SOOPAn kaamosvaellus:

Saariselkä 1997

Vaellusryhmä Koirat:

Reitti:

6.-7.1.1997

Ajomatka Oulusta tuttuun tapaan hieman myöhässä. Osa porukasta ja tavaroista jätettiin Tievalle ja matkaa jatkettiin kolmella autolla Raja- Jooseppiin. Mursuille sanottiin hei-heit ja lähdettiin suksimaan kiertämä- järveä kohti.

 Alkumatkassa vähän kangerteli, mutta matka lähti sitten kuitenkin etenemään.

 Edellinen nukkumaton yö painoi silmissä. Ensimmäisen ruokatauon aikana oli sormet, varpaat, jalat... mitä vaan jäätyä... Mutta kova porukka kestää ja jatkettiin hyvissä mielin matkaamme tähtitaivaan alla!

 Jälki kiemurteli tasaiseen tahtiin nousten ylöspäin. Ahkio tuntui roikkuvan vetovyöstä aina vaan. Hieman helpotusta ylämäkeen soivat lyhyehköt tasaiset pätkät. Viimeisen taiston julistettiin alkavan jo monta kertaa, mutta nousu vain jatkui ja jatkui. Loppujen lopuksi törmäsimme poroaidan porttiin ja nousu julistettiin loppuneeksi...

 Samaan aikaan kuului edestä päin moottoikelkan ääni. Kelkan omistaja oli poromies, joka tuli katsomaan, kuinka me pärjäillään. Päivän aikana olivat ohittaneet meidät pariin kertaan ja oli syntynyt epäilys, kuinka me selvi- äisimme. "Make" tarjosi kelkkakyytiä ja lisäksi valmiiksi lämmitettyä kämppää sähkövaloilla. Vaihtoehtona olisi ollut Kiertämäjärven kylmä ja ahdas kämppä.

 Santeri oli tehnyt jo päätöksensä hyppäämällä kelkan rekeen eikä liikahtanut mihinkään yrityksistä huolimatta. Rinkat ja pari ahkiota lastattiin rekeen. Mukaan Santeri ja kaksi henkilöä. Muut jatkoivat alamäkeen ja sen jälkeen Kiertämäjärven sijaan Harrijärven porokämpälle. Tässä kohtaa ilmeni kartantekijän virhe: porokämppä EI ollut lukittu... Kämpällä vastaanotto oli lämmin: saatiin oma huone. Eräs poroisäntä tarjosi meille juuri itseään varten valmistamaansa porokäristystä. Samalla, kun kuunneltiin poromiesten juttuja, valmistettiin muusit ja muut ruoat ylellisesti sähköliedellä. Kaikesta saimme olla kiitollisia maailman toiselle keisarille, Veikko-Maggalle, joka oli järjestänyt kaiken...
 
 

8.1.1997

Yö oli ahdas, mutta makealta tuntui uni... Ensimmäisen aamiaisen jälkeen (ei tullut sille päivälle toista...) lähdettiin poromiehiä kiitellen ja hyvästeltiin -30°C:ssa kohti Anteria. Kaunis päiväkoitti silloin ~10:30 ja oli reipas mieli kaikilla. Santerikin löysi heti ensimmäiset poron kiekeröt ja oli meno päällä...

 Ylläri, ylläri! Matka tuntui erittäin mukavalta, ei suurempia vastoikäymisiä... Oikealle tuli jonkun parin tunnin päästä upea Kuikkapää näkyville. Se loisti valkeahko-sinivaaleanpunaisena sinertävää taivasta vasten. Maisemat näyttivät kauneimpia puolia...harmi vaan, että kamerat olivat jäässä... No - muistiin jääpi, mikä on unohtamaton. Lounastaukoa pidettiin vaaleanpunaista lampaanpilveä seuraten ja henkisesti valmistautuen laskuun!!

 Lounaan jälkeen matka jatkui kauan odotettua alamäkeä Anterin rajavartioston kämpän tuntumaan. Viimeiset neljä kilometriä kohti kämppää illan hämärtyessä jokivartta seuraillen alkoi reippaasti. Jo kohta tuli poromiehet vastaan kysellen, miten on päivä sujunut ja toivotteli hyvää matkaa viimeisille viidelle kilometrille.

Seurailimme jokivartta ja välillä arvailimme kartalta sijaintiamme. Hieman jo väsyneinä tuntui mukavalta kuulla, että jäljellä on enää 700m. Ei kun kohti kämppää! Eipä aikaakaan, kun alkoi tuntua, että kämpän olisi jo oltava lähellä. Leähkön joen ylityksen jälkeen alkoi tuntua, että nyt on varmasti pakko olla jo kämpän ohi, kun maisemakin näytti oudolta. Pysähdyimme turvautumaan GPS:n paikkatietoon - n. 300m kämpälle. YEAS! Etummaiset tytöt lähtivät jatkamaan matkaa ja valon kääntyessä menosuuntaan eteen avautui ihana näky - kämppä!
 
 

9.1.1997

Mrrrr - miten makoisat 13h yöunta! Aamupalan tiskejä tiskattiin, kun Juha ja muut tytöt saapuivat jo päiväreissultaan Hammaskurusta. Tuuli oli mitä melkoinen, eipä juuri harmittanut pysyä paikoillaan! Me tytöt käytiin pienellä päiväkävelyllä/-hiihdolla Santun kanssa. Tavattiin siinä matkalla Vuotson keisati ym. vanhat frendit. Pojat sillä välin pilkkoivat puita ja lämmittivät saunaa.

 Saunavuoroista tuli melkein tappelu, kun vielä Mursut saapuivat tupaan. Ah sitä tuoksua, ummehtunutta lämpöä, mikä kämpässä vallitsi siitä lähtien. Jaa - sitten käytiin saunassa, syötiin, katteltiin tähtiä - ja nukkumaan! Outi sulatti terassin lautoihin mukavan läiskän...
 
 

10.1.1997

        Anterinmukasta lähdettiin,
        vastatuulessa taisteltiin
        tunturinrinnettä nousevaa
        kohti Muorravaarakkaa.

        Lounastaukoamme seuraili
        riekkopariskunta, mutta
        Santeri vaan nukkui
        Ruususen unta
        tai kaiveli lumikuoppiaan -
        mahtaako se litukoira
        ollakkaan.

        Tiyhtelmäkuru oli mahtava
        paikka, siellä sai
        laskea, telluilla,
        vaikka jokainen meistä tietenkin
        lumen pehmeyttä kokeilikin.

        Illalla upeat revontulet,
        päällepäätteeksi makoisat unet.

11.1.1997

Yötä kuvasi Juhan aamuinen tokaisu: "melkoinen harakanpesä tämä." Kello herätteli kuudelta, puurot syötyämme lähdimme aamun hieman sarastaessa suksimaan Jyrkkävaaraa kohti. Tunturimaisemat punaisen-violetin-keltaisen -taivaan hohtaessa oli upean näköinen ja mukavassa kelissä suksiminen tuntui mukavalta. Seurailimme melkein ummessa ollut rajamiesten kelkanjälkeä, joka näppärästi kiemurteli milloin missäkin. Väliin hiihtelimme kiemurrellen pitkin risukoita. Joen rannastakin tuli tetsattua ylös-alas muutaman kerran.

 Loppujen lopuksi pääsimme yhden aikoihin lounastauolle Nuotion kämpän rau- nioille. Lounaan jälkeen matka jatkui ensin poroaidalle, sitten kohti Jyrkkävaaran kämpää. Kelkkajälki ei vain meinannut millään kiemurrella oikeaan suuntaan. Onneksi ratkaiseva käännös Jyrkkävaaraan tuli lopulta ja pääsimme noin neljän aikoihin kämpän pihaan. Päätimme yllättäen jäädä yöksi kämppään ja herätä aamulla sika-aikaisin, jotta kerkeämme Tievatuvalle herkkujen ääreen ajoissa.

 Nukkumaan mentäessä muisteltiin kuin jokaisena aikaisempanakin iltana Hetta-Pallas -kaamosvaelluksella Akin tokaisemaa lausahdusta: "ei lämmin luita riko..."
 
 

12.1.1997

Herätys 04.00. Se on liian aikaisin. Se on nyt todettu! Yöunta tuli kuitenkin n. 8h. Santeri oli ihmeissään kaikesta hyörimisestä tuollaiseen epäkoiralliseen aikaan. Puurokattilan ym. tiskattuamme lähdimme n. klo 6 aikaan hiihtelemään kohti sivistystä.

Vasta hetken ulkona ollut lämpömittari näytti -24°C... no kyllä sitä lämpenee, kun päästään liikkeelle...

Laskeuduttiin Pahaojan varteen ja lämpömittarilukema luettiin uudelleen: -31°C! Tuntuihan se vähän siltä... Hiihtäminen oli kumminkin upeaa. Kattona oli kirkas tähtitaivas, jonka kääntelehtimisen miltei pystyi tuntemaan kelkkauran tehdessä mutkia. Välillä pysähdyttiin nauttimaan termospullojen lämpimiä nesteitä ja hieman normaalia konsistenssiltaan kovempaa suklaata. Ei kestänyt kauaakaan, kun todettiin puolet arvioidusta matkasta hiihdetyn.

Reitti Suomujokea pitkin jatkui, kunnes käännyttiin Luttojoen jäälle. Pian todettiin parhaaksi jättää Lutto ja jatkaa pohjoiseen kohti Raja-Jooseppia. Haettiin jonkin aikaa sopivaa kelkkauraa, jotta Santerin ei tarvitsisi rämpiä upottavassa hangessa.

 Kelkkauraa seuraillessa yritettiin paikallistaa ympärille avautuvia näkymiä kartalta. Paikka kartalta löytyikin Koirajärvellä...ryhmän nimeen hyvin sopien. Koirajärvellä vaihdettiin kelkkaura toiseen ja hiihdeltiin kohtalaisen lennokkaasti viimeinen 3 km.

Raja-Joosepissa muu porukka odotteli sovitusti. Käytiin porisemassa vielä rajamiesten kanssa ja lähdettiin kohti Tievatupaa. Matkalla osa poikkesi huiputtamaan Kaunispään ja nauttimaan tuoreista sokeririnkeleistä ja kaakaosta/kahvista Juhan syntymäpäivän kunniaksi.

 Tievalla oli saunat lämpiminä ja ruoka valmiina. Muodonmuutos retkeilijästä siviileiksi sujui mukavasti. Viimeiset autot sulatettiin horroksesta. Kiiteltiin Tievan isännät ja sovittiin palaavamme taas uuden kaamoksen aikaan. Matka Ouluun meni mutkattomasti - tai no - tienpiirtäjän mutkia seuraillen.

 Oulun päässä tavarat löytivät omistajansa ja pian ansaittu uni valtasi väsyneet, mutta onnelliset vaeltajat.

 "Kylmä tuntuu kylmältä, kun on tosi kylmää."


Mikael Niku, kronikoitsija