Skirrid

Julkaisija:Kenner
Pelaajia2-6
Ihannepelaajamäärä2, 4 tai 6
Suunnittelija?
TyyppiLautapeli
MuutaMatemaattista päättelyä
Peliaika½ tuntia - 1 tunti
lyhyestiPisteitä kerätään numeroiden avulla
Kiinnostavuus (1-10)8
Uudelleenpelattavuus (1-10)8
Ulkoasu (1-10)7

Skirrid

1970-luvulla oli mitä kummallisempia kustantajia ja omituisia pelejä tarjolla runsaasti. Osasyynä varmaan oli se, että Saksanmaalla alkoi lautapelaamisen arvostus nousta Speil des Jahren-palkinnon myötä. Varsin monet yritykset kustansivat pelejä, joita yritettiin saada kaupaksi jokaiseen Euroopan maahan. Yksi tällainen on skirrid, jossa on ranskakielisen ulkoasun lisäksi säännöt, jotka on käännetty kymmenelle eri kielelle. Vuonna 1979 julkaistu peli on tullut Suomeenkin samana vuonna ja kenties se on saanut jonkinlaisen pelaajakunnan aikaiseksi, mutta ainakaan itselläni ei ole pelistä juuri mitään havaintoa ennekuin se ilmeistyi eteeni 90-luvun alussa. Peli on matemaattista ajattelutapaa suosiva peli, jossa kaksi pelaajaa/joukkuetta yrittää saada pisteitä kasaan laittamalla pelilaudalle eri muotoisia palasia. Pelin ulkoasu ei ole maailman kauneinta ja pelin sisältämät pelinappulat ovat muovisuudessaan melko ankeita. Skirrid

Nyt Pähkäillään

Skirrid on kohtuullinen ns abstrakti peli. Pelin mukana tuleva lauta (19 x 19 kokoinen) on numeroitu ja merkitty siten, että laudalle laitettavat palaset peittäessään merkkejä saavat kertoimia ja muuta ekstraa pisteiden muodossa. Pisteet on jaettu siten, että pienemmät pisteet sijaitsevat laudan keskellä ns keltaisella alueella ja numerot suurenevat kuljettaessa kohti laudan reunaa. Palasia laitetaan laudalle siten, että niiden on kosketettava edellisiä palasia mahdollisimman hyvin. Palasissa on myös numeroita, jotka toimivat kertoimina eli palaset saavat pisteitä mitä enemmän pisteitä ne peittävät ja kertoimien avulla pisteiden arvo moninkertaistuu. Tosin kertoimien kohdat on osuttava numeroiden kohdalle, jotta siitä osasta saadaan kertoimen tuomat pisteet. Palaset ovat eri muotoisia (muistuttavat Tetriksen palikoita) ja niiden sijoittaminen ei ole hirveän vaikeaa, mutta aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa. Peli päättyy silloin kun kaikki palaset on asetettu pöydälle. Pelin luonnollisesti voittaa se pelaaja/joukkue, joka saa eniten pisteitä. Skanneri
räjähti

Matematiikka kiehtoo tai sitten ei...

Pelinä Skirrid on mukavan haastava ja sopivien pelaajien sattuessa pelipöydön äärelle saa pelistä todella mahtavan kamppailun irti. Toisaalta peliä varmaankin vierastavat ne pelaajat, jotka eivät muutenkaan pidä matemaattista ajattelua vaativista peleistä. Skirridistä ovat pitäneet pelaajat, jotka ovet pelanneet mielellään myös Alcatrazia ja Ricochet Robottia. Kyllä Skirridiä mielellään pelaa, etenkin joukkuepelissä tuntuu tunnelma olevan huipussaan. Skirridin ainoa selkeästi huono seikka on varmaankin se, ettei sitä ole saatavilla oikein mistään. Kannattaa kuitenkin tarkkailla kirpputoreja ja muita tilaisuuksia, joissa vanhoja pelejä on saatavilla. Abstrakteista ja matemaattisista peleistä pitäville tämä peli tuo oivan lisäyksen pelattavien pelien listalle. Suosittelen!

Takaisin