|
VANHAT
HAKUOHJEET:
HAKEMINEN
(Lue ohjeet tarkkaan!)
PIENRYHMÄOHJAAJIEN
HAKU
ON TAAS KÄYNNISSÄ!
Pienryhmäohjaus
on
osa yliopiston virallista opinto-ohjausta ja sen tarkoitus on
perehdyttää uudet opiskelijat yliopistoon,
opiskeluympäristöön sekä erityisesti omaan
opiskelualaan. Pienryhmäohjaajat toimivat
tuntiopetustehtävissä ja vastaavat opetussuunnitelman
mukaisen ohjauksen toteutumisesta.
Syyslukukaudeksi
2009
haetaan hyviä uusien opiskelijoiden ohjaajia.
Kokemuksen mukaan hyvä ohjaaja
- on 2-3
vuoden opiskelija
- hoitaa
hyvin omat opintonsa
- on
vastuuntuntoinen
Entisen
käytännön mukaan ohjaajien rekrytoinnin hoitavat
pienryhmäohjauksen yhdyshenkilöt, suosituksena on
yhteistyö aineyhdistysten kanssa. Ehdokkaat nimetään
laitoksilla laitosneuvostoissa tai vastaavissa.
Kuhunkin
ko:aan tarvitaan 1 ohjaaja noin 10 uutta opiskelijaa kohti. Oheisena
suositukset ohjaajien määristä. Laskentaperusteina on
käytetty vahvistettuja aloituspaikkamääriä.
Ohjauspalkkio
on 12€/h. Lisäksi ohjauksesta voidaan tiedekunnasta riippuen antaa
myös opintosuoritusmerkintä. Suositeltava
ohjaustuntimäärä on 10-15 . Palkkio maksetaan
enintään 15 tunnilta 180 €.
(Oulun yliopisto, Opiskelijapalvelut, Raija Vesikko,
Opiskelijapalvelun päällikkö)
HUOM! LISÄKSI ARKEOLOGIAN PIENRYHMÄOHJAAJAKSI
ESITETTÄVÄ VARSINAINEN PIENRYHMÄOHJAAJA JA VARAOHJAAJA
TÄYTTÄVÄT VARSINAISEN ESITYKSEN. Esitykseen tulee
hakijan henkilötiedot, opintojen aloitusvuosi,
aikaisempi
toiminta pientyhmäohjaajana, harrastustoiminta ja muut ansiot ja
pääaine. ILMOITA SIIS EDELLÄ MAINITUT ASIAT
HAKEMUKSESSASI.
|