JA LOPUKSI
Eräällä mestarilla oli oppilas, joka oli aina altis laittamaan älynsä koetukselle. Hän otti hanakasti mittaa toisista ankarissa väittelyissä ja keskusteluissa, ja olikin saanut itselleen kiistakumppanina jopa pelkoa herättävän maineen. Samoin kirjoitusten tekijänä hänet tunnettiin taidostaan varautua lukijan mahdollisiin epäilyksiin, kirjoittaa ne tyhjiksi, ja esittää asiansa niin vankasti ja varmasti, ettei arvelulle tuntunut kerta kaikkiaan jäävän sijaa. Hän käytti älyään kuin muurinrakentaja: kaikki mitä hän sai aikaan oli kivikovaa, ohittamatonta ja läpipääsemätöntä. Joskus mestari huomasi ihmettelevänsä mitä kaikki nuo muurit kätkivät sisäänsä. Kukapa näkisi niin paljon vaivaa, että rakentaisi muureja syyttä suotta, niinkin vaivalloista kuin se on. "Ilmeisesti on niin että muureja rakennetaan suojaamaan, sekä kätkemään näkyvistä se, mitä ne suojaavat," totesi mestari itsekseen.
Jonkin ajan päästä mestari
päätti antaa tälle oppilaalleen tehtävän. Oppilas oli otettu saamastaan huomiosta,
ja innostunut kuulemaan minkälaisen tehtävän hän osakseen saisi. Hänen yllätyksekseen
mestari vei hänet pois kirjoitusten ja toisten oppilaiden luota, kulkien puhumatta
eteenpäin kunnes kaikki merkit ihmisistä ja heidän asutuksistaan olivat kadonneet
näkyviltä. Äkkiä mestari pysähtyi ja tarkkaili ympäröivää maisemaa keskittyneesti.
Oppilas etsi katseellaan tarkkailemisen arvoista kohdetta, muttei nähnyt edessään
muuta kuin tuiki tavallisia rinteitä ja puita, ja hänen katseensa jäi harhailemaan
ympäriinsä sen kummemmin keskittymättä. Mestari huomasi tämän ja hymyili sisällään.
Hetken päästä hän kysyi: "Ymmärrätkö tämän mitä näet?"
Kysymys hämmensi oppilasta, eikä hän keksinyt miten hän siihen tarttuisi, mutta
hetken mietittyään hän vastasi varmuudella: "Kyllä. Siinä ei ole mitään eriskummallista."
"Hyvä," tokaisi mestari. "Kirjoita se, ja tuo minulle kun olet valmis."
Sen sanottuaan
mestari kääntyi ja lähti paluumatkalle jättäen oppilaan tehtävänsä ääreen.
Kuuden vuoden kuluttua oppilas kärsi kovasta kivusta nivelissään, todennäköisesti jatkuvan ulkona seisoskelun seurauksena. Mutta kirjoitus pysyi edelleen tekemättömänä.
Kaksi vuotta tästä sattui onnekas sattuma oppilaan kärsiessä korkeasta kuumeesta poikkeuksellisen koleassa syyssäässä. Kuumehoureissaan oppilas unohti tyystin sanan "onnistua" merkityksen, ja onnistuikin samantien laatimaan tehtäväksi annetun kirjoituksen. Hän kiiruhti mestarin luo.
"Huomaan, että olet onnistunut tehtävässäsi," sanoi mestari; hän ei edes vilkaissutkaan oppilaan hänelle ojentamaa kirjoitusta.
Oppilas ei tietystikään ymmärtänyt. Niinpä mestari hymyili sisällään tyytyväisyyttään.
Jokseenkin buddhalais-vaikutteinen (oppisuuntaa tarkemmin määrittelemättä) kertomus Kiinan tai Japanin alueelta, tekijä jäänyt ajan saatteessa tuntemattomaksi.
