OULUN YLIOPISTON ARKEOLOGIAN OPISKELIJAT
METELI RY
SÄÄNNÖT
1§ NIMI JA
KOTIPAIKKA
Yhdistyksen
nimi on Oulun yliopiston arkeologian opiskelijat Meteli ry ja sen
kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on suomenkielinen.
2§
TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
Yhdistyksen
tarkoituksena on yhdistää Oulun yliopiston arkeologian
opiskelijoita. Yhdistys edistää ja valvoo jäsentensä opiskeluun
liittyviä etuja, seuraa ja pyrkii vaikuttamaan opetukseen ja
opiskeluolosuhteisiin, edistää jäsentensä tieteellistä ja
ammatillista kehitystä.
Tarkoituksensa
toteuttamiseen yhdistys järjestää jäsenilleen kokouksia, keskustelu-
ja informaatiotilaisuuksia, sekä ekskursioita. Yhdistys järjestää
opiskeluun liittyviä liikunta- yms. harrastustilaisuuksia.
Toimintansa
tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia,
harjoittaa julkaisutoimintaa ja asianomaisilla luvilla järjestää
arpajaisia, myyjäisiä ja maksullisia huvitilaisuuksia.
3§ JÄSENET
Yhdistyksen
varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä kaikki Oulun yliopiston
arkeologian opiskelijat, jotka maksavat kertakaikkisen jäsenmaksun.
Kannattavaksi
jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen
yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Yhdistyksen
varsinaiset ja kannattavat jäsenet hyväksyy hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen
esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on
huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.
Jäsenellä on
oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta
yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Varsinaisilta
jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä peritään kertakaikkinen
jäsenmaksu, jonka suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle
päättää syyskokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät
suorita jäsenmaksuja.
4§ HALLITUS
Yhdistyksen
asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut
puheenjohtaja ja vähintään viisi, enintään kahdeksan varsinaista
jäsentä sekä kaksi varajäsentä.
Hallituksen
toimikausi on yksi kalenterivuosi.
Hallitus
valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, ja keskuudestaan tai
ulkopuoleltaan sihteerin, taloudenhoitajan, tiedotusvastaavan,
yhteyshenkilön ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus
kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta
tai kun vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on
päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asian mennessä
äänestykseen se ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa
kuitenkin arpa.
5§
YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen
nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja,
jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
6§
TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen
tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös
tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on
annettava tilintarkastajille viimeistään
kolme viikkoa ennen
kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa
viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
7§ YHDISTYKSEN
KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen
kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokousilmoitus on toimitettava
viimeistään seitsemän päivää aikaisemmin arkeologian
ilmoitustaululle tai sähköpostitse yhdistyksen sähköpostilistalle.
8§ YHDISTYKSEN
KOKOUKSET
Yhdistyksellä
on kaksi varsinaista kokousta, syyskokous ja kevätkokous. Syyskokous
pidetään marraskuun loppuun mennessä ja kevätkokous huhtikuun
loppuun mennessä.
Ylimääräinen
kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun
vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä sitä
hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
vaatii. Kokous on pidettävä kymmenen päivän kuluessa vaatimuksen
esittämisestä.
Yhdistyksen
kokouksissa ainoastaan jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi
ääni.
Päätökset
tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi
kokouksen puheenjohtajan mielipide.
9§
VUOSIKOKOUKSET
Sekä syys-
että kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.
kokouksen avaus
2.
valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi
pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjan tarkastajat toimivat
tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
3.
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4.
hyväksytään kokouksen työjärjestys
Syyskokouksessa käsitellään lisäksi seuraavat asiat:
5.
käsitellään toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle
6.
vahvistetaan tulo- ja menoarvio ja määrätään jäsenmaksujen suuruudet
7.
valitaan hallituksen puheenjohtaja
8.
valitaan hallituksen muut jäsenet
9.
valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt
10.
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
11.
käsitellään muut kokouksessa esille tulevat asiat
Kevätkokouksessa käsitellään lisäksi seuraavat asiat:
5. esitetään ja hyväksytään toimintakertomus, tilit ja
tilintarkastuslausunto
6. päätetään tilipäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja
vastuuvapauden myöntämisestä
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
8. käsitellään muut esille tulevat asiat
10§ SÄÄNTÖJEN
MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös
sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä
yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4)
enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava
sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään varat yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan
tarkoitukseen.