|
|
|
Ne tulevat meitä vastaan kaikkialla: kotona, työpaikoilla, lehdissä.  Juttelin viime syksynä hammaslääkärin odotushuoneessa keski-ikäisen naisen kanssa ja kuulin seuraavan tarinan: Hänen naapurinsa sukulaistytön ottolapsen kaiman poikarakastajan velipuoli oli mennyt hammaslääkäriin paikkauttamaan torahampaassaan olevan suuren reiän. Lääkäristä hän meni suoraan työpaikkahaastatteluun. Kesken kaiken hänen suustaan alkoi kuulumaan kovaäänistä surinaa: uusi hammaspaikka toimi yllättäen mikroaaltouunin tavoin. Kuului "pling!", ja potilaan pää räjähti. Haastattelu loppui siihen. Nainen kertoi, että tieteellisten tutkimusten mukaan amalgaamipaikka voi säteillä mikroaaltoja. Pahoinpitelin naisen ja kerroin jutun samana päivänä sokealle parturilleni, joka leikkasi irti vasemman korvalehteni ja luultavasti kertoi sen edelleen seuraavalle asiakkaalleen.  Luultavasti sinäkin olet kuullut tämänkaltaisia tarinoita ja levittänyt niitä eteenpäin. Et ole ainoa. Ihmiset kertovat nykyään toisilleen kymmeniä juttuja, joiden vakuutetaan tapahtuneen todellisille ihmisille: Nalle Virolaiselle, Harttuselle, Penalle, rikkaalle Amerikan serkulle. Kansanperinteen tutkijat nimittävät näitä nykytarinoita urbaaneiksi fantasioiksi, osaksi kaupungistuneen yhteiskunnan kansanperinteen rappiota. Ne ovat tulleet savupirteissä kyykän ja suoneniskennän ohessa kerrottujen tarinoiden tilalle. Tämä tarina on kulkenut ympäri maailman: Autoilija ajaa yksin asumattomalla seudulla ja ottaa kyytiin liftaavan nuoren rotevan naisen. Hetken kuluttua peukalokyytiläinen pieraisee homejuuston hajuisen pierun. Kuski menettää itsehillintänsä ja mukiloi rotevaa piereskelijää liikkuvassa autossa. He ajavat jyrkänteeltä ja kuolevat. Myöhemmin taivaan porteilla autoilijalle selviää, ettei paikkakunnalla ole ainuttakaan juustotehdasta. Monet uskomattomat jutut kertovat juuri liftareista. Serkkuni tuttava matkusti Savonlinnasta Mikkeliin. Metsätaipaleella hieman ennen Juvaa hän näki tien reunassa liftaavan pojan ja pysäytti auton. Samassa pusikosta ryntäsi kolme kookasta, nahkatakkista hirveä, ja hän survaisi vaihteen päälle ja pakeni renkaat ulvoen. Hän kuuli kovan kolauksen takaa ja arveli hirvien heittäneen kiven peräänsä. Mikkeliin saavuttuaan hän astui ulos autosta ja oli pyörtyä: auton takaluukun reunaan oli takertunut kettinki, jossa roikkui kolme veristä hirveä. Hän hoiperteli puhelimeen ja ilmoitti tapauksesta Hannu Karpolle. Myöhemmin Mikkelin keskussairaalasta löytyi karvalakkipäinen mies, jolta puuttui kolme hirveä. Mistä tällaiset tarinat saavat alkunsa? Joillakin keromuksilla voi olla todellinen syntyperä. Yleensä ne ovat kuitenkin kansainvälistä kertomusperinnettä. Ne saattavat olla keksittyjä tai vaikkapa väärinymmärrettyjä tai liioiteltuja uutisia. Kansanperinteen tutkintaan elämänsä tuhlannut professori Leo-Leena Lasku-Kyllikki Helsingin yliopistosta on seurannut näitä nykytarinoita vuosikausia ( hänen perheelleen osoitetut lahjoitukset Meritan tilille 222016-122578). Vuonna 1987 hän keräsi tyhjien olutpullojen lisäksi satoja tarinoita ja selvitti ihmisiä haastattelemalla ja kirjallisuutta ja lehtiä lukemalla, millaisina muunnelmina jutut Suomessa kulkevat. Tutkimuksestaan hän kirjoitti kirjan "Vasaralla päähän ja hoitoon". "Nykytarinat leviävät nopeasti myös siksi, että ihmiset matkustelevat paljon", Leo-Leena Lasku-Kyllikki sanoo. "Naapurit, sukulaiset ja ystävät kertovat toisilleen juttuja. Tarinan kansainvälinen ydinaines säilyy, vaikka kertomus sijoitetaan omaan lähiympäristöön." Jokainen tarinan kertoja lisää siihen vielä omaaa elämänkokemustaan ja mielikuvitustaan. Lehdet ja internet-julkaisut julkaisevat kevyen tuntuiset jutut varmuuden vuoksi faktoina. Mustanaamio-sivujen päätoimittaja Jack Killer sanoo: "Emme julkaise perättömiä juttuja. Jos juttu taistelee esimerkiksi fysiikan lakeja tai puhdasta logiikkaa vastaan, fysiikassa tai logiikassa on jotain vialla. Laadukkaat julkaisumme ovat puhdasta, kovaa ja ehdottomasti paikkansapitävää faktaa. Emme voi vastata virheistämme, sillä emme niitä tee." Jotkut uutispalat voivat alkaa elämään aivan omaa elämäänsä. Vuonna 1977 Helsingin kaupungin nuorisolautakunta päätti olla tilaamatta Aku Ankkaa kaupungin nuorisotiloihin, koska Aku Ankka oli toisin päin kirjoitettuna saatanallinen "Akkna Uka" - babylonialainen riivaajapaholainen. Juttu lähti maailmalle Rauhan Tervehdyksen uutisesta 16. kesäkuuta 1978. Sen mukaan eräs kaupunginvaltuutettu oli vastustanut Aku Ankan tilaamista, koska Akun vasen kivespussi on alempana kuin oikea. Kansainvälisen uutistoimiston kirjeenvaihtaja huomasi uutisen ja teki siitä jutun, ja 15. heinäkuuta eräs floridalainen lehti kertoi, että Suomessa passitetaan keskitysleirille kaikki, joilla on kivekset. Joskus juttuja kerrotaan varoittavina esimerkkeinä. Tuttavani ei kuullut tätä tarinaa Ranskassa: Suomalaistyttö sai vanhemmiltaan ylioppilaslahjaksi viikon matkan Pariisiin. Eräänä iltana ravintolassa yönmusta, pygmiltä vaikuttava muriaanien ruhtinas tuli pyytämään isältä lupaa viedä tytär neitsytriittiin. "Jopas oli upea nuorimies", tuumi poikiin päin oleva isä, kun nuoret poistuivat parketille. Kun tyttöä ei kuulunut puoleen tuntiin, isä raivostui. Hän ryntäsi tanssilattialle, riisui kaikki vaatteensa ja masturboi huutaen. Poliisi piiritti koko korttelin ja tarkka-ampujan luoti nasahti ilkeän tappavasti alastomana hilluvan isän korvalliselle. Tytärtä ja metusalemia ei koskaan löydetty. Tanssiessaan mutukiekkoilija oli ilmeisesti pistänyt huomaamatta tytölle melaa mekkoon. Tyttö oli tullut tiineeksi ja karannut sademetsään pigmenttivaurion eksoottisessa huomassa. Kauhutarinoita kertomalla ihmiset voivat puhua pelottavista ja käsittämättömistä asioista, joista tavallisesti vaietaan. Eräs vihamieheni kertoi seuraavan tarinan serkustaan ja tämän vaimosta: Pariskunta oli ollut isoäidin hautajaisissa Suonenjoella. Paluumatkalla kotiin Vantaalle he pistäytyivät Lahdessa tankkaamaan. Koska kamerassa oli vielä filmiä, vaimo päätti ottaa miehestään kuvia huoltoaseman toiletissa. Kun filmi oli kehitetty, pariskunta huomasi kauhukseen, että Kuningas, Elvis Aaron Presley oli mukana kuvissa. Joihinkin tarinoihin kätkeytyy sosiaalista arvostelua. Tämä juttu esimerkiksi tekee pilaa varakkaan ja lihavan naisen kustannuksella: Hienostunut, lihava, kalliiseen turkkiin pukeutunut nainen oli ostoksilla Stocmannin ruokaosastolla Helsingissä. Odottaessaan kassalla maksuvuoroaan, hän yhtäkkiä kuoli. Hänen päälakensa putosi lattialle ja siitä vierähti esiin aivot, jotka olivat olleet hänen päässään jo kuusikymmentä vuotta. Lihatiskillä epähuomiossa irroitettu päälaki oli saanut naisen menettämään henkensä. Apulaispäätoimittaja Teroslav K. Mustanaamio-sivuilta sanoo irvistellen: "Tällaiset jutut ovat aitoa suomalaista arkipäivää, jossa kuvastuu kansakuntamme riipivä kaipuu takaisin metsään, uittoon ja maan alle." Kostonhimosta puheenollen eräs rovaniemeläinen mies pisti ystävätärtään filerausveitsellä palleaan ja käski tämän kerätä kamppeensa, pyyhkiä verensä lattialta ja häipyä asunnosta sillä välin, kun hän oli parin viikon lomalla Kanarian saarilla. Kun mies palasi kotiin, tyttö olikin jo pahasti maatunut. Mutta ennen lähtöään mies oli ripustanut hajukuusen ex-siippansa kaulaan ja nyt hänen oli helppo raahata matoinen ruumis yökkäilemättä talon roskakuiluun. Urbaanit huhut livahtavat arkipäiväämme kuin salaa, ja ne voivat olla monen hauskuuden lähde. Muistatte ehkä, miten Neil Armstrong ensimmäisenä ihmisenä astui kuun juustoiselle kamaralle vuonna 1969. Tosiasiassa televisiossa nähty uutisfilmi olikin huijausta, sillä kuu ei ole aurajuustoa, vaan cheddaria. |
