Seuraavassa matkakertomus syksyn '99 Lapin matkalta niin kuin sen matkapäiväkirjaani olen merkinyt (no, pieniä korjauksia ja lisäyksiä toki tein). Henkilöt: Minä, Aarne Perälä ja Kimmo Kemppainen, geologian ja mineralogian opiskelijoita kaikki.
Kuvat allekirjoittaneen ellei toisin mainita.
Aamulla heräsin, selkä oli hieman kipeä. Kipeytyi pari päivää sitten. Mutta reissua ei peruta, ei enää. Laskunmaksun kanssa ongelmia, internet ei toimi. Siis joudun lähtemään kylille vuokria makselemaan. Aarnella hieman kymmenen jälkeen. Aamulla kävin Nikolla punnitsemassa rinkan. Noin 30 kiloa, hieman alle. (Normaali henkilövaaka..) Aarnelta Kimmolle, rinkat autoon ja menoksi. Lähtö Oulusta klo 11.00
Rovaniemellä eka stoppi tai Roi mlk:ssa Citymarketissa, missä viimeinen varustetäydennys ja ruokailua. Uskomatonta.. Citymarketista Arktikumiin, jossa päästiin Roi-päivien takia ilmaiseksi sisään. Näyttelyissä mm. maaperägeologiaa (palsa & pingo), inuitteja, intiaaneja, saamelaisia, luontoa, lapin kulttuuria ja historiaa.
Sodankylä. Pysähdys vanhan kirkon luona, jossa tarkasteltiin seinän hienoa arkoosikvartsiittia. Ja pohjoiseen. Sattasen jälkeen pieni paussi Ilmakkiaavalla. Viimeisellä etapilla näkyi parin päivän takaisen myrskyn tuhoja. Melkoinen puhuri, eipä haluttaisi olla tunturissa sillä säällä.
Vuotsossa GTK:n tukikohdassa perillä seitsemän jälkeen. Tutkittiin paikat, söitiin hernekeitot ja saunottiin sekä purettiin ja pakattiin rinkkoja ja päiviteltiin niiden painoja. Kimmolla oli pienin rinkka, mutta se tuntui painavimmalta. Karsin hieman varustusta, joka jo ennestään oli melko karsittu. Varustelista löytyy täältä. Pois kuitenkin toinen kattila Trangiasta, hyttyslippis, näkkäripaketti (vajaa), pari kuppisoppaa, puoli voipakettia, nikwax (osa filmipurkkiin ja mukaan) sekä yksi kiisseli (Ekströms) ja verilättyjauhe.
Kokonaisuutena mukava päivä, ajo sujui hyvin, ei väsyttänyt kertaakaan. Ehkä taukoja oli sopivasti. Päivän vitsi Vuotson tukikohdan pannuhuonetta tutkiessa: ootko pannu huoneessa? Jeps. Yöt noin 23.00.
Aamulla Veijo Magga (asemanhoitaja) saapuu. Söimme puurot ja pakkasimme tavarat autoon ja ajoimme kiilopäälle punnitsemaan ne. Tulos: Kimmon rinkka n. 22 kg, Aarnen myös, meikäläisellä noin 23 kiloa. Mutta mulla onkin kamerat. Kiilopäältä mentiin Kutturan tielle ja sieltä hieman röykkyisempää sotajoelle. Auto parkkiin Sotajoelle, Pahaojan kultalan parkkipaikalle. Ulos. Ja kävellen kohti Ivalojoen Kultalaa.
Alkumatka kului pieniä pausseja pidellen ja varustusta korjaillen. Kun vauhtiin pääsi niin meno oli kevyttä. Rikkinäinen selkä hieman pelotti, mutta hyvin sen kanssa toimeen tuli. Kunhan vaan otti varovaisesti sen rinkan kanssa.
Vastaantulijoita tuli noin puolivälissä, iso akkalauma. Kuulemma kultanaisia ja Ylen porukkaa. Olivat ilmeisesti käyneet Kultalassa kahvilla.
Alun ylämäkien ja hiekkakankaiden jälkeen noustiin Patatuntureiden väliin ylängölle, jota sitten seurasi helvetillinen jyrkkä laskeutuminen Pataojankuruun löysillä kengillä. Kurun pohjalla pidettiin sitten eka isompi tauko, kuppikeittoa, näkkäriä ja kahvit. Sitten tutkailtiin viereistä Grammasen valtausta. Valtauksella oli kämpän ja saunan rungot sekä kaivantoja kallioon asti.
Kultalan viimeinen etappi oli Björklundinvaaran ylittäminen. Mitäänsanomatonta kuusikkoa. Alastuloakin kesti pirusti ennen loppujyrkännettä. No, sinne loppuun oli pari viikkoa aikaisemmin rakennettu portaat, 565 askelmaa, joten ei ihan tarvinnut kompuroida. Ennen laskeutumista käytiin Lihrin kalliolla katsomassa maisemia.
Portaiden alaskompuroinnin jälkeen oli vuorossa riippusilta, joka sekin oli remontoitu. Riippusillalta suunnattiin Kultalaan. Siellä oli autiotuvassa väkeä, joten päätimme että emme sinne jää. Meidän jälkeen tuli vielä pari kalamiestä jotka alkoi juomaan kaljaa. Viimeinen niitti. Päätettiin jatkaa Appisjokisuuhun. Kuitenkin ensin ihailtiin ja ihmeteltiin Kultalan rakennuksia. Yksinkertaiset ikkunat, mahtanut olla talvella mukavan lämmin...
Loppumatka Kultalasta Appisjoelle sujui näppärästi jokivarren polkua pitkin, miellyttävää ja helppokulkuista. Korhosenojan ylitys meinasi tuottaa hankaluuksia, mutta ei kuitenkaan. Pataoja oli pahempi, koska siellä jalat olivat julman laskun jälkeen hiukan epävarmat.
Perillä Appisjokisuussa odotti mitä mainioin leiripaikka huusseineen ja nuotipaikkoineen. Kävimme pesulla teltan pystytyksen jälkeen ja keitimme ruokaa, pastaa parmesana (Knorr) ja nötköttiä. Nam nam. Ruuan jälkeen ihailtiin pelonsekaisina ylävirran suunnasta saapuvia melojia. Onneksi meloivat ohitse. Bongattiin vastarannalta yksi kalamieskin, mutta sekin hävisi myöhemmin ylävirran suuntaan. Leiriinsä? Ilmeisesti, sillä illalla ylävirran mutkan takaa tuli savua.
Ennen yöpuulle menoa Kimmo kävi koettamassa kalaonneaan ja me Aarnen kanssa kultaonnea. Yhtä huono säkä kaikilla. Nukkumaan noin kymmeneltä. Päivän saldo: rakko vasemman jalan etuvarpaassa ja tympeä hiertymä sisäreidessä. Polttiaisia ja sääskiä hieman. Ei mäkäriä. Päivän juttu: Tiibetiläinen vesipuhvelin korvike = kajakki :-)
Myöhemmin kuultiin, että samana iltana oli yhdentoista jälkeen ollut komeita revontulia. Harmi.
Aamulla Kimmo nousi kuudelta kalastamaan. Aarnen kanssa nukuttiin yhdeksään. Aamiaisen jälkeen aseteltiin Appisjokisuusta löytyneet rännit noin 100m jokisuusta ylävirtaan. Jokea padottiin kivillä hieman, jotta saatiin kunnon virtaus ränniin. Rännit oli pinottu Appiksen suun leiripaikan veskin viereen, johon ne myöhemmin palautettiinkin. Kimmo lähti rännien asettelun jälkeen kalaan, Aarnen kanssa jäätiin vaskaamaan. Päivällä saatiin seuraakin: mies, nainen ja koira. Nukkuivat seuraavan yön Appisjokisuussa. Alimmaiselta Appislompololta olivat tulossa. Siellä oli joku kuulemma nähnyt karhun jätöksiä.
Vaskausta ja rännitystä harrastettiin koko päivän, mutta tulos oli laiha. Paras hippu oli hieman yli millin pituinen mutta ohut latuska. Appisjoki on siis maineensa veroinen kultajoki: tyhjä. Kimmo sen sijaa tuli illansuussa yhden harjuksen saaneena leiriin. Päätettiin grillata se harjus heti. Oli muuten aika hiton hyvän makuista kalaa, etten sanoisi..
Päivän ateriat: aamulla 2 puurohetkeä, näkkäriä tms., puoliltapäivin riisipata + jauheliha, illansuussa lämminkuppi ja leipä, illalla lettuja ja kiisseliä. Niin ja se kala.
Aamulla purettiin rännit ja leiri. Vieraat lähtivät ennen meitä. Vaskattiin hetki vielä rännittämätöntä soraa. Pakattiin ja lähdettiin kohti kultalaa. Korhosenojalla tuli vastaan Ähtärin metsäkoululaisia iso sakki: koulupoikia ja pari opettajaa.
Ojan jälkeen jämähdettiin huuhtomaan jokisoraa siihen rantakalliolle. Hippuja tuli tasaisesti, hengettömiä kuitenkin vaan. Syötiin, juotiin kahvit ja jatkettiin hetken vaskauksen jälkeen matkaa. Itse asiassa lähes koko päivä kului siinä vaskatessa. Mutta mikäs siinä oli ollessa, aurinko paistoi ja ruska parhaimmillaan. Ilmavoimatkin kävivät tervehtimässä meitä: yksi Hornet kävi tekemässä komean ylilennon kanjonia pitkin. Nähtiin ne maanantaiset kalaveikotkin, kävivät Appiksella kokeilemassa kalaonneaan.
Kohti kultalaa siis. Käveltiin sillalle, ylitettiin joki ja löydettiin hyvä leiripaikka noin 100m sillasta ylävirtaan. Hiekkainen tasanne mutta paikka kuitenkin. Teltta pystyyn ja kukin toimiinsa: Aarne meni kultahommiin, Kimmo kalaan ja minä kiipesin Lihrin kalliolle ja kuljin jonkun matkaa Ivalojoen alavirran suuntaan ylhäällä kanjonin reunalla. Kuvasin laaksoa, käytin jalustaakin ettei sitä nyt ihan turhaan olisi tullut mukaan otettua. Ilmankin olisi kyllä mennyt. No. Ylhäällä vaskasin muuten yhden satsin hiekkaa siinä pienessä purossa joka virtaa polun poikki ennen kuin polku laskeutuu Kultalan sillalle. Ei mitään, tyhjä vaskooli.
Lähdin takaisin leiriin. Laskeuduin portaita. Alhaalla mietittiin huomisen matkaa. Kävin tiedustelemassa alavirran suuntaan pari kilometriä. Pirusti kivikkoa. Mutta ei mahdotonta. Ehkä kuitenkaan emme tätä kautta mene. Takaisin leirissä ruokailimme ja aloimme käymään yöpuulle.
Päivän satsit: aamulla 2 x puurohetkiä + näkkäriä, päivällä muusi + sipuli + liha, illansuussa Blå bandin superkuppi texmex + leipä, illalla Blå bandin kanacurryriisipataa... nami nami.
Ennen nukkumaan menoa istuskelin vielä jonkin aikaa hiipuvan nuotion loimussa. Kirjoittelin päivän tapahtumia päiväkirjaan ja maistelin hieman yömyssyä. Viskiä tuli kyllä liikaa mukaan. No, ensi kerralla tietää. Pimeää, lamppukin teltassa. Pahus. Pesulle ja nukkumaan.
Aamulla heräsin pahantuulisena huonosti nukutun yön jälkeen. Alusta oli verraten kyhmyinen, näin jopa uniakin epätasaisesta alustasta. Ei tullut mieleen tasoittaa ennen teltan pystytysta? Nyt siinä oli kaksi mahdollista nukkuma-asentoa, ja näiden välillä piti siirtyä puoli metriä aivan teltan jalkopäästä mahdollisimman lähelle ovea. Nuku siinä sitten, yhtä tetsaamista koko yö. Varsinkin kun se selkä vielä muistutti itsestään. Mikälie lihasvamma. Onneksi tuli soiteltua eräälle fysioterapeuttikaverilleni ennen reissua ja pyydettyä pikaista diagnoosia noin puhelimen välityksellä. Ei tarvinnut aivan luulosairaana viikkoaan viettää.
No, huonosta aamusta kun tokenin, otin muutamia kuvia leiristä sillalta käsin. Harmillista että ei sattunut jo ekalla siltareissulla paperia mukaan, sillä pitihän sitä koukata takaisin leiriin ja kiiruhtaa takaisin sillalle ja sieltä Kultalaan asioimaan. Sillä välin pojat purkivat leirin ja laittoivat itseään lähtökuntoon. Siispä minäkin. Päätettiin lähteä Björklundinvaaran yli kohti pahaojaa. Portaat olivat vittumaiset, mutta vastasivat aika lailla sitä ensimmäisen kilometrin tuskaa. Eli kun niistä selvisi, sujui loppumatka kuin leikiten. Björklundinvaarakin näytti nyt paljon hienommalta.
Pataojalla pysähdyttiin syömään pasta carbonaraa. Nami nami. Ruokapaussin ja kahvin jälkeen nousimme Patatuntureiden väliseen solaan, ja hiukan ennen Patatunturin läntistä huippua jätimme polun taaksemme ja siirryimme helppokulkuiseen tunturimaastoon. Kävelimme huipulle, jossa pidimme pienen tauon ja napsimme valokuvia. Katselimme kuviomaita ja maisemia ja jatkoimme sitte varsinaiselle huipulle. Patatunturin jälkeen tetsasimme metsien läpi takaisin polulle. Alun perin aiottiin leiriytyä siihen erään lähteen tienoille, mutta kun sinne päästiin, päätettiin jatkaa saman tien Pahaojalle asti.
Pahaojalla majoituimme autiotupaan. Tuvassa oli lämmin ja pöydällä oli avonainen piimäpurkki... ilmeisesti remonttimiesten omaisuutta, tuvan pärekatto kun oli remontissa, kuten ilmeisesti koko tupakin. Kovasti remontissa paikat näillä suunnilla. Ilmeisesti pian ensi-iltaan tulevan Åke Lindmanin kultafilmin odotetaan tuovan turisteja tänne ja paljon.
Siinä söimme blåbandin kasviskanapataa ja lähdimme tutkimaan jokivartta ylävirran suuntaan. Annabellanojan (p.o. Anneberginoja?) suussa oli Sotajoen yli viritetty kanoottisysteemi, jolla joen ylitti näppärästi. Testasin sitä mutta en viitsinyt hyppiä vastarannalle. Lähdimme takaisin Pahaojalle, jonka suussa vaskasimme yhden satsin. Pimeässä kuitenkin näki sen verran huonosti, että päätettiin lähteä nukkumaan.
Aamu valkeni harmaana. Nousimme hieman seitsemän jälkeen ja söimme sekä pakkasimme.En jaksanut alkaa läträämään pikapuurojen kanssa, joten söin pelkkää näkkileipää ja join teetä päälle. Valmisteluissa meni aikaa yllättävän kauan, mikä johtunee siitä, että teltassa yövyttäessä tavarat ovat suurinpiirtein kasassa, mutta nyt tuvassa suhtkoht levällään. Jahka saimme tavarat kasaan, veimme ne autolle.
Nousu Pahaojalta parkkikselle olikin yllättävän pitkä ja raskas. Taisi olla psyykkistä rasitusta enemmin kuin fyysistä, sillä retki alkoi olla ohi. No, autolta siirryimme takaisin Sotajoen varteen, jossa teimme hieman prospektausta jonkun vanhalla valtauksella. Kaivoin maata eräästä montusta oletetun kallion ja lohkareiden välisestä raosta ja pinnoilta. Ja ylläri ylläri, ekassa vaskoolissa oli toistakymmentä hippua, suuri osa tosin hengettömiä, mutta hippuja kuitenkin. Ja pari hieman isompaa. Toisessa vaskoolillisessa oli hiukan enemmän. Eli nuo kaksi vaskoolillista muodostivat suurimman osa reissun kultasaaliista. Harmi vain, että olimme niin lähtöfiiliksissä, että kesken vaskauksen alkanut kaatosade ajoi meidät autolle. Sadevarusteetkin olivat jo autossa.
Katkerin mielin lähdimme siis sateen liukastamalle tielle, kohti Kiilopäätä ja punnitusta. Kerran meinasi auto lipsahtaa ojan puolelle, ainakin Aarnen ja Kimmon mielestä. Itsehän en kyseistä tilannetta noteerannut, autohan oli koko ajan täydellisessä hallinnassani :) Perillä punnitsimme rinkkamme: Kimmolla ja Aarnella 18 kiloa ja minulla 19 kiloa + saappaat. Uskomatonta.
Kiilopäältä lähdimme kohti Vuotsoa ja saunaa. Purnumukan tiehaaran paikkeilla pysähdyttiin katsomaan erään Kimmon tutun valtausta. Siinä kaatosateessa käveltiin jonkin aikaa paikkoja katselemassa ja itseämme kastelemassa. Valtaus oli sangen viihtyisän näköinen verrattuna Sotajoen paikoin hyvinkin ankeisiin valtauksiin, mutta ihmekö tuo, näin hyvällä paikalla.
Valtaukselta jatkoimme Vuotsoon GTK:n tukikohtaan, jossa laitoimme nimemme vieraskirjaan kun sen maanantaina unohdimme, saunoimme ja maksoimme yöpymisemme asemanhoitajalle. Puhtain rungoin ja mielin lähdimme sitten kohti etelää. Ja tottakai se kaatosade loppui melko pian, jo ennen Sodankylää, jonne saavuimme auringonpaisteen saattelemana. Onneksi edes oli kylmä tuuli, muuten olisi kiusaus takaisin kääntymiseen ollut liian suuri :-)
Kotimatkan saldo: kaksi bongattua hirveä ja yksi bongattu hirven kanssa kolaroinut auto. Siistiä. Kotona Oulussa yhdeksän kieppeillä illalla.
Kokonaisuudessaan retki oli onnistunut. Säät suosivat ja henki oli hyvä. Ajomatkat sujuivat rattoisasti ja rinkkakin alkoin hankalan alun jälkeen kulkemaan mukavasti. Leiripaikat olivat hyviä lukuunottamatta sitä epätasaista hiekkarantaa missä sen yhden yön nukuimme, joka sekin olisi vähällä vaivalla ollut loistava paikka. Tunturiinkin päästiin, mikä oli kiva, eli kaikille jotakin: Kimmolle kalastusta, Aarnelle kullankaivuuta ja minulle kultaa, valokuvausta ja tuntureita. Harmi että kaikki jäi kuitenkin niin vähään: Kimmo sai vain yhden isomman mutta sitäkin paremman makuisen harjuksen, Aarnen kanssa kultaa saitiin aika vähän ja se tunturikin oli aika matala (402 m). Mutta ehkäpä ne kuvat sitten kruunaavat kaiken kun ne saan kehitettyä. Kunpa retki olisi jatkunut vielä...
Muovinen lasta Trangian teflonpannua varten, fairya hieman, Trangiaan sittenkin se toinen kattila mukaan (mukavuussyistä), pyykkipoikia
Sadevermeet (niin varmaan joo :) ), rakkolaastari
(haloo!), nenäliinoja, kameran jalusta (siinä ja siinä,
painoi aika paljon)... ehkä mitään totaalisen turhaa ei
mukana ollut. Silti rinkan lähtöpainoa pitäisi pyrkiä
pudottamaan alle sen 20 kilon. Ehkäpä villapaidan asian olisi
ajanut kevyempi fleece? Vai pitäisikö jättää ne
toiset kengät kotiin (saappaat vai vaelluskengät?)... Tai sitten
voisi yksinkertaisesti hankkia titaaniset retkeilyvarusteet.
-Pasi