|
|
Pääsin tutustumaan uuteen Risk peliin eli Risk 2210. Toisin kuin aiemmin
arvioitu on Risk2210 aivan oma pelinsä eikä tarvitse vanhaa Riskiä
ollenkaan! Pelin mukana tulee aivan odotetusti tuhottomasti
nappuloita lisää, uudet kortit ja kahdeksan sivuisia noppia! Koska versio
on sijoitettu tulevaisuuteen pelataan peliä
energialla, joiden avulla voit ostaa joukkoja (MOD = Machines Of
Destruction), tyyliin yksi
energia/yksi joukko, valloitusretkiä
varten. Mielenkiintoa lisäävät myös myös tukikohdat maapallon
ulkopuolella, sekä Kuun territoriot, että vedenalaiset alueet. Esimerkiksi
maata kiertävistä asemista saa nyt myös aluepisteitä. Vedenalaiset alueet
ja Kuun territoriot ovat pelin alussa tyhjillään ja pelaajien on
valloitettava ne! Armeijat ovat jaettu useaan eri alueeseen, kuten
Maajoukot, merijoukot, avaruusjoukot jne. Peliin uutta tuovat komentajat,
joiden avulla hoidellaan mm. joukkojen liikutusta, diplomatiaa ja
ydinvoiman käyttöä. Ilman komentajia et niitä nimittäin voi tehdä!
Kierrosten vuorot hoidellaan huutokaupalla eli tarjoamalla energiaa.
Peli on viiden kierroksen mittainen ja kestää arviolta kaksi tuntia.
Voittajaksi selviää pelaaja, joka kontrolloi eniten alueita (ja on saanut
eniten bonuskortteja ja muita bonuksia).
Vaikka en päässyt Risk2210 kokeilemaan pelaamisen muodossa, oli
kiihoke niin iso, että pelasimme perinteistä Riskiä ottelun verran
viikonlopun aikana!
Erittäin toimivalta näyttävä ja hieno jatko-osa
todelliseen klassikkopeliin! Toivottavasti Risk2210 saapuu Suomeen
mahdollisimman nopeasti. |
|