(OYUS Vs. TaKu) (OuHu Vs. OYUS) (OYUS Vs. L-Team)
(OYUS Vs. Popula) (OYUS Vs. Hau) (OYUS Vs. Laser HT)
(TaKu Vs. OYUS) (OYUS Vs. OuHu)
OYUS:n historian ensimmäinen III-divisioonan ottelu pelattiin 30.11. 1997 Raksilan tekojääkaukalossa. Vastaan ottelussa luisteli Taivalkosken Kuohu.
Aivan ensimmäiset sekunnit vierasjoukkue myllytti, mutta noin kahden minuutin pelin jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle ja ajassa 2.34 vieraat joutuivat turvautumaan sääntöjenvastaisiin otteisiin. Seuranneen ylivoimapelin aikana vippasi Tommi Lindholm, ajassa 2.49, sisään OYUS:n ensimmäisen III-divisioonamaalin aivan maalin edestä.
Ajassa 10.26 TaKu tasoitti onnekkaasti. Jäähyltä päässyt Tuomo Pitkänen pääsi suoraan aitiosta karkaamaan. Hänen vetonsa OYUS:n maalivahti Pekka Koivusaari vielä torjui, mutta maalin eteen pomppimaan jääneen kiekon onnistui Esko Taivalkoski sohimaan maaliviivan ylitse.
OYUS meni uudestaan johtoon Juha Juujärven alivoimamaalilla, mutta TaKu tasoitti jälleen Esko Taivalkosken toimesta.
Ensimmäisen erän loppupuolella OYUS:n Tommi Lindholm taklasi kovaa, mutta puhtaasti TaKu:n Pasi Koivikkoa. Tästä Koivikko hermostui ja huitaisi mailallaan Lindholmia erääseen arkaan, mutta onneksi varusteiden suojaamaan paikkaan ja sai tekosestaan ajassa 18.49 viiden minuutin jäähyn sekä pelirangaistuksen käytöksestä. Tämän jäähyn OYUS hyödynsi tekemällä kaksi maalia. Ensin onnistui Juha Juujärvi ensimmäisen erän lopulla ja toisen erän alussa Jaakko Pirttijoki. Jälkimmäisen maalin aikana OYUS pelasi viidellä kolmea vastaan.
Ratkaisun makua oli ilmassa OYUS:n tehdessä ottelun 32:lla minuutilla kaksi maalia 21. sekunnin sisällä ja tällöin OYUS siirtyi 6-2 johtoon. TaKu tuli kuitenkin vielä mukaan peliin. 6-3 kavennuksen teki Harri Naumanen OYUS:n kokeneen Markku Saukkosen menetettyä kiekon alimpana miehenä. Pian tämän jälkeen kentällä välkehti ja paukkui melkein kuin sotatantereella, kun Raksilan marketit aloittivat aivan kentän vieressä joulumyyntiä juhlistaneen ilotulituksensa. Ehkäpä rakettien pauke sekoitti kotijoukkueen pelaajien konseptit, sillä vieraat onnistuivat kaventamaan toisen erän loppuhetkillä tilanteeksi 6-5.
Kolmannen erän alku oli jälleen kotijoukkueen vahvaa hallintaa ja ajassa 51.25 Juha Juujärvi vei neljännellä maalillaan OYUS:n jo 10-5 johtoon. Ottelun viimeiseksi maaliksi jäi Taku:n kavennus tilanteeksi 10-6 kahdeksan minuuttia ennen pelin päättymistä ja näin tärkeät avauspisteet jäivät Ouluun.
Ennen kauden alkua OYUS oli päässyt mittaamaan saman sarjatason joukkueiden osaamista vain kahdessa ottelussa Laseria vastaan, joten sarja-avaus oli eräällä tavalla hyppy tuntemattomaan. Saatu avausvoitto antoi OYUS:lle kovasti lisäuskoa siihen, että sillä on oma sanansa sanottavana tulevan kauden sarjassa.
OYUS:n ensimmäistä vierasottelua 7.12. 1997 isännöi Oulaisten Huima. OYUS tuntui olevan kotijoukkueelle aivan outo vastustaja, sillä paikallisessa Pyhäjokiseutu-lehdessä olleessa otteluilmoituksessa seuran nimi oli kirjoitettu, että "OuYs" ja kenttäkuuluttajakin puhui joistakin mystisistä "Oulun Yliopiston Urheilijoista". Lisää ihmettelemistä tuli siitä, että kotijoukkue oli siirrättänyt tukun pelaajia riveihinsä sarjatauolle siirtyneestä II-divisioonasta. Laillista toiminta kuulemma oli, koska kyseiset Ylivieskan Pallon ja Nivala Cowboysin pelaajat olivat jättäneet joukkueissaan viimeisen sarjataukoa edeltäneen pelin pelaamatta, joten näin he eivät olleet siirtyneet Huimaan sarjatauolla olevasta joukkueesta, minkä kilpailusäännöt olisivat kieltäneet.
Itse ottelussa vahvistunut Huima oli selkeästi parempi. OYUS:n pelaajien luistin ei oikein kulkenut ja kun puolustusalueella kirmattiin aivan liikaa kiekon perässä, niin tästä seurasi kotijoukkueelle tukku avoimia maalintekopaikkoja, joiden suhteen maalissa aloittanut Juha Isomaa oli aivan toivottomassa tehtävässä.
Toisen erän alussa Huima sai kaksi maalia pikatahtiin ja näiden jälkeen OYUS:n maaliin siirtyi Pekka Koivusaari. Erän puoliväliin mennessä Huima lisäsi johtoaan vielä kahdella täysosumalla tilanteeksi 8-0.
Ottelun toisella puoliskolla OYUS:n peliin tuli jonkin verran ryhtiä. Tiivistyneen puolustuspelin ansiosta Huima sai enään yhden lisämaalin aikaiseksi ja lisäksi OYUS sai luotua useita maalintekopaikkoja, niissä kuitenkaan onnistumatta maalivahti Teo Perkkiön varmojen torjuntojen johdosta. Paras paikka kuparisen rikkomiseen tuli Jussi Tervoselle, joka ei aivan saanut puolesta metristä nostettua kiekkoa jäässä jo maanneen Perkkiön ylitse.
Ottelun toisen erän lopulla oli sattua ikävä tapaturma, kun OYUS:n Juhani Kemppainen purki kiekkoa maalin takaa keskialuetta kohti. Tällöin kiekko osui yllättäen eteen luistelleeseen päätuomari Markku Karsikkaaseen "Tuntemattoman sotilaan" tulikomennon hengessä. Onneksi tästä täysin tahattomasta tilanteesta selvittiin parin minuutin puhaltelulla.
OYUS:n parhaina palkittiin Jussi Tervonen ja Pekka Koivusaari, mutta kaikkein parasta ottelussa OYUS:n kannalta oli ensimmäistä kertaa käytössä olleet tyylikkäät siniset varapelipaidat, joita Oulaisissa sai ihailla 78 maksanutta katsojaa.
Kajaanilainen L-Team vieraili Tekojäällä 14.12. 1997. Joukkue oli OYUS:lle ennestään tuttu, sillä se oli pelannut IV-divisioonassa OYUS:n kanssa kaudella 1995-96.
Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä. Hyviä maalintekopaikkoja ei siunaantunut kummallekkaan joukkueelle. Kun peliä oli pelattu 7.59 OYUS pääsi pelaamaan ylivoimapeliä ja rauhallisen siirtelyn jälkeen Juha Pitkänen täräytti suoraan Juha Juujärven syötöstä kiekon ylänurkkaan. Tämä maali jäi ensimmäisen erän ainoaksi.
Toisessa erässä OYUS pääsi toistamiseen pelaamaan ylivoimapeliä. Edellisen tapaan paikkaa rakeneltiin rauhallisesti kiekkoa siirtelemällä ja lopulta Juha Pitkänen löysi kaimansa Juujärven unohdettuna maalin takatolpalle ja tämä sai nautiskellen työntää kiekon tyhjään maaliin.
Kolmannen maalin teki Mika Laakkonen ajassa 37.50. Hän sai maalin eteen Jaakko Pirttijoen syötön ja pisti kiekon maaliin survomalla sen sinne voimalla heiveröisempien L-Teamin pelaajien voidessa vain ihmetellä tapahtunutta. Tällöin ottelu näytti jo ratkenneen lopullisesti, etenkin kun OYUS:n maalissa Pekka Koivusaari oli osoittanut olevansa ilmiömäisessä torjuntavireessä.
Kolmannen erän alussa OYUS pääsi jälleen pelaamaan ylivoimapeliä, mutta tällöin aikaisemmin loistanut ykkösviisikkö haksahti pahemman kerran. Ensin annettiin hyökkäykseen lähdössä karkea harhasyöttö ja kun sekoilu jatkui, niin lopulta L-Team pääsi kaventamaan Sami Pikkaraisen toimesta ajassa 40.31.
Päätöserän puolivälissä pääsi Juha Pitkänen karkaamaan ja pisti kiekon varmasti ohi L-Teamin maalivahdin. Harmittavasti maalia ei vain hyväksytty, koska Antti Kivioja oli tilanteessa täysin tarpeettomasti mennyt estämään takana tullutta L-Teamin puolustajaa, joka ei olisi voinut ylettyä jo karussa olleeseen Pitkäseen, ja näin tilanteesta seurasikin maalin sijasta jäähy! Seuranneen alivoimapelin aikana Teemu Peltonen sai pian toisen jäähyn ja L-Team pääsi hieromaan viidellä kolmea vastaan kavennuksen tilanteeksi 3-2.
OYUS:n piinan päätti kuitenkin pian äskeinen anti-sankari Antti Kivioja, joka pääsi ajassa 52.01 yksin läpi ja veti kiekon vastustamattomasti ylänurkkaan. Tämä jäikin sitten ottelun lopputulokseksi, sillä L-Teamin viime hetken kavennusyritykset olivat koko ottelun tavoin varsin tehottomia.
Ylivieskalainen Popula-Team kohtasi OYUS:n Oulussa 21.12. 1997. Molemmat joukkueet ovat sarjatulokkaita III-divisioonaan ja viime kaudella joukkueet olivat pelanneet kaksi tiukkaa ja tasaista ottelua IV-divisioonassa.
Ottelu alkoi OYUS:n osalta murheellisesti. Popula sai pikatahtiin kaksi helppoa maalia OYUS:n puolustuksen surffailessa. Molemmissa tilanteissa OYUS oli melkein saanut kiekon haltuunsa ja siitä innostuneena pelaajat olivat lähteneet kouhottamaan kohti vastustajan maalia. OYUS:n pelaaja kuitenkin menetti kiekon takaisin Populan hyökkääjälle, joka näin saattoi syöttää sen aivan ypöyksin maalilla vapaana olleelle pelikaverilleen, joka sai rauhassa pistää sen verkon perukoille.
Tämän opetuksen jälkeen OYUS heräsi mukaan peliin ja Popula painettiin puolustuskannelle. Tällöin Populan Antti Sorvoja joutui peräperää kahdesti jäähylle. Ensimmäisen jäähyn Popula vielä kesti, mutta jälkimmäisen aikana Markku Hyvärinen teki tilanteeksi 1-2.
Tämän jälkeen OYUS:lla oli useita paikkoja tasoittaa ottelu. Tolpat mm. kolisivat Juha Juujärven laukauksen jälkeen. Kuudennellatoista minuutilla eräs Populan pelaaja keihästi tuomarin silmien ulottumattomissa OYUS:n Markku Saukkosta. Ja niin kuin usein tällaisessa tilanteessa käy, jäähylle lopulta joutui vain kostamaan ryhtynyt Saukkonen. Seuranneen ylivoimapelin aikana Populan Jyrki Kortet teki tilanteeksi 1-3.
Ottelun toinen erä oli OYUS:n selkeää hallintaa. Markku Saukkonen kavensi hieman ennen erän puoltaväliä ja tämän jälkeen kiekko pyöri yksinomaan Populan päädyssä. OYUS:n maalivahdin Pekka Koivusaaren tarvitsi tällöin vain pysäytellä pitkiä kiekkoja. Tasoitusta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, sillä maalissa Perttu Rahkola tuntui suorastaan viihtyvän häneen kohdistuneessa kiekkosateessa. Lähimmäksi maalintekoa pääsi erän loppusekunneilla Kari Salminen, mutta jostakin vaan Rahkolan räpylä ilmestyi ylänurkkaan, viidestä metristä ja maskin takaa, suuntautuneen laukauksen tielle.
Kolmannen erän alussa Markku Hyvärinen sai 2+10 minuutin jäähyn selästätaklauksesta. Tämän jäähyn aikana Popula siirtyi ottelussa kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen OYUS yritti vimmatusti kavennusta, mutta sitä ei kuitenkaan tullut. Lopullinen niitti ottelulle tuli ajassa 53.23, kun Vesa Moilanen teki onnekkaasti loppuluvuiksi 2-5. Tällöin Pasi Kristianssonin karkea ohilaukaus pomppasi yllättäen suoraan maalin eteen Moilaselle, joka pisti kiekon maaliin.
Haapaveden Urheilijat vieraili tekojäällä 28.12. Ottelu oli joukkueiden välillä ensimmäinen kohtaaminen kautta aikain. Otteluun lähdettäessä oli OYUS:lla hienoisia pelaajavaikeuksia, sillä jotkut pelaajista olivat menneet viettämään joululomaa kotipaikkakunnilleen ja näin jalkeille oli saatu vain 11 kenttäpelaajaa.
Ottelu alkoi Haapavetisten kannalta hyvin, kun neljän minuutin kohdalla Ilpo Myllylä vei vieraat 1-0 johtoon. Tämän jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle. Yhdeksännen minuutin kohdalla Kari Salminen nappasi OYUS:n päädyssä irtokiekon ja harhautettuaan ensin karvaajan, syötti kiekon laitaan Jaakko Pirttijoelle. Pirttijoki antoi välittömästi pitkän läpisyötön toisella laidalla vapaana olleelle Markku Saukkoselle, joka vei kiekon hyökkäysalueelle ja syötti sen maalin eteen Markku Hyväriselle, joka tasoitti ottelun.
Vajaat kolme minuuttia myöhemmin OYUS siirtyi johtoon, kun Juha Juujärvi maalasi Antti Kiviojan syötöstä. Tällöin joukkueet pelasivat neljällä neljää vastaan. Loppuerä pelattiin sitten OYUS:n selkeässä hallinnassa, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan syntynyt.
Toinen erä oli vieläkin selkeämpää OYUS:n hallintaa. Jo avausvaihdossa oli Teemu Peltosella kaksi avopaikkaa, mutta onnen kaupalla sai Haapaveden maalivahti Toni Saalasti estettyä lisämaalien tulon. Erän ensimmäisen kymmenen minuutin aikana saivat vieraat OYUS:n pyörittäessä neljä kertaa perättäin kahden minuutin jäähyn, mutta OYUS ei onnistunut lisäämään johtoaan ylivoimapelillään. Erän loppupuoli pelattiin sitten tasaisemmissa merkeissä.
Kolmannen erän alussa HaU:n Marko Rojola tasoitti ottelun. Pienestä kulmasta ja melko kaukaa ja ilman maskia ammuttu löysähkö veto yllätti luvattoman helposti siihen asti varmasti torjuneen Pekka Koivusaaren. Ja vielä onnekkaammin HaU siirtyi pari minuuttia myöhemmin johtoon. Tällöin Kari Yliojan reilusti ohi menossa ollut siniviivalämäri muutti suuntaa maalin vieressä seisoneen Aku Myllylän rinnasta ja pomppasi ohi hölmistyneen Koivusaaren.
Tämän jälkeen OYUS yritti vimmatusti tasoitusta ja ajassa 53.50 Jussi Tervonen vihdoin onnistui aivan maalin edestä. Seuraavassa vaihdossa tuli kuitenkin kylmä suihku. Matti Kajasviita lähti nousemaan omalta alueelta, mutta menetti kiekon keskiviivan tuntumassa. Kun hyökkääjät eivät olleetkaan paikanneet Kajasviidan nousun puolustukseen jättämää aukkoa, niin tämän takia HaU pääsi 2-1 ylivoimahyökkäykseen, josta Jani Niku pääsi tekemään ottelun voittomaalin. Pari minuuttia myöhemmin Jani Kaikkonen vei vieraat jo kahden maalin johtoon ja katkaisi näin OYUS:n pelaajien viimeisenkin toivon kipinän ja niin molemmat sarjapisteet matkasivat Haapavedelle.
Limingan Kiekon ja Kempeleen Kiekko-Kettujen perustama Laser HT saapui OYUS:n vieraaksi 4.1. Vierasjoukkue koostui lähinnä mainittujen emäseurojen A-junioreista, ja he pelasivat III-divisioonassa sen tähden, että koska A-nuorten II-divisioona olisi tullut pitkine pelimatkoineen heille aivan liian kalliiksi.
Lokakuussa ennen sarjan alkua OYUS oli voittanut harjoitusottelun Laseria vastaan 7-5. Tuossa ottelussa oli OYUS:n Juha Pitkänen tehnyt peräti viisi maalia. Sarjapelistä Pitkänen joutui kuitenkin jäämään pois sitkeästi vaivanneen poskiontelontulehduksen takia ja kun kerran maalintekijä jäi pelistä pois, niin tämä merkitsi OYUS:lle sitä, ettei maaleja sitten tehty!
Peli alkoi varsin tasaisesti ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa avausmaalin tekoon. Ottelun yhdeksännellä minuutilla Laser teki ottelun avausmaalin. Maalin edessä ollut pakki piti kyllä kiinni Tuomas Happosesta, mutta jätti tämän mailan vapaaksi, joten Happonen pääsi ohjaamaan kiekon maalin edestä verkon perukoille.
Myös toinen erä oli kenttätapahtumiltaan tasaväkistä vääntöä. Erän ainoaksi maaliksi jäi kuitenkin Jaakko Hietajärven ajassa 32.45 tekemä ylivoimamaali.
Kolmanteen erään lähdettäessä OYUS:n oli tarkoitus lähteä tiukalla taisteluasenteella ja kääntää peli edukseen, mutta toisin kuitenkin kävi. Juhani Kemppainen oli ollut edellisen erän lopulta jäähyllä ja Laser hyödynsi tilanteen nopealla ylivoimamaalilla. Kemppainen oli ollut jäähypenkillä myös Laserin toisen maalin syntyessä, joten hänen saamansa rangaistukset koituivat lopulta OYUS:n kohtaloksi.
Edellisestä maalista ehti kulua vain 22 sekuntia, kun Laser siirtyi 4-0 johtoon ja kun ajassa 45.55 Petri Halonen teki tilanteeksi jo 5-0, oli ottelun maalit tehty. Tämän maalin jälkeen ottelun loppuaika olikin sitten vain löysänoloista pelailua.
OYUS vieraili Taivalkoskella 11.1. 1998. Ottelu oli etenkin kotijoukkueen kannalta elintärkeä, sillä OYUS:n voitto olisi käytännössä sinetöinyt nollakerhossa olleen Kuohun putoamiskarsintoihin joutumisen.
Ottelu alkoi kotijoukkueen lievässä hallinnassa ja seitsemän minuutin pelin jälkeen Esko Taivalkoski onnistui sohimaan maalinedustaruuhkasta ottelun avausmaalin. Erän loppupuolella Kuohu siirtyi Jarmo Kaikkosen laukauksesta jo kahden maalin johtoon.
Toiseen erään OYUS tuli täynnä taistelutahtoa. Ensin kavensi ajassa 22.56 Matti Kajasviita ja 38 sekuntia myöhemmin Antti Kivioja tasoitti ottelun. Kauaa ei tosin OYUS:n hurmio kestänyt, sillä Kuohu siirtyi minuutin kuluttua jälleen johtoon. Tämän jälkeen peli jatkui kiihkeänä, tasaväkisenä taisteluna.
Peli näytti jo ratkeavan, kun Jarmo Poussu siirsi ajassa 47.51 Kuohun kahden maalin johtoon, mutta OYUS tuli kuitenkin vielä. Kari Salminen karvasi kiekon Kuohun maalin takana ja työnsi sen Teemu Peltoselle, joka syötti kiekon maalin eteen Tommi Lindholmille, jolla oli helppo tehtävä pistää kiekko verkon perukoille. Tämän jälkeen OYUS:n pyöritys oli sellaista, että tasoituksen syntyminen oli vain ajan kysymys ja lopulta ajassa 52.24 Jaakko Pirttijoki lämäsi komeasti ylänurkkaan. Loppuaika varsinaisesta peliajasta pelattiin sitten varovaisesti, melko hermostuneessa tunnelmassa.
Jatkoajan alussa isännät saivat pari melko hyvää tekopaikkaa, mutta Pekka Koivusaari venyi paraatipelastuksiin. OYUS sai oman tilaisuutensa, kun Markku Saukkonen pääsi yksin läpi, harhautti Petro Kosamon jäihin, mutta ei aivan saanut nostettua kiekkoa hänen ylitseen. Kotijoukkueen suureksi sankariksi nousi lopulta Juha Karhu, jonka lämäri Esko Taivalkosken voittamasta aloituksesta lähetti OYUS:n karvaan makuiselle kotimatkalle. Pohtimista paluumatkalla oli etenkin oman pään aloitusten suhteen, sillä Taivalkosken maaleista peräti kolme oli tullut OYUS:n aloitushäviön seurauksena.
Oulaisten Huima saapui OYUS:n vieraaksi 18.1. 1998. OYUS oli latautunut otteluun erittäin hyvin karvaan Taivalkoski-tappion jälkeen ja lisäksi pelaajat janosivat hyvitystä Oulaisissa koetulle 9-0-tappiolle.
Heti Ottelun alusta alkaen oli selvää, että tässä pelissä OYUS vie ja Huima vikisee. Avausmaalin rusikoi kolmoskenttä ajassa 1.44, kovan pyörityksen seurauksena. Maalintekijänä oli Teemu Peltonen. Puolitoista minuuttia myöhemmin Markku Saukkonen laukoi Matti Kajasviidan namusyötöstä tilanteeksi 2-0.
Kolmen maalin johtoon OYUS siirtyi ajassa 12.40, kun Markku Nopanen aloitti pistetehtailunsa. Tämän jälkeen OYUS:n ote kirposi hetkeksi ja Huima sai tehdyksi kaksi kavennusmaalia, mutta Markku Nopasen toinen maali runsas minuutti ennen erän päättymistä, palautti tilanteen ennalleen.
Toinen erä oli vieläkin selkeämpää OYUS:n ylivoimaa ja erän puolivälin tienoilla oli tilanne jo 7-3. Lopullisesti vieraitten selkärangan murensi Teemu Peltosen toinen maali 21 sekuntia ennän erän päättymistä ja samalla edellisessä OYUS:n Huima-kohtaamisessa loistanut maalivahti Teo Perkkiö oli kypsä siirtymään vaihtopenkille ja kolmanteen erään Huiman maalille luistelikin Jani Jokinen.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain 32 sekuntia, kun Markku Nopanen pujotteli näyttävän alivoimamaalin ja sai samalla hattutempun täyteen. Nopasen kokonaissaldoksi ottelussa tuli huimaavat 3+2. Illan erikoisimman maalin teki kolme minuuttia ennen päätösvihellystä Markku Hyvärinen, joka keskialueelta ja vieläpä paikallaan seisten, onnistui lämäämään kiekon huimaveskari Jokisen räpylän kautta maaliin. Ottelun loppusekunneilla täydensi Juha Juujärvi OYUS:n voittolukemiksi 11-4.