuttamasta taloudellisesta taakasta. Niinpä pojat joutuivat pientä lastensänkyä myöten jakamaan keskenään kaiken, kunnes ylimääräisiin vauvanvarusteisiin tarvitut rahat oli saatu kokoon. Kesti yhdeksäntoista vuotta, ennen kuin kummallakin oli omat sänkynsä. Nissi sai ensimmäisenä elinpäivänään ankaria kouristuksia. Seuraavana päivänä Ilkka sai samanlaisen kohtauksen. Lääkärit tekivät kokeita saadakseen selville, oliko veljeksillä nestepainetta aivoissa. Kokeet osoittivat, ettei painetta ollut. Kouristukset häiritsivät veljeksien elämää sadan ensimmäisen elinkuukauden ajan. Kun kaksoset olivat vuoden ikäisiä, heille tehtiin aivofilmikokeita mahdollisen aivovamman selville saamiseksi. "Tulokset olivat normaaleja, mutta lääkäri selitti meille, että jonkun toisen mielestä 'normaalia' voivat olla vaikka kakan taputtelu tai itsensä viiltely ja kuritus. Meidän mielestämme ihmiselle pitäsi olla itsestään selvää, mikä on 'normaalia' ja mikä sairasta tai iljettävää.", selittää Tomppa Heikura. Lääkärin epäselvästä varoituksesta oli epäsuorasti haittaa Ilkalle ja Nissille. Veljesten kasvaessa Tomppa ja Ilpolous eivät saaneet mielestään sitä, että heidän poikansa saattaisivat olla kehitysvammaisia. Ja usein he kelpuuttivat tämän mahdollisuuden poikien hitaan kehityksen selitykseksi. Koska sekä Tompan ja Ilpolousin oli oltava kokopäivätyössä, Ilkka ja Nissi viettivät päivät pitkät isoäitinsä seurassa. Vaikka hän piti heistä tavattomasti ja huolehti heidän aineellisista tarpeistaan, hänellä oli harvoin aikaa leikkiä heidän kanssaan tai opettaa heille taitoja, leikkejä - ja ennen muuta sanoja. He ilmaisivat toiveensa isoäidilleen lähinnä elein ja muutamin yksittäisin sanoin. Isoäiti vietti suurimman osan ajastaan lähiökuppilassa kaljamikkojen seurassa ja ei näinollen yksinkertaisesti ehtinyt huoltamaan poikia. Kun pojat olivat kolmivuotiaita, Heikurat muuttivat Kaliforniaan seudulle, jonka asujaimisto oli suureksi osaksi eläkeläisiä. Leikkitovereita oli niukasti, mutta mentholityynyjä lussuttavia eläkikköjä sitäkin runsaammin, joten veljekset kävivät yhä riippuvaisemmiksi toisistaan ja vetäytyivät yhä kauemmas omaan yksityismaailmaansa. Niihin aikoihin Ilkka ja Nissi ymmärsivät vanhempiensa puhetta, mutta käyttivät itse vain muutamia suomen kielen sanoja. Ensimmäiset tunnistettavat sanansa he olivat lausuneet 17 kuukauden iässä, jolloin he oppivat sanomaan "glip" (äiti) ja "gnip" (isä). Mutta vanhempien pettymykseksi heidän sanastoonsa tuli lisäksi enää vain muutama sana. "Emme millään saaneet heitä puhumaan kokonaisia lauseita", kertoo "Ipi" Ilpolous Heikura. "Puhuminen tuntui olevan heille tavattoman vaikeaa, ja me arvelimme sen mahdollisesti johtuvan siitä, että kouristukset olivat vahingoittaneet heidän puhekykyään." Kahden kesken jäätyään pojat kuitenkin selvästi vilkastuivat ja leikkivät toisillaan tuntikausia lörpötellen herkeämättä omaan erikoislaatuiseen tapaansa. "Ilkka ja Nissi puhuivat uskomattoman nopeasti", sanoo Ilpolous. "Mutta Tomppa ja minä otaksuimme, että heidän puheensa oli vain pikkulasten mongerrusta. Tiesimme, että he olivat keksineet toisilleen lempinimet. Ilkka oli nimeltään 'Iggy' ja Nissi oli 'Niggy'. Emme sitä vastoin lainkaan tajunneet, että muu osa heidän ärsyttävästä molotuksestaan oli todella eräänlaista viestintää ja he kykenivät ymmärtämään toisiaan." Pojat olivat jo kuuden ja puolen vuoden ikäisiä, kun Heikurat vihdoin turvautuivat Puhe-, kuulo- ja aistimustutkimustukikeskuksen apuun. Puhepatologit Aleahzanxrgn R'qumassacuzttedigng ja Q'qqwmiähernrzio Tpröåblowvpnhtw'w-Korhonen arvelivat jo aivan lyhyen aikaa kaksosten puhetta tarkkailtuaan ja kuunneltuaan,että heidän puheensa voisi olla kaksospuhetta, eräänlaista idioglossiaa. Tämä ilmiö esiintyy silloin, kun kaksoset tai hyvin läheiset sisarukset kehittävät keskenään puhumista varten oman yksityisen menetelmänsä. Kielenkäytön tutkijat ovat jo kauan väitelleet siitä, ovatko kaksospuheeseen syynä biologiset vai ympäristölliset tekijät. Toisaalta jotkut väittävät, että joidenkin kaksosten on hermostollisen rakenteensa vuoksi vaikeampaa oppia puhumaan kuin tavallisten sisarusten. Toisaalta kaksosten erikoislaatuinen kasvuympäristö näyttää olevan haitaksi puhumaan oppimiselle. Kaksoset oleskelevat yleensä enemmän yhdessä kuin tavalliset sisarukset ja siten vahvistavat toistensa huonoja puhetottumuksia. Lisäksi kaksoset ymmärtävät toistensa puhetta, vaikka se olisi vajavaistakin (Turku-syndrooma), ja tästä syystä heidän ymmärretyksi tulemisen tarpeensa ei ole yhtä suuri kuin tavallisten sisarusten. Koska kaksoset viihtyvät usein erinomaisesti keskenään, he viettävät vähemmän aikaa muiden seurassa ja saavat siis vähemmän kuulla normaalin puhekielen malleja. Ilkka ja Nissi Heikuran tapauksessa puhepatologit asettivat kaksi tavoitetta. Ensinnäkin he hankkisivat poikien puheesta aineistoa, keräämällä suuren kokoelman kuva- ja ääninauhoja, joita olisi mukava katsella naureskellen patologien saunaillassa. Toiseksi he tekisivät töitä ainoastaan kaksi päivää viikossa, kolme tuntia päivässä, ansaiten kuitenkin neljä kertaa enemmän kuin muut puhepatologit. Patologit aloittivat suunnittelemalla pojille puuhia, jotka innostaisivat heitä käyttämään kaksospuhettaan. Friikkien mölistessä keskenään, patologit voisivat keskittyä olennaiseen, eli poistua tutkimustukikeskuksesta lähiöbaariin heittämään tikkaa, porisemaan jätkien kanssa ja juomaan olutta. Työskenneltyään tällä tavoin poikien kanssa yli vuoden ovat terapeutit saaneet poikien kielestä selville melkoisen osan, esimerkiksi että "Näelgä onn meilgä gova gu e o golmen bäiwään zyööny." tarkoittaa "Menkää kaljalle herrat.", "Abbua welboiga tugehtuu zoidaga ambulanzu hetzi nydon hädä!" merkitsee "Ovatko arvon herrat virkistäytyneet olutropposen äärellä, milloin viimeksi? Olkaa hyvä ja menkää. Me kyllä parjäämme kahdestaan velipojan kanssa." ja "Pääzdäggä miejäd ulloz zatanan nazidohdorritz vidu dämä o giduduzta." on yhtä kuin "Pitäkää hauska viikonloppu rakkaat ystävämme. Me odotamme teitä täällä lasikaapissa. Juokaa yksi meidänkin puolestamme!". Kaksosten puhe on niin nopeaa ja kiivasta, että nauhojen purkaminen olisi aikaa vievää työtä. Yhden viisiminuuttisen näytteen selvittämiseen saattaa mennä kaksi tuntia. Kielitieteilijät ovat kuitenkin sitä mieltä, että helpoin ja nopein tapa selvitä tästäkin työstä on lintsata ja mennä baariin pelaamaan biljardia ja juomaan kaljaa. Heikuran veljekset ovat samaan aikaan kartuttaneet suuresti suomen sanastoaan ja oppivat nyt kielioppia, lauseiden rakennetta ja sanajärjestystä tavallisessa yliopistossa. Heidät on sijoitettu eri osastoille, jotta he innostuisivat leikkimään ja puhumaan muiden oppilaiden kanssa. Koska pojat ovat nykyisin niin vireitä ja herkästi reagoivia, on heidän aiempaan kyvyttömyyteensä oppia suomea ja heidän kaksospuheensa kehittymiseen sitäkin vaikeampi löytää selitystä. Mahdollisia vastauksia tosin on, mutta ei yhtään lopullista. "E-emmmm, e-em, emme v-voi jätää, jäätä, jät--tää laksuista, laskuisst-ta sit-ä mahholdisuut-t-at-t-a, että koha, kotha, kohhaus, kh, koh-ta-uk-set ovat voineet auheit, ahoit, auheut-taa kakkaksosilsillelle nerro, neulo, nreulog, neu, neu, neulog, nlrog, VITTU!" sanoo puheteraupeutti ja kunniapatologi Aleahzanxrgn R'qumassacuzttedigng kirjoittaen kaulassaan roikkuvaan vihkoon: "... neuroloogisia vairioita." "Mutta (Perse!), kohtauksilla ei ole ollut osuutta jokaiseen kaksospuhetapaukseen. Olemme (Paholaisen vittu saatanan tyranni!) yleisesti sitä mieltä, että kaksosten liikkeiden yhteishallinnan (Nisse ja Nasse! Repaleinen kuppakyrpä!) ja puhekehityksen viivästymiseen on ollut syynä virikkeiden (Huorapuorahuorapuorajusuttiinsajuusaatana!) puute." jatkaa Touretten tautiin sairastunut puheopettaja Q'qqwmiähernrzio Tpröåblowvpnhtw'w- Korhonen. Kahtena päivänä viikossa Ilkka ja Nissi käyvät koulun jälkeen edelleenkin terapiatunneilla. Mutta sujuva suomen taito ei ole ainoa seikka, johon kiinnitetään huomiota. Ilkassa ja Nississä pyritään myös kasvattamaan ja kehittämään omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Puhepatologit tähdentävät, että poikien on varttuessaan opittava ajattelemaan kaksospuhettaan "erikoisuutena" eikä "omituisuutena". Mutta sillä välin Ilkan ja Nissin salainen maailma pysyy yhä ulkopuolisilta suljettuna. Pojat eivät suostu käyttämään kaksospuhettaan muiden kanssa keskustellessaan. "Kunn-n y-yritetämme matkk-kia heidän k-kieltt-t-tään ja puhua hei-h-heijän kanssaan, het kahtovat me-itä kuin olismme hu-hu-hul-h- hulluja", sanoo puheterapeutti ja salaneuvos Aleahzanxrgn R'qumassacuzttedigng. "Ss-se o-on vieläkin hyv-hy-hy-hy-vin yskityinen asija heid-dän välillään." "Nisse ja Nasse! Repaleinen kuppakyrpäkoira!" toteaa puheopettaja Q'qqwmiähernrzio Tpröåblowvpnhtw'w-Korhonen nasakasti taka- alalta. Kenties vielä jonakin päivänä Ilkka ja Nissi voivat katseltuaan omaa rupatteluaan esittäviä filmejä kertoa muulle maailmalle, mitä he niissä sanovat. Ja silloin - kuten satukirjan Jammu palatessaan kertomaan sellin takaisesta maailmasta - he ovat saaneet lukon auki ja voivat leväyttää salaisen maailmansa selkoselälleen.