SOOPAn historiasta
|
 |
Faktoja SOOPAsta P-PPP:n historiaa varten.
Perustaminen ja toiminnan aloittaminen.
Syksyn 1989 aikana Petri Patronen markkinoi ja kokosi opiskelijapartiolaisia
perustamaan Oulun yliopistoon omaa partiokiltaa/yhdistystä. 21.2.1990
oli SOOPA ry:n perustamiskokous, jossa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin
Juha Pirttilä.
Merkittävät pitkäaikaiset vetäjät - mitä
nimiä toivomme esille ja miksi SOOPAlla ei ole pitkäaikaisia
vetäjiä vaan vastuuta kierrätetään. Perustaja-Peten
lisäksi maininnan ansaitsevat lippukunnanjohtajat Juha Pirttilä
(Hänen ansiosta SOOPAsta tuli lippukunta eikä kilta.) Mari Kuusniemi
( Hän ideoi SOOPAan sopivan vartiojärjestelmän eli parttiojärjestelmän.)
ja Krista Välimäki (Hän nosti partioperinteet kunniaan kun
lippukunnassa oli enemmän partiohenkisiä opiskelijoita kuin partiotaustaisia
opiskelijoita.)
Lippukuntien keskeinen yhteistoiminta
Ei säännöllista yhteistoimintaa. Yhteisiä kahdenkeskeisiä
tapahtumia ollut Pohjan Veikkojen ja Oulun Valppaiden kanssa. Vaelluksilla
monesti vierailijoita muista opiskelijalippukunnista ja vastaavasti soopalaiset
ovat vieraille muiden tapahtumissa.
Lippukunnan historiikit tms. julkaisut
Kesällä 1995 oli 5-v juhlavaellus Njalla 95 josta on oma julkaisu.
Varsin mainio SOOPAn vaellushistoria kronikoiden muodossa löytyy verkosta.
Suuret leirit tai muut tapahtumat
Njalla -95. Se oli SOOPAn 5v juhlavaellus Huippuvuorille.
Grr 2000. Se on SOOPAn 10v juhlavaellus Grönlantiin.
SOOPAn toimitilat, kolot ja kämpät
Kokoustiloja yhdistyksellä ei ole ja niitä ei ole tarkoitus hankkia.
Hallitus kokoontuu jäsenten kotona ja koulutus-, vuosi- ja vaelluskokouksiin
varataan joku sopiva paikka, yleensä Oulun yliopistolta. Oman varastotilan
yliopistolta SOOPA sai vuonna 1999.
Huom. SOOPA yhdistyksen tai lippukunnan nimenä kirjoitetaan kaikki
pölkyllä. Pienellä sanoissa kuten soopalainen.
Juha Saarela
12.5.2000 Heikki Keränen