JÄNKHÄJÄNÖJEN KAAMOSVAELLUS 1998

 

MENOSSA MUKANA:

 
 

Sami Heikkinen

Työtehoseuran PR-mies ja joukkomme johtaja. Syömisen jälkeen väsyy ja alkaa ramaista. Huomasi, että Norja on joutava paikka. Matopaini onnistuu kyllä. Joukkomme kuopus. Oinas. 
 
samih@mail.student.oulu.fi 

Sanna Kela 

Tottelee myös nimeä kelap... Jaksoi raahata nurisematta toista telttaamme koko matkan. Tarkkailee (tarkkaavainen siis) öisin muiden nukkumista ja siihen liittyviä rituaaleja. Monessa mukana. 
 
skela@mail.student.oulu.fi 

Heikki Keränen 

Serba vailla verta. Mitä lie suonissa virtaa…? Väsymätön puurtaja. Varsinainen tanssiguru. Motto: Serbaa sen olla pitää. 
 
heikrnen@ee.oulu.fi 

Karita Gavia arctica 

Kyky hautautua puoli metriä lumenpinnan alapuolelle kaatuessaan. Oinas hänkin. Luuta/sauvatempun ammattilainen. Tekee enemmän kuin puhuu. 
 
kkuikka@mail.student.oulu.fi 

Anni Tonteri 

Yksi pölypropellien keksijä. Karjalantyttö (tavallaan), jolla on jopa oma kyläkin. Juttu ei lopu, vaikka asia loppuisikin. Silloin kun suu on kiinni, niin kynä käy. Energiaa riittää kyllä... kaikenlaiseen. Voi käyttää myös herätyskellona. 
 

 atonteri@mail.student.oulu.fi
 

Petri Vaattovaara

Retkimuonien pahin vihollinen. Voi löytää negatiivista asiasta kuin asiasta (ilonpilaaja siis). Karaistunut pohjolan mies, joka ei taukotakkia tarvitse. 
 
pov@mail.student.oulu.fi 
 
 
 


 

MAANANTAI 5.1.1998

Ihmisiä on kolmenlaisia, sanotaan, nopeita sekä hitaita ja sitten on Anni ja Karita. Tämän saivat ystävämme todeta kahdesti bussimatkan aikana. Ensin odotettiin, että yleensä ilmaantuisimme paikalle ja sitten odoteltiin Ii:n huoltsikalla. Niitä pattereita kun piti saada…

Tällä hetkellä kello on tasan 12 yöllä ja pääsemme viimein yöpuulle - tuulen (kovan) rapistellessa Haltimme seiniä. Mutta antakaas, kun kerron jotain kuluneesta päivästämme…

Viskottuaan muut bussista Jänkhäjänikset köröttelivät Norjan puolelle. Puoli kahdentoista maissa sitten viimein pääsimme maastoon. Lomalaiset läksivät jo kuudelta… Heti alkumatkasta törmäsimme Norjalaiseen voimalaan, joka tuotti energiaa jääputouksesta. Se selittikin sen sulan autotien ja vähälumisen maaston. Niissä oli lattialämmitys!
 

 
Kävellen ilman suksia
 
Ja jottei kaikki vaikuttaisi liian iisiltä, on huomattava, että kannoimme suksiamme rinkoissa (ja Sanna ähkiössä) ja koko matka oli hullua nousua. Tulipa siinä välissä tungettua läpi mielettömän pöpelikönkin, jossa todistetusti oli paikoin lunta reiteen saakka. Näin matka leudossa (-8 astetta) mutta pilvisessä säässä jatkui aina viiteen saakka, jolloin viimein kiskaisimme lylyt jalkaan. Kovasti toivoimme, että kämppään yöksi pääsisimme, mutta silti GPS tylysti ilmoitti etäisyyden kohteeseen, siis Lossun kämppään, olevan siinä kuuden kilsan kieppeillä. Voi tylsä!

Sitten alkoi tuuli yltyä ja hetken pilkottanut kuukin kietoutui pilviverhoon. Sami kaatui ja Anni kaatui ja Sannan ahkion aisa siinä samassa vääntyi. Muutama kilsa olisi Norjan kämpälle ollut, mutta ei auttanut. Kahdeksan maissa oli siis luovutettava. Tuli sekin todistettua, että telttoja todellakin on hankala pystyttää tuulessa, kylmässä ja pimeässä. Herttaisen, poikien teltassa vietetyn ruokahetken jälkeen olemme sitten tässä hetkessä. Hyvää yötä!
 

 
Telttaruokailu
 
Sannan huomautus edelliseen: Tästä meidänkin reippaamme (muistakaa ed. Haltin vaellus, toim. huom.) valitsemasta reitistä alkaa tulla jo legendaarinen. Kämpälle asti ei päästä ja myrsky yllättää. Hypotermia ei sentään iskenyt…
 
 

 

TIISTAI 6.1.1998, loppiainen

Oli synkkä ja pimeä yö. Telttayö meni ihan mukavasti, vaikka teltan sisusta olikin täynnä hengittämäämme höyryä. Oli siis sumu. Herätyskellomme Anni pirisi seitsemältä meidät hereille. Pistimme kamppeet kasaan ja lähdimme kohti ”itää”. Tai tarkemmin sanoen kohti suuntaa 60 astetta. Saimme Sannan ähkiön teipattua varasauvan (, joka myöhemmin paljastui Samin sauvaksi, toim. huom.) avulla kuntoon (siis aisa korjattiin). Montakaan metriä emme ehtineet kulkea, kun jo jouduimme hyppäämään apostolin kyytiin. Kivikko oli onneksi vain lyhytaikaista ja pistimme sukset taas jalkaan. Eteen tuli kuitenkin jyrkänne ja oli onni, että saavuimme sinne nyt valoisan aikaan eikä eilen pimeässä myrskyssä. Vahingot jäivät siihen, että Sannan ahkio karkasi ja jatkoi matkaa meistä välittämättä. Saavutimme ahkion mäen alla ja aloimme haaveilla luksusasunnoista, joihin kohta menisimme ruokailemaan. Saavuimme ensin Norjan puolen ”luksuskämppään”. Ensin tarkistimme pakkasen mittarista kämpän seinältä, -8 astetta. Siihen sitten luxus loppuikin: kämppä oli sisältä ryöttään näköinen, sillä likaisia astioita oli roppakaupalla ja loppua voisi kuvailla siten, että kuvitellaan, millaista on Helsingin olympiastadionilla suurkonsertin jälkeen. Uupuneet ihmiset vain puuttuivat.
 
 
Heikki vessassa
 
Päätimmekin  mennä samantien Suomeen asti, Norja alkoi tuntua tylsältä. Muistimme ohittaa rajapyykin oikealta puolelta, siis vasemmalta. Suomen puolelle mentyämme lähdimme kohti Lossujärven kämppää (kuten kämpän ovessa luki). Matka oli muuten tasainen, jouduimme vain alittamaan yhden poroaidan. Kämppä ei vastannut aivan odotuksiamme (kaasusysteemit puuttuivat) mutta päätimme kuitenkin  jäädä, kun Samia alkoi niin “väsyttää ja ramasta” ruuan jälkeen.

 Veden jouduimme sulattamaan lumesta, koska järvestä ei saanut vettä millään, ei sitten kirveelläkään. Nautimme loppupäivän lämpimästä kaminasta, vaatteiden kuivatuksesta, wc:stä, iglusta, jonka joku hurja oli pihalle rakentanut, termospullojen täytöstä ja tietysti toisten seurasta. Jäimme siis yöksi. Matkaohjelmaan aloimme miettiä muutoksia, mutta aika näyttää, miten lopulta käy.

Sama päivä, myöhemmin illalla…

Reportoin illan kulkua. Vedet on sulatettu ja keitetty ja sitten on aika insinööritöille. Vaelluskansan tanssijalkaa pakottaa, joten yhdestä oikeanpuoleisesta tietsikakaiuttimesta ja yksistä vajaatoimintaisista korvalappustereoista Heikki Samin avustuksella nyt vääntää toimivaa soittopeliä. Kaikki se on korpeen raahattu! Tämän kaikenhan olisi voinut tehdä jo Oulussa, niin olisi ollut juottokolvikin käsillä.
 

 
Poppivehkeet kuntoon
 
Tilanne jatkuu jännittävänä. Pieniä edistysaskelia on jo otettu, mutta paljon työtä on vielä tehtävä. Toistaiseksi Matin ja Tepon sulosointujen toistamiseen tarvitaan neljä kättä ja ruuvimeisseli. Loppuu kohta tanssipartnerit kesken... Kuulemiin täältä  Lossujärven kämpältä. Olette seuranneet jänkhämedian reportaasia.
 


 

7.1.1998 KESKIVIIKKO

Illalla ahkerat insinöörimme panivat poppivehkeet lopullisesti kuntoon. Päätimme kuitenkin lyhentää univelkoja sen sijaan, että olisimme nauttineet Matin ja Tepon suloäänistä. Kello oli laitettu herättämään 5.30. Työtehoseura olisi ollut meistä ylpeä.

Matkaan päästiin pari tuntia ylösnousemuksen jälkeen. Sää oli täysin tyyni ja lämmin (-8 astetta, onkohan mittari juuttunut paikoilleen). Kuin linnun maitoa, kuten Sami asian ilmaisi. Alkumatka oli pelkkää alamäkeä, jonka jälkeen seurailimme Urtasjoen uomaa. Kun innokkaimmat jänikset tiedustelivat reittiä, suunnistaja tokaisi, että mutka on siellä missä se kääntyy. Ja niinhän se oli. Kun päivän sopat oli vetäisty massuun, niin alkoi porukkaa laulattaa. Tunnariksi muotoutui (kuinkas muuten) jänislaulu:
 

Liekö vaivannut huono omatunto edellisen päivän lyhyehköstä päivämatkasta, vai mistä moinen sanoitus. Lauluja olikin sopivasti laulettu A:sta Ö:hön, kun saavuttiin Pitsuskönkäälle. Lievien porukansisäisten mielipide-erojen jälkeen päätimme kuitenkin yksissä tuumin jatkaa matkaa Meekolle. Halti jäi valloittamatta, nyyh. Kyyneleitä nieleskellen ja hammasta purren hiihtelimme pitkin jäätynyttä joen pohjaa. Eräs päätti ottaa lähikontaktia syvään lumeen ja onnistuikin loistavasti. Onneksi rinkka jäi hangen pintaan merkiksi. Tiesivät kaverit sitten kaivaa oikeasta kohdasta.

Illan hämärtyessä alkoi Saivaara häämöttää edessäpäin. Ja tulihan se kämppäkin lopulta vastaan. Takana oli 15 km:n matka ja vatsa vaati murkinaa. Kolme kattilallista herkullista makaroni-lihapullamössöä teki tehtävänsä: pian väki makasi laverilla käpälät oikosellaan.
 

 
Katin ja Annin mutusteluhetki
 
Iltaa kohti  hieman ryhdistäydyttiin: Anni neuloi kynsikkäänsä valmiiksi, Kati väsäsi kronikkaa, pojat latasivat GPS:ään koordinaatteja ja hieroivat toistensa hartioita. Suorastaan villiintyneet Jänkhäjänikset liki säikyttivät kaksi muuta Meekon mökin asukasta tiehensä - mutta pian kaikki nukkuivat kylki kyljessä kuin Peikkoäidin kehtolaulussa ikään. Yöllä tosin saimme seurata seuraavaa kiintoisaa keskustelua, josta kumpikaan osapuoli ei aamulla ollut tietoinen:
   


 

8.1.1998 TORSTAI

Univelkaa lienee kertynyt liikaakin - heräsimme 8.45. Kello kyllä piippasi joskus seitsemän korvilla, mutta eihän kukaan semmoiseen herännyt, paitsi Sami, joka strategisesti jätti meidät herättämättä.

Pikkuhiljaa selvittiin liikenteeseen Annin johtaessa nimemme mukaisesti reippaasti joukkoa. Noustiin hiukkasen rinnettä ja ahkion vedon loppuessa jätettiin kamat hankeen. Sukseen jätettiin tussilla viesti ja lähdettiin kapuamaan Saivaaralle. Gustafssonin manttelinperijä Sami johdatti meidät turvallisesti ja ilman lisähappea tälle 830 m merenpinnansta kohoavalle huipulle (, jolla ei - yllättävää kyllä - tuullut).

14.15 koitti viimein reissumme juhlallisin hetki - Kati ja Heikki antoivat partiolupauksensa poronpään ja meidän todistaessa tapahtumaa. Yritettiin myös ottaa kuvia itselaukaisimella vaan eipä se kaikki ihmiselämässä onnistu… Tytötkin säilyttivät hiuksensa, kun Kekkosen muistolaattaa ei löytynyt.
 

 
Katin ja Heikin partiolupaus
 
Palailtiin siinä sitten alas. Pastakeittotauolla kehitettiin lisää nimiä joukkiomme jäsenille. Heikki nimettiin ryhmämme kuormajuhdaksi eli serbaksi täysin ansiosta. Sannan ei puolestaan kannata mennä armeijaan ainakaan viestimieheksi - alikersantti Kela kuullostaisi niissä piireissä aika oudolta…

Lähdettiin sitten Jogasjärveä kohti. Matkalla löytyi vettä sekä joesta että kuivalta maaltakin. Ainakin Anni kahlasi onnistuneesti…Kämpälle oli majoittautunut kolmen riekonpyytäjän/kalastajan joukko, joka ilmeisesti sai tarpeekseen meidän nuutuneista olemuksistamme ja ystävällisesti vaihtoi kämppää Porojärvelle päin. Odotellessa pistimme ulkona valssiksi Virtuoosi-Heikin opetuksen alaisena. Ympäri kämpän siinä pyörittiin… Illalla juotiin teetä ja herkuteltiin kekseillä sekä telttansa meille lainanneen Saaran lahjoittamilla suklaakonvehdeilla.
 

 
Tanssiopetusta
 
Pölypropellitytöt
 


 

9.1.1998 PERJANTAI

Mahotonta meininkiä. Mitähän mää täällä teen? Miksi olen ylipäänsä olemassa? Näitä ajatuksia herättää jo tietenkin se, että on tammikuussa vetämässä ryhmää käsivarressa. Mutta erityisesti ko. ajatukset pulppuavat, kun huomaa heräävänsä kylmässä, kosteassa, pimeässä paikassa eräkämpän laverin alta. Minä vedin edellisiltana lyhyen tikun. Lohtuna oli, että lattialla oli naisseuraa.

No, lähtö tehtiin turhia hötkyilemättä. Siis perinteiset puurot, kiisselit, lounassopat, vessatukset, halot jne... Päätimme palata Meekolle tällä kertaa paikallisten herrasmiesten neuvomaa reittiä paratiisilaakson pohjoislaitaa. Petri oli päivän veturina ja sivakoi heti alkuun muilta luulot pois. Meekolla Kati sai korpit houkuteltua luokseen kutsumalla. Koimme myös sauvarikon, josta tosin selvittiin teippaamalla.
 

 
Petrin selkä höyryää
 
Sisälle päästyämme paistettiin hirvenlihaa ja lisäksi oli muussia. Meekon jälkeen alkoi se valtakunnan korkein nousu. Kun on pohjanmaalta, ei voi täkäläisille maille löytää muuta käyttöä kuin sen, että ryhmämme pääsi todistamaan, että ylämäen jälkeen tulee alamäki. Muita todistamiamme asioita olivat: vesi on märkää, ja kauas on pitkä matka. Heikki kytkettiin Sannaan ja Sanna ahkioon, jotta saatiin kaikki kolme ylös. Soppatauko pidettiin pimeän tullessa. Siitä ei ollutkaan kuin ½ h hiihot kämpälle.

Kämpällä (Kuonjarjohka) laitettiin ”märät kuivumaan”, kokattiin, levytettiin ja vaihettiin vaatteita. ”Pakko ne on ne alushousutkin joskus vaihtaa. Sama se on kenen kanssa ne vaihtaa.” Heikki ja Petri halusivat vierekkäin nukkumaan. Tytöt taitavat kyllä nämä aikeet estää. Syy Heikin ja Petrin kimppakivaan on se, että he eivät voi vaihtaa alushousuja kuin keskenään, sillä “tavalliset Black Horset ei käy, niiden pitää olla Serba Horset”. Tytöt testasivat ovatko miespuoliset ryhmäläiset todellisia provaeltajia ja joutuivat myöntymään, kun kälviäläinen luuta/sauvatemppu oli kuin pala keksiä.

Ilta jatkui hieronnan merkeissä. Jumiutuneita jäseniä irroteltiin oikein urakalla. Ennen Nukku-Mattia päätettiin sitten nostaa kämpän lämpötilaa oikein urakalla - matopainilla, milläpä muullakaan. Tyylejä oli yhtä monta kuin möyrijääkin. Petri tippui laverilta lattialle ja Sanna seurasi perässä. Samilla oli homma hanskassa ja hänpä rullasi muut alleen oikein urakalla. Annin onnistui heittää yhdet onnistuneet ylitykset, Katin taas oli tyydyttävä jyräämään vain Anni. Entäpä Heikki? No, hänpä oli välineurheilija. Kesäpussi ja kaikki, PYH!!! Voittajaa ei kuitenkaan löytynyt mutta näin yleisesti voidaan sanoa, että nämä nykypussit on vähän turhan liukkaita Tenan ollessa täysin sopimaton tarkoitukseen.

Kun rauhoituttiin aloilleen, alkoi verbaali levottomuus. Eipä uskoisi, kuinka törkeää läppää voi luukkuhousuista ja kiipeilijöista, junista ja rautatiesilloista sekä avaruusalusten ja lentsikoiden käymälöistä heittää.
 



 

10.1.1998 LAUANTAI

Ensi havainto tästä vuorokaudesta tuli, kun Sanna kello yksi kiskoi minut unen syövereistäni ja kyseli kelloa. Samalla vähän huolehdittiin siitä, pysyvätkö sukset aloillaan tuulen tuivertaessa ulkona. Tuumasimme, että kaipa ne, ja jatkoimme unia.

Seuraavaksi unen keskeytti Heikin herätyskellon piipitys kello puoli seitsemän. Kämpässä oli julmetun kylmä (+3°C), joten Anni pisti töpinäksi ja kiskaisi nuttuja niskaan sekä riensi sytyttelemään kaminaa. Siinä vaiheessa Sami suuressa viisaudessaan päätti, että voimme jatkaa unia vielä puoli tuntia. Voi köhnä!!! Juuri kun kylmyys oli heittänyt kaikki unet silmistä. Päätinpä siis ruveta sulattelemaan vettä.

Muuten aamu oli taas sitä samanlaista luumuilua kuin ennenkin, kunnes oli aika lounaskeittojen kokkailuille. Ilmeisesti Petri ei suuremmin välittänyt italialaisesta minestronekeitosta, sillä sopat lensivät lattialle. Johan siitä soppa syntyi! (Huomatkaa sanaleikki...) Loppujen lopuksi yhdessä termarissa oli sitten minestronea, yhdessä edellämainittua sekä mexicana-vihannessoppa -sekoitusta ja yhdessä vain viimeistä.

Päivän valjettua jo aikoja sitten otettiin itselaukaisimella vielä ryhmäkuva, onnistuneesti tällä kertaa, ja sitten mars matkaan. Ja millainen matka se olikaan...
 

 
Jänöt Kuonjarjohkalla
 
Kuonjarjohkan tupa
 
Tuulta, tuulta ja vielä myrskyisämpää tuulta. Sanoisinpa, että huh, huh! Kyllä siinä nenät jääty ja sormet kohmettui. Näkyvyyttäkin oli jopa kymmenisen metriä. Välillä tuntui pasmat olevan ihan sekaisin, mutta onneksi parin tunnin tuulettumisen jälkeen Kalottireitti löytyi jälleen. Hetken kuluttua tuli poroaitakin vastaan ja sitten siellä se oli - KÄMPPÄ! Oi sitä onnea!

Tarkoitus oli telttailla yö Kilpparin lähellä, mutta taas sään takia täytyi suunnitelmiin tehdä muutos. Olisi ollut sulaa hulluutta jatkaa matkaa siinä myrskyssä. Pojat (Sami, Petri) lähtivät tsiigaan alkumatkaa ja hukkasivat jälkensä. GPS:kin näytti 1,3 km kämpästä vikasuuntaan. Metsähallituksen koordinaatit olivat pepusta. Heikki sitten opasti pojat kotiin salamavalollaan. Niin sitä pitää Serba!

Säätä kuvasi myös se, kun Sanna ja Kati hakivat vettä parinkymmenen metrin päästä kämpästä ja sitäpä ei enää näkynytkään. Täytyypä ottaa kompassi vessamatkalle mukaan, jottei vaellus kohtaa noloa loppua.

Kun iltamurkinat oli syöty, käynnistyivät taas hieronnat. Sami oli Katin kimpussa ja Heikki hylkäsi Petrin. Samilla on kuullemma niin seksikäs peppu. Sanna teki puolestaan taas Sannat eli painui tulikuumassa kämpässä makuupussiin sisään. Siellä oli kuulemma miellyttävä pienilmasto. Myöhemmin tytöt piristivät iltaa laulamalla kauneimpia joululauluja.

Nyt alkaa tiukat toimet, jotta ollaan aamulla kolmelta ylhäällä ja viideltä suksilla. Bussia ei viitsisi myöhästyttää...

* * *                  * * *

Kesken puurokiisseleiden vispauksen alkoi myrskyssä näkyä valoa. Alkuun luultiin, että sieltä oli tulossa kaksi hiihtäjää huisit valonheittimet otsallaan, mutta valojen lähestyessä vinhaa vauhtia ne paljastuivatkin kelkoiksi. Pian vanhat tuttumme, kolme kelkkailijaa, olivat tuvassa teellä. Oli heilläkin matka kohti Kilpisjärveä ja saunaa raudut takakontissaan.

Vieraiden lähdettyä Petriä alkoi vaellusmuonat taas ahdistaa ja tällä kertaa ketoon päätyivät loput Mexiconpadat. Onneksi kaikki oli jo syöny. Kun tiskit oli tehty ja kaikki valmiina aamua varten, käytiin pikaisesti tuutimaan. Kello oli jo yhdeksän, joten liikaa unta ei ollut tiedossa.
 



 

11.01.1998. SUNNUNTAI

Kello piipitti aamukolmelta, jotta ryhmämme ehtisi varmasti ajoissa Kilpisjärvelle myrskyisämmässäkin säässä. Ilma oli kuitenkin tyyntynyt eilisestä, eikä vinkuvasta tuulesta ollut merkkiäkään, pakkasta 15°C. Aamusäpinöiden jälkeen tutkailtiin vielä hätäraketin toimintaa, ettei jäisi viime tinkaan...

Hiihtämään lähdettiin viideltä. Ilma oli kuulas ja pehmeä, lumi suhisi mukavasti suksien alla. Matka taittui ripeästi, kunnes törmäsimme rakkaan. Ei auttanut muu kuin ryhtyä jälleen suksien kantoon, mikä olikin viisasta, sillä rakan jälkeen alkoi jyrkkä alamäki. Sannan ahkion aisat natisivat uhkaavasti mutta lopulta ähky saatiin alas luisuttamalla ja ihan ehjänä. Lunta oli taas riittävästi ja Jänkhäjänikset pääsivät kokeilemaan laskutaitojaan, sillä koko loppumatka olikin alamäkeä.

Pysähdyimme vielä ennen Kilpparia ruokailemaan. Koska aikaa oli runsaasti (niinhän sitä luultiin), pistettiin pystyyn Kilpisjärvi Winter Olympic Games. Lajeina olivat mm. 30 m:n kilpajuoksu Tsahkal-järven jäällä, sauvanheitto sekä tietysti kuuluisa luutatemppu, joka tällä matkalla (olosuhteiden pakosta) muuntui sauvatempuksi.

Pian alkoi Kilpishalli ja kaikki potentiaaliset ostettavat suklaat kiilua silmissä. Kello ei ollut kuitenkaan vielä kymmentäkään, joten päätettiin ottaa kuskiin yhteyttä, koska ei haluttu tuntitolkulla kökkiä jossain parkkiksella. Jos vaikka päästäis kyytiin jo ennen Norjaan menoa. Samin kännystä kuului kuitenkin karua tekstiä. Kaikki muut olivat jo kyydissä, vain kuusi jänöä puuttui. Sukset siis jalkaan ja pian Kilppari jo siintikin silmissä. Vain mahtavat alamäet erotti meidät siitä. Mutta ennen kuin bussille hiihdettiin, oli vielä aika viimeisille valokuville. Ikäänkuin lähtömme kunniaksi pilvet rakoilivat ja taivas salli meidän ihailla kauniita kaamoksen värejä. Upeaa!

Telemarkilla bussin eteen, kamat kyytiin ja eikun matkaan. Sauna kutsui jo vaeltajia. Ja kyllä se maistuikin! Uima-altaasta puhumattakaan... Sen vesi oli virkistävää ja viileää. Tämän saattoivat Katin ja Annin polskuttelun yhteydessä arvata myös muut uimattomat soopalaiset...
 

 
Jänöt ennen saunaa...
 
...ja jälkeen
 
Kuten muistanette, ihmisiä on kolmenlaisia... Onneksi salaattia ja purukumihöystöä oli jätetty Annille ja Karitallekin. Masut täysinä olikin mukava sitten jatkaa matkaa. Linjuri tosin vähän nikotteli ja kylmyys iski matkustamoon. Joku vesisysteemi kuulemma vuosi. No, pitihän sitä kerran reissun aikana palellakin... Myöhemmin sekin ongelma alkoi pikkuhiljaa selvitä ja tunnelma lämpeni yhä karaoken myötä. Jaakko ja Jarno laulattivat koko bussia ja riemua riitti. Innostuipa Sami jopa pyytämään Maijan valssin pyörteisiin. Heikin opettama valssi ilman pyörteitä sopikin mainiosti linjurin kapeille käytäville.

Mutta kuten kaikki hauska aikanaan myös vaellus kohtasi pian loppunsa. Matka käsivarresta sujui rattoisasti ja kymmenen jälkeen oltiinkin jo Oulussa. Mielessä kävi jo ajatus: ”Se oli liian lyhyt!” Mitä Jänkhäjänis enää voisi tehdä??? Vastaus on helppo! Pestä pölypropellinsa...

Nyt on jälleen yksi upea vaellus takanapäin, jota kaihoisasti muistella. Jänöt kokivat yhdessä monta hyvää hetkeä ja kohtasivat joskus ankarankin luonnon. Kiitos kaikille! Nyt hypimme kohti uusia seikkailuja...
 

   Jänkhäjänis
 
 

 

 SAMIN SANASTO TOP 4

1.  Norja, mäet, tuulet ja kaikki tuppaavat olemaan joutavia.

2.  “Jos ryhmässä on sukupuolta A enemmän ja sukupuolta B vähemmän, muodostuu ryhmästä erilainen kuin, jos sukupuolta A olisi vähemmän ja sukupuolta B enemmän.”

3.  Harmistuessaan saattaa tokaista: ”Voi venäläinen!” tai ”Voi venäjän pyssyt!”

4. Marimekon kynttilät ja metsähallituksen GPS-koordinaatit ovat SUOLESTA.
 
 
 

JÄNKHÄN TOP 7

1. Systeemi, käytä lauseessa missä vain; korjatessasi Magliten rikkinäistä polttimoa voit tokaista: ”Tökkää nyt se koko systeemi niihin reikiin.”, missä systeemi on punainen sylinteri + uusi ja vanha lamppu.

2. Pölypropelliinit eli urheilukerrasto, vaelluksen vaatekerta nro 1.

3. Työtehoserua, systeemi, joka tutkii kaikkea, mm. lämmitystapa- ja katalysaattoritutkimus UPO-merkkisillä kaminoilla.

4. Serba (tai Zerba), hemmo, joka lausuu monia viisauksia, mm: ”Juo paljon, mutta älä juo vettä, juo teetä!” (vrt. Koivusen Timo); Himalajan paikallisia “juhtia”, vaelluksella Heikki.

5. Ahkio, ylämäen punainen vasemmistoanoppi / alamäen ylin ystävä.

6. Rouva Melkeinkuiva, naispuolinen henkilö, jonka ihon eritteet ja lumi on kastellut, muut saa selittää…

7. Maglite [manglait], legenda jo eläessään!
 
 
 

JÄNKHÄJÄNIKSEN NAILONNIKSIT ?

1.  Jos nukut ylälaverilla ja pelkäät tippuvasi, ota nailonsukkahousut ja tee niistä benji-köysi.

2. Jos nousukarvat pääs unohtumaan kotiin, ota em. nailonit jälleen esiin ja pujota ne suksien päälle ja voilá - NOUSUNAILONIT.

3. Jos uhkaat unissasi vallata makareinesi naapurin alustan, kiskaisehan nailonit pussisi ja alustasi yli ja varmasti sinä ja alustasi olette erottamattomat.

P.S. Ei Piksinirkaan.



Webmasters: Anni Tonteri & Heikki Keränen