Soopan kaamosvaellus 2000 4. - 9.1.2000 Halti

Säätöryhmän kronikka



 

4.1. ti "Onks toi mökki?! Onkse vai eikse oo??"


(Klo 07.00) Pimeää. Bussin turvalliset valot hävisivät. Oliskohan tää se tie? Eikun menoks! Ensimmäiset viisi metriä sujuivat hyvin - sukset vain eivät kestäneet vauhdissa. Säätöä, säätöä, säätöä! Tunnin aikana edettiin pari kilsaa (väärään suuntaan!). Sen jälkeen ylämäkeä, vastatuulta ynnä muuta sellaista. Korjattiin siteet puukolla ja narulla (McGyver x 6!). Aamu valkeni ja päivä selkeni. Nupit pysyivät hämärinä - - - kolmelta vaeltajalta oli "unohtunut" vesi! yhteisen YYA-juomahetken jälkeen reissun eka motto: "Vesi on ihana asia!". Matka alkoi edetä + virta vähetä. Rinkat koituivat kohtaloksemme! yksi retkeilijä tuupertui rinkan alle loukatessaan polvensa (siitä selvittiin onneksi hengissä) ja kaksi muuta vähensivät kuormaansa ahkio-ihmisille (ei tästä sen enempää!). Viime kilometreistä kellään ei ole mitään kerrottavaa. Hämärässä ihmettelimme oliko häämöttävä kuutio kivi vai mökki. Tiedustelut osoittivat toiveet tosiksi. Puitakin löytyi sen verran, että saatiin tupa lämpimäksi. Ruoat mahoihin ja unta palloihin.
 
 

5.1. ke


Herätyskello aloitti armottoman piipityksensä 5.50. Rami löysi puurostaan tulitikun, mutta se ei kuulemma makua haitannut. Aamu kului säätämisen merkeissä ja liikkeelle päästiin vasta yhdeksän jälkeen. Ensimmäinen haaste oli poroaidan lävistys. Siitä selvittyämme laskettelimme myötätuuleen Urtashotellille lounaalle (Maijall'oli karitsa!). Maisemat olivat upeat ja taivas mahtavan värinen. Illalla päädyimme Pitsusjärven kämpälle. Sinne oli rantautunut suuri joukko moottorikelkkailijoita, jotka osoittautuivat jyväskyläläisiksi sisupartiolaisiksi avustajineen. Kuulimme kuulumiset Haltilta, jossa hyö olivat olleet. Tanjakin sai terveiset tuttavaltaan (jälleen kerran todettiin maailman olevan pieni!). Iltatoimien lomassa kävimme ihastelemassa aivan upeita revontulia. Kämpässä oli toisenlainen tuli, joka korvensi ainakin erästä meistä. Yksi ynisi iltalaulut, toinen jatkoi yölaululla. Päivä oli ikimuistoinen ja hyväntuulinen.
 
 

6.1. to


Loppiaisena oli tarkoitus huiputtaa Halti, mutta sää ei ollut kanssamme samaa mieltä. Tuulta ja tuiskua piisasi, joten suuntamme muuttui kohti Meekon kämppää. Aamuun sisältyi monivaiheisten säätötoimenpiteiden kirjo, joten matkaan lähdettiin yhdeltätoista. Puskimme useita kilometrejä vastatuuleen pingispallon sisällä - näkyvyys oli lähes nolla. Leppoisaa tahtia saavuimme tikutusta seuraillen Meekolle (n. 15.30). Yleisesti ottaen päivää pidettiin helppona: "vähän kuin sunnuntaihiihtoa", joku sanoi. Reipas ryhmämme kohtasi Meekolla Lomaryhmän. Yhtä neliömetriä kohden olikin sitten kämpässä noin yksi henkilö ja viisi kosteaa sukkaa/paitaa/tms./jotain muuta, mitä??. Eli yövyimme varusteviidakossa. Aistittuamme täsmälämpöjä ympäri kämppää, päätimme yhteistuumin, että optimilämpö löytyy laverin alta. Neljä meistä pääsi nauttimaan makoisista unista optimilämmössä muuten saunaa muistuttavassa tuvassa.
 
 

7.1. pe


Lupasimme lomalaisille olla kämpästä pihalla kahdeksaan mennessä. Yllätys oli melkoinen, kun siinä onnistuttiinkin. Pientä säätöä vielä ja 8.30 matkaan. 20 minuuttia ylämäkeen hiihdettyämme kuului huuto: "lihat jäi!!". Valitettavasti se ei tällä kertaa ollutkaan vitsi. Laura ja Mikko uhrautuivat hakijoiksi. Ylämäki voitettiin, päivä valkeni kauniina ja saimme taas nauttia komeista maisemista. Lounastimme Kuonarjohkassa yhdessä yksinäisen hiihtäjän kanssa. Juttumme liikkuivat sellaisissa syvyyksissä, että seuramme taisi olla hieman luotaantyöntävää. Yli tunnin tauon jälkeen seurailimme taas tikutusta ja laskimme nihkeässä kelissä elämästä nauttien Saarijärvelle (16.30). Syötiin ja sählättiin totuttuun tapaan (vesivahinkoja ynnä muuta jäysää!). Taisku, Maija, Laura ja Mikko majoittuivat eteiseen optimilämmön toivossa. Jutta ja Rami viihtyivät tuvan lämmössä.
 
 

8.1. la


Lauran aamu: toukka hyppi kotelossaan ympäri tupaa ja lopulta kotelosta kuoriutui iloinen ja hyvin nukkunut pirteä ilmestys valmiina päivän säätöihin. 8.30 läksimme lykkimään pimeään lumituiskuun. Näkyvyys oli jokseenkin rajoittunutta. Onneksi poroaita löytyi sieltä mistä pitikin. Salmijärven jälkeen edessä oli Salmikuruun laskeutuminen. Se hoitui vaihtelevilla tyyleillä henkilövahingoilta välttyen. Pujottelimme lohkareikossa alas kohti Terbmistä: siistiä!! Lounas maistui ja näkyvyyskin oli jo varsin hyvä. Eikun ylämäkeen kohti Ailakkajärveä. Kaikkien sukset kulkivat mukavasti ja taivaanranta tarjosi taas väriloistoa. Tähän kohtaan pitäisi kuvailla monivivahteisesti Lapin upeita tuntureita, valoa, rauhaa, hiljaisuutta, elämän ihanuutta suksien suhistessa jne., mutta eiväthän mitkään sanat siihen riitä. Pitkä tasainen pätkä ja Ailakkajärvi putkahti näkyviin (16.15). Tavanomaiset säädöt ja kiistat optimilämpötilasta - Mikko päätti hakea sitä teltasta. Ilta kului armottomassa lumen sulatuksessa.
PS. Kuinka moni teistä on lukenut kirjan "Geena-setä, kissa ja koira"?
PS2. Miksi hampaiden pesuvesi maistuu mexicana-keitolle!? Missä muuten likavesisanko on!.?
 
 

9.1. su


Aamun sää ei vastannut yleistä käsitystä miellyttävästä ilmasta. Lähdettävä kuitenkin oli, tielle oli päästävä eikä aikataulu antanut aihetta vapaapäivään. Puskimme vastatuuleen, kunnes totesimme talvimerkityn reitin löytämisen / seuraamisen toivottomaksi. GPS auttoi olinpaikan tarkassa määrittämisessä ja vaihdoimme reittivalintaa. Tämän jälkeen löytyikin kaikki hyvä: suunnan antava poroaita tuulensuojaisessa kurussa. Ilman seljetessä ja päivän pilkahtaessa alkoi mielialakin nousta. Katselimme alas laaksoon ja totesimme heilauttavamme loppumatkan miten päin tahansa. Vaan onneksi haastetta riitti vielä viime kilometreillekin: tunturikoivikossa riitti lunta, puronuomia ja muita tsikaaneja. Umpihankihiihto on hyvin mielenkiintoista! J Telttayön valmistelua viihdytti luontoäiti maalaillessaan taivaankantta eri väreillä.