On kuuma ja olemme perillä Suomunruoktun tuvassa! (Nimi, joka oli niin vaikea muistaa moneenkin kertaan toistettuna.) Herkullinen pottumuusi(+rakettispagetti)-nakki -gourmet oleilee tyytyväisenä mahassa.
Matkaan lähdettiin Piiriltä melkein aamuyhdeltä (lauantain puolella). Köröttelyä autoilla ja liikenneympyrä suoraksi. Johanna ei sanonut puolustuksekseen muuta kuin, ettei nähnyt ympyrästä kertovaa liikennemerkkiä. Matkaan suloisessa -17°C pakkassäässä (sillä Sannan takki alkaa rapista -17°C - -18°C:n lämpötilassa). Hiihtämistä ja silmänruokaa (Þ maisemia) ja tietty muutamia taukoja. Ja ainaski Kaaka meinasi väsähtää väärin pakkaamansa rinkan kanssa.
Uh - ja lämpötila nousee täällä yläparrella. Mahtaakohan vaatteet kuivua näin kosteassa? Anni puhui virtuaalilampusta. (Lue: pyöreä puunpala katossa.) Tähtiä taivaalla - kai se meinaa pakkasta...
Tässä kiivaiden, aamupuuron valmistuksesta syntyneiden väittelyiden keskellä Anni jatkaa siitä, mihin Kaaka jäi. Mitään kaunista proosaa siis tuskin on odotettavissa...
Johanna tässä juuri tuumasi, että edellä mainitut henkilöt tarvitsevat apua rinkkojensa säätöjen kanssa. Lienikö tämän ajatuksen taustalla ne eränäiset kaatumiset??? Puhumattakaan siitä, että kyseisiä kerrostaloja oli käytännössä mahdotonta saada omin avuin selkään. Suurkiitokset urheille miehillemme nostoavusta! Löytyy ruokaryhmästämme toki yksi pakkaustaitoinenkin mimmi... Ja Sannan suksi suorastaan kiisi.
Nyt alan päättää ensimmäisen illan sepostukseni ja jätän Karrin ja Petterin pähkäilemään rikkoutuneen somman kohtalon kanssa. Suomunruoktussa kaikki hyvin! (Lunttasin nimen tuolta ylhäältä...) Toivottavasti myös aamulla...
Kaakan loppulisäys: "Nähtiin lounastauolla (lumikurussa) sinistä lunta!"
Lounastauolla maistui puolikylmä katkiskeittokin. Rupesi sitten palelemaan, ja niin jatkoimme matkaa. Ähkiöitten (tai oikeammin lipsuvien suksien) kanssa oli hienoisia ongelmia, joten ryhmä hiljalleen hajaantui kahdeksi. Ilta pimeni, matka senkuin jatkui ja pieni paniikinpoikanen alkoi iskeä päälle. Onneksi satuttiin tutunnäköisen suon kohdalle. (Tuli syötyä nötköttiä v. -86.) Lopussa tuli vielä rinnettä, jossa Urheat tutustuivat lumen pintarakenteeseen useammankin kerran.
Kärkiporukka (Anni, Sanna, Kalle) saavutti Tuiskukurun kämpän 18:n jälkeen, muut puolikkaan ja kokonaisen tunnin myöhemmin. Lihapullat (30 kpl) ja rakettispagetti maistuivat. Ja yläparvellakin alkoi olla saunottumisen merkkejä... Ja eikun unta palloon!!! (Ulkona -26°C. Hrr!)
Maanantaina 6.1.-97 lähdimme kerrankin "ajoissa" jo jälkeen kello kymmenen. Ensin noustiin ja taas noustiin ja noustiin kaunista ylämäkeä. Kaunista suomalaista lappimaisemaa ohimennen ihailimme. Välillä laskimme ja söimme lounasta suon laidassa - lounas tosin oli jäätynyt termariin... Eräs kyllä nälissänsä luuli jo paastonajan alkaneen. Vatsa se vaan kurni, eikä kukaan halunnut pysähtyä murkinoimaan. Tämä henkilö jo ajatteli heittävänsä taas lipat. Edellisinä päivinä se oli hyvin toiminut, että kun kaatui ja vihdoin pääsi pystyyn (en toki omin neuvoin!!!) ja liikkelle, löysi muun ryhmän aterioimasta viidenkymmenen metrin päästä. No, näin radikaaleihin tekoihin ei tällä erää kuitenkaan päädytty, vaan Anni sai ravintoa ilman ilmalentoakin.
Metsikössa oli hubaa hurjastella. (Missä se Luiro on?) Jo näkyy sauna ja katto alla männikköpuun. Siellä, siellä se tupa on... Hurjan iso ja hieno tupa. (Kelpaa herrasväellekin...) Tuvalle tultiin juuri pimeän saapuessa.
Kirjoittajan (Kaaka) huomautus: "Virtuaalivesi saapui kuin tyhjästä, kun huomasin, että Chinese-patamme oli valmistunut."
Erityismainintoja eilisestä... "Valoisaan aikaan perillä! Kaaduin vain kerran!", Anni. "Kaakaovaahtoa!", Sanna. "Autuaallinen sauna! Virtuaalivalo puuttui... Elämäni ensimmäinen avanto, jonka tein!", Kaaka. "Luxus-patja!", Sanna. "Voitettiin pojat lumessa uinnissa saunasta käsin!", Anni. (Sekava lause, kirjoittajan huomio.)
Lämmitettiin saunaa, hakattiin puita ja kannettiin vettä. Saunan jälkeen herrasteltiin kaakaovaahdolla ja mustaherukka-appelsiiniteellä.
Uusi sana (duunari-sanastosta): tuura (, jolla Kaaka teki avannon Kallen ja Juhan avustuksella).
Ja vielä unohtui eilisestä mainita... Anni sai ihan itse rinkkansa ekaa kertaa selkäänsä. Liekö kiitos Johannan ja Juhan säätelyjen...? Ja sen ainokaisen kaatumisenikin selvitin ihan itse pystyyn. En ottanut edes rinkkaa selästä. Onko mahdolista, että sukset alkavat olla hallinnassa???
Ja sitten tiistain kimppuun... Arvoisa herrasväki ja rahvaskin nousi ajoissa kello seitsemän. Näytti siltä, että eilinen pilvisyys ja lumisade oli väistymässä. Selkeämmän sään vallitessa melkein koko poppoo, miinus Karri, lähti huiputtamaan Sokostia.
Matka alkoi järven jään poikki. Jää tosin oli paikoin sulaa, joten taukohan siinä oli pakko pitää, jotta sukset taas luistivat. Seuraava mutka oli puronmutka... Juha tuli kokeneeksi, että jää ei pitänyt, oikein noin karvaamman kautta. Järvellehän siitä oli taas suunnistettava.
Rasittavan lumessa tarvonnan jälkeen tunturin juuri vihdoin löytyi. Ja runsaan, Jameksen tarjoileman lounaan jälkeen alkoi vimmattu kiipeäminen. Eikun sukset käteen ja menox!
Kyllä siinä kapuamista oli, mutta ylös päästiin. Juha pisti urheasti koko matkan suksilla ylös asti. Niin se on kuin sanotaan. "Huipulla on yksinäistä ja siellä TUULEE" Ja Kaaka kantoi suksensa puurajalta huipulle asti. (Kaakan huom.) Kaamos taisi päättyä, sillä juuri ennen huippua näimme auringonlaskun - extra nopean sellaisen! (Kaakan huom. sekin.) KAUUNISS!!!
Sokostilla kävivät kamerat kuumina ja, kun joka iikka ja kolkka tuli kuvatuksi, alkoi huumaava matka alas. Se taittui suksin, pepuin ja jalan (minä!!!). Suksien sidekin siinä tohinassa vääntyi, mutta Petteri tonkineen pelasti tilanteen. Pahimman laskun jälkeen Annikin pääsi suksille.
Lisää Kaakan huomioita... Lunta oli yllättävän vähän... ja pelotti hieman laskea suksilla, ettei törmännyt lumesta pilkistäviin kivenlohkareisiin! Ja törmättiin alastulomatkalla kahteen matkamieheen, jotka kävivät huipulla ja tulivat alas jopa meitä ennen (ja ovat parhaillaan tuolla saunaa lämmittämässä).
Luunmurtumilta vältyttiin ja perille päästiin. Sukset tosin taas jäätyivät. Perillä Karri lämpimine tupineen oli meitä odottamassa. Oli kuullemma viettänyt päivän nukkuen ja tavaten yhden eliökunnan viisaimmista elukoista - poron. Kuuleman mukaan mokomakin oli tullut meidän pihalle tarpeilleen.
Ja tähän sitä ollaan sitten päästy. Olo on mukavan kylläinen, ja tikkupeli on käynnissä. Tilanne: Petteri 3, Karri 2 ja Kaaka 0. Illalla saattaa eräretkeilijöitä taas odottaa sauna. Nyt annan kynän levätä ja Sannan sanoa painavan sanansa. Jos hän vaikka lisäisi jotain järkevää...
Eiköhän tuossa ollut jo kaikki olennainen ja vähän muutakin. Hiltonin kuivausHUONE kutsuu lämpimiin hoteisiinsa...
Petteri taitaakin olla tikkumestari... Eiköhän tuo tulitikuilla leikkiminen saa jo loppua. Jo 1 1/2 tuntia on kulunut... Pelaaminen on varmaan katsomista jännempää...
Päästiinpäs me vielä sinne saunaan - ja oli todella kuuma!
Myöhäisillan kommentteja... Johanna piristi Urheiden iltaa paistamalla lettuja. Jopa Petteri päätti riskeerata ja pisteli lätyn toisensa jälkeen parempiin suihin. Tämä on sitä retkeilyelämää...
P.S. Jos joku sattuu olemaan ymmällänsä... Näin tapahtui Urheiden kastijako: Sanna, Kaaka ja Anni kokkasivat yssissein isossa pöydässä (ei siihen rojun sekaan ois kyllä enään muita mahtunutkaan), kun loput viisi (lue: rahvas) änki itsensä pienen (lienikö neljän hengen) pöydän ääreen. Herrasväki ylhäisessä yksinäisyydessään...
Päivä alkoi herrasväen sotkiessa Luiron "kettiön" puuronkeitossa. Matkaan päästiin melko tarkalleen kello kymmeneltä. Tasaista hiihtoa väritti hieman Kaakan suksen halkeaminen. Petteri teippeineen paikkasi sen. Loppu päivä hiihdeltiinkin sitten mäetöntä maastoa. Välillä toki hotkittiin taas kylmää vihanneskeittoa. Perille Hammaskuruun suksittiin viideltä. Koko päivän oli muuten pidellyt sellaista -25°C pakkasta.
Täällä mökissä ollaan nyt pähkäilty loppuvaelluksen kohtaloa. Kovasti näyttää kansalaiset joutuvan yöpymään teltassa pari yötä. Nyt ojennan matkakertomuksen muille jalosukuisille lisäyksiä varten. Jospa vaikka ennen seitsemän minuutin kuluttua alkavaa hiljaisuutta (klo 21.00) haluavat jotain kommentoida.
Petteri liimasi ja teippasi Karrin kanssa Kaakan sukset kuntoon ja huomenna pääsen niitä sit "suunnistajanroolissa" testaamaan. Tupa on tumman tunnelmallinen ja kosteuden voi melkein aistia...
Alkaa jo nukuttaa melko tehokkaasti (21.00)...
Suunnistaminen oli mukavaa, vaikka en ihan koko aikaa osannut suunnistaakaan. (Kaaka) Ylämäkkee ja alamäkkee ja tuuli aika kovasti! Lounastaukoa ennen ja sen jälkeen jouduttiin sellaiseen thornado-myrskyyn (onko sellaisia?), että lounastauollakin tuuli vei painavaa rukkasta monta metriä hankea pitkin. Hiihtää hutkittiin hirmu huhkaisuilla ja saavuimme tänne Anterinmukkaan Santerin tervehdysten saattelemana jo kello yksi iltapäivällä - reippasti ennen pimeän tuloa! (Ilta pimenee...)
"Tasaista menoa", Anni. "Meillä oli myötätuuli", Sanna. "Lennättävä myötätuuli", Anni
Täällä Anterinmukassa (klo 20.28 parhaillaan - YES, kello toimii taas!) on 21 soopalaista: Urheat, Mursut ja Koirat. Poijjat laittoivat jo teltan ulos, ja Petteri, Juha ja Karri aikovat nukkua yön ulkona. (Ylälavereiden lämpötila, kun useimmiten on "keltainen".) Ulos tekisi kyllä itsekunkin mieli - talossa on kuuma ja Mursujen jutut käy yhä hurjemmiksi...
Käytiin taas saunassa - jo kolmatta kertaa tällä reissulla!!! Anterinmukan tupa on tosi kaunis - ihania kaiverruksia ulkokuistilla ja oikein tonttumaisentunnelmallinen sauna.
Koko joukkio maisemia katsellen hiihti,
perässä Mursut hiki pinnassa kiiti.
Revontulet loimusi,
vaeltajat lumosi.
Näki Urheat valoja jo kaukaa,
ei kai taas lämmitetä saunaa?
Edessä sähköinen porohuvila,
oikein suuri villa.
Muutamat silmiään räpsäytti,
ja poromiehet kelkat käynnisti.
Tuli pihaan myös Mursu-joukkio,
pian kelkassa rinkkaroukkio.
Revontulet liikahti kai,
poromiehet kahvit kiitokseksi sai.
Tuvassa hieno höyry leijui,
ja porukka näkkärin päälle kaapi keijui.
Monen mutkan Kiertämäjärvi,
ja sisällä kaikilla iloinen lärvi.
Revontulen loimu ei filmille säilynyt,
muistoihin omiin jäänyt.
Anni perille suunnisti,
illalla Sannan ja Kaakan kanssa teltan lämmössä silmänsä
ummisti.
Nukkui makeasti herrasväki,
ja aikataulu-unia Sanna näki.
© Kaarina Heikkinen
Vielä mainintoja perjantaista ilman runomittaa... Aamu sujui jotenkin vielä nihkeämmin kuin yleensä. Senhän voi tietenkin laittaa ylikansoitetun tuvan syyksi. Liikkeelle päästiin lähtemään, kun eksyksissä ollut suunnistaja vihdoin selvitti itsensä suksille. Kyllä mä sit oon yx sählä!!! Olo oli koko ajan kuin takaa-ajetulla ja pelko koko ryhmän hukkaamisesta pohjoiseen korpeen oli mittava. Mahtoiko se saada suunnistajan adrenaliinin virtaamaan, mene ja tiedä, mutta kerran kääntyessään katsomaan suunnistaja löysi kannoiltaan ainoastaan Juhan. Pitäis vissiin vähän hiljentää... Siinä suklaata (nami-nami) ja jäisiä rusinoita (ihmeen hyviä) nautiskellen odoteltiin muita. Puhallettiin ja jatkettiin matkaa.
Oltiin jo matkalla Hammaskuruun tutustuttu paikallisiin hurjapäihin, mutta tänään vasta todella saimme tuntua Saariselän Hell's Angelseihin. Ruuhka uralla oli pahempi kuin Mannerheimintiellä konsanaan! Mutta suksi luisti ja laulut raikuivat. Herrasväen musikaalinen kaksikko (Sanna, Kaaka) vauhditti matkaamme laulelemalla biisejä a:sta ö:hön, vain y ja å taisivat jäädä käsittelemättä.
Rajavyöhykettä pitkin (siinä ei kaupunkilaistollokaan voinut hiihtää vikaan) upeiden revontulien alla suksien saavuimme iltasella poromiesten kämpälle. Pienen mielistelyn jälkeen lupasivat avata meille umpiseen uran, joka säästi meidät kolmen kilometrin lenkiltä. Tyttöjenkin rinkat lupasivat sinne kyyditä. Vauhdittikohan tuota päätöstä suunnistajan kaatuminen seisaaltaan...? Sitä se tekee, kun hiihtää viikon kuin höyrypää. Unohtaa vallan, miten ollaan rauhassa paikallaan ja seisaallaan.
Mitä poromiehet edellä sitä soopalaiset perässä... Kelkkauraa kepeästi hiihtäen Urheat ja Mursut saapuivat Kiertämäjärvelle. Siellä "poronuorukaiset" jo kaivelivat meille avantoa. Iskivät tosin kirvestä puoli metriä väärään kohtaan ja olivat jo kaivaneet kolmekymmentä senttiä syvän kuopan, ennenkuin vanhan avannon paikka löytyi. Se sitten aukesikin muutamalla iskulla.
Kun 15 kokkaa viiden hengen kämpässä, on tunnelma aika tiivis, mutta siitä selvittiin. Tohtorimmekin pääsi taas operoimaan suunnistajan märkivien kantapäiden kimppuun. Lääkäri-Johannalle täysi kiitos hyvästä hoivasta! Jo alkumetreillä hankitut rakot eivät vaivanneet lainkaan.
Myöhemmin herrasväki ajettiin pihalle inhimmillisempiin oloihin. Muut jäivät kämppään kuuntelemaan mursukoiraiden pohdintoja optimaalisesta kaminan oven asennosta noin lämpöenergeettisesti ajatellen. Älkäämme unohtako diffiksiä ja matriisialgebraa!
Tullissa metsittynyt poppoo herätti lievää inhoa itäisten naapuriemme silmissä. Eivät fiinit venäläisnaiset olleet vissiin ennen törmänneet vessoissa haisevaan ja itseään peilistä kauhistelevaan herrasväkeen. "Onko toi mun naama?!" Riitti tullissa toki muutakin ihmeteltävää kuin herraväen pärstävärkit ja vesiklosetti. Oli sähkö ja oli lämmitys. Ja vessapaperi, oma kun juuri aamulla pääsi loppumaan. Nyt ei enään tarvinnut kitsastella ja säännöstellä. Löytyipä rajalta matkailuvaunu-tax-free -yhdistelmäkin, jonka valikoimiin kuului mm. kaksi rusinapakettia, joista toinen oli avattu.
Hajanaisia mielikuvia lauantaista: "Oi, käsirasva ja lautanen unohtuivat Kiertämäjärvelle! (Ja herrasväen maitojauhe jäi jo Anterinmukkaan - ei kahta ilman kolmatta...)" "Kökköhiukset" "Pipo päähän" "Jauhelihapataa tullin vessassa ja valkeeta ranskan pullamössöleipää tullaustilassa onko-tullattavaa -pöydällä." "Jäätynyttä metukkaa voi leikata!!!"
Paleltuneet varpaat, joista erityisesti Sanna kärsi, olivat päivän sana. Luistavatko ladulla olevat poronpapanat vaiko eivät? Kah, tähänpä jätämme päivän pohdiskelut Raja-Joosepin tullin WC-saniteettitiloissa klo 23.25. Ja autotkin työnnettiin tolppiin...
Seuraavana oli vuorossa telttojen purku. Herrasväen teltta taas nikotteli, eikä suostunut menemään kasaan. Se oli taas se sama teltan tukikaari kuin illallakin hanttiin pisti. Ota telttasi ja kävele! Eihän siinä muutakaan voinut kuin viedä teltta vessaan käsienkuivauslaitteen alle sulamaan. Johan siinä oli kenkiä sulateltu sekä makuupusseja ja vaatteita kuivateltu. Mihin olisikaan herrasväki joutunut ilman Raja-Joosepin saniteettitiloja???
Kun Urheiden teltat olivat vihdoin kasassa, saivat he masuihinsa Johannan vessan ovella keittämää puuroa. Ja koko joukkio pakkautui vessaan sitä nauttimaan. Vaan kylläpä tiskaus kävi vaivattomasti juoksevan veden alla!
Vakioisten aamusöhellysten jälkeen porukka luuli pääsevänsä jatkamaan matkaa. Vaan Karrin auton takaluukkupa oli eri mieltä. Kohmeessa sekin, eikä suostunut menemään lukkoon. Ei siinä sytkärit auttanu. Sääli, ettei koko roskaa voinut kärrätä veskiin sulamaan... Minkäs teit, liikkeelle oli lähdettävä, meni luukku kiinni eli ei. Toivottiin vaan, ettei mitään tipahda kyydistä. Onneksi, kuten myöhemmin huomattiin, toinen puolisko Urheita päätti ajella perässä. Jos jotain vaikka sattuisi päätymään ojaan...
Matkaan siis päästiin, mutta aika avutonta touhuahan se oli, kun kuskin ikkuna oli niin jäässä, että pelkääjän piti antaa ajo-ohjeita: "Vielä mahtuu kaksi metriä oikealle. Tyyppihän ajaa keskellä tietä!" Johan sielä saunassa oltiin kolme kertaa käyty. Ei heti haluttu uudelleen varsinkin, kun 70 kilometrin päässä yksi odotti. Otimme siis mainoksesta vaarin ja jäimme lämmittelemään autoa.
Kun kuljettajankin ikkunoista vihdoin näki ulos, jatkoimme matkaa vain ajaaksemme ojaan. No Doubt, siinä on ja pysyy! Puoli tuntia pojat heilutteli lapioita ennenkuin saatiin kärry työnnettyä takas tielle. Ja tietenkin ne mursut taas pyyhälsivät ohitsemme! Takas autoon, ja yhteisestä päätöksestä päätimme pysyä tiellä loppumatkan.
Karjalanpaisti ja sauna silmissä kiiluen selvitimme loppumatkan Tievatuvalle. Muu porukka siellä olikin jo perillä. Urheasti saunaan! Ja kyllä se maistuikin! Vaahtoavista nesteistäkin pääsi nauttimaan, jahka ne olivat vain ensin muuttaneet jäistä olomuotoaan.
Puhtaina ja suittuina herrasväelle ruoka maittoi. Aatella! Tuoreita vihanneksia. Luksusta! Mm-m! Ja Juhakin sai oikeata voita, eikä mitään kukkia ja vettä!
Masut täysinä alkoi sitten reissun viimeinen vaihe. Herrasväestä Sanna ja Anni pääsivät matkaan espoolaisen rämän Markun autolla. Mukana myös Mursu-Maija ja Tellu-Anssi. Lumi pöllysi ja näkyvyys oli huono, mutta perille pojat meidät ohjasivat, vieläpä ilman ojaa tai telomatta tien varteen hyytyneitä venakkomatkailijoita. Matka Rovaniemeltä Kemiin kuului olleen unohtumaton kokemus Kaakallekin. Tuiskussa hän huomasi hinaavansa auto-kerrostalo -yhdistelmäänsä melkein keskellä tietä. Lopullisesti reissun voi katsoa päättyneeksi, kun muut soopalaiset puoli yhden maissa (siis jo 13. päivän puolella) kaksi tuntia meidän jälkeemme viimein hurauttivat Linnanmaalle ja kukin sai kahmittua itselleen rinkallisen likapyykkiä. Ja kaksi talvisen Lapin ekaa kertaa kokenutta vaeltajaa (Anni, Kaaka) saattoivat alkaa suletella kaikkea kokemaansa. Nyt tuli revontuletkin nähtyä!
Kiitos vaan kaikille! Oli unohtumaton reissu. Tahtoo pian takaisin!!! Herrasväki päättää muistelonsa tähän. Kaikki oleellinen ja epäoleellinen on turvassa sinisissä kansissa.
Sanna, Kaaka & Anni