Karri ja minä huomasimme muodostavamme Trangiakunnan, koska olimme molemmat maitovammaisia. Iloksemme, arvoisa lukija huomannee ironisen sävyn, totesimme saavamme ruokaa kolmen ihmisen edestä. Mutta me emme ole Rämäläisiä, jotka syövät kaiken suuhunsa, ta hi niiden läheisyyteen saavat. Arvoimme päättäväisesti mitä ruokaa otamme matkalle mukaan.
Tuskaisten valintojen jälkeen harjoittelimme Tunturiketun Muddusin kokoamista. Se on muuten teltta. Miten voikin olla teltan pystytys vaikeaa, tämän pitäisi vielä onnistua nälkäisenä, väsyneenä, kylmissään, kypsänä, pimeässä ja 28 sekuntimetrin tuulessa. Niinhän se vanha viisaus sanoo, että mikä osataan pimeässä, viluisena, nälkäisenä, väsyneenä, 25 asteen pakkasessa räntäsateessa osataan myös ihanne olosuhteissa. Toisinpäin tämä yhtälö vain ei toimi.
Vaelluksen piti alkaa kello 2300 ja niin se alkoikin, pakkamisella
ja autojen täyttämisellä. Matkaankin pääsimme
0045, kivakivakiva. Ajomatkalla pysähdyimme Tupasvillalla, Napapiirin
Shellillä Sodankylän Essolla ja Sodankylän liikenneympyrässä.
Oli hyvä e ttei ko liikenneympyrässä ollut tosi suurta joulukuusta
kuten seuraavassa oli. Yksi auto siis ajautui liikenne ympyrään,
mutka suoraksi. Kaikesta huolimatta selvisimme säikähdyksellä.
Tässä autossa oli muuten ainoana peräkärry.
Johanna keskusteli ranskalaisnaisen kanss, nainen oli Suomessa vaihto-oppilaana. Hän opiskeli Tampereella ja kertoi viihtyvänsä Suomessa etenkin Lapissa.
Liikkeelle lähdimme 1045 ja matkanjohtaja Juha Saarela määräsi Petterin uudelleen koulutukseen. Enää ei riittänyt takapiruna oleminen, vaan Petteri joutui suunnistajaksi.
Loppujen lopuksi se olikin kivaa, olisin voinut jatkaakin, mutta minut siirrettiin tehtävistä. Kivaa oli se että välillä saattoi suksia omaa tahtiaan. Vähän ennen kämppää oli usko loppua ja hihatkin hiiltyminen alkaa. Mutta minä pääsin perille ja jätin pe rinne sanat käyttämättä. Jess ja kitoos.
Suomunruoktuun saapui etuajassa Sanna, Kalle ja Petteri. Kämppä
oli täysi, mutta viisi vaeltajaa jatkoi seuraavalle yöpymispaikalle.
Jatkajat eivät olleet Soopalaisia. Kaikesta huolimatta autiotuvan
puolella oli 3+8 ihmistä, joista 8 Soopalaisia. Kodikast a, ihan tosi.Oletan
että viimeinekin Soopalainen on nukahtanut puoleen kymmeneen mennessä.
Minua väsyttää, ja menen nukkumaan. Ennen sitä kuitenkin
raivaan itselleni kuivaustilaa. Sen teen.
Aamulla kun heräsin , otin vitamiinipillerin peiliin katsoin ja kauhistuin: Korvat kasvoi ja mä kutistuin...No, ei se aamu ihan noin mennyt. Kolme kämppään jäänyttä ei Urhoa heräso herätyskellon soittoon. Karseaa. Anni Kaaka, ja Sanna (aakkosjärjestys) valmistivat aamiaisen. Se oli hyvää. Loput ryhmästä heräsi sii aamiaisen tuoksuun, kello oli palttiarallaa puo li kahdeksan.
Pakkasimme vermeemme ja matkaan läksimme 1045 kohti Tuiskukurua. Sää oliaivan ihana, vaikka aamulla oli 22 astetta pakkasta varjossa. Kaikesta huolimatta suksiminen sujui.
Ylämäkien alkaessa ahkion vetäjät olivat hätää kärsimässä: sukset eivät pitäneet. Karrilta hajosi sauva ennen lounastaukoa. Lounaan jälkeen Kalle Sanna ja Anni lähtivät omille teilleen. Heitä näki seuraavan kerran tuiskukurun tuvalla.
Hiihtely kirkkaassa ja kirpeässä pakkassäässä luonnistui hyvin. Eräässä kohdassa näkyivät Nattaset auringon kajossa, upeaa. Epäilyt kuitenkin heräsivät: Koko näkymä oli varmasti Lapinkullan sponsoroima mainos, huurteinen tuli valitettavasti heti mieleen. Huurteinen ei ollut Lappari vaan Porilainen. No, ei kai.
Luonnollisesti illalla hämärtää, tämä tapahtui jo iltapäivälllä. Loppu hiihtely tapahtui pimeässä, se EI sitten sujunut niin hyvin. Pimeän laskeudettua taivaalla kimmelsi, loisti ja tuikki immensuraabeli määrä tähtiä.
Aukion jölkeen alkoivat alamäet. Yhdessä kaatuivat Kaaka, Karri ja Petteri. Tässä tohinassa yksi suksenside taittui ja vääntämisen jälkeenKaaka käveli, varoittaen jyrkistä mäistä. Seuraavassa kaatui vain Petteri ja hänkin alkoi ladunrikkojaksi suksen lähd ettyä ballistiselle radalle.
Tässä vaiheessa tuntui jo pahalsta ja ahdisti. Päätimme siis korjata Kaakan siteen. Vajaan minuutin jälkeen, kunhan oli kaivettu pihdit repusta, side oli kunnossa. Ehdimme hiidellä alle viisi minuuttia, eli noin kaksi sataa metriä, kunnes näimme mökin val on. Hiihaa. Vielä joen ylitys ja ilimme perillä.
Kämpällä oli vain Urheita. Sanna, Anni ja Kalle olivat tulleet sanojensa mukaan perille noin 1810. Juha ja Johanna taasen 1845 ja loput varttia vaille kahdesan. Kukin ruokaili omassa ryhmässään. Ruoka oli ravitsevaa ja sitä oli tarpeeksi ja joillakin jäi jopa yli.
Kello on nyt 2325 ja väki kukkuu hereillä. Aamulla pitäisi nousta jo seitsämältä. Saas nähdä kuinka meidän käy... Hyvää yötö ja heihei.
Yö oli ollut todella märkä ja hikinen: Ylälaverilla nukkuneet olivat suurinpiirtein rusinan näköisiä, siellä oli todella kuuma. Kahdentoista kieppeillä se oli hyvä sauna, kahdelta läämin pukuhuone, kolmelta sai ryömiä makuupussiin, neljältä oli hyväja vii deltä otin toiden pussin peitoksi. Tämän jälkeen nukuin välttävästi kunnes uneni julmasti keskeytettiin.
Hiihtämään pääsimme 1045 lumisateessa, aamupäivä oli ylämäkeä ja suksissa ei ollut pitoa yhtään. Yhdessä vaiheessa oli pakko pysähtyä voitelemaan suksia. Ennen en ole hikoillut tässä hommassa, mutta onpa tämäkin nyt koettu.
Lumisateesta johtuen kelkkaura peittyi, latu katosi ja alkoi umpihanki. Tähän Juha profetoi:
"Joka latuja hiihtää on ladun vanki. Vapautta on vain umpihanki."Lounastauon jälkeen (40 minuuttia) Karri antoi rinkkansa Juhalle ja Karri sai Juhan rinkan. Juhan ei kuitenkaan raaskinut luopua ahkiosta, joten hän jatkoi sen kiskomista. Karri toimi ladun avaajana ja hyvinhän matka näin taittuikin.
Hämärä jo maille hiipi kun saavuimme Luirojärven Hilton-hotelliin. Täällä on jopa sauna, Kivakivakiva. Kunhan muistaa käyttää istuinsuojaa jottei saa oravaa pienempiä kotieläimiä. Kämppä oli siisti ja tosi tilava.
Vieraana kävi nuoripari joka oli ollut maastossa jo puolitoista viikkoa. Olivat lähdössä Tuiskukurun ja Siulanruoktun kautta kotiin. Se saunoivat jälkeemme.
Nukkumaan meno venähti taas. Varasimme aamiaistarpeet valmiiksi esille. Sovimme, että aamulla tarkastetaan säätila. Sään olessa kirkas lähtisimme huiputtamaan Sokostia. Pilvisyyden vallitessa nukkuisimme pari tuntia ja tarkastaisimme sään uudelleen. Jos s ää olisi vieläkin huono jatkasimme matkaa Hammaskuura kohti.
Aamutoimien jälkeen seitsämän kahdeksasta lähti valloittamaan Sokostia. Karri oli ihanuuden jo kerran kokenut ja toivotti meille makuupussista hyvää matkaa. Itse asiassa hän jäi vahtimaan kämppää, koska tavaramme oli levällään kuin... plaaplaaplaa.
Hiihtelimme kohti tavoitetta ja järven jäällä oli vettä. JUHA PUTOSI JOKEEN! Tai oikeastaan Juha istahti puron reunalle ja kasteli toisen kengän. Järveä ylittäessämme kävi kova viima, vaan metsikössä se vaimeni. Metsässä oli kiva hiihtaa ilman painavaa re ppua. Sää oli mahtava, koska se oli nyt kunnolla kirkastunut. Aurinkokin siinteli tuntureiden takana.
Olen vakaasti sitä mieltä, että hiihtäminen ja vuorikiipeily eivät voi kulkea käsikädessä.
No, kaikesta huolimatta Sokostille pääsimme. Otimme pakolliset kuvat, mm Juha ilman paitaa. Aurinkokin näyttäytyi meille, niin ja kaksi ilmavoimien hävittäjää ja helikopteri. Luonnosta sen verran, että rinteet olivat laskettelua varten tehdyt. Eli nyt kai kki kyvykkäät Sokostin massiiville laskettelemaan. Takaisipäin osa laski ja osa käveli puurajalle. Kaikki taaplasivat tyylillään mäen alas.
Vastaan tuli kaksi muuta kulkijaa. Juuri nyt toinen kävi kysymässä käymmekö saunassa heidan jälkeensä. Osa vastasi:"Kyllä!" Pelaamme juuri Tikkupeliä, se vaatii tärinävapaata kättä. Elämäni ensimmäisen pelin vartti sitten voitin, nyt on mennyt huonosti. J ohanna paistaa lättyjä, HYVÄ JOHANNA.
Eteneminen aloitettiin 0945, eli ennätys oli syntynyt.1135 Kaakalta hajosi suksen kärki. Teippasimme sen maastossa ja illalla kämpässä liimasimme sen kaksi kompleksiliimalla.
Olin pakannut repun hiukan huonosti ja siitä seurasi se, että hiihtäminen oli nihkeää. Tämän lisäksi parinkymmenen minuutin hiihtämisen jälkeen tuli hiki. Vaikeuksista huolimatta ja säästä johtuen kivaa oli.
Lounaan jälkeen alkoi hämärtää. Seurasimme aiemmin mainitun nuorenparin latu-uraa. Pari kilometriä metsässä ennen keinoa sujui nopeasti, yllätyimme itsekin kuinka nopeasti. Juha selvitti mistä tämä ripeys johtui. Vastaus olikin aika selvä: porukkaan iski paniikki ja ymmärrys ettei pimeässä ole kiva hiihtaa. Keinoa myöden (keino on jonkin sorttinen talvitie) matka sujui vielä nopeammin.
Kämppä oli Hammaskurun kämppä. Ryhmä Rämällä oli sattunut m o k a ja kaasua oli virrannut tuvan lattialle jotenkin. Ihmisvahinkoja eikä materiaalitappioita kuitenkaan ollut tapahtunut, joten ei mitään hämminkiä.
Kämpällä syötiin, tottkai ja pidettiin oikein palaveri koskien tulevia aikoja, vaelluksen osalta. Niin ja liimattiin se suksen kärki. Tätä kronikkaa lukiessa tulee varmaan Blytonin Viisikko-kirjat mieleen: Koko ajan ulkoillaan ja ennenkaikkea syödään.
Juha Johanna nukkuivat ylälaverilla ja heillä oli lämmin, joku irvileuka oli lisännyt kaminaan puita juuri sopivasti ennen nukkumaan menoaan. Tästä syystä olivat ovet Vienan Kemiin asti auki ja tuuletusräppänä selkosen selällään. Jossain vaiheessa Johanna kävi sulkemassa ovet ja luukun. Kaikesta huolimatta aamulla alalaverilla oli kylmä.
Liikkeelle pääsimme jo 0845. Sää oli pilvinen ja tuulinen. Hammaskurun kämppä on valtatien varressa: Enne lähtöämme editsemme ajoi yksitoista moottorikelkkaa. Seuraavat kolmetoista kilometriä olivat tuulisia, myötäisiä onneksi. Olimme jo 1310 perillä Antr erinmukan kämpällä. Elikkäs nopeasti.¨
Paikalla on Pirrtilän Juhan kuuden hengen ryhmä Koirat ja yksi Santeri niminen sessi. Teimme puita tupaan ja saunaa. Seitsämän aikaan saapui hieman väsyn näköisiä vaeltajia: Tiluksen Tapanin ryhmä Mursut. Nyt Anterinmukassa oli 21 henkeä.
Osa majoittui eteisee, osa telttaan. Telttayöstä kerron huomenna, siellä majoittuivat Karri Juha ja Petteri. Vaan kovin kaveri taitaa olla Koirat-ryhmän Outi, joka aikoo yöpyä ulkona. Karu ja cool tyyppi. No, olihan hänen makuupussissa eristyskerroksen pa ksuus saman verran kuin soodakattilan kyljissä eli noin 200 milliä.
Koirat-ryhmä oli heräänyt kuudelta ja valmistanut aamiaisensa eteisessä. He lähtivät ennen meitä. Taas oli Karrin ja minun vuoro laittaa sapuskaa eli jotain pöperöä jota myös puuroksi kutsutaan. Ruoan valmistuksen aloitimme kahdeksalta. Söimme eteisessä, siellä oli tilaa, tähän mennessä Koirat olivat lähteneet.
Pääsimme itse lähtemään lähempänä yhtätoista. Keinoa myöten hiihtely oli kevyttä, ellei ota huomioon ylämäkiä. Taaskin hämärä yllätti, mutta keinoa seuraten matka jatkui leppoisasti.
Mursut saavuttivat meidät ja hiihtivat ohi. Parin sadan metrin päähän he kuitenkin pysähtyivät syömään lounasta. Tässä me ohitimme heidät. Vasta Harrijärven porokämoän luona he saavuttivat meidät uudelleen. Taivas oli kirkastunut ja taivalla leimusivat er äät kokeimmat näkemäni revontulet vihreinä. Ne jopa huojuivat ja tanssivat. Molempien ryhmien naiset pyysivät yhdessä poromiehiä ajamaan kelkkauran Kiertämäjärven kämpälle, tämän kaksi heista tekikin.
Kiertämäjärvellä pystytettiin kaksi telttaa ja kysyttiin vapaaehtoisia. Kyllä heitä sitten löytyikin. He lämmittivät makuupussejaan kämpässä. Onhan sekin tapa toimia. Sovimme illalla, että Urheat-ryhmä aamiaistaa ensin ja lähtee ensin.
Joissain kohdissa keinoa oli ajettu kolmella kelkalla vierekkäin. Errääs pitkässä ylämäessä Johannan ahkiosta meni naru poikki, se oli reistannut jo kerran aiemmin. Päätimme lounastaa siinä. Maisemat olivat hyviä, sähköjohto kuitenkin olisi pilannut hyvän valokuvan. Keinon vieressä oli sähkö- ja puhelin linjat. Hieman lounastauon jälkeen saavuimme poroaidan portille. Siitä alkoi huima lasku, kivakivakiva. Siitä saattoi nautti koska oli vielä valoisaa. Muutaman kivan mäen alkoi taas hämärtää, pahus.
Mursut saivat meidät taas kiinni, ja heti perään tuli kahdeksan moottorikelkaa. Poromiehillä taisi alkaa viikonloppu? Ylitimme vesistöesteen ja Johanna sanoi puron olevan Lutto-joki: "Tämä on sen verran iso joki, että täämä on Lutto. Ei se mikään mikään p ikku liru ole." Itse asiassa olimme parin kilometrin päässä Lutosta, taas vietiin kuin pässiä narussa. Todellisen Luton ohi ei voinut mennä edes pimeässä sitä huomaamatta.
Hieman joen jälkeen Mursut erosivat meistä ja jäivät yöpymään laavulle. Me jatkoimme kohti tullin rakennusta maantien varteen. Jouduimme hiihtämään tiellä kolmisen kilometriä, ennenkuin pääsimme tullin parkkipaikalle.
Kysyimme luvan ruoan laittoon ja vessan käyttöön tullimiehiltä ja he antoivat luvan. Parkkipaikalle asetuimme majaksi, pystytimme kolme telttaa. Tullimies tuli kertomaan, että huomiseksi on luvat lämpimänpää. Sehän kuulosti pelkästään hyvältä. Saimme jopa syöda tullin tiloissa rakennuksien sisallä.
Karrin kanssa oikaisimme ja valmistimme oman aamiaisemme jo illalla. Sitten neljän sadan metrin juokisun jälkeen menimme nukkumaan.
Olimme jo illalla pukanneet autot tolpan nokkaan lämpenemään. Aamulla huomasimme sen olleen hyvä idea. Autojen pakkaus osoitti tiettyä urheutta, pahus kun oli viileätä. Karrin auton takaluukun lukko oli jäätynyt kiinni joten ajoimme se auki. Ei nyt sentää n sepposen selällään, mutta ei lukossakaan.
Tankkasimme Ivalossa ja ajoimme Tievaan saunomaan ja syömään. Kotimatkalle lähdimme joskus neljän ja viiden välillä. Sodankylässä sattui tietokatko ja Johannan autokunta tuli hiukka myöhässä huoltoasemalle ja missasi meidät. Vasta Napapiirin Kesoililla nä imme heidät, ja Rovaniemellä oli vain 12 astetta pakkasta. Niin, ja lumisade alkoi. Koko matkan satoi lunta Ouluun saakka, meillä oli hieman vaikeuksia Escortin kaasarin kanssa ja jouduimme kaksi kertaa pysähtymään ja odottamaan sen sulamista.
Oulussa Ylkkärin Discus-pizzerian edessä olimme lähempänä kello yhtä maanantai yönä.
Kaiken kaikkiaan hyvä keikka ja kiitos Urheat-ryhmän jäsenille kestämisestä.