RUISKA-REIPAS HALTILLA 2.-9.1.2002
Menossa mukana:
Maija Silander
Anni Tonteri
Terhi Kaarela
Krista Innanen
Teppo Kuusela
Sami Viljanmaa
Sanna Yli-Pyky
2.1.2002, kymmenen tienoilla illalla: Lähtö
Oulussa pakkauduttiin taas bussiin ja silleen. Kyytiin otettiin 31
vaeltajaa, ja täy-dennystä saatiin Kemissä sekä Muoniossa. Oli yksi loma,
kaksi reipasta, yksi hieman reipasta rämämpi (siis me) ja sitten vielä
Jarno, joka suunnitteli etelän hetelmilleen pirtsakoita 30 kilometrin
päivämatkoja. Yhteensä siis 34 henkeä.
Unta ei bussimatkalla palloon paljoa tullut. Lattialle siis tosin
mukavasti oikaistua ja välillä ihan nukahdettuakin.
3.1.2002, I vaelluspäivä
Tienvarsi kaukana Norjassa - Loassohytta, n. 12 km
Joululomalla tuli hieman jännitettyä, että millaisissakohan
paukkupakkasissa sitä saa vaeltaa. Uutisten sääkartalla hurjat 28-asteen
pakkaset. Vaan kun Norjassa bussista ulos astuimme, karvas totuus
paljastui. Vettä sataa tihuutteli, OU JEE!!!
Yhdeksän kieppeissä pääsimme urheasti matkaan, mutta emme mitenkään
hel-posti. Terhin ongelmana oli lipsuvat sukset ja Sanna puolestaan keräsi
meidän muiden tasoittaman ladun lumet suksien pohjiinsa 20 cm:n
kerroksiksi. Samin on-gelmana oli ainoastaan 1/3 tästä, sillä lumi tarttui
ainoastaan suksien keskelle. Biologi-kaksikkomme häiriöt olivat henkistä
tasoa, silla Maija näki värejä ja Anni luuli olevansa pingispallon
sisällä.
Terhin ongelma poistui voiteilla ja lounaan jälkeen Sannan ja Saminkin
elämä al-koi jälleen hymyillä, kun pilvet kaikkosivat ja lämpötila laski
alle nollan. Maijan ja Annin kohdalla mitään ei liene tehtävissä, sillä
omituisiahan nuo ovat olleet jo vuosikausia. Ylhäällä tunturissa
nuoskalumi loppui ja saimme hiihtää pakkaslunta pitkin. Maijan gepsi
kertoi meille koordinaatteja, joiden avulla oikea reitti löytyi
helposti. Pahemmalta pöpelikössä haahuilultakin vältyimme.
Hämärän jälleen saapuessa alkoi selkiemme takaa viuhua vinha
tuuli. Onneksi sen suunta oli myötäinen. Lumet tanssivat tuulen tahdissa
hankia pitkin ja edessäpäin tunturit näyttivät haihtuvan savuna
ilmaan. Selkiemme takana taas taivasta sävyt-tivät kaamoksen
värit. Kaunista!
Neljän kieppeillä saavuimme Norjan puoleiselle Lossujärven
kämpälle. Jäätyneen ovenkin saimme onneksi auki ja tuulen riepottelema
retkikuntamme pääsi turvaan. Ruoka maistui ja lunta sulatettiin
kattilakaupalla. Kun kipot olivat täynnä, väsynyt poppoo alkoi vääntäytyä
yöpuulle.
Anni tarttui kynään ja pisti kronikan alulle. Teppo ehdotti ryhmälle
nimeksi "Ruiskahatava Reipas", mutta Maija tyrmäsi ajatuksen heti
alkuunsa. Ruiska nyt vielä on ok, mutta että Ruiskahtava!!!
Lopuksi vielä huomisen säätiedotus: "Bokaskär etelä-kaakko, +3, melkein
selke-ää." Ja yöunet ovat taatut, kun Anni vaimentaa katosta tippuvan
veden alumiini-vadin ja koivutuohen avulla.
4.1.2002, II vaelluspäivä
Loassohytta - Luossujärven autiotupa - Urtas hotelli - Pitsusjärven
autiotu-pa, n. 17 km
KUUK-KO-KIE-KUUUU !!! Kaakasi Teppo-kukko ylimmältä orrelta ja
(mel-kein) heti pomppasivat Ruiskat-Reippaat lavitsoiltaan uuden päivän
seikkailuihin. Tyttöjen kööri keitti makoisat hmm… puurot. Kiisseli
ainakin kelpasi kaikille!
Mittari näytti noin kahta astetta ja plussaa, jotenka aamuhääräilyihin
kuului San-nalla & Samilla suksien voitelut kaiken muun voitelun ja
hoitelun lisäksi. Lähtö-aika oli tasan 8.12. Lämpöisä etelätuuli siivitti
aamuhiihtelyämme Lossulta toi-selle, isänmaan puolelle. Ja kuukin se
kurkisti pilven takaa, komeasti valaisi ym-päröiviä tuntureita ja loi
epätodellisia varjokuvia ladullemme. Lossulla hen-käisimme ennen huimia
alas laskuja, joiden jääpinnat ja töyssyt virkistivät muuten niin tylsää
;-) laskettelua.
Samaan aikaan valoistumisen kanssa yltyi Pohjolan puhuri takanamme
melkoi-seen tuiskeeseen. Uljaat Urtasvarri ja -pahdat vain kattelivat yhä
hurjentuvaa me-noamme rakka-lumikivikossa. Kaatuilimme kuin hauraat oljet,
kuka vauhdissa, kuka polviltaan läsähti hankeen. Kävelyksi meni välillä,
Krista suijutteli suksien päällä sujuvasti saaden aikaan
ketjureaktion. Anni otti kuvan, kaatui ja Terhikin, kamera sukelsi kohti
lumea -ei päässyt Annin vakuutusyhtiö kuitenkaan taas kor-vaamaan uutta
kojetta. Huh, huokasimme ja tuulivoimaa hyödyntäen kiisimme tu-hatta ja
sataa järvien jäällä onnesta hihkuen, lukuun ottamatta Sannaa, jonka
suk-set taas tökkivät. Suuri onni, että tuuli tuiskii takanamme.
Urtas hotelli -öppet alla dagar -tarjosi parastaan: Keijulla höystettyjä
vaeltajan-leipiä, pikanttia tomaattipastaa ja suklaajuomaa. Yltiöreipas
soittorasiavanhus viihdytti ruokailijoita "Maijalooli
kaaa-ritsallaan" Tepon säestämänä. Hupia riitti ja vielä enemmän Maijan
arvuutellessa kauppiaan myymiä kaikkia vanhoja, mut-tei uusia
tavaroita. Se myy muun muassa kultahampaita ja kultaa, muttei
hampai-ta; vanttuita, muttei lapasia. Siinäpä oli kova miettiminen, joka
jatkui ja jatkui….
Järvellä Sami kohtasi kalanraadon, joka olikin kuollut sopuli. Elävä
pikkuviiper-täjä löytyi ylempää rinteestä, sen bongasivat Maija ja
Terhi. Pilvettömässä säässä saimme kohti Pithsusköngästä ja -tupaa
hiihdellä -välillä ylös, ja sitten taas alas. Urhot poijjaat mennä
hiipivät pitkin jyrkkää rinnettä, ei tainnut olla pelkoa rot-koon
tippumisesta. Me muut otimme sukset kauniisiin kätösiimme ja menimme omia
polkujamme.
Johtotähti syttyi jälleen taivaalle ja se näköpiirissä lähestyimme
majapaikkaamme. Haltia-tunturikin pilkisti taivaanrannassa. Huhhahhei ja
kaikki tuulesta voiton vei! Ei se vastaisenakaan meitä pystynyt mukaansa
viuhtomaan.
Ihana kotoinen tupa oli pian lämmin ja illanvietto saattoi
alkaa. Rattoisasti se ku-luikin filmailujen, lumensulatusten, sikojen
heiton ja NAM lättykestien (HUOM! LÄTTY, EI LETTU) parissa.
Ne litteät vaahtokreemellä ja vadelmahillolla höystetyt namipalat
katosivat vinhaa vauhtia possunheittäjien suihin. Tuli läskilorttia ja
siansylttyä semmosta kyytiä että…
Hullunkiiltoiset silmät sulkeutuivat ja levottomat puheet hiljenivät pian
viimeisen kynttilän sammuttua. Enää vain kaminaksi naamioitunut surkea
ruottalainen sau-nankiuas pihisi säälittäviä löylyjään kämpän nurkassa.
5.1.2002, III vaelluspäivä
Pitsusjärven autiotupa - Kobmajoen autiotupa, n. 11 km
Vääntäytyi vaellusporukka nauttimaan puurosta ja mustikkakeitosta puoli
kahdek-san huitteilla. Ulkoa kajasteli valjua hopeanhohtoista valoa,
puolikuu valaisi Pit-suksen laaksoa loisteellaan. Päivän tavoitteena oli
suunnata Kobmajoen kämpälle, josta matka seuraavana päivänä jatkuisi
Porojärvelle.
Yhdeksän tienoissa, päivän jo hiljalleen valjetessa, jätimme Pitsusjärven
taak-semme. Rassajan vartta seurailimme kohti itää kilometrin verran,
mutta pian kul-kumme suuntautui yläville seuduille, tunturien väliseen
notkelmaan lähes 1000 metrin korkeuteen. Toista tuntia rinnettä ylös
kavuttuamme oli kolmella kartan-haltijalla kolme eriävää mielipidettä
sijainnista, joten kysyimme sijaintia GPS:ltä. Tulos: 2,3 km Pitsusjärven
kämpältä, kämppä suunnassa 289°. Hetken pähkäilyn jälkeen yksimielisyyteen
oikeasta suunnasta päästiin ja reipas hiihtely jatkui.
Aamuhämärän hetkinä puhallellut viileä tuulenvire tyyntyi, ja ryhdyimme
viettä-mään lounastaukoa. Jo hyvän aikaa oli eteläisellä/kaakkoisella
taivaanrannalla nä-kynyt kaunista ruskotusta. Välillä taivaan värit
saavuttivat kullankeltaisen -orans-sinkin sävyisen hehkun. Vastaavasti
pohjoisenpuolinen taivas oli hillitympi sini-violetissa
pastellisävyissään. Kameroita käytettiin ahkerasti, Anni ja Krista
moi-sesta puuhasta suorastaan villiintyivät. Anni kirmasi ilmeisen
sekopäisenä lähei-sen rakkatöyrään taakse, Krista puolestaan syventyi
katselemaan lumen pintara-kennetta kameransa lävitse. Kauniit olivat
maisemat, ja sää kuin pääsisäisreissulla parhaimmillaan.
Tauon jälkeen taival jatkui kohti Somasjärveä Kobmajoen kurua
pitkin. Sulapaik-koihin ei törmätty, komeita lumilippoja oli kurun
molemmin puolin, ja sukset luistivat mainiosti loivaan
alamäkeen. Yllättävän pian, noin kahden tietämissä, totesimme olevamme
Kobmajoen kämpällä, laajan Somasjärven laakson laidalla. Kämpän
lähiympäristö oli kuumaiseman näköistä, omituisia moreeniharjanteita
jatkui kaakkoa kohden satojen metrien päähän.
Ei ollut kämpällä suuremmin väkeä liikkunut viime aikoina. Lunta oli
nietostanut oven eteen puolen metrin verran, mutta pienen
lapionheiluttelun jälkeen sisälle päästiin. Edellinen merkintä
kämppäkirjassa oli marraskuun alusta, jolloin kaksi miestä oli sisällä
ilmeisesti jonkinlaisella tarkastusreissulla pistäytynyt. Heitä en-nen
asukkaita tuvassa oli ollut sulan maan aikaan syyskuussa.
Lähti muutama urhea etsimään sulaa vettä Kobmajoen uomasta, mutta
kaivatuista kuopista löytyi vain heinää (ehkä kenkä- sellaista?) ja
kiviä. Samaan aikaan Sami lähti maastontiedusteluun läheiselle
kumpareelle, ja ehdittiinpä töppyröiden seassa koheltavaa häiskää kämpällä
luulla hetken aikaa jo saapuvaksi Rämä-ryhmäläiseksi. Ei ollut kuitenkaan
turha reissu moinen, sillä löytyi muutaman sa-dan metrin päästä jyhkeä
seitakivi, suuri kahtia haljennut siirtolohkare, jonka mo-lemmista
puoliskoista hahmottuivat inhimilliset kasvonpiirteet. Sieiddesaiva oli
viereisen lampareenkin nimi, ja koko lähiympäristö henki pyhää
tunnelmaa. Oli seidalle uhrattu aivan viime aikoinakin -kiven halkeamissa
näkyi Suomen ja Tanskan rahoja sekä pieni Finlandia-vodkapullo. Euroja ei
vielä varmaankaan seita ollut uhrikseen saanut.
Sukset varastoitiin puuvajaan. Puitakin tehtiin ja illan alkaessa hämärtyä
kerään-nyttiin kämpän lämpöön aterioimaan ja rentoutumaan. Kaasuliesi
nopeutti ruoan laittoa, ja kamina lämmitti hieman turhankin
rattoisasti. Varsinkin yläpetillä alkoi olla melko hikinen olotila, ja
niinpä pieni tuuletus oli aika ajoin paikallaan. Ulko-na tähdet valaisivat
maisemaa tuikkeellaan ja tuulenvirekin tuntui menneen uinu-maan, ainakin
yön ajaksi.
Illanmittaan pääosa porukasta siirtyi korkeamman tietoisuuden tasolle
hupaisien ajanvietepelien kera. Sopivassa väsymyksen tilassa moinen oli
hyvinkin ratki-riemukasta. Katonrajassa lämpötila oli edelleen jokseenkin
saunamainen, lattian-rajassakin lämmintä viitisentoista
astetta. Hiljalleen yötä kohden alkoi hyörinä tu-vassa
hiljetä. Rämä-ryhmääkään ei vartoilusta huolimatta tuvalle
saapunut. Vai-puivat vaeltajat uneen, ja vartioi untansa Sieiddesaivan
seita.
Yksi illan tasokkaimmista tuotoksista kuului näin:
Ylväs hyttynen ja urheilullinen Teppo kuuntelivat MC Nikke T:tä tanssien
villisti mökin katolla eräänä lauantai-iltana, koska oli niin sairaan
kylmä! Lentävällä matolla paikalle saapui lahna, joka sanoi: "Jopas tuli
potra poika nuorelle paril-le1", jolloin maa vavahteli riemusta hihkuen.
Opimme myös perusasioita Suomen kansallispuistoista:
Kansallispuistot ovat yleisiksi busseiksi perustettuja viinapulloja, jotka
säilytetään näytteinä Suomen niljakkaimmista ja karvaisimmista
luonteenpiirteistä. Niissä py-ritään suojelemaan nimenomaan Suomelle
tyypillisiä kelloja eli puukkojen, kynt-tilöiden ja partojen muodostamia
kokonaisuuksia.
6.1.2002, loppiainen, IV vaelluspäivä
Kobmajoen autiotupa - Porojärven autiotupa, n. 20 km
Loppiaispyhän aamukiekaisut ja kattilan kolistelut herättivät porukan
uuteen vaelluspäivään. Suht virkeinä olimme vähän jälkeen kahdeksan
valmiina reippa-halle päivämatkalle kohti Porojärveä, vaikka edellisiltana
huuli lensikin, nukku-mispaikan vaihtohärdelli sai jo koomisia piirteitä
ja välillä jotkut nauroivat itsensä hyperventilaatioon.
Alkuun Sami johdatteli porukan kummastelemaan Sieiddesaivan seitakiveä,
jolle uhrattiin euroajan uutukaisia kolikoita ja muutama mömmö hyvää onnea
tuomaan. Tuulessa ja lumi-jääkide tuiskussa hiihtelimme kiltisti ensin
poroaidan viertä kohti Valddejohkan jokiuomaa, jota muutama kilometri
hiihdeltyämme istahdim-me lyhkäiselle suklaatauolle selkä vasten
piiskaavaa tuiskua. Toipa tuisku tulles-sansa samalla Rämä-ryhmän
karpaasit, jotka olivat itseään piiskanneet aamutui-maan jo 14
kilometriä! Naiset olivat ihan lääpällään urheisiin ladunaukojiin, Maija
ainakin riensi tuultakin nopeammin Jarnon haisevaan kainaloon. Kuulumi-sia
vaihdeltiin ja jatkoimme rämien suksenjäljillä kohti Porojärveä. Jokiuomaa
oli helppo seurata huonommassakin säässä sekä meidän
paikanarpomistuurillamme ja posket punoittaen sivakoimme sutjakasti
eteenpäin, siis uomaa alaspäin.
Sami väitti nähneensä pilkahduksen sinistä taivalla, jolle päivällä
naureskelimme, mutta "Katso, uoman loppupuolella taivas repesi ja
kaamosauringon kajo välähteli horisontissa ja pilvien silhuetissa. Teppo
kävi Haltin valloituksen tuskassa hui-puttamassa muuta metrisen
kalliokumpareen, jolta intoutui jopa hieman joikhua luikhauttammaan.
Jokiuoman varresta arvoimme hieman suuntaa kohti Porojärven mökkiä. Alas
jär-velle laskettelimme kuka keskieuroopan mäkiviikon mäkihyppykotkia
matkien, kuka lumen alta yllättäneeseen hiekkaan tupsahdellen. Mökille
pääsimme var-masti seitakiven uhrausten ansiosta, koska tietämättä
tarkkaan missä milloinkin pimenevässä illassa hiihtelimme tupsahdimme
uomalta valitsemallamme suun-nalla suoraan mökin
halkoliiterille. Seitauhraukset eivät enää riittäneet juoksevan veden
löytämiseen, joten jälleen oli tuvassa edessä sulatussessiot ennen
kurnivien masujen täyttämistä. Sami tosin oli aiemmin päivällä pullollisen
vettä ehtinyt noukkia jokiuoman sulapaikasta.
Iltapala oli enimmäkseen lihaa, paitsi Kristan ja Tepon
porkkanakötöstykset. Li-han himossaan Teppo tosin sai Samin ja Sannan
ylijäämä nötköttiä sekä lahjoituk-sena yhden lihapullan. Eihän raavas mies
nyt pelkällä kesvismömmöllä elä!
Sami loiskutteli sinolia ympäri tupaa (ilmeisesti vahingossa). Onnettomuus
aihe-utti hallitsematonta onnellisuutta ja hihittelyä, iltaa kohden
voimistuvaa uneliai-suutta ja lopulta huumaantuneet reissaajat vaipuivat
hillittömän matopainin jäl-keen unten maille.
7.1.2002, V vaelluspäivä
Porojärven autiotupa -Jogasjärven autiotupa - Meekonjärven autiotupa -
Kuonjarjohkan autiotupa, n. 20 km
Ruiska-Reippaan viiden aamu yhdessä alkoi Annin, Maijan ja Terhin
tarjoamalla runsaalla puuroaamupalalla. Sen sekä muun yleisen
aamutouhuamisen jälkeen nostimme rinkat selkään ja käänsimme suksenkärjet
Porojärveltä kohti Kuonjar-johkaa.
Annin lämpömittari näytti -2 °C ja lunta sateli hiljalleen siinä
vaiheessa. Matka lähti enenemään, mutta heti alkuunsa antoivat Samin ja
Sannan sukset merkkejä olemassaolostaan. Lumi tarttui suksenpohjiin,
välillä enemmän ja välillä vähem-män.
Noin puolessa matkassa, Meekolla tapasimme uudemman kerran Rämän pojat ja
kuulumisia vaihdettua sekä eväät syötyä matka jatkui. Tuulessa ja
tuiverruksessa läksimme tarpomaan tunturin rinnettä ylöspäin, Saivaara jäi
vasemmalle puolel-lemme. Matka rinteen yläosissa oli hidasta ja melkoista
tarpomista. Sannan sukset keräsivät taas kaiken lumen, joten välillä
eteneminen tapahtui jalkaisin. Samin sukset sentään jotenkin toimivat,
suksien vaihto oli siis edessä piakkoin :-)
Keppien pitkällisen tähyilyn ja niiden loputtua ylemmiltä voimilta (Maijan
GPS) apua kysyttyä huomasimme viimein olevamme 100 metrin päässä
Kuonjarjohkan kämpästä, lumipyryssä sitä ei vain tahtonut erottaa. Suksiin
tuli yhtäkkiä vauhtia kun hiihtäjillä oli jo kova hinku tuulensuojaan,
ihka uuteen kämppään.
Kun oli saatu kuivaa ylle, kämppää vähän lämpimäksi alkoi tuntua paljon
parem-malta. Sitten olikin Annin ja Kristan kokkaaman varsin makoisan
riista gourmet-aterian vuoro.
Tarjolla oli:
alkuruoaksi kirkas kiiruna-makaronikeitto
suurustettu riekkokeitto
pääruoaksi metsoa hunajamaustepedillä
Kyllä kannatti hiihtää :-) !!! vaikka kaiken tämän syömisen jälkeen
alkoikin mel-koisesti nukuttaa. Vielä oli kuitenkin tiedossa bileet
varaustuvan puolella. Siis musiikkia, teetä ja mukavia
juttuhetkiä. Kuokkavieraitakin kolkutteli ikkunaan, mutta murhaaja ei
uskaltanut sisään asti ehkä savuttavasta kamiinasta johtuen.
8.1.2002, VI vaelluspäivä
Kuonjarjohkan autiotupa - Saarijärven autiotupa - Kilpisjärven kauppa,
n. 24 km
Aamulla tuuli oli onneksi laantunut edes vähän eilisiltaisesta
ovenriuhtomisvim-mastaan. Puhuri oli kuitenkin sen verran voimakas ja
kuljetti lumineuloja matkas-saan, että sekaan syöksyminen ei
järisyttävimmin houkutellut. Koska muukaan ei auttanut, kiskoimme
syöksylasit silmille ja sukset jalkoihin ja lähdimme puske-maan
Kilpisjärveä kohti. Alkumatka sujui vauhdikkaasti tikkujonoa alamäkeen
seuraillen. Koska kellään ei pöperöisessä kelissä ilmennyt suurempia
sykkeitä Salmikurun valloittamiseen, päätimme suunnata suorinta reittiä
Saarijärven kautta kaupalle. Saarijärvelle saavuimme ennätysmäisesti
reilun kahden tunnin hiihtelyn jälkeen. Siellä törmäsimme kauan
kaipaamaamme (?) kelkkakolonnaan. Eipä siis vältytty tälläkään reissulla
mokomien mölyhirviöiden pärinältä ja käryltä. Lounas maistui lomalaisten
jäljiltä lämpimässä kämpässä. Lähdön hetkellä koettiin taas henkistä
tuskaa, kun menosuunnasta tuiskutti lunta ja tuulta ihan tosissaan. Olisi
tehnyt mieli kääntää selkä tuulelle ja pyyhkäistä sen mukana kohti
itää. Ajatus ei saanut yleistä kannatusta, joten kaupan notkuvat hyllyt
silmissämme lähdimme jälleen tikkujen viitoittamalle tielle. Tikutus kulki
tällä kertaa Muurivaaran ja Salmivaaran välistä Terbmikseltä tulevalle
kelkkauralle. Kelkkauralla jouduimme suoraan vastatuuleen ja hetkittäin
eteneminen muistutti lähinnä ryömimistä. Tuuli piti sentään välillä
mukavia taukoja, jolloin saimme hiukan hengähtää. Tsahkal-järvellä
pidettiin illan hämärtyessä pieni juomapaussi. Enää oli jäljellä lasku
Kil-pisjärven tielle. Se suijui pehmeässä lumessa varsin
nautinnollisesti. Tien valot jo kajastivat, kun törmäsimme Lomalaisten
leiriin. Kuulumiset vaihdettuamme ret-kikuntamme suuntasi kaupalle pepsit,
sipsit ja suklaat mielessään. Katuvalot ja lumiaurat tuntuivat
epätodellisilta.
Shoppailun jälkeen arvoimme oikein antaumuksella tulevaa
leiripaikkaamme. Vihdoin päästiin yhteisymmärrykseen ja saatiin teltat
pystyyn. Kaupalla kuulim-me, että säärintamalta oli odotettavissa
lumimyrsky. Hiljalleen pulina teltoissa vaimeni ja tuulen vongunta
voimistui. Yö kului osittain pohtiessa teltan kiinnityk-sen kestävyyttä…
Aamulla tunnelma oli sanalla sanoen kostea. Teltan vetoketjua avatessa
hämmäs-tys oli melkoinen, kun raosta näkyi aina vain lunta, lunta ja
lunta. Telttakuntamme oli muuttunut yön kuluessa iglukunnaksi. Lunta oli
tulla humpsahtanut vaatimat-tomat 30 senttiä! Kaivauduimme esiin ja kohta
jo bussi ajoi kaupan pihaan. Tava-rat saatiin pakattua, mutta bussin
liikkumiseen tarvittiin vielä kerran vaeltajien kovia kokenutta
lihaksistoa. Norjaan meno hiukan arvelutti, koska lunta tuli vaa-katasossa
ja kääntöpaikasta ei ollut aavistustakaan. Norjan periferian
lumikinok-seen juuttunut bussi ei ollut kutsuva mielikuva. Siltä mieltä
lienee kuskikin ollut, jonka suunnasta kuului tasaisin väliajoin
huokauksia. Arin porukka poimittiin kyytiin ja kääntöpaikkakin löytyi
lopulta lähempänä Skibottenia. Loma, Rämä ja Ropi odottelivat edelleen
kyytiin pääsyä. Pari tuntia aikataulusta myöhässä pää-simme Muonioon
Harrinivaan saunomaan ja avantoon. Ruoka maistui äärettömän hyvältä ja
Harrinivan henkilökunta joutui kantamaan hedelmäsalaattia pöytään selkä
väärällään. Pohjaton on vaeltajan vatsa!!!. Pellossa poikettiin kauppaan
ja hommattiin ajankuluksi ruotsalaista elokuvaviihdettä.
Loppumatka sujui mukavasti yleistyytyväisissä tunnelmissa ja kiitoksia
vaihdet-tiin puoleen ja toiseen.