Naisjoukkueen alkuajat

Näin päätettiin keväällä 1983 ja kilistettiin päälle. Niinpä syksyllä 1983 perustettuun naisten nelossarjaan liittyi pelaamaan myös OYUS:n naisjoukkue vetäjänään OYUS:n miesten ykkösjoukkueen passari Jari-Pekka Rontu.

Kuten aina kaikella uudella, niin oli meilläkin "käynnistysvaikeuksia". Ennen sarjakauden alkua ennätettiin "pitää" vain kolmet harjoitukset ja niistäkin minä ennätin ainoastaan niihin, jotka peruttiin ennalta ilmoittamatta. Valmistautuessamme ensimmäiseen peliimme, katselimme hämmentyneinä ympärillemme: "Nämäkö meillä pelaavat, en tunne puoliakaan" ja niinpä joukkuehengen nostamiseksi suoritimme esittelykierroksen.

Kauden edetessä kasvoi joukkuehenki. Huomasimme törmäävämme toisiimme myös muualla kuin Yliopistolla ja harjoituksissa. Pidimme muutaman rattoisan saunaillan ja eräänä talvi-iltana uppouduimme joukolla kulinaristisiin nautintoihin: pizzaa, täytekakkua, lakkakakkua, vaniljakastiketta, pikkuleipiä... samat tuntuivat olevan pelaajattariemme mieltymykset!

Erikoista oli joukkueen alkuaikoina matkustaminen vieraspeleihin. Joukkue nimittäin matkusti niihin linja-autojen vakiovuoroilla. Bussiin nouseminen oli tällöin aina hupaisa ohjelmanumero. Ensimmäinen joukkueen pelaaja joutui aina sepustamaan kuljettajalle pitkän tarinan, ennen kuin tämä arvasi määränpäämme. Seuraavat pelaajat tulivatkin sitten jonossa ja sanoivat, että "sama matka!". Joukkueen kulkutapa herätti tuolloin vastustajissa hämmennystä, sillä joukkueen kapteeni alkoi aina peliajankohdan sopimisen jälkeen kysellä sopivaa bussia, jolla pelipaikalle pääsisi. Vaikka tällainen järjestely verottikin kukkaroitamme, oli etenkin alkuaikoina vaihtopelaajia "yli oman tarpeen". Parhaassa vieraspelissä oli valmentajan seurana vaihtopenkillä seitsemän tyttöä.

Kauden edetessä alkoi into laantua. Vaihtopenkiltämme rupesi löytymään yhä enemmän vapaata istumatilaa ja kun päätimme kauden Rovaniemellä Kultavaskooli-turnauksessa, oli vaihtopenkkimme typötyhjä. Samoin oli myös vaihtopullomme tyhjä, minkä huomasimme kuitenkin vasta aikalisän alettua. Huumorintajuinen tuomari päästi meidät onneksi veden hakuun kesken erän.

Joukkueemme menestyi kohtuullisesti ottaen huomioon sen, ettei kovinkaan monella meistä ollut sarjapelikokemusta. Kokemattomuudestammeko lie johtunut, ettemme kertaakaan uskaltaneet voittaa parempiamme. Jos joskus olisimmekin päässeet reiluun johtoon, niin osasimme lopettaa pelaamisen viimeistään eräpallon ollessa käsissämme ja niin oli jälleen voitto varmistettu vastapuolen "paremmalle" joukkueelle! Vastapainoksi osasimme sitten kyllä joskus hävitä huonommillemme. Sijoituksemme sarjakauden loputtua oli seitsemäs yhdestätoista joukkueesta. Eivät tosin seuran miehenpuolet tainneet odottaa edes niin "hyvää" sijoitusta.

Syksy 1984 toi runsaasti muutoksia tullessaan. Harjoituksia ehdittiin pitää ennen sarjakauden alkua, pelaajat olivat jo tutustuneet toisiinsa ennen pelejä, jokunen vahvistus tuli joukkueeseen ja valmentajakin vaihtui. Toisella kaudella joukkueen valmentajaksi tuli Pekka Hynönen. Kausi alkoi voitokkaasti ja valmentaja jaksoi kulkea ahkerasti joukkueen peleissä ja harjoituksissa. Tosin erään kauden alkuvaiheessa tulleen tappiollisen pelin jälkeen hän yritti esittää, ettei pääsisi joukkueen seuraaviin harjoituksiin, mutta muutti mielensä nähtyään tyttöjen pettyneet ilmeet. Näin joukkue saikin sitten nauttia koko kauden Pekan vetämistä hyvistä harjoituksista ja hänen tyttöjen sydäntä lämmittäneestä, joskin harvoin välähdelleestä kauniista hymystä!

P.S. Toisella kaudella kapteenillemme kävi lopulta huonosti. Hän nimittäin joutui ottamaan arvonnassa pallon, kun normaalisti olimme aina saaneet valita puolen!