Kaamosvaellus 2.-9.1.2001 Saariselälle

REIPAS 1 (alias Tellu/Rämä/Umpihanki -ryhmä)

Ryhmäläiset:
Sami Heikkinen  Riina Muilu
Sanna-Maija Kela  Mari Murtomaa
Anna Luukkonen  Minna Mynttinen
 

ke 3.1. Rajajoosepin tulli - Kiertämäjärvi

Kello 6.30 meidät tiputettiin Rajajooseppiin, johon jäivät myös telluilijat ja rämät. Rinkat olivat selässä ja sukset jalassa 20 yli seitsemän ja eka vaelluspäivä alkoi. Alkutaival oli helppoa, ensin tietä pitkin ja sitten Venäjän rajavyöhykkeen vieressä menevää kelkkauraa. Vauhtimme oli reipasta ja linja-autossa kehnosti nukuttu yö patisti meitä kiirehtimään kohti ensimmäistä kämppää, ruokaa ja unta. Suksien luistossa oli ainakin joillakin meistä toivomisen varaa mutta eipähän ainakaan lipsunut. Lunta oli metsässä riittävästi muttei kuitenkaan upottamiseksi asti. Paikka paikoin maa oli vetistä ja mojovat jääkimpaleet tarttuivat oitis pohjiin. Tästä syystä jouduimme kantamaan suksia kotvan matkaa, kun olimme poistuneet kelkkauralta ja rämmimme kohti Kiertämäjärven kämppää. Ensimmäinen päivä oli todellakin riittävän rankka ja kämpälle päästyämme nukuimme tovin kuin pienet porsaat; lihapullat ja kasvissyöjien porkkanalätyt mahassa muhien. Pari tuntia puuhastelimme huomisen eväitä ja laittauduimme kunnolla unille. Huomisesta tulee varmaankin ainakin yhtä raju mutta kai elimistö alkaa pian tottua urheiluun.
 

to 4.1. Kiertämäjärvi - Anterinmukka

Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme matkaan vähän kahdeksan jälkeen. Alkutaival kohti Anterinmukkaa oli sama minkä olimme edellisenä päivänä jo kulkeneet eli tiedossa oli jälleen suksien kantoa vetisen mäntykankaan läpi. Matka jatkui sujuvasti rajavyöhykkeen reunaa mukailevaa kelkkauraa pitkin. Perille päästyä olo oli aika voipunut ainakin niillä, jotka raahasivat senttitolkulla lunta suksiensa pohjissa. Pieneksi yllätykseksi RÄMÄpäät pitivät majaa Anterinmukassa mutta hyvinhän me kaikki sinne mahduttiin. Saunottiin, syötiin ja nukuttiin.
 

pe 5.1. Anterinmukka (lepopäivä)

Aamulla Rämä keitteli kolhoosipuurot myös meille ja läksi matkaan kun suurinpiirtein kaikki kamat oli mukana. Me heräilimme puurolle ja päätimme pitää luppopäivän kera pihalla juoksennelleen poron.
Puuron jälkeen huollettiin tervatut sukset ja lähdettiin avaamaan 4 hengen joukolla uraa seuraavalle päivälle. Tulos 3 h ja 4 km oli auki ja partio palannut. Näimme myös teeren, joka mistään piittaamatta kakki puusta meidän seistessä puun alapuolella. Vasta kovaääninen käsien läpytys ajoi sen tiehensä (testattin otuksen stressinsietokykyä).
Hiihtelyn jälkeen syötiin sopat, tehtiin italianpata ja syötiin sekin ja sitten saunottiin. Tuntui edelleen järkevältä viettää luppopäivä Anterinmukassa. Olihan siellä saunakin.
Ulkona oli leppoisa ilma; pakkasta viitisen astetta ja ilma valoisa - kuu oli jossain pilvien takana.
 

la 6.1. loppiainen Anterinmukka - Muorravaarakka

Kello piipitti 6.20. Mari nousi ensimmäisenä puuronkeittoon. Aikamme säädettyämme matkaan päästiin klo 8.40. Alkumatka sujui nopsasti eilen tehtyä latua pitkin. 1½ tuntia sitä iloa kesti, sitten lähdettiin umpihankea pitkin vuorovedolla. Kaarreojan vartta edettiin nousten loivasti; sula puro ylitettiin ilman suksia.
Lopulta oltiin n. 450 metrissä missä maisemat olivat jo varsin tunturilliset. Tuulikin. Sitten alkoi reipas-rämä-tellu -ryhmämme mäenlaskullinen osuus alas Tiuhtelmakurua. Sykemittari (jos toimisi hiihtäessä, mitä ei tee, koska takin taskut ovat täynnä mittaamista häiritsevää tavaraa) olisi varmasti näyttänyt katsojallekin hurjia lukuja. Meno oli varsin vaappuvaa ja villin näköistä. Halki koivikon pääsimme lopulta alas mäntymetsikköön missä hirvi ja porojakin olivat toikkaroineet (jäljistä päätellen).
Muorravaarakan mökki löytyi oikeastaan vahingossa - aavekämppä paljastuikin oikeaksi. Perillä noin 15.25 eli hämärän rajamailla. Illalla spagettikastiketta, lättyjenpaistoa ja "huonon saunan" lämmitystä. Lattiamatot saatiin viritettyä kahdesta vanhasta kämppään jätetystä makuualustasta. Vieraskirjasta näimme, että minkään valtaväylän varrella emme tosiaankaan olleet - edellinen kävijä oli käynyt 25.10.2000!
 

su 7.1. Muorravaarakka - Jyrkkävaara

Jälleen 6.20 kellokännykkä piippasi puuronlaittajan ja tulensytyttäjän hereille. Latasimme rautaisannokset kaurapuuroa sekä terästetyt teekupilliset massuihimme ja lisäksi otimme eväiksi tuplaleivät  - olihan tänään edessä vaelluksen pisin päivämatka (16 km) Muorravaarakasta Jyrkkävaaraan.
Matka lähti reippaasti liikkeelle vuorovedoin jälleen. Erityisen reippaasti siitä syystä, että joukon vegetaristiruokaryhmällä oli näytön paikka eli tarkoituksena todistaa, miten soijan voimalla jaksaa paahtaa sata lasissa pitempään, tehokkaammin ja nopeammin lihansyöjiin verrattuna. Noh, se olikin vain piece of cake.
Seurailimme Muorravaarakan joenvartta kohti pohjoista. Itse joenjäätä pitkin hiihtely ei tullut kyseeseen, sillä paikoittain oli sulia kohtia ja ainakin veden solina kuului iloisesti ohuen(?) jään läpi. Niinpä rämmimme sisupastillien voimalla joenvarren itärannan metsiköissä.
Tauotkin käytettiin tehokkaasti hyväksi paitsi ruokaillen, myös ensiavun hälyttämisen kertausharjoituksia tehden. Mietittiin, hiihtääkö ensin Sokostille kännykkähälytyksen toivossa, vaiko luottaako tee-se-itse-pelastukseen.
Lunta oli metsässä todella vähän, 10-15 cm ja kivet, puunrungot ja männynkävyt vain kolisivat suksen pohjissa niin, että suksetkin jo kitisivät liitoksissaan. Näimme myös muutamia riekkoja, ketun jälkiä sekä hirven jäljet lammen jäällä ja niitä seuraten matka jatkui taas jonkin aikaa, kunnes piti ylittää Harrijoki, jota edes hirvi ei hulluudessaan ollut lähtenyt koettamaan. Me sen sijaan kokeilimme jäätä kepillä ja pääsimme kuivina vastarannalle.
Perille saavuimme pienen etsiskelyn jälkeen klo 18.20 ja nopeimmat aloittivat heti ruoanvalmistelutouhut hakemalla vettä lammesta. Ruoatkin ehdittiin jo syödä, kunnes "karmaiseva" totuus paljastui: juomavesisankomme kuhisi erilaista pieneliöstöä. Siitäkös mahat vasta alkoivat kiertää ja herkimmillä biologianopiskelijoilla esiintyi jopa pahoinvointia. Esitettiin erilaisia spekulaatioita toukkien lajinmäärityksestä. Nehän saattoivat olla mitä vain hirviöloisten tai sääksentoukkien väliltä. Lopulta hälinä vesisankon ympärillä laskeutui ja kykenimme rationaaliseen tilannearvioon ja ongelmanratkaisuun: hakattiin uusi avanto syvemmästä kohdasta lampea. Näin saimme puhdasta vettä. Biologit (Mari ja Riina) ottivat uteliaisuudesta näytteen eliöstöstä filmipurkkiin, joten perästä kuuluu toukat!
Huomenaamulla jatkamme viimeistä päivää bussinhakupaikalle Rajajooseppiin, joten toivottavasti nukumme makoisasti tässä siistissä 10 hengen kämpässä Jyrkkävaarassa.

(Jälkikommentti: Mari vei filmipurkin sisältöineen Oulun yliopiston bilsan laitoksen asiantuntijan Juhani Itämiehen luokse. Kyseessä olleet öttiäiset olivat sulkahyttysen toukkia - ihmiselle vaarattomia (itseasiassa jopa hyviä grillattuina!), joita Suomessa esiintyy kymmenkunta eri lajia.)
 

ma 8.1. Jyrkkävaara - Rajajoosepin rajavartioasema

Yleensä vaellusten viimeinen yö kökitään palelluksissaan teltassa jossain tienvarressa mutta tänä aamuna ei kellään ollut kiirettä pois lämpöisen pussin syövereistä. Herätys 6.20 oli yhtä raaka kuin aina ennenkin. Keittelin sakeaa puuroa ja vielä tiheämpää kiisseliä. Ne vatsassa lähdettiin jatkamaan pohjoiseen telluryhmän (ja myöhemmin lomalaisten?) uraa pitkin. Päivästä tuli jonkinverran aikaisempaa kylmempi - pakkasta oli peräti yli 10 astetta. Kirkastuvassa aamussa etenimme parit kosteikot ohitellen nopeasti Pahaojan ja Suomujoen risteykseen, missä ylitimme joen. Ensin hirvitti ylittää jokea mutta tovi myöhemmin hiihdimme sitä pitkin sujuvasti. Täysin jäässähän tuo näytti pinnaltaan olevan. Eikä suksenpohjiin haluttu enää yhtään uutta naarmua, kuoppaa tahi monttua.
Löysimme Jääkärikämpänkin tai oikeammin sen rauniot. Katto oli pudonnut sisään vuosikymmeniä sitten. Ennen Luton ylitystä oli tilaisuus pieneen mäenlaskuun alas harjulta. Kivien kolina häiritsi ikävästi toimenpidettä.
Viimeinen parin kilometrin nousu maantielle tehtiin sykettä reippaasti nostaen kelkkauraa ja metsäautotietä pitkin. Kansallispuisto jäi taakse. Olimme ripeitä - Jyrkkävaarasta matka sujui reilussa 4 tunnissa.
Tellut olivat jo tienvarressa odottamassa. Syötiin lounasta (siis leipää, tytöillä oli lisäksi nuudeleita, jotka eivät millään halunneet tulla ulos lämpimästä termarista. Tuttu tunne.). Rajavartioaseman sisällä odottelimme pienen tovin bussia Marienhofin seurassa. Bussi haki meidät kolmen maissa - Tievatuvalla odottivat muut vaeltajat. Tytöt pääsivät - kerrankin - rantasaunaan. Avannossa kävi moni. Ja saatiinhan me sitä salaattiakin, lihapullia sekä marjakiisseliä kuvut täyteen.
Ouluun selvisimme alle kuuteen tuntiin vaikka pidettiin kaksi irtokarkkien&kahvin ostotaukoa. Perillä yhden jälkeen yöllä. Kaikki kai saivat omat kamansa kotiinsa mukaan...(?)