|
Pelissä on siis kaksi rataa, josta pienempää käytetään kahden ja kolme
pelaajan peleissä, mutta jos pelaajia on enemmän käytetään laajempaa
rataa. Radat muodostuvat planeetoista, joille alukset voivat laskeutua.
Radassa on kuitenkin säännöllisesti mustia aukkoja, joihin ajavat alukset
murskautuvat ja postuvat pelistä. Alukset asetetaan radalle siten, että
kutakin planeettaa kohti voi olla vain yksi lajityyppinsä edustaja.
Aluksia liikutellaan siten, että vuorollaan pelaajat voivat liikuttaa
yhdellä planeetalla olevia aluksia eteenpäin. Liikuttavalla pelaajalla
kuitenkin täytyy olla vähintään yksi oma alus planeetalla!
Aluksia liikutellaan siten, että isot alukset liikutellaan ensiksi,
keskikokoisia aluksia sitten seuraavana ja pienimpiä aluksia
liikutetaan viimeisenä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos planeetalla on
kaksi isoa, yksi keskikokoinen alus ja yksi pieni alus liikkuvat ne
seuraavasti: Esiksi toinen isoista aluksista liikkuu yhden välin, toinen
isoista liikkuu kaksi ruutua, sitten tulee keskikokoinen, joka liikkuu
kolme planeetanväli ja viimeisenä pieni liikkuu neljä planeetan väliä. Jos
esimerkiksi musta aukko olisi kolmas planeetta ketjussa olis silloin
keksikokoine alus pudonnut sinne, mutta pienin alus olisi selvinnyt sen
yli. Peli päätty, kun yhdeltä pelaajalta on loppunut alukset. Pelin
voittaa se, jolla on korkeimmat pisteet aluksien muodossa.
|
|