(Klo 07.00) Pimeää. Bussin turvalliset valot hävisivät.
Oliskohan tää se tie? Eikun menoks! Ensimmäiset viisi metriä
sujuivat hyvin - sukset vain eivät kestäneet vauhdissa. Säätöä,
säätöä, säätöä! Tunnin aikana edettiin
pari kilsaa (väärään suuntaan!). Sen jälkeen ylämäkeä,
vastatuulta ynnä muuta sellaista. Korjattiin siteet puukolla ja narulla
(McGyver x 6!). Aamu valkeni ja päivä selkeni. Nupit pysyivät
hämärinä - - - kolmelta vaeltajalta oli "unohtunut" vesi!
yhteisen YYA-juomahetken jälkeen reissun eka motto: "Vesi on ihana
asia!". Matka alkoi edetä + virta vähetä. Rinkat koituivat
kohtaloksemme! yksi retkeilijä tuupertui rinkan alle loukatessaan
polvensa (siitä selvittiin onneksi hengissä) ja kaksi muuta vähensivät
kuormaansa ahkio-ihmisille (ei tästä sen enempää!).
Viime kilometreistä kellään ei ole mitään kerrottavaa.
Hämärässä ihmettelimme oliko häämöttävä
kuutio kivi vai mökki. Tiedustelut osoittivat toiveet tosiksi. Puitakin
löytyi sen verran, että saatiin tupa lämpimäksi. Ruoat
mahoihin ja unta palloihin.
Herätyskello aloitti armottoman piipityksensä 5.50. Rami
löysi puurostaan tulitikun, mutta se ei kuulemma makua haitannut.
Aamu kului säätämisen merkeissä ja liikkeelle päästiin
vasta yhdeksän jälkeen. Ensimmäinen haaste oli poroaidan
lävistys. Siitä selvittyämme laskettelimme myötätuuleen
Urtashotellille lounaalle (Maijall'oli karitsa!). Maisemat olivat upeat
ja taivas mahtavan värinen. Illalla päädyimme Pitsusjärven
kämpälle. Sinne oli rantautunut suuri joukko moottorikelkkailijoita,
jotka osoittautuivat jyväskyläläisiksi sisupartiolaisiksi
avustajineen. Kuulimme kuulumiset Haltilta, jossa hyö olivat olleet.
Tanjakin sai terveiset tuttavaltaan (jälleen kerran todettiin maailman
olevan pieni!). Iltatoimien lomassa kävimme ihastelemassa aivan upeita
revontulia. Kämpässä oli toisenlainen tuli, joka korvensi
ainakin erästä meistä. Yksi ynisi iltalaulut, toinen jatkoi
yölaululla. Päivä oli ikimuistoinen ja hyväntuulinen.
Loppiaisena oli tarkoitus huiputtaa Halti, mutta sää ei
ollut kanssamme samaa mieltä. Tuulta ja tuiskua piisasi, joten suuntamme
muuttui kohti Meekon kämppää. Aamuun sisältyi monivaiheisten
säätötoimenpiteiden kirjo, joten matkaan lähdettiin
yhdeltätoista. Puskimme useita kilometrejä vastatuuleen pingispallon
sisällä - näkyvyys oli lähes nolla. Leppoisaa tahtia
saavuimme tikutusta seuraillen Meekolle (n. 15.30). Yleisesti ottaen päivää
pidettiin helppona: "vähän kuin sunnuntaihiihtoa", joku sanoi.
Reipas ryhmämme kohtasi Meekolla Lomaryhmän. Yhtä neliömetriä
kohden olikin sitten kämpässä noin yksi henkilö ja
viisi kosteaa sukkaa/paitaa/tms./jotain muuta, mitä??. Eli yövyimme
varusteviidakossa. Aistittuamme täsmälämpöjä ympäri
kämppää, päätimme yhteistuumin, että optimilämpö
löytyy laverin alta. Neljä meistä pääsi nauttimaan
makoisista unista optimilämmössä muuten saunaa muistuttavassa
tuvassa.
Lupasimme lomalaisille olla kämpästä pihalla kahdeksaan
mennessä. Yllätys oli melkoinen, kun siinä onnistuttiinkin.
Pientä säätöä vielä ja 8.30 matkaan. 20 minuuttia
ylämäkeen hiihdettyämme kuului huuto: "lihat jäi!!".
Valitettavasti se ei tällä kertaa ollutkaan vitsi. Laura ja Mikko
uhrautuivat hakijoiksi. Ylämäki voitettiin, päivä valkeni
kauniina ja saimme taas nauttia komeista maisemista. Lounastimme Kuonarjohkassa
yhdessä yksinäisen hiihtäjän kanssa. Juttumme liikkuivat
sellaisissa syvyyksissä, että seuramme taisi olla hieman luotaantyöntävää.
Yli tunnin tauon jälkeen seurailimme taas tikutusta ja laskimme nihkeässä
kelissä elämästä nauttien Saarijärvelle (16.30).
Syötiin ja sählättiin totuttuun tapaan (vesivahinkoja ynnä
muuta jäysää!). Taisku, Maija, Laura ja Mikko majoittuivat
eteiseen optimilämmön toivossa. Jutta ja Rami viihtyivät
tuvan lämmössä.
Lauran aamu: toukka hyppi kotelossaan ympäri tupaa ja lopulta
kotelosta kuoriutui iloinen ja hyvin nukkunut pirteä ilmestys valmiina
päivän säätöihin. 8.30 läksimme lykkimään
pimeään lumituiskuun. Näkyvyys oli jokseenkin rajoittunutta.
Onneksi poroaita löytyi sieltä mistä pitikin. Salmijärven
jälkeen edessä oli Salmikuruun laskeutuminen. Se hoitui vaihtelevilla
tyyleillä henkilövahingoilta välttyen. Pujottelimme lohkareikossa
alas kohti Terbmistä: siistiä!! Lounas maistui ja näkyvyyskin
oli jo varsin hyvä. Eikun ylämäkeen kohti Ailakkajärveä.
Kaikkien sukset kulkivat mukavasti ja taivaanranta tarjosi taas väriloistoa.
Tähän kohtaan pitäisi kuvailla monivivahteisesti Lapin upeita
tuntureita, valoa, rauhaa, hiljaisuutta, elämän ihanuutta suksien
suhistessa jne., mutta eiväthän mitkään sanat siihen
riitä. Pitkä tasainen pätkä ja Ailakkajärvi putkahti
näkyviin (16.15). Tavanomaiset säädöt ja kiistat optimilämpötilasta
- Mikko päätti hakea sitä teltasta. Ilta kului armottomassa
lumen sulatuksessa.
PS. Kuinka moni teistä on lukenut kirjan "Geena-setä, kissa
ja koira"?
PS2. Miksi hampaiden pesuvesi maistuu mexicana-keitolle!? Missä
muuten likavesisanko on!.?
Aamun sää ei vastannut yleistä käsitystä
miellyttävästä ilmasta. Lähdettävä kuitenkin
oli, tielle oli päästävä eikä aikataulu antanut
aihetta vapaapäivään. Puskimme vastatuuleen, kunnes totesimme
talvimerkityn reitin löytämisen / seuraamisen toivottomaksi.
GPS auttoi olinpaikan tarkassa määrittämisessä ja vaihdoimme
reittivalintaa. Tämän jälkeen löytyikin kaikki hyvä:
suunnan antava poroaita tuulensuojaisessa kurussa. Ilman seljetessä
ja päivän pilkahtaessa alkoi mielialakin nousta. Katselimme alas
laaksoon ja totesimme heilauttavamme loppumatkan miten päin tahansa.
Vaan onneksi haastetta riitti vielä viime kilometreillekin: tunturikoivikossa
riitti lunta, puronuomia ja muita tsikaaneja. Umpihankihiihto on hyvin
mielenkiintoista! J Telttayön valmistelua viihdytti luontoäiti
maalaillessaan taivaankantta eri väreillä.