Peli aloitetaan laittamalla pelipöydälle yhtä monta rivikorttia kuin on
pelaajiakin. Ylimääräisillä rivikorteilla ei pelissä tehdä mitään. Kaikki
pelaajat nostavat itselleen yhden värikortin ja laittavat sen eteensä
pöydälle selkäpuoli ylöspäin (olen tehnyt tämän siten, että pakasta
otetaan pelaajien määrän verran erilaisia värejä ja niistä annetaan
satunnaisesti yksi kortti joka pelaajalle). Tämän jälkeen aloittajaksi
valittu pelaaja nostaa pakasta päällimmäisen kortin ja laittaa sen jonkun
rivikortin viereen. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro, joka jatkaa
samalla tavalla jne. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi vuorollaan valita jonkun
pöydällä olevista riveistä ja ottaa sen itselleen. Pelaaja ottaa samalla
myös rivikortin mukanaan, jolloin jäljelle jää yksi rivi vähemmän muiden
valittavaksi. Riveissä voi olla korkeintaan kolme korttia, joten
tilanteessa, jossa pelaajalla on edessään vain kolmen mittaisia rivejä, ei
hän voi ottaa uutta korttia vaan hän on pakotettu nostamaan joku riveistä
itselleen. Rivin voi luonnollisesti nostaa jo silloin kun siinä on yksi
kortti. Kun kaikki pelaajat ovat ottaneet itselleen rivin,
pisteytetään kerätyt kortit ja aloitetaan uusi kierros, jolloin rivikortit
laitetaan uudelleen pöydälle ja kierroksen aloittaa viimeisenä rivin
itselleen ottanut pelaaja.
Pelin tarkoituksena on kerätä pisteitä itselleen ja tämä tapahtuu
keräämällä mahdollisimman paljon kolmea eri väriä. Ylimääräisistä väreistä
sen sijaan tulee miinuspisteitä, joten tarkkaan on harkittava millaisia
rivejä kannattaa pöydältä ottaa. Pisteitä korteista saa siten, että
yhdestä kortista saa yhden pisteen, kahdesta kortista kolme pistettä,
kolmesta kuusi pistettä, neljästä 10 pistettä, viidestä 15 pistettä ja
kuudesta saman värin kortista kortista saa 21 pistettä. Kuusi korttia
samasta väristä on maksimipistemäärä, joten ylimääräisistä korteista ei
saa hyvityspisteitä. Peli päättyy silloin, kun joku pelaaja nostaa
pakasta "peli loppuu" kortin. Kortin nostanut pelaajaa saa vielä
nostaa uuden kortin lopetuskortin tilalle ja asettaa sen
pöydälle, mutta siihen peli loppuukin. Pisteitä eniten kerännyt pelaaja on
voittaja.
|
|