KAAMOSVAELLUS 1998

Länsilappi

 

 

 

 

Henkilöt:

Reipas-Reipas=

Jarno: Valpaskatseinen suunnistaja ja perusteellinen vaeltaja. Ahkio

Timo: Kovakuntoinen kärkitaistelija ja Suuri korttisankari. Ahkio

Sanna: Hyväntuulinen hiihtelijä ja kylmäverinen igluyöpyjä. Rinkka

Maija: Aamuvirkku pikkusirkku ja strategian luoja. Rinkka

Juha: Nimellinen johtaja ja raihnainen nestori. Rinkka

Muita vaeltajia ja kansaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näytös 1. 4.1.1998

Kohtaus 1: Linja- autoasemalla yö epämääräisiä ahkionkärrääjiä ja rinkankantajia kokoontuu epämääräisesti vilkuillen suuren onnikan ääreen.

Juha saapuu paikalle: " Onko Maijaa tai Sannaa näkynyt?". Kansa mumisee epämääräisesti.

Maija saapuu: "Sanna tulee Linnanmaalta!" Kaikki mumisevat odottavasti.

Noustaan onnikkaan.

K2: Linnanmaalla yö jatkuu.

Timo ja Sanna saapuvat: "Halki Vienan ja Aunuksen." Kaikki mumisevat hyväksyvästi.

Näytös 2. 5.1.1998

K3: Kilpisjärveltä pari kilsaa Terbmikselle päin.

Urien haara. Vieras ryhmä lähtee toisaalle ja Jarno hiihtää paikalle:" Terve, kuinka matka sujui?" Muut mumisevat väsyneesti. Juha: "Entä sinun vaelluksesi Paraksen suunnalla?"

Jarno mumisee vähättelevästi. Ryhmä jatkaa Jarnon latua Terbmistä kohti.

K4: Terbmiksen kämppä.

Paikalla valmiiksi olevat vaeltajat tekevät tilaa ja mumisevat itsekseen. Onneksi mumisevat hiljaa. Ryhmä levittäytyy ja laittaa ilta-aterian. Syötyään mumisevat ja hierovat vatsaansa. Välillä my ös hartioita. Ulkona mumisee tuuli.

6.1.98 Terbmisjärvi-Porojärvi

Kello soi. Se oli 6:00. Me aloimme valmistautua lähtöön. Me lähdimme kello 8:00. Me olimme siis reippaita reippaita. Sanna oli kaikkein reippain. Sanna teki extra aamulenkin takaisin mökille. No, noutihan tuo sa malla Maglitensa. Muut seisoivat hiljaisessa pimeydessä Terbmisjärven jäällä. Sanna ei yölläkään malttanut olla hiljaa ja paikoillaan, vaan kertoi Marille, että joululahjat olivat pudonneet avantoon… Mari?

Oli se pimeää. Ei valaissut tähdet, ei kuu, ei revontulet. Mutta hiihdettiin me, pehmeässä pimeydessä. Varmalla suunnalla. Vähällä lumella. Ensin jäällä, sitten pusikossa ja il lalla kivikossa.

Päiväkin valkeni. Minkä se sitten valkeni. Suksiin lisättiin vähän pitoa ja evästäkin syötiin. Sumuista oli. Kun seuraavalle mökille oli enää lyhyt matka, osoittautui se sit& auml;kin hankala kulkuisemmaksi. Niin pitkä on matka ja kivinen tie. Ahkiomiehet veti ahkiotaan kivikossa pohjan puolesta peläten. Kiveltä kivelle ja vähän kai niitä kiertäenkin saavutimme määränpä&au ml;mme klo 17.30 -jotkut vähän enemmin ja toiset sitten vähän myöhemmin.. Jarno tapasi tuttuja ja Tampereen murre luisti.

Päivällinen oli mitä oli, mutta jälkiruoka kruunasi ruokailuhetkemme. Pöytään ilmestyi kaksi litraa Peach&Melba jäätelöä. Hartaana söimme. Hyvin oli jäätelö kestänyt kahden päivän matkan ahkiossa.

Makuupaikkoja oli 9 ihan riittävästi. Tytöt kiipesivät ylälaverille. Pää vähän otti kattoon, jos unohti missä oli. Tiputus alas oli valtava, mutta onneksi ystävälliset kanssa i hmiset rakentelivat köydestä laidan. Uni maittoi.

7.1.98 Porojärvi-Kobmajoki

 

Heräsimme uuteen päivään klo 6.00 aamulla. Nutrientit siirtyivät kehoon edellispäivien malliin ja myös sää näytti uhkaavasti edellispäivien kaltaiselta. Itse liikkeelleläht&oum l; viivästyi noin 20 min, koska joku ryhmämme jäsenistä oli ilkeämielisesti piilottanut erään ryhmämme tunnollisimpiin ja huolellisimpiin kuuluvan miespuolisen jäsenen uuden taskulampun. Lähtökäs ky annettiin kuitenkin lopulta ja siirtyminen alkoi klo 9.00. Alkumatkan ehdoton kohokohta olivat salaperäiset jalanjäljet, jotka ryhmämme luonnonmaantieteellisesti suuntautuneet jäsenet vaivatta tunnistivat noin kolmevuotiaan, naarasp uolisen ahman jättämiksi. Matka jatkui koko valoisan ajan tasapaksuhkona jokilaakson seurailemisena, sumun estäessä kaikentyyppiset maisemien katselut totuttuun, tehokkaaseen tapaansa.

Hämärän laskiessa tunsimme yhtäkkiä voimakasta kaipuuta esi-isiemme syntysijoille ja saimme todeta siirtyneemme tarunhohtoisen apinoiden planeetan pinnalle. Tunnelma oli käsinkosketeltava. Taivaalla vaeltav ien harsoisten pilvien lävitse siivilöityvä kelmeä kuunvalo loi kumpuilevaan maastoon aavemaisia varjoja ja tuntui kuin ohuen lumikerroksen läpi paistavat mustat kivikot yrittäisivät saartaa meidät ja estää ; pientä ryhmäämme ikinä poistumasta tuosta vihamielisestä, kadonneittein sielujen valtakunnasta. Epätoivon kasvaessa ja kauhun peikkojen hiipiessä salakavalasti väsyneisiin mieliimme Jarno siirtyi suunnistamaan ja ohjasi meidät kahdensadan metrin päässä olevalle Kobmajoen kämpälle.

Lyhyehkö ilta kului lähes kokonaan syömiseen, varustehuoltoon ja seuraavan päivän suorituksen psyykkaamiseen. Ennen nukkumaanmenoa saimme yllättäen nauttia hetken myös komeasta kuutamosta. Pimeys valtasi kuitenkin menettämänsä maan nopeasti takaisin ja kietoi vaivaisen majamme jälleen vaippaansa. Hyvää yötä.

 

8.1.98 Kobmajoki-Pitsusjärvi

Aamukuudelta kaivoimme kompassimme Jarnon makuupussistaan esiin ja seurasimme häntä ulos pilkkopimeään. Tarkoituksemme oli löytää ulkomaille.

Eikä aikaakaan, kun alitimme Norjan rajan. Päivä alkoi valjeta -kurkistus olan yli. Mitään ei jäänyt Suomeen, Timon ahkiokin oli tallessa, ei ollut pudonnut jokeen kovasta yrityksestä huolimatta.< /P>

Apinaplaneetta jäi taaksemme. Edessämme odotti pari hassua Norjalaista korkeuskäyrää, joita lähdimme innokkaasti saavuttamaan. Yli tonninen Ruvdnaoaivi siinsi komeasti edessämme. Hiihtelyssä oli s uurtunturi tunnelmaa ja taisipa Haltin valloituskin jo pyöriä mielissä.

Raja-aita oli pian uudelleen alitettavanamme ja lounaan jälkeen nousimme loput metrit. Haltin satulaan. Yksituumaisesti hylkäsimme varusteemme kehnoon keliin ja könysimme kompassimme perään ylös suureen val keuteen -kuulemma kohti Haltin huippua!

Tovin kavuttuamme alkoi maasto odottamattomati laskea. Jarno teki tunnusteluretken ja totesi palattuaan, että huomenna on päivä uus. Olimme luultavasti noin huipulla, mutta emme nähneet yhtään mitä&aum l;n ja kirjakaan ei kävellyt vastaan, joten luovutimme ja laskimme valkoisessa näkymättömyydessä alas varusteillemme ja virnuilevan Timon, jonka jälleen kerran luulimme kadottaneemme, luo. Sitten vain leppoisa loppulasku Halt ijärvelle, jonka sankan ja tummenevan valkeuden keskeltä kämpän ovi pian aukenikin täydellisesti reitillemme. Kompassi toimi siis erinomaisesti. Rouskutimme lämpimässä tuvassa näkkäriä ja valmistaudui mme jatkamaan vielä iltahämärissä Pitsusjärvelle.

Kämppien Halti ja Pitsus väli hujahti aika vauhdilla. Jarnon sanat "Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alla" kirvoitti meidät melkoiseen Nisse-polkkaan. Hiihtomme oli hurmiollista -alamäki tuntui aina vain jatkuvan. Ketjukolarikin oli syntyä, mutta siltä vältyttiin parilla mojovalla kaatumisella ja valtavalla naurunremakalla. Lopulta pölähdimme Pitsusjärven tupaan, jossa yksi ryhmist ämme, Reipas-Nallet, oli jo majoittautunut autuaan leveästi. Saimme ylälavetin -yllättäen.

 

 

Perjantai 9.1. 1998 Pitsusjärvi-Lossujärvi

Aamulla uinuimme huomattavasti normaalia pidempään odotellen kärsimättömästi samassa tuvassa yöpyneen ryhmän (Nallet) poistumista. Tämä poistumisoperaatio jatkui ja jatkui ja jatkui aiva n käsittämättömän pitkän ajanjakson. Onneksi emme joutuneet enää kuulemaan edellisen illan kaltaisia piip-tarinoita, koska se olisi järkyttynyt haurasta mielenterveyttämme aivan liikaa. Lopulta noin yhdeks än maissa saimme mahdollisuuden aloittaa suurta kuuluisuutta niittäneet ripeät aamutoimemme. Hidastellenkin homma sujui reilusti alle kahdessa tunnissa, ja pääsimme sukeltamaan äärettömän tutuksi käyneesee n valkoiseen pöperöön, jota on joskus leikillisesti kutsuttu myös sumuksi. Tällä kertaa sumu sulki sisäänsä loputtomasta pituudestaan tunnetun Pitsusjärven jään.

Mukavan sumussa hiihtelyn päätteeksi ohitimme murtokohdan vaivattomasti ja saavutimme ensimmäisen välitavoitteemme, Pitsuskönkään. Pakolliset valokuvaussessiot huipentuivat näyttävää ;n Cliffhanger-esitykseen. Pääosassa oli kovaääninen Timo Koivunen, joka roikkui kuolemaa uhmaten ilman varmistuksia putouksen viereisillä jyrkänteillä. Pudotusta alla olevaan lumen pintaan oli huikaisevat 40 cm. Esityks en vaikuttavuutta lisäsivät jatkuvat "ota jo se kuva" ja "Mä putoon" huudot.

Suunnattomasta uhkarohkeudesta huolimatta matka jatkui ilman kuolonuhreja vaihtelevissa lumioloissa kohti Urtashotellin lounasravintolaa. Hieman ennen hotellia saimme ensimmäisen kerran näkyviimme edellä pakenevan Nalle-r yhmän, joka oli juuri lähdössä tauoltaan. Päätimme antaa tuhoon tuomitun paon jatkua vielä hetken ja siirryimme hotellin sisätiloihin kuuntelemaan virkistävää soittorasiamusiikkia. Tauon aikana kaikil le tuli varmasti selväksi, että Maijalla oli karitsa. Ehdimme toki myös hieman syödä ennen matkan jatkumista.

Jälleen jatkui matka kohti päivän lopullista tavoitetta. Seurasimme edellä pakenevan Nallelauman aukomaa uraa ja eipä aikaakaan, kun saimme silmittömästi pakenevan vihollisen jälleen näkö ;piiriimme. Taisto sai arvoisensa lopun, kun ryhmä Reipas Reippaan kärki murskasi Nallelauman vastarinnan jälkijoukkojen hoitaessa lopullisen viimeistelyn. Iskun anti oli moninainen sillä henkisen mielihyvän hankkimisen lisäk si loimme katseemme tulevaisuuteen kokeilemalla erilaisia hiihtotekniikoita. Joku hiihteli rinta kaarella ja selkä suorana, kun taas joku toinen hiihteli vähän joka paikka kaarella. Kunkin tekniikan tehokkuudesta jokainen Voi itse vetä ä omat johtopäätöksensä.

Kämppä saavutettiin kauniissa kuutamossa, jota ihaillen aloimme suorittaa illan askareita. Normaaleihin rutiineihin kuuluvan syömisen lisäksi saimme viihdykettä viisituntisesta korttipelisessiosta. Kun kamiinaki n alkusyäksähtelyjen jälkeen alkoi vetää, oli ilta mitä miellyttävin ja leppoisin. Lopulta alkoi uni tulla silmiin ja vetäydyimme yöpuulle; toiset tuvan lavereille, toiset pihaan kyhättyyn igluun tutkivan journalismin nimissä.

10.1.98 Lossujärvi

Juha ja Sanna heräsivät iglussa, jonka edelliset vaeltajat olivat rakentaneet tuvan pihaan. Hyvin oli nukuttanut, vaikkei iglu ollutkaan kovin tiivis; yöllä sai silloin tällöin kevyen lumipölyn kasvoil leen ja aamulla oli makuupussit valkean kerroksen peittämiä.

Ulkona odotti yllätys: keli oli muuttunut melkoisesti. Illan kauniista kuutamosta oli jäljellä vain muisto. Voimakas tuuli oli kasannut pihaan kinoksia, joiden halki sai kahlata iglusta tuvan lämpöön. Jarno , Timo ja Maija tuhisivat vielä pahnoillaan autuaan tietämättöminä ulkona yltyvästä myräkästä.

Tuuli voimistui entisestään. Kamiina veti hyvin. Keräsimme mökin ympäristöön lennähtäneet sukset ja sauvat sekä rinkat sisälle suojaan. Puolilta päivin lensi ilmassa lunta ja r äntää niin, ettei huussiakaan enää kunnolla erottanut tuvan ovelta. Maija erehtyi huussireissulle ilman pipoa ja oli palattuaan kuin suihkussa käynyt -harmi vain, hoitoaine unohtui!

Ryhdyimme myrskypäivän viettoon kortinpeluun, kaakaonjuonnin ja päiväunien merkeissä. Kenenkään ei tehnyt enää mieli mennä kaivamaan lumiluolaa, jota vielä eilen oli innokkaasti suu nniteltu.

Iltapäivä hämärtyi j yhä vain sai ulko-oven avattuaan naamalleen melkoisen lumiryöpyn. Myräkkä ei aikonutkaan laantua. Huuskaan piti hapuilla vielä vähän pilkottavan liiterin kulma kautta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä Juha kehotti meitä varustautumaan rusinapussilla, jos vaikka emme enää takaisin tupaan löytäisikään!

Teimme suunnitelma tulevan yön varalle. Meidän tuli olla Norjassa tien varressa aamupäivällä, joten päätimme lähteä hiihtomatkalle yöllä klo 2. saatoimme vain hiljaa toivoa myrskyn laantuvan siihen mennessä. Puhuri piti meteliään kamiinan piipussa.

Ikään kuin suunnitelmamme kuultua, alkoi keli muuttua: tuuli hellitti, eikä lunta enää lentänyt niin paljon. Keskiyön päivällisen jälkeen ulkona näytti jo riemastuttavalta: kuutamo oli palannut ja tuuli kääntynyt kevyeksi ja juuri myötäiseksi hiihtosuuntaamme nähden. Hiljainen toiveemme oli toteutunut.

11.1.98 Lossu-tie

Kello kahdeltatoista yöllä vallitsi rauhallinen tunnelma. Osa nukkui, osa pakkaili kamojaan. Kahdelta lähdimme matkaan. Tuuli puhalteli myötäisesti. Melko viileästi. Vaelluksen kylmin päivä, tai s iis yö. Eikä sekään onneksi kauhean kylmä. Tunnelma oli harras. Olo oli kuin keskellä satua, kaunista satua. Kuu valaisi. Alittaessamme Norja rajaa näimme valonvälähdyksen edestämme. Nalleilla oli ilmeiset i sama suunnitelma kuin meillä. Hekin lähtivät matkaan kello 2. saavuttuamme Norja puolen kämpälle tarkastimme rakennelman ja jatkoimme sitten matkaa.

Tavoitimme Nallet ja taivalsimme yhdessä. Laskua riitti. Lunta ei. Välillä osa otti sukset pois ja turvautui apostolin kyytiin. Kaikenlaisia aukkoja ja kuoppia sattui tielle/ladulle ja aina välillä joku humpsaht i hankeen. Timo humpsahti jään läpi, muttei onneksi kastunut pahemmin. Mutta sitten se Timo katosi. Katselimme ympärillemme ja ihmettelimme. Taivalsimme eteenpäin miettien, että minnehän tuo katosi ja mistähän tuo löytyy. Jarno sitten teki käännöksen ja lähti seuraamaan Timon jälkiä. Hyvän aikaa hiihdettyämme kohtasimme Timon. Tämä odotteli "ihan siellä missä pitikin". No, hyvä kun löytyi, vaikka Jarnolle oli ylimääräistä hiihtoa tullutkin. Tämän jännittävän seikkailun rasittamana päätimme pitää lounastauon. Kello oli kuusi aamulla. Puimme päällemme, min kä pystyimme. Vilu.

Sitten se alkoi. Se koivikko. Ja sitä riitti. Risuja, risuja, risuja. Alamäkeä ja risuja. Joen yli ja risuja. Sitten taas ylimääräistä lenkkeilyä joillekuille, yksi sauva oli tipahtanut matkasta j a sitä lähdettiin noutamaan. Se löytyi. Risuja. Risuja, kunnes saavuimme tielle. Lumitilanne oli kehno. Tiedän eräänkin tytön, joka laskettuaan niin, että siteiden hankautuessa kiviä vastaan lensi kipinöit ä ja päädyttyään mahalleen makaamaan, luovutti. Martti Nalleista kokosi suksia ahkioonsa ja niin matka päättyi marssiin.

Asetuimme odottelemaan linjuria. Jotkut kömpivät makuupussiin, toiset jatkoivat aktiivi harjoituksia. Timo ja Jarno kokeilivat Sannan ja Maijan ohjaamaa aerobicia. E8 tie oli oikein hyvä alusta. Siinä sitä meni Great Wine, kädet heilui ja poikien tahti oli ihan kiitettävä. Punnerrukset rinkka selässä sujuivat ja vatsalihasliikkeetkin tehtiin tiellä makoillen.

Mutta eipä aikaakaan, niin linja-auto saapui. Muutaman tunnin etuajassa, joka oli siis enemmän kuin positiivista. Kapusimme autoon. Meitä varten oli ystävällisesti varattu kosteuspyyhkeitä, mutta olo oli se llainen, että ei yhdestä pienestä pyyhkeestä paljon apua ollut. Maija kosteuspyyhefriikkinä oli kuitenkin hyvin iloinen kauniista ajatuksesta. Timo lahjoitti omankin pyyhkeensä Maijalle.

Jussantupaan saavuttin, saunottiin ja syötiin. Matka Ouluun oli melko viileä. Bussin lämmitys ei oikein pelannut ja paleli enemmän kuin vaelluksella. Onneksi oli karaokea ohjelmassa, laulu lämmitti. Kotiin oli k ai ihan hyvä palata, mutta mieli kaipasi tuntureille takaisin