Pelissä edustetaan jälleen mahtavia sukuja, jotka kilpailevat kaupungin
hallinnasta ja siitä kukaa kaupungin avaimet loppujen lopuksi saa
haltuunsa. Pelin huomaa Dan glimnen suunnittelemaksi, sillä se toimii
hiukkasen samalla tavalla kuin Svea Rikekin. Pelilaudan reunalla kulkee 19
kierroksen rivistö, joihin laitetaan toimintakortteja. Kun kaikki 19
paikkaa on käyty läpi peli päättyy ja eniten pisteitä kasannut voittaa
pelin. Kortit ovat muuten piilossa, paitsi viisi korttia on aina näkyvissä
kierrosmerkin edessä. Pelin alussa pelaajille annetaan heidän edustamansa
suvun merkit ja vaakunat ja jaetaan satunnaisesti seitsemän rahakorttia
ja kuusi kappaletta kehityskortteja. Rahakortit jakautuvat 100 taalerin
kortista aina 400 taalerin kortteihin saakka. Kehityskortit puolestaan
jakautuvat ns äänestyskortteihin ja kaupunginosien kehittämiskortteihin.
Peli alkaa siten, että kierrosmerkki laitetaan ensimmäiseen
kierrosmerkkiin ja silloin aloitetaan huutokauppa kaupunginosasta.
Pelilaudan keskellä nimittäin on kaupunkia kuvaava alue, jonne on laitettu
kaupungin keskustaa kuvaava pahvi.
Kaikki pelaajat laittavat käteensä
sen määrän rahaa kuin aikovat sijoittaa kaupungiosan hankkimiseen. Se kuka
laittaa peliin suurimman rahasumman saa valita kaupunginosan, jonka hän
laittaa pelipöydälle kuitenkin siten, että sen on oltava kosketuksissa
kaupungin keskuspalaseen ainakin jonkin toisen kaupunkipalasen kautta.
Tasapelin sattuessa se pelaaja, kumpi on lähempänä aloituspelaajaa (asia
on ratkaistu ennen pelin aloittamista noppaa heittämällä) voittaa.
Kaupunginosaa, jonka joku pelaaja on ostanut ei voi valloittaa pois.
Kaupunginosia voi sitten kehittää siten, että siihen voi ostaa kädessä
olevilla kaupunginkehityskorteilla esimerkiksi kapakoita, rahanlainaamoja
jne. Kehityskorttien yläosassa on neljä kohtaa, joissa esiintyy rahan,
ristin jne kuvia. Ne osuvat aina samoihin kohtiin kortissa ja
kaupunginosiin kannattaakin laittaa sellaisia rakennuksia, joilla on
samoissa kohdissa merkki. Tällöin muodostuu samalla merkillä muodostettuja
sarjoja, joita voi rakentaa niin pitkiksi, kuin kaupunginosapahviin on
merkitty (esim jos kaupunginosassa on lukema 5 voi sinne laittaa 5
kehityskorttia). Tietysti muut pelaajat voivat laittaa toisten sarjoihin
kortteja, joilla sarja katkeaa. Sarjan rakentaneet pelaajat saavat
pelin lopussa sarjastaan voittopisteitä. Rakennettuja sarjoja voi sitten
tuhota erilaisilla korteilla, kuten taudeilla ja tulipaloilla.
Pelaajat saavat myös äänestää itseään
kaupungissä oleviin neljään korkeaan virkaan (Kiltamestari,
Kansanedustaja, Piispa, Pormestari), joiden avulla voittopisteitä saadaan
myös hamuttua. Virkaan voi hakea ilmoittamalla siitä ja laittamalla
äänestyskortteja pöytään. Jos kukaan ei vastusta virkaan menoa maksaa se
pelaajalla sata taaleria ja virka pysyy siihen asti kunnes, joku toinen
pelaaja ilmoittaa halauvansa kyseisen viran, jolloin syntyy kilpailu tai
taudin osuessa virkaatekevä henkilö kuolee. Kierroksessa kaikki pelaajat
saavat tehdä oman vuoronsa ja seuraava kierros alkaa kun kaikki ovat
suorituksensa tehneet. Pelikierros koostuu kahdesta valinnaisesta teosta
eli pelaaja valitsee jos hän yrittää saada itselleen korkean viran ja/tai
pelata johonkin kaupunginosaan yhden kehityksen eli rakennuksen. Tämän
jälkeen pelaaja saa valita kummasta pakasta hän ottaa itselleen kortin,
raha- vai kehityskorteista. Kierroksen aloittaa aina se pelaaja, joka
viimeksi on ostanut kaupungiosan itselleen. Kaupunginosia voi ostaa
itselleen silloin, kun toimintakortiksi osuu "Kaupunki kehittyy"-kortti
tai pelaaja pelaa samanlaisen kortin kädestään (tällöin pelaaja saa myydä
kaupunginosan eteenpäin määrittelemällä sopivan hinnan. Ensimmäinen
pelaaja, joka suostuu hinnan maksamaan antaa rahat pelaajalle ja saa
kaupungiosan. Huutokauppa kulkee myötäpäivään. Jos kukaan ei suostu
hintaa maksamaan joutuu pelaaja itse maksamaan vaaditun hinnan ja
maksamaan sen pankkiin). Kehityskorteissa tulee vastaan hyvää
ja pahaa, joiden avulla pelaajat saavat voittopisteitä tai menettävät
niitä. Pelin päättyessä saavat pelaajat pisteitä seuraavasti: korkeista
virkapaikoista saa 2 pistettä jokaisesta. Kaupunginosista saa 1 pisteen,
kehityssarjasta saadaan pisteitä sarjan pituus -1 ja jokaisesta 500
taalerista saadaan yksi piste.
|
|