Sami HeikkinenTyötehoseuran PR-mies ja joukkomme johtaja. Syömisen jälkeen väsyy ja alkaa ramaista. Huomasi, että Norja on joutava paikka. Matopaini onnistuu kyllä. Joukkomme kuopus. Oinas.samih@mail.student.oulu.fi |
||
Sanna KelaTottelee myös nimeä kelap... Jaksoi raahata nurisematta toista telttaamme koko matkan. Tarkkailee (tarkkaavainen siis) öisin muiden nukkumista ja siihen liittyviä rituaaleja. Monessa mukana.skela@mail.student.oulu.fi |
||
Heikki KeränenSerba vailla verta. Mitä lie suonissa virtaa…? Väsymätön puurtaja. Varsinainen tanssiguru. Motto: Serbaa sen olla pitää.heikrnen@ee.oulu.fi |
||
Karita Gavia arcticaKyky hautautua puoli metriä lumenpinnan alapuolelle kaatuessaan. Oinas hänkin. Luuta/sauvatempun ammattilainen. Tekee enemmän kuin puhuu.kkuikka@mail.student.oulu.fi |
||
Anni TonteriYksi pölypropellien keksijä. Karjalantyttö (tavallaan), jolla on jopa oma kyläkin. Juttu ei lopu, vaikka asia loppuisikin. Silloin kun suu on kiinni, niin kynä käy. Energiaa riittää kyllä... kaikenlaiseen. Voi käyttää myös herätyskellona.atonteri@mail.student.oulu.fi |
||
Petri VaattovaaraRetkimuonien pahin vihollinen. Voi löytää negatiivista asiasta kuin asiasta (ilonpilaaja siis). Karaistunut pohjolan mies, joka ei taukotakkia tarvitse.pov@mail.student.oulu.fi |
|
Tällä hetkellä kello on tasan 12 yöllä ja pääsemme viimein yöpuulle - tuulen (kovan) rapistellessa Haltimme seiniä. Mutta antakaas, kun kerron jotain kuluneesta päivästämme…
Viskottuaan muut bussista Jänkhäjänikset köröttelivät
Norjan puolelle. Puoli kahdentoista maissa sitten viimein pääsimme
maastoon. Lomalaiset läksivät jo kuudelta… Heti alkumatkasta
törmäsimme Norjalaiseen voimalaan, joka tuotti energiaa jääputouksesta.
Se selittikin sen sulan autotien ja vähälumisen maaston. Niissä
oli lattialämmitys!
Kävellen ilman suksia |
Sitten alkoi tuuli yltyä ja hetken pilkottanut kuukin kietoutui
pilviverhoon. Sami kaatui ja Anni kaatui ja Sannan ahkion aisa siinä
samassa vääntyi. Muutama kilsa olisi Norjan kämpälle
ollut, mutta ei auttanut. Kahdeksan maissa oli siis luovutettava. Tuli
sekin todistettua, että telttoja todellakin on hankala pystyttää
tuulessa, kylmässä ja pimeässä. Herttaisen, poikien
teltassa vietetyn ruokahetken jälkeen olemme sitten tässä
hetkessä. Hyvää yötä!
|
|
Veden jouduimme sulattamaan lumesta, koska järvestä ei saanut vettä millään, ei sitten kirveelläkään. Nautimme loppupäivän lämpimästä kaminasta, vaatteiden kuivatuksesta, wc:stä, iglusta, jonka joku hurja oli pihalle rakentanut, termospullojen täytöstä ja tietysti toisten seurasta. Jäimme siis yöksi. Matkaohjelmaan aloimme miettiä muutoksia, mutta aika näyttää, miten lopulta käy.
Sama päivä, myöhemmin illalla…
Reportoin illan kulkua. Vedet on sulatettu ja keitetty ja sitten on
aika insinööritöille. Vaelluskansan tanssijalkaa pakottaa,
joten yhdestä oikeanpuoleisesta tietsikakaiuttimesta ja yksistä
vajaatoimintaisista korvalappustereoista Heikki Samin avustuksella nyt
vääntää toimivaa soittopeliä. Kaikki se on korpeen
raahattu! Tämän kaikenhan olisi voinut tehdä jo Oulussa,
niin olisi ollut juottokolvikin käsillä.
|
Matkaan päästiin pari tuntia ylösnousemuksen jälkeen.
Sää oli täysin tyyni ja lämmin (-8 astetta, onkohan mittari
juuttunut paikoilleen). Kuin linnun maitoa, kuten Sami asian ilmaisi. Alkumatka
oli pelkkää alamäkeä, jonka jälkeen seurailimme
Urtasjoen uomaa. Kun innokkaimmat jänikset tiedustelivat reittiä,
suunnistaja tokaisi, että mutka on siellä missä se kääntyy.
Ja niinhän se oli. Kun päivän sopat oli vetäisty massuun,
niin alkoi porukkaa laulattaa. Tunnariksi muotoutui (kuinkas muuten) jänislaulu:
Illan hämärtyessä alkoi Saivaara häämöttää
edessäpäin. Ja tulihan se kämppäkin lopulta vastaan.
Takana oli 15 km:n matka ja vatsa vaati murkinaa. Kolme kattilallista herkullista
makaroni-lihapullamössöä teki tehtävänsä:
pian väki makasi laverilla käpälät oikosellaan.
|
Pikkuhiljaa selvittiin liikenteeseen Annin johtaessa nimemme mukaisesti reippaasti joukkoa. Noustiin hiukkasen rinnettä ja ahkion vedon loppuessa jätettiin kamat hankeen. Sukseen jätettiin tussilla viesti ja lähdettiin kapuamaan Saivaaralle. Gustafssonin manttelinperijä Sami johdatti meidät turvallisesti ja ilman lisähappea tälle 830 m merenpinnansta kohoavalle huipulle (, jolla ei - yllättävää kyllä - tuullut).
14.15 koitti viimein reissumme juhlallisin hetki - Kati ja Heikki antoivat
partiolupauksensa poronpään ja meidän todistaessa tapahtumaa.
Yritettiin myös ottaa kuvia itselaukaisimella vaan eipä se kaikki
ihmiselämässä onnistu… Tytötkin säilyttivät
hiuksensa, kun Kekkosen muistolaattaa ei löytynyt.
|
Lähdettiin sitten Jogasjärveä kohti. Matkalla löytyi
vettä sekä joesta että kuivalta maaltakin. Ainakin Anni
kahlasi onnistuneesti…Kämpälle oli majoittautunut kolmen riekonpyytäjän/kalastajan
joukko, joka ilmeisesti sai tarpeekseen meidän nuutuneista olemuksistamme
ja ystävällisesti vaihtoi kämppää Porojärvelle
päin. Odotellessa pistimme ulkona valssiksi Virtuoosi-Heikin opetuksen
alaisena. Ympäri kämpän siinä pyörittiin… Illalla
juotiin teetä ja herkuteltiin kekseillä sekä telttansa meille
lainanneen Saaran lahjoittamilla suklaakonvehdeilla.
|
|
No, lähtö tehtiin turhia hötkyilemättä. Siis
perinteiset puurot, kiisselit, lounassopat, vessatukset, halot jne... Päätimme
palata Meekolle tällä kertaa paikallisten herrasmiesten neuvomaa
reittiä paratiisilaakson pohjoislaitaa. Petri oli päivän
veturina ja sivakoi heti alkuun muilta luulot pois. Meekolla Kati sai korpit
houkuteltua luokseen kutsumalla. Koimme myös sauvarikon, josta tosin
selvittiin teippaamalla.
|
Kämpällä (Kuonjarjohka) laitettiin ”märät kuivumaan”, kokattiin, levytettiin ja vaihettiin vaatteita. ”Pakko ne on ne alushousutkin joskus vaihtaa. Sama se on kenen kanssa ne vaihtaa.” Heikki ja Petri halusivat vierekkäin nukkumaan. Tytöt taitavat kyllä nämä aikeet estää. Syy Heikin ja Petrin kimppakivaan on se, että he eivät voi vaihtaa alushousuja kuin keskenään, sillä “tavalliset Black Horset ei käy, niiden pitää olla Serba Horset”. Tytöt testasivat ovatko miespuoliset ryhmäläiset todellisia provaeltajia ja joutuivat myöntymään, kun kälviäläinen luuta/sauvatemppu oli kuin pala keksiä.
Ilta jatkui hieronnan merkeissä. Jumiutuneita jäseniä irroteltiin oikein urakalla. Ennen Nukku-Mattia päätettiin sitten nostaa kämpän lämpötilaa oikein urakalla - matopainilla, milläpä muullakaan. Tyylejä oli yhtä monta kuin möyrijääkin. Petri tippui laverilta lattialle ja Sanna seurasi perässä. Samilla oli homma hanskassa ja hänpä rullasi muut alleen oikein urakalla. Annin onnistui heittää yhdet onnistuneet ylitykset, Katin taas oli tyydyttävä jyräämään vain Anni. Entäpä Heikki? No, hänpä oli välineurheilija. Kesäpussi ja kaikki, PYH!!! Voittajaa ei kuitenkaan löytynyt mutta näin yleisesti voidaan sanoa, että nämä nykypussit on vähän turhan liukkaita Tenan ollessa täysin sopimaton tarkoitukseen.
Kun rauhoituttiin aloilleen, alkoi verbaali levottomuus. Eipä uskoisi,
kuinka törkeää läppää voi luukkuhousuista
ja kiipeilijöista, junista ja rautatiesilloista sekä avaruusalusten
ja lentsikoiden käymälöistä heittää.
Seuraavaksi unen keskeytti Heikin herätyskellon piipitys kello puoli seitsemän. Kämpässä oli julmetun kylmä (+3°C), joten Anni pisti töpinäksi ja kiskaisi nuttuja niskaan sekä riensi sytyttelemään kaminaa. Siinä vaiheessa Sami suuressa viisaudessaan päätti, että voimme jatkaa unia vielä puoli tuntia. Voi köhnä!!! Juuri kun kylmyys oli heittänyt kaikki unet silmistä. Päätinpä siis ruveta sulattelemaan vettä.
Muuten aamu oli taas sitä samanlaista luumuilua kuin ennenkin, kunnes oli aika lounaskeittojen kokkailuille. Ilmeisesti Petri ei suuremmin välittänyt italialaisesta minestronekeitosta, sillä sopat lensivät lattialle. Johan siitä soppa syntyi! (Huomatkaa sanaleikki...) Loppujen lopuksi yhdessä termarissa oli sitten minestronea, yhdessä edellämainittua sekä mexicana-vihannessoppa -sekoitusta ja yhdessä vain viimeistä.
Päivän valjettua jo aikoja sitten otettiin itselaukaisimella
vielä ryhmäkuva, onnistuneesti tällä kertaa, ja sitten
mars matkaan. Ja millainen matka se olikaan...
|
|
Tarkoitus oli telttailla yö Kilpparin lähellä, mutta taas sään takia täytyi suunnitelmiin tehdä muutos. Olisi ollut sulaa hulluutta jatkaa matkaa siinä myrskyssä. Pojat (Sami, Petri) lähtivät tsiigaan alkumatkaa ja hukkasivat jälkensä. GPS:kin näytti 1,3 km kämpästä vikasuuntaan. Metsähallituksen koordinaatit olivat pepusta. Heikki sitten opasti pojat kotiin salamavalollaan. Niin sitä pitää Serba!
Säätä kuvasi myös se, kun Sanna ja Kati hakivat vettä parinkymmenen metrin päästä kämpästä ja sitäpä ei enää näkynytkään. Täytyypä ottaa kompassi vessamatkalle mukaan, jottei vaellus kohtaa noloa loppua.
Kun iltamurkinat oli syöty, käynnistyivät taas hieronnat. Sami oli Katin kimpussa ja Heikki hylkäsi Petrin. Samilla on kuullemma niin seksikäs peppu. Sanna teki puolestaan taas Sannat eli painui tulikuumassa kämpässä makuupussiin sisään. Siellä oli kuulemma miellyttävä pienilmasto. Myöhemmin tytöt piristivät iltaa laulamalla kauneimpia joululauluja.
Nyt alkaa tiukat toimet, jotta ollaan aamulla kolmelta ylhäällä ja viideltä suksilla. Bussia ei viitsisi myöhästyttää...
Kesken puurokiisseleiden vispauksen alkoi myrskyssä näkyä valoa. Alkuun luultiin, että sieltä oli tulossa kaksi hiihtäjää huisit valonheittimet otsallaan, mutta valojen lähestyessä vinhaa vauhtia ne paljastuivatkin kelkoiksi. Pian vanhat tuttumme, kolme kelkkailijaa, olivat tuvassa teellä. Oli heilläkin matka kohti Kilpisjärveä ja saunaa raudut takakontissaan.
Vieraiden lähdettyä Petriä alkoi vaellusmuonat taas ahdistaa
ja tällä kertaa ketoon päätyivät loput Mexiconpadat.
Onneksi kaikki oli jo syöny. Kun tiskit oli tehty ja kaikki valmiina
aamua varten, käytiin pikaisesti tuutimaan. Kello oli jo yhdeksän,
joten liikaa unta ei ollut tiedossa.
Hiihtämään lähdettiin viideltä. Ilma oli kuulas ja pehmeä, lumi suhisi mukavasti suksien alla. Matka taittui ripeästi, kunnes törmäsimme rakkaan. Ei auttanut muu kuin ryhtyä jälleen suksien kantoon, mikä olikin viisasta, sillä rakan jälkeen alkoi jyrkkä alamäki. Sannan ahkion aisat natisivat uhkaavasti mutta lopulta ähky saatiin alas luisuttamalla ja ihan ehjänä. Lunta oli taas riittävästi ja Jänkhäjänikset pääsivät kokeilemaan laskutaitojaan, sillä koko loppumatka olikin alamäkeä.
Pysähdyimme vielä ennen Kilpparia ruokailemaan. Koska aikaa oli runsaasti (niinhän sitä luultiin), pistettiin pystyyn Kilpisjärvi Winter Olympic Games. Lajeina olivat mm. 30 m:n kilpajuoksu Tsahkal-järven jäällä, sauvanheitto sekä tietysti kuuluisa luutatemppu, joka tällä matkalla (olosuhteiden pakosta) muuntui sauvatempuksi.
Pian alkoi Kilpishalli ja kaikki potentiaaliset ostettavat suklaat kiilua silmissä. Kello ei ollut kuitenkaan vielä kymmentäkään, joten päätettiin ottaa kuskiin yhteyttä, koska ei haluttu tuntitolkulla kökkiä jossain parkkiksella. Jos vaikka päästäis kyytiin jo ennen Norjaan menoa. Samin kännystä kuului kuitenkin karua tekstiä. Kaikki muut olivat jo kyydissä, vain kuusi jänöä puuttui. Sukset siis jalkaan ja pian Kilppari jo siintikin silmissä. Vain mahtavat alamäet erotti meidät siitä. Mutta ennen kuin bussille hiihdettiin, oli vielä aika viimeisille valokuville. Ikäänkuin lähtömme kunniaksi pilvet rakoilivat ja taivas salli meidän ihailla kauniita kaamoksen värejä. Upeaa!
Telemarkilla bussin eteen, kamat kyytiin ja eikun matkaan. Sauna kutsui
jo vaeltajia. Ja kyllä se maistuikin! Uima-altaasta puhumattakaan...
Sen vesi oli virkistävää ja viileää. Tämän
saattoivat Katin ja Annin polskuttelun yhteydessä arvata myös
muut uimattomat soopalaiset...
|
|
Mutta kuten kaikki hauska aikanaan myös vaellus kohtasi pian loppunsa. Matka käsivarresta sujui rattoisasti ja kymmenen jälkeen oltiinkin jo Oulussa. Mielessä kävi jo ajatus: ”Se oli liian lyhyt!” Mitä Jänkhäjänis enää voisi tehdä??? Vastaus on helppo! Pestä pölypropellinsa...
Nyt on jälleen yksi upea vaellus takanapäin, jota kaihoisasti
muistella. Jänöt kokivat yhdessä monta hyvää hetkeä
ja kohtasivat joskus ankarankin luonnon. Kiitos kaikille! Nyt hypimme kohti
uusia seikkailuja...
2. “Jos ryhmässä on sukupuolta A enemmän ja sukupuolta B vähemmän, muodostuu ryhmästä erilainen kuin, jos sukupuolta A olisi vähemmän ja sukupuolta B enemmän.”
3. Harmistuessaan saattaa tokaista: ”Voi venäläinen!” tai ”Voi venäjän pyssyt!”
4. Marimekon kynttilät ja metsähallituksen GPS-koordinaatit
ovat SUOLESTA.
2. Pölypropelliinit eli urheilukerrasto, vaelluksen vaatekerta nro 1.
3. Työtehoserua, systeemi, joka tutkii kaikkea, mm. lämmitystapa- ja katalysaattoritutkimus UPO-merkkisillä kaminoilla.
4. Serba (tai Zerba), hemmo, joka lausuu monia viisauksia, mm: ”Juo paljon, mutta älä juo vettä, juo teetä!” (vrt. Koivusen Timo); Himalajan paikallisia “juhtia”, vaelluksella Heikki.
5. Ahkio, ylämäen punainen vasemmistoanoppi / alamäen ylin ystävä.
6. Rouva Melkeinkuiva, naispuolinen henkilö, jonka ihon eritteet ja lumi on kastellut, muut saa selittää…
7. Maglite [manglait], legenda jo eläessään!
2. Jos nousukarvat pääs unohtumaan kotiin, ota em. nailonit jälleen esiin ja pujota ne suksien päälle ja voilá - NOUSUNAILONIT.
3. Jos uhkaat unissasi vallata makareinesi naapurin alustan, kiskaisehan nailonit pussisi ja alustasi yli ja varmasti sinä ja alustasi olette erottamattomat.
P.S. Ei Piksinirkaan.