|
Nopat ovat pääasiassa kuusisivuisia, mutta kymmen- ja
kaksitoistasivuisia noppia esiintyy myös (Lohikäärmeet, Wyrmit ja
lohikäärmeentappajat). Kuusisivuiset nopat ovat kaiken lisäksi
jaettu kolmeen suuruusluokkaan. Suuruusluokilla saadaan sitten
kertoimet nopassa näkyville symboleille. Kahden (tai useamman) pelaajan
joukkueille tulee olla taväkiset voimat ja nopat valitaan tämä mielessä
pitäen. Pelin mukana tulee kahdeksan sivuisia aluenoppia. Aluenopat
kertovat minkälaisella alueella taistellaan ja millä etäisyydella
joukko-osastot ovat toisistaan. Kaukaisimmillaan käytetään magiaa ja
välimatkoilla ilma-asieta ja viimeksi käsirysyä. Kaikissa nopissa on
kuviot näitä toimintoja varten (paitsi magiaa varten, pitää olla pappi-,
shamaani- ja maaginoppia). Toinen joukkue hyökkää ensin ja toinen
puolustautuu ja toisin päin. Kierroksen voittaja sasa kääntää maanoppaa
haluamaansa suuntaan. Jos joku pelaajista saa käännettyä nopan
ykköpaikkaan, voi hän hyökätessään käyttää kaikkia hyökkäysmuotoja
hyväkseen, mutta muut käyttävät vain käsirysyä. Suuremmat nopat ovat
sitten todella tehokkaita ja niitä tuleekin käyttää varoen, mutta nekään
eivät ole voittamattomia. Alueita, joista taistellaan on kolme eli
molempien kotialueet ja taistelualue. Se pelaaja, joka hallitsee kahta
aluetta voittaa pelin. Noppaa siis heitellään.
|
|