Citadels
|
| Bruno Faidutti on vakuuttanut allekirjoittaneen erittäin toimivilla peleillään yhdeksi suosikkisuunnittelijoistani. Näppärät, hauskat ja näennäisen keveät pelit ovat saaneet varsin laajan kannattajajoukon osakseen. Citadellesista (Citadels) olin kuullut jo aiemmin positiivisia palautteita, jo pelkästään sen seikan takia, että pelin saksalainen versio Ohne Furcht und Adel oli loppusuoralla kilpailemassa Spiel des Jahrens-tittelistä. Pääsinpä pelin Ranskalaista versiota jopa näpräämään käsissäni hetken ajan, mutta pelaamaan en peliä päässyt, vaikka seurasinkin yhden mittelön sivusta. Kuten Bruno Faiduttin sivuilta käykin ilmi oli hänellä vaikeuksia peli saamiseksi markkinoille englanninkielisenä, mutta sitkeän yrittämisen jälkeen hän onnistui saamaan Fantasy Flightsin julkaisemaan pelin ja nyt se on viimeinkin täällä! Paketti on isokokoinen laatikko, jonka sisältä löytyvät kortit, pelimerkit ja säännöt. Pakkauksen koko on kuitenkin aika hankala, sillä kaikki tavarat olisivat mahtuneet huomattavasti paremmin alkuperäiseen pakkaukseen. Nykyiseen pakettiin jää hukkatilaa paljon, mutta siltikään kortteja ei voi laittaa paketin sisälle yhteen kasaan laitettuna vaan ne pitää jakaa kahteen eri kasaan. Paketin ulkoasu sen sijaan on erittäin onnistunut ja vetoaa varmasti ostajiin kaupan hyllyillä ollessaan. Korttien taso on erinomainenpelimerkit ovat näppärät ja toimivat ja säännöt on saatu sisällytettyä yhteen taitettuun paperiarkkiin, jopa siten, että säännöistä ei pitäisi suurta epäselvyyttä olla huolellisen lukemisen jälkeen. Ensivilkaisulla pelistä saa miellyttävän kuvan, joka kirkastuu peliin syvemmin tutustuttaessa. |
|
Mikko
Saaren tekemä suomennos Citadelsin säännöistä Melankolian
sivuilla!
ja
samaisen Mikko Saaren tekemä arvostelu samasta pelistä.