Web of Power

Julkaisija:Rio Grande Games
Pelaajia3-5
Ihannepelaajamäärä3-5
SuunnittelijaSchacht, Michael
TyyppiLautapeli
MuutaPeliareenana Keski-Eurooppa
Peliaikaalle tunnin
lyhyestiValloitetaan keski-Euroopan alueet haltuun
Kiinnostavuus (1-10)9
Uudelleenpelattavuus (1-10)8
Ulkoasu (1-10)8

Web of Power

Web of Power (Kardinal Und König)sijoittuu omasta mielestäni erittäin mielenkiintoiseen ajanjaksoon eli 1100-luvun eurooppaan. Aikakaudella nykyisenkaltaiset valtiot eivät olleet vielä muovautuneet ja maa-alueet vaihtoivat omistajaa todella herkästi, kunikaiden ja kardinaalien välisissä valtataisteluissa. Mielenkiintoinen peli on ulkoasultaankin varsin hieno. Puunappulat, jotka on jaettu neuvonantajiin ja luostareihin, ovat näppäriä ja alueen karttakin on ihan ok, mutta parempikin se olisi voinut olla. Näiden lisäksi pelissä on kortteja, joiden avulla pelilaudalle saadaan laitettua nappuloita eri alueille. Tietysti pakettiin kuuluu vielä säännöt, jotka ovat vaihteeksi helpot ja selkeät. Hieno pakkaus. Web of
Power

Jokereja voi käyttää

Pelialueena toimiva kartta on jaettu yhdeksään alueeseen, jotka on väritetty viidellä eri värillä. Kartalla on luonnollisesti myös teitä, joiden varsille on merkitty paikkoja luostreille. Alueissa itsessään on paikkoja myös neuvonantajille. Mahdollisten liitoutumien aikaansaamiseksi on joitain alueita yhdistetty katkoviivoilla.
Pelaajille jaetaan kolme korttia, joihin on merkitty eri alueita. Samalla käännetään kaksi korttia ja laitetaan ne näkyviin nostopakan viereen. Näille korttien osoittamillle alueille pelaaja voi sitten sijoittaa luostarinsa ja neuvonantajansa. Kierroksella pelaaja saa tehdä seuraavia asioita:
1) Pelata kädestään kolme korttia. Korteissa on aina yhden tai kahden paikan nimet ja johonkin niistä pelaaja voi pelata yhden luostari ja/tai yhden neuvonantajan. Vuorollaan pelaaja saa pelata ainoastaan yhteen paikkaan nappuloitaan. Kahta samanväristä korttia voi käyttää ns jokereina, jolloin pelaaja voi pelata haluamaansa maahan nappulansa.
2) Pelata 2 nappulaa laudalle. Tyhjään maahan voi pelata vain yhden luostarin, mutta jos siellä on jo jonkun nappula voi sinne pelata kaksi luostariaan. Pelaaja voi pelata vain yhteen maahan. Neuvonantajia ei voi laittaa maahan enempää kuin siellä on luostareita.
3) Täydentää kätensä jälleen kolmeen korttiin. Pelaajan on joko otettava riittävästi kortteja nostopakasta tai täydennettävä korttejaan pakan vierestä löytyvistä kahdesta kortista.
4) Jos pakan viereisiä kortteja otettiin käteen niiden tilalle on käännettävä nostopakasta uudet tilalle.
Pelilaudalle laitetut nappulat pysyvät siellä pelin loppuun asti. Kun nostopakka on kulunut ensimmäisen kerran loppuun lasketaan pelissä olevista luostareista välittömästi pisteet. Pisteet lasketaan silloin seuraavasti: Pelaaja, jolla on eniten luostareita maassa saa pisteen kaikista maassa olevista luostareista, niiden väreistä välittämättä, toiseksi saa yhtä monta pistettä kuin ensimmäisellä oli hänen värisiään luostareita, kolmas saa pisteitä yhtä monta kuin toiseksi tulleella oli luostareita jne.
Kun nostopakka onkulunut toisen kerran loppuun lasketaan pisteet, mutta vasta sen jälkeen kun kaikki pelaajat ovat pelanneet vuoronsa loppuun. Pisteiden lasku seuraa myös silloin, kun laudalle ei voi laittaa enää yhtään nappulaa. Pisteet lasketaan tällä kertaa seuraavalla lailla:
1) Luostareista saatavat pisteet: Samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla.
2) Neuvonantajat pisteytetään. Neuvonantajien pisteet lasketaan liittoutumien mukaan. Jos pelaajalla on nappuloita useassa liittoutuman maassa saa hän huomattavasti enemmän pisteitä kuin sellainen pelaaja, jolla ei ole kaikissa maissa neuvonantajiaan. pelaajat saavat pisteitä niistä liittoutuman maista joissa hänellä on eniten nappuloita tai jos pelaajalla on kaikissa liittoutuman maissa nappula.
3) Luostariketjujen pisteytys: Jos pelaajalla on teiden verkostossa neljä luostaria peräkkäin saa hän näistä luostareista pisteen jokaisesta ketjussa olevasta luostarista. Luostarien on oltava yhtenä jatkeena, joten luostareita ei pysty luokittelemaan ketjuksi elleivät tiet kulje siten, että niistä saadaan aikaiseksi ketju.
Eniten pisteitä näiden laskujen jälkeen kasaan saanut pelaaja voittaa pelin.

Totista vääntöä

Web of power on aika intensiivistä pelaamista alusta loppuun. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja varuillaan on oltava. Korttien avulla tehtävä nappuloiden sijoittelu on todella toimiva ratkaisu ja on pidettävä tarkkaan huoli, että sinulla on todellakin kourassa suunnitelmia vastaavat kortit. Mikään pasifistien unelma peli ei todellakaan ole, mutta esimerkiksi Dogen ja El Granden pelaajille se tarjoaa erinomaisen pelin, joka on pelattavissa tunnissa loppuun. Pelissä on juuri ne tekijät, jotka tekevät siitä pitkäkestoisen suursuosikin. Web of Power on siinä mielessä myös hieno, että se soveltuu pelattavaksi yhtä helposti kolmella kuin viidelläkin pelaajalle. Harvinaista ja hienoa sanon minä! Suosittelen lämpimästi tätä varsin halpahintaista peliä, jonka säännöt eivät ole ylitsepääsemättömän vaikeat.

Mikko Saaren tekemä arvostelu Web of Powerista.

Takaisin