KIRJOITUSTA KAIKESTA

MALLEJA

Näissä kahdessa tekstissä on pohjana samantyyppinen rakenne. Mahdollisuus vertailla tekee niistä tavallaan vain parempia lukijalle.

Sinisilmäisessä tarhassa
ujot vuokot
Hellänvoimakas ääni heinämatolla kauniisti
niin kuin kuultava kello soittaa minulle
Nauran vehreydellä onnessa
joka saa minut laulamaan ja
säestämään sitä

Perhoset hyppivät vatsaani,
jännitän rennosti
ja tuoksu kukista hämää minut

Silloin terälehdet riipaisevat minua
ja odottavat, että hymyilen,
että he voisivat elää

Suvi

Myrkyllisessä metsässä
läpinäkyvät yöolennot
kumiseva ääni
Huumausjuoma nukuttava
Niin kuin hento keiju
kuristaa minut vahvoilla käsillään
Irrottaudun otteesta
luolassa koleassa
Joka saa minut itkemään
Ja hysteerisesti pelkäämään
Minä hiljaa nukahdan
uneen kaadun
vesiputouksen takana
Ja kauas pois katoan
Silloin maahiset kätkevät minut
Ja sammaleella peittävät
Jotta minua ei muistettaisi

Geri

ÄÄNISTÄ
Allaolevat tekstit on kirjoitettu saman musiikin tai äänimaailman pohjalta. Yhdeksi lukutavaksi ehdottaisinkin, että vertailisit mikä niissä muistuttaa toisiaan, ja mikä taas tuntuu erilaiselta. Samoin niitä voi lukea kuuntelemalla, yrittää lukiessaan löytää niiden ääniä. Lukiessa, etsivä saattaa hyvinkin löytää. Jos lukee ja miettii ääniä, voi kuulla ääniä; jos lukee ja miettii kuvia, voi nähdä kuvia.

Usvaisessa metsässä,
intiaanit norsujen selässä, kuin viidakossa.
Vedenalaisessa maailmassa on pimeää,
aavemaista. Painajaisuni,
huojuvat puut... Vaara!
Petolinnut liitelevät ja valittavat.
Tuuli humisee.

Riikka Niemelä

Jättiläinen kävelee metsässä.
Usva nousee, keijut tanssivat.
Tuulee, kallioita vasten. Usvattaret tulevat,
kaikki odottavat usvakuningatarta.
Puut humisevat. Kuningatar nousee.
Usvattaret pyörivät kuningattaren ympärillä.
Kuningatar menee pois.
Kaikki muutkin lähtevät pikku hiljaa.
Tuuli vain ujertaa kallioihin.
Jättiläisen askeleet kumisevat vielä metsässä.

Susanna

Metsä, jossain Saksan ja Englannin alueella.
Erittäin iso siirtolohkare. Linnut kirkuvat.
Autoja menee välillä ohi.
Keijuja hiipii ohi.
Se on osaksi synkkää, osaksi valoisaa.
Valkoinen aave, nainen lepattaa ohi.
Hirttopuu. Naru on katki.
Olemme lähellä tietä, mutta ulkoisesti
se tuntuu kuin olisi miljardien kilometrien
päässä todellisesta maailmasta.
Robin Hood Englannista pyörii päässäni.
Ajovalot sokaisevat minut.

Afrikka tulee myös mieleen...

Suvi

Ääniä

Kattila kiehuu yli.
Henkiolentojen soittoa lumotussa metsässä.
Kaatopaikan tunnelma, lokit kirkuvat, rotat kuhisevat, roska-autot ajavat.
Tuuli humisee öisen metsän puissa.

Anna Jaara

Salaperäisessä metsässä. Aavemainen helikopteri lentää kuin painajaisessa. Samaan aikaan viidakossa intiaanit hyppelevät nuotion ääressä ja vaaralliset linnut lentävät tuulessa.

Amanda

KUVIA JA AJATUKSIA

Kuun silta jäi veteen.
Mutta sen valo katoaa pian, kun suurempi valo auringon, ylittää veden. Kimallus ja hohto katoavat. Sen häilyvä sydän odottaa aikaa...
Kultaiset kiiltoperhoset ovat kuin kynttilät, kuun valo kuin öljylamppu. Aamukaste on tullut. Aamukuningattaren nauhan helmet löytyvät sieltä täältä. Maailmamme elo saa taas normaalin arkensa. Aamukuningatar hymyilee ja nauraa, valkoinen harso päällään. Hän on tuulta ja ilmaa. Hän elää ja on. Häntä ei näe, hän tuntuu. Jokapäiväinen elämän täyttymys. (Yön elämä on kätkettyä.) Lapset kirmaavat ympäriinsä ja yksinäinen leinikki ojentaa itsensä kohti aurinkoa.

Suvi

Katson nuorta tainta, joka kohoaa yli kaiken
menneen ja palaneen.
Se on yksi elämän suurista aluista;
kohta yksi on jo monta. Kaikki mennyt on mustaa, mutta uusi, se on valkoista.
Mikään ei ole vielä liannut sen vaaleutta, ja niin kauan kuin se on uutta, se on myös valkoista.

Anna Jaara

Huoneessa oli aivan hiljaista.
Tuuli vain ujelsi ulkona; hiljaa.
Satoi. Pimeys peitti kaiken. Ei mitään,
mitään ei näkynyt yli pimeyden. Olin yksin.
Ihmiskunta on hylännyt minut, ajattelin,
olen jättänyt ihmiskunnan. Ikuisiksi ajoiksi.
Ainaiseksi.

Se oli viimeinen ajatukseni silloin.
Vaivuin uneen. Matkasin miljardien kilometrien päähän.

Aamulla, kun heräsin auringonvaloon,
ajattelin: Valoa. Olen taas löytänyt ihmiskunnan.
Valo on sen merkki.

Kun pimeys saapuu, menetän taas ihmiskunnan. Koskaan en voi olla varma, jäänkö pimeyteen ainaiseksi. Aamulla, kun valo taas ilmestyy, olen kiitollinen ja saan yhä varmemman käsityksen siitä, että elämä on kiertokulkua.

Anna Jaara

Auringonlasku

Katselin auringonlaskua merenrannassa.
Miten kaunista, ajattelin, tuskin mikään maailmassa on kauniimpaa kuin auringonlasku työntäyteisen päivän jälkeen. Kukaan ei voi kuvata tarpeeksi sen kauneutta.

Tunsin itseni hyvin onnelliseksi.
Minulla oli silloin kaikkea mitä saatoin toivoa, minulla oli elämäni. Ihmiset, maa, taivas, meri. Kaikki.

Kosketin hiekkaa jalkojeni alla.
Hienoinen merituuli hyväili minua.
Meren aallot liplattivat minulle.
Näinä hetkinä elämäni on täydellistä, ajattelin.

Anna Jaara

Lensin korkealla ilmassa. Yhtäkkiä huomasin lentäneeni suoraan sisään avonaisesta ikkunasta. Katsoin taakseni. Ikkuna oli sulkeutunut. Huomasin toisen ikkunan. Lensin ruohoa päin. Voi! Sekin oli kiinni. Siinä rytäkässä menetin paljon siipijauhetta ja sain aivotärähdyksen. Olin lattialla. Silloin tunsin käden nostavan minut. Kävin läpi monet kädet ennen kuin tapasin tytön, joka nimitti minua Hannaksi. Ja huolehtii minusta, kunnes voin itse lentää.

Susanna

MIETELAUSEITA

Ihminen syntyy, istutetaan.
Ihminen kehittyy, kasvaa.
Ihminen aikuistuu, kehittää siemeniä.
Ihminen vanhenee, kasvaa naavaa.
Ihminen kuolee, kelottuu.
Ihminen haudataan, maatuu.
Ihminen, puu.

Jussi

Aika on ladatun aseen piippu takaraivossasi.

Jussi

Ei virtaa ilman erilaisuutta.

nimetön

Normaali ei ole mahdollista.

nimetön

SANAPALAPELI
Nämä tehtiin ensin pareittain keksimällä sanoja kuvailuista, sitten yksikseen kirjoittaen, käyttäen saamiaan sanoja.

Ruohikko on ruskea kuin karhun turkki
Vuotava mustepullo on huono purkki
Pottunenäinen tyttö, jonka nimi on Punainen
Karkin maku on upea ja mahtava, hassuttelen

Geri

Pottunenäinen karhun turkki lähti poispäin
Vuotava mustepullo suuttui minulle
Karkinmaku suussani itkin.
Punainen kyynel norui poskeani pitkin.
Ruohikon nimi on Piikikäs,
upea ja mahtava (hahhahah)

Geri

Nukkumaan mennyt possu luuli siivoojaa maailmanlopuksi.
Siivooja työssään rennosti hengitti.
- Sinäpä minut säikäytit! Possu sanoi

Susanna

Kauneusleikkaus

Letit on veetty tiukkaisiksi,
Suvin pisamat piukkaisiksi.
Haju on kerrassaan ihana,
vaikk' parfyymi on pirullinen.

Sonni suuttu hirmusena,
kuin veripaakku.

Sonnin hermojen seinät tuli vastaan.

Suvi

Oli tylsä koulupäivä.
Vihdoinkin! Koulupäivä loppuu!
Ajoin maantiellä, joka oli lähellä autotietä.
Tiellä tuli vastaan Mel C. pyörällä,
ja se pyörä toimi syömällä.
Näin myös tiellä bodarin,
vai oliko se sittenkin hodari?!
Vein pyörän varastoon
ja sen jälkeen lensin kuutamoon!
Siellä oli paksut tolpat
joiden varpaissa oli jänöhampaat.
Voi mikä elämä!

Erin

Lakki on hyllyssä aina.
Keinutuoli kiikkuu.
Lämmin syli.
Kynä tanssii pöydällä.
Koulu on paha ja tylsä.
Ryijy on helppoa.
Lompakko on tyhjä aina.
Pölynimuri täynnä leluja.

Tanja

koulu on maatilalla
maatila lähtee matkalle
raha pomppii kadulla
metsä juttelee kirahville
babepossu puskee pässiä
peili ihailee itseään
sitruuna pomppii pihalla
nuorisotalo on iloinen

Jenni

VUOROPUHELUITA

• Hätätilanne!
  
• Mitä?
  
• Hätätilanne! Kellotie 6!
  
• Mikä?
  
• Onpa vastuuttomia ihmisiä kun panee tuollaisia vastaamaan puhelimeen. Puhelin on arvokas rakkine! Vanhoina hyvinä aikoina... Ai niin! Hätätilanne! Kellotie 6!
  
• Mitä sinä tarkoitat tuolla höpötyksellä?
  
• Höpötyksellä? Kaikkea sitä... Hakekaa joku järkevämpi puhelimeen kun ette itse osaa mitään, edes kuunnella tavallista ihmistä! Hätätilanne! Kellotie 6!
  
• Mikä sinulla on? Soitan taksin hakemaan sinut sinne. Taksinnumero on... 0809765.
  
• Minut? Ei minulla mitään hätää ole! Vaan Kellotiellä on!
  
• Onko siellä tulipalo? Onko ryöstö? Onko joku haavoittunut?
  
• Onko tämä oikeastaan palolaitos?
  
• Ei ole! Tämä on poliisilaitos!

Anna Jaara ja Hilla

• Teidän on mentävä sinne.
  
• Minne sinne?
  
• No Italiaan. Tuhannet ihmiset odottavat teitä.
  
• Vai niin. Olenko minä niin kuuluisa?!
  
• Tyhmä kysymys. Kenen kuva muka koristaa ruotsalaisen pikkutytön kaakaomukia?
  
• No mistä minä tietäisin!
  
• No mistä? Höh, siitä keikasta saa ainakin miljoona dollaria.
  
• Ooh! No, kun en muista, olen varmaan menettänyt muistini!!
  
• Oi ei! Britannia menettää teissä tähden!
  
• Ai jaaha! Minä taidan olla mainostyttönä!

Geri ja Erin

• Kädet ylös ja rahat tänne!
  
• Ei tule kuuloonkaan. Ammu vaan, lehmä!
  
• Rahat ja arvopaperit säkkiin!
  
• E-e-euroina va-ai ma-a-arrkkoina?
  
• Ihan sama. Hop, ja jepareille ei sanaakaan!
  
• Paperi-i-pus-s-siin ...vai mu-mu-muovipu-pussiin?
  
• Tähän mun reppuun. Vauhtia, tai pyssy paukkuu!
  
• No-no... ryöstö per päivä on jo liikaa...!
  
• Älä valita! No, onko vielä arvokirjeitä?!
  
• Koko pankin täydeltä.

Susanna ja Suvi

SANA SANALTA
Eli jokainen lisäsi vuorotellen yhden sanan tarinan jatkoksi.

Olipa kerran kaunis maitotyttö. Hänellä ei ollut omaa lehmää. Mustikki jäystöi mielellään lehtiä. Tytöllä sykki syvä tunne, kun hän tuijotti lehmää, joka mutusteli laitumella heinää ja nautti auringon paahteesta ruskealla nahkasohvalla. Tyttö oli pommi eräälle kauppiaalle. Kerran kauppias kaupitteli lehmiä. Ne kirmailivat villeinä haassa, tuumien nyreissään: "Voi olisipa mansikkasoppaa ja mustikkakastiketta vaniljakastikkeen kera!"

Syvällä metsässä tapahtui kummallinen sattuma, tyttö näki ihmeellisen näyn. Lauma outoja vihreitä liskoja kipitti kohti synkkää metsää. Sillä siellä kokous pistettiin käyntiin.

Amanda, Anna, Hilla, Riikka, Susanna, Suvi ja Tiiti

Vuoristopeikkojen hyökkäys

Roduista

Vuoristopeikot: Vuoristopeikot elävät suurissa luolastoissa vuoristoissa, josta ne ovat saaneet myös nimensä. Ne ovat noin kolmen metrin mittaisia, vahvoja ja karvaisia hirviöitä, joilla on turkoosin värinen veri. Ne tunnetaan kuuluisasta kaksinaamaisuudestaan.

Motodit: Motodit puolestaan elävät pienissä kylissä kaukana kaikesta. He omaavat erittäin korkeatasoisen kulttuurin sekä kielen. Heidät tunnetaan erittäin mukavan oloisena ja pitkäpinnaisena kansana. He yrittävät lähes aina olla avuksi. Heidän pituutensa heittelee n. 100-140 cm.

Prologi

Dar'iaen, mahtava maagi eleli syvällä eräänlaisessa luolamaailmailmassa Oznlahin suuren kivisen maan alla. Hänen pieni työhuoneensa ja asuntonsa sijaitsi Sateenkaaren Metsän vieressä lähellä Mon'drahin kylää. Mon'drahin kylää vartioi kaksi mahtavaa vuoristopeikkoa. Se oli todella harvinaista, sillä yleensä vuoristopeikot elivät luolastoissa eräänlaisissa yhdyskunnissa. Vuoristopeikkojen yhdyskunnat eivät olleet kovinkaan suuria, sillä normaali yhdyskunta oli vain noin muutaman sadan peikon kokoinen.

Tarina

Eräänä valoisana aamuna Dar'iaen lähti kylään ostoksille, koska hänen teki niin kovasti mieli viherkorvan kynsiä. Mutta jo matkan päästä hän näki, ettei kylässä ollut kaikki kohdallaan. Kylä kuulosti niin hiljaiselta, että ötökän ininän kuuli jo metelinä. Siinä hetkessä Dar'iaên tunsi kylmän ilmavirran ihollaan ja hän tiesi, mistä se johtui. Hän kuuli idästä tulevan suuren öläyksen, kuin peikon äännähtämänä. Dar'iaen käänsi katseensa ääntä kohti, ja mitä hirveää hän näkikään: suuren vuoristopeikkolauman rynnistämässä suoraan kohti kylää. Dar'iaen ajatteli hyökätä, mutta silloin hän tunsi, että se ei ollut hyvä ratkaisu. Dar'iaen päätti varoittaa kyläläisiä nopeasti lähestyvästä vaarasta.

Dar'iaen loitsi niin paljon, kuin vain osasi ja saattoi. Osa loitsuista oli tarkoitettu pelottamaan peikkoja - hän ei voinut satuttaa niitä, sillä hän oli illusionisti - ja osa loitsuista varoitti Mon'drahin kylän asukkaita. Eräs asia kuitenkin ihmetytti Dar'iaenia; miksi kyläläiset eivät paenneet. Niinpä Dar'iaen päätti itse mennä katsomaan, mikä oli hätänä. Mutta hämmästyksekseen hän näki kylän portin olevan suljettu. Ja peikot eivät enää vartioineet porttia.

Hän heitti levitaatioloitsun ja nousi korkealle ilmaan. Sieltä hän näki, että kylässä ei ollut yhtään eläviä ihmisiä. Hän laskeutui maahan ja mietti, mitä hän voisi tehdä. Dar'iaen vilkaisi uudestaan peikkojen lähestymistä, muttei nähnyt ainuttakaan niistä. Samassa hän käsitti kaiken: vuoristopeikot olivat kaapanneet kyläläiset - ehkä jopa orjiksi - ja olivat juuri pakomatkalla ryöstöretkeltään. Hän tajusi, että jos hän haluaisi pelastaa kyläläiset, hänen olisi saatava peikot kiinni, ennen kuin ne pääsisivät luoliinsa. Sillä vuoristopeikkojen luolissa Dar'iaen olisi voimaton.

Dar'iaen lähti niin nopeasti kuin pystyi hakemaan apua. Hän heitti uusimman oppineensa loitsun, nimittäin teleportaation. Hän ilmestyi paikkaan, jossa oli paljon motodeja. Dar'iaenin ilmestymisen oli huomannut vain eräs esi-isistään ylpeä Madra Oaenchi. Hän ilmoitti muillekin motodeille, että täällä on tuntematon maagi. Motodeja tulvi Dar'iaenin ympärille joka puolelta, ja Dar'iaen selitti heille ongelmansa. Motodit olivat heti valmiita auttamaan. He kutsuivat paikalle parhaan velhonsa, jonka magia oli vielä vahvempaa, kuin Dar'iaenin. Velho loitsi taian, joka siirsi viisikymmentäseitsämän motodia sekä Dar'iaenin Mon'drahin kylän viereen. Dar'iaen ja motodien velho, Maë´ji, yhdistivät voimansa. He tuottivat mahtavan levitaatiovoiman, nostivat soturit sekä itsensä ilmaan ja kiihdyttivät koko joukon kovaan vauhtiin. He kuin lensivät, kunnes saavuttivat peikot.

Oli suuren taistelun aika. Motodit liitelivät vuoristopeikkojen eteen ja maagit jäivät taka-alalle. Ennen kuin peikot osasivat arvatakaan, niin Dar'iaen heitti salaman vuoristopeikkojen johtajan Abart'uu päälle. Peikot kävivät hyökkäykseen. Taistelun melskeessä eräs peikko, joka vihasi maageja yli kaiken, lähti hyökkäämään Dar'iaenin kimppuun. Dar'iaen ei ollut vielä tietoinen, että hänet aiotaan poistaa päiviltä. Mutta Dar'iaenin vaistot sanoivat, että häntä lähestytään takaapäin. Samassa hän kääntyi ja näki suuren vuoristopeikon, jonka silmät leimusivat kuin valtava kokko! Dar'iaen katsoi peikkoa jäätävästi silmiin, kuin koettaen sammuttaa kokon. Vuoristopeikko irvisti Dar'iaenille. Mutta Dar'iaen ei irvistänyt takaisin, vaikka peikko oletti niin. Sillä hetkellä peikko lähti raivokkaasti juoksemaan kohti Dar'iaenia. Mutta Dar'iaen alkoi loitsia. Ensin hän pysäytti vihastuneen peikon näkymättömällä illuusioseinällä. Sitten hän sai peikon uskomaan olevansa puu. Sen jälkeen Dar'iaen kutsui erään motodin paikalle ja tämä surmasi raivohullun, velhoja vihaavan vuoristopeikon kutaleen bastardimiekallaan.

Taistelu kesti pitkään ja oli tuskallinen molemmille osapuolille. Mutta lopulta vuoristopeikot oli päihitetty. Niitä jäi vain muutamia eloon. Myös motodien puolella menetettiin miehiä. 57 taisteluun lähteneestä motodista elossa oli 34. Myös Dar'iaen vahingoittui vasemmasta olkapäästä peikkojousen ampumasta nuolesta. Mutta vuoristopeikkojen kaappaamien ihmisten joukossa oli myös eräs taitava lääkäri, joka lääkitsi haavaa. Mae´ji ei voinut tehdä sitä, sillä hänkin oli erikoistunut illuusioihin. Taistelun suuri sankari oli ollut Madra Oaenchi, joka oli tappanut kymmenisen peikkoa. Kylän asukkaat, motodit sekä velhot vaelsivat kylään. Koska kaikki olivat hyvin väsyineitä, he juhlivat vain mielissään.

Jussi Määttä ja Matti Kauppila 15.06.1999

kartta

äänimaailmoja