Oulun Korkeakoululiikunta ostaa Bluesin liigaosakkeen!

Oulun Korkeakoululiikunta on päättänyt ostaa Bluesin liigaosakkeen. 
Oulun Korkeakoululiikunnalle tarjottiin mahdollisuutta ostaa Espoon Bluesin 
liigaosake. Pienen miettimisen jälkeen todettiin, että vaikka Korkeakoululiikunnan 
palvelut ovat jo melkoisen kattavat, niin tilaisuus lisätä palveluihin myös 
SM-liigapelit, on "once in the lifetime" ja liigaosake päätettiin lunastaa.

Liigapaikan syksystä 2016 alkaen ottaa hoidettavakseen OYUS. Oululaisessa 
joukkueurheilussa OYUS on uskottavin mahdollinen toimija, sillä vuodesta 1981 
alkaen keskeytymättä sarjapelejä pelannut OYUS:n jääkiekkojoukkue on oululaisessa 
joukkuepalloilussa OLS:n jääpallon jälkeen toiseksi pisimpään yhtäjaksoisesti 
sarjapelejä pelannut joukkue. Näin vaikka kaikki lajit huomioitaisiin. Vuoden 
1981 jälkeen Oulussa on ollut kymmenkunta muuta jääkiekkoseuraa, jotka ovat 
lopettaneet toimintansa. Ja se ensi syksyn paikallisvastustajakin meni konkurssiin 
vuonna 1994. Muut oululaiset joukkueet ovat sitten kovin nuoria tulokkaita.

Oulun korkeakouluopiskelijoilla on käytettävissään nyt kuusi vuoroa viikossa, 
mikä on eniten Suomen korkeakouluissa. Näillä harjoituksilla lähdetään pelaamaan 
myös SM-liigaa. Vuorot ovat opiskelijoiden keskuudessa suosittuja tapahtumia ja 
yhden vuoron ennätys on huimat 44 pelaajaa vuorolla. Koska liigaottelussa voidaan 
peluuttaa kerrallaan vain 19 pelaajaa, niin tänään perjantaina järjestetään 
avausottelun pelipaikoista try-out -tilaisuus Linnanmaalla klo 14.00. Tule ja 
varmista pelipaikkasi kuumaan liigasykkeeseen!

Sportipassin hinta on ollut tällä kaudella 44 euroa, jolla on auennut harrastettavaksi 
koko huima Korkeakoululiikunnan palvelutarjonta. Ensi syksynä sporttipassin hinta 
joudutaan nostamaan 544 euroon, mutta se on edelleen varsin edullinen ja lisäksi 
siihen sisältyy nyt siis vielä pelimahdollisuus SM-liigassa!     
     
OYUS:n pelaajat ottivat tiedon liigaosakkeen ostosta vastaan tyytyväisenä

Jääkiekkojaoston kotisivu