Kaamosvaellus 2.-9.1.2001 Saariselälle
REIPAS 1 (alias Tellu/Rämä/Umpihanki -ryhmä)
Ryhmäläiset:
Sami Heikkinen Riina Muilu
Sanna-Maija Kela Mari Murtomaa
Anna Luukkonen Minna Mynttinen
ke 3.1. Rajajoosepin tulli - Kiertämäjärvi
Kello 6.30 meidät tiputettiin Rajajooseppiin, johon jäivät
myös telluilijat ja rämät. Rinkat olivat selässä
ja sukset jalassa 20 yli seitsemän ja eka vaelluspäivä alkoi.
Alkutaival oli helppoa, ensin tietä pitkin ja sitten Venäjän
rajavyöhykkeen vieressä menevää kelkkauraa. Vauhtimme
oli reipasta ja linja-autossa kehnosti nukuttu yö patisti meitä
kiirehtimään kohti ensimmäistä kämppää,
ruokaa ja unta. Suksien luistossa oli ainakin joillakin meistä toivomisen
varaa mutta eipähän ainakaan lipsunut. Lunta oli metsässä
riittävästi muttei kuitenkaan upottamiseksi asti. Paikka paikoin
maa oli vetistä ja mojovat jääkimpaleet tarttuivat oitis
pohjiin. Tästä syystä jouduimme kantamaan suksia kotvan
matkaa, kun olimme poistuneet kelkkauralta ja rämmimme kohti Kiertämäjärven
kämppää. Ensimmäinen päivä oli todellakin
riittävän rankka ja kämpälle päästyämme
nukuimme tovin kuin pienet porsaat; lihapullat ja kasvissyöjien porkkanalätyt
mahassa muhien. Pari tuntia puuhastelimme huomisen eväitä ja
laittauduimme kunnolla unille. Huomisesta tulee varmaankin ainakin yhtä
raju mutta kai elimistö alkaa pian tottua urheiluun.
to 4.1. Kiertämäjärvi - Anterinmukka
Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme matkaan vähän
kahdeksan jälkeen. Alkutaival kohti Anterinmukkaa oli sama minkä
olimme edellisenä päivänä jo kulkeneet eli tiedossa
oli jälleen suksien kantoa vetisen mäntykankaan läpi. Matka
jatkui sujuvasti rajavyöhykkeen reunaa mukailevaa kelkkauraa pitkin.
Perille päästyä olo oli aika voipunut ainakin niillä,
jotka raahasivat senttitolkulla lunta suksiensa pohjissa. Pieneksi yllätykseksi
RÄMÄpäät pitivät majaa Anterinmukassa mutta hyvinhän
me kaikki sinne mahduttiin. Saunottiin, syötiin ja nukuttiin.
pe 5.1. Anterinmukka (lepopäivä)
Aamulla Rämä keitteli kolhoosipuurot myös meille ja läksi
matkaan kun suurinpiirtein kaikki kamat oli mukana. Me heräilimme
puurolle ja päätimme pitää luppopäivän kera
pihalla juoksennelleen poron.
Puuron jälkeen huollettiin tervatut sukset ja lähdettiin
avaamaan 4 hengen joukolla uraa seuraavalle päivälle. Tulos 3
h ja 4 km oli auki ja partio palannut. Näimme myös teeren, joka
mistään piittaamatta kakki puusta meidän seistessä
puun alapuolella. Vasta kovaääninen käsien läpytys
ajoi sen tiehensä (testattin otuksen stressinsietokykyä).
Hiihtelyn jälkeen syötiin sopat, tehtiin italianpata ja syötiin
sekin ja sitten saunottiin. Tuntui edelleen järkevältä viettää
luppopäivä Anterinmukassa. Olihan siellä saunakin.
Ulkona oli leppoisa ilma; pakkasta viitisen astetta ja ilma valoisa
- kuu oli jossain pilvien takana.
la 6.1. loppiainen Anterinmukka - Muorravaarakka
Kello piipitti 6.20. Mari nousi ensimmäisenä puuronkeittoon.
Aikamme säädettyämme matkaan päästiin klo 8.40.
Alkumatka sujui nopsasti eilen tehtyä latua pitkin. 1½ tuntia
sitä iloa kesti, sitten lähdettiin umpihankea pitkin vuorovedolla.
Kaarreojan vartta edettiin nousten loivasti; sula puro ylitettiin ilman
suksia.
Lopulta oltiin n. 450 metrissä missä maisemat olivat jo varsin
tunturilliset. Tuulikin. Sitten alkoi reipas-rämä-tellu -ryhmämme
mäenlaskullinen osuus alas Tiuhtelmakurua. Sykemittari (jos toimisi
hiihtäessä, mitä ei tee, koska takin taskut ovat täynnä
mittaamista häiritsevää tavaraa) olisi varmasti näyttänyt
katsojallekin hurjia lukuja. Meno oli varsin vaappuvaa ja villin näköistä.
Halki koivikon pääsimme lopulta alas mäntymetsikköön
missä hirvi ja porojakin olivat toikkaroineet (jäljistä
päätellen).
Muorravaarakan mökki löytyi oikeastaan vahingossa - aavekämppä
paljastuikin oikeaksi. Perillä noin 15.25 eli hämärän
rajamailla. Illalla spagettikastiketta, lättyjenpaistoa ja "huonon
saunan" lämmitystä. Lattiamatot saatiin viritettyä kahdesta
vanhasta kämppään jätetystä makuualustasta. Vieraskirjasta
näimme, että minkään valtaväylän varrella
emme tosiaankaan olleet - edellinen kävijä oli käynyt 25.10.2000!
su 7.1. Muorravaarakka - Jyrkkävaara
Jälleen 6.20 kellokännykkä piippasi puuronlaittajan ja tulensytyttäjän
hereille. Latasimme rautaisannokset kaurapuuroa sekä terästetyt
teekupilliset massuihimme ja lisäksi otimme eväiksi tuplaleivät
- olihan tänään edessä vaelluksen pisin päivämatka
(16 km) Muorravaarakasta Jyrkkävaaraan.
Matka lähti reippaasti liikkeelle vuorovedoin jälleen. Erityisen
reippaasti siitä syystä, että joukon vegetaristiruokaryhmällä
oli näytön paikka eli tarkoituksena todistaa, miten soijan voimalla
jaksaa paahtaa sata lasissa pitempään, tehokkaammin ja nopeammin
lihansyöjiin verrattuna. Noh, se olikin vain piece of cake.
Seurailimme Muorravaarakan joenvartta kohti pohjoista. Itse joenjäätä
pitkin hiihtely ei tullut kyseeseen, sillä paikoittain oli sulia kohtia
ja ainakin veden solina kuului iloisesti ohuen(?) jään läpi.
Niinpä rämmimme sisupastillien voimalla joenvarren itärannan
metsiköissä.
Tauotkin käytettiin tehokkaasti hyväksi paitsi ruokaillen,
myös ensiavun hälyttämisen kertausharjoituksia tehden. Mietittiin,
hiihtääkö ensin Sokostille kännykkähälytyksen
toivossa, vaiko luottaako tee-se-itse-pelastukseen.
Lunta oli metsässä todella vähän, 10-15 cm ja kivet,
puunrungot ja männynkävyt vain kolisivat suksen pohjissa niin,
että suksetkin jo kitisivät liitoksissaan. Näimme myös
muutamia riekkoja, ketun jälkiä sekä hirven jäljet
lammen jäällä ja niitä seuraten matka jatkui taas jonkin
aikaa, kunnes piti ylittää Harrijoki, jota edes hirvi ei hulluudessaan
ollut lähtenyt koettamaan. Me sen sijaan kokeilimme jäätä
kepillä ja pääsimme kuivina vastarannalle.
Perille saavuimme pienen etsiskelyn jälkeen klo 18.20 ja nopeimmat
aloittivat heti ruoanvalmistelutouhut hakemalla vettä lammesta. Ruoatkin
ehdittiin jo syödä, kunnes "karmaiseva" totuus paljastui: juomavesisankomme
kuhisi erilaista pieneliöstöä. Siitäkös mahat
vasta alkoivat kiertää ja herkimmillä biologianopiskelijoilla
esiintyi jopa pahoinvointia. Esitettiin erilaisia spekulaatioita toukkien
lajinmäärityksestä. Nehän saattoivat olla mitä
vain hirviöloisten tai sääksentoukkien väliltä.
Lopulta hälinä vesisankon ympärillä laskeutui ja kykenimme
rationaaliseen tilannearvioon ja ongelmanratkaisuun: hakattiin uusi avanto
syvemmästä kohdasta lampea. Näin saimme puhdasta vettä.
Biologit (Mari ja Riina) ottivat uteliaisuudesta näytteen eliöstöstä
filmipurkkiin, joten perästä kuuluu toukat!
Huomenaamulla jatkamme viimeistä päivää bussinhakupaikalle
Rajajooseppiin, joten toivottavasti nukumme makoisasti tässä
siistissä 10 hengen kämpässä Jyrkkävaarassa.
(Jälkikommentti: Mari vei filmipurkin sisältöineen Oulun
yliopiston bilsan laitoksen asiantuntijan Juhani Itämiehen luokse.
Kyseessä olleet öttiäiset olivat sulkahyttysen toukkia -
ihmiselle vaarattomia (itseasiassa jopa hyviä grillattuina!), joita
Suomessa esiintyy kymmenkunta eri lajia.)
ma 8.1. Jyrkkävaara - Rajajoosepin rajavartioasema
Yleensä vaellusten viimeinen yö kökitään palelluksissaan
teltassa jossain tienvarressa mutta tänä aamuna ei kellään
ollut kiirettä pois lämpöisen pussin syövereistä.
Herätys 6.20 oli yhtä raaka kuin aina ennenkin. Keittelin sakeaa
puuroa ja vielä tiheämpää kiisseliä. Ne vatsassa
lähdettiin jatkamaan pohjoiseen telluryhmän (ja myöhemmin
lomalaisten?) uraa pitkin. Päivästä tuli jonkinverran aikaisempaa
kylmempi - pakkasta oli peräti yli 10 astetta. Kirkastuvassa aamussa
etenimme parit kosteikot ohitellen nopeasti Pahaojan ja Suomujoen risteykseen,
missä ylitimme joen. Ensin hirvitti ylittää jokea mutta
tovi myöhemmin hiihdimme sitä pitkin sujuvasti. Täysin jäässähän
tuo näytti pinnaltaan olevan. Eikä suksenpohjiin haluttu enää
yhtään uutta naarmua, kuoppaa tahi monttua.
Löysimme Jääkärikämpänkin tai oikeammin
sen rauniot. Katto oli pudonnut sisään vuosikymmeniä sitten.
Ennen Luton ylitystä oli tilaisuus pieneen mäenlaskuun alas harjulta.
Kivien kolina häiritsi ikävästi toimenpidettä.
Viimeinen parin kilometrin nousu maantielle tehtiin sykettä reippaasti
nostaen kelkkauraa ja metsäautotietä pitkin. Kansallispuisto
jäi taakse. Olimme ripeitä - Jyrkkävaarasta matka sujui
reilussa 4 tunnissa.
Tellut olivat jo tienvarressa odottamassa. Syötiin lounasta (siis
leipää, tytöillä oli lisäksi nuudeleita, jotka
eivät millään halunneet tulla ulos lämpimästä
termarista. Tuttu tunne.). Rajavartioaseman sisällä odottelimme
pienen tovin bussia Marienhofin seurassa. Bussi haki meidät kolmen
maissa - Tievatuvalla odottivat muut vaeltajat. Tytöt pääsivät
- kerrankin - rantasaunaan. Avannossa kävi moni. Ja saatiinhan me
sitä salaattiakin, lihapullia sekä marjakiisseliä kuvut
täyteen.
Ouluun selvisimme alle kuuteen tuntiin vaikka pidettiin kaksi irtokarkkien&kahvin
ostotaukoa. Perillä yhden jälkeen yöllä. Kaikki kai
saivat omat kamansa kotiinsa mukaan...(?)