RUISKA-REIPAS HALTILLA 2.-9.1.2002





Menossa mukana:
Maija Silander
Anni Tonteri
Terhi Kaarela
Krista Innanen
Teppo Kuusela
Sami Viljanmaa
Sanna Yli-Pyky


2.1.2002, kymmenen tienoilla illalla: Lähtö

Oulussa pakkauduttiin taas bussiin ja silleen. Kyytiin otettiin 31 vaeltajaa, ja täy-dennystä saatiin Kemissä sekä Muoniossa. Oli yksi loma, kaksi reipasta, yksi hieman reipasta rämämpi (siis me) ja sitten vielä Jarno, joka suunnitteli etelän hetelmilleen pirtsakoita 30 kilometrin päivämatkoja. Yhteensä siis 34 henkeä.

Unta ei bussimatkalla palloon paljoa tullut. Lattialle siis tosin mukavasti oikaistua ja välillä ihan nukahdettuakin.

3.1.2002, I vaelluspäivä

Tienvarsi kaukana Norjassa - Loassohytta, n. 12 km

Joululomalla tuli hieman jännitettyä, että millaisissakohan paukkupakkasissa sitä saa vaeltaa. Uutisten sääkartalla hurjat 28-asteen pakkaset. Vaan kun Norjassa bussista ulos astuimme, karvas totuus paljastui. Vettä sataa tihuutteli, OU JEE!!!

Yhdeksän kieppeissä pääsimme urheasti matkaan, mutta emme mitenkään hel-posti. Terhin ongelmana oli lipsuvat sukset ja Sanna puolestaan keräsi meidän muiden tasoittaman ladun lumet suksien pohjiinsa 20 cm:n kerroksiksi. Samin on-gelmana oli ainoastaan 1/3 tästä, sillä lumi tarttui ainoastaan suksien keskelle. Biologi-kaksikkomme häiriöt olivat henkistä tasoa, silla Maija näki värejä ja Anni luuli olevansa pingispallon sisällä.

Terhin ongelma poistui voiteilla ja lounaan jälkeen Sannan ja Saminkin elämä al-koi jälleen hymyillä, kun pilvet kaikkosivat ja lämpötila laski alle nollan. Maijan ja Annin kohdalla mitään ei liene tehtävissä, sillä omituisiahan nuo ovat olleet jo vuosikausia. Ylhäällä tunturissa nuoskalumi loppui ja saimme hiihtää pakkaslunta pitkin. Maijan gepsi kertoi meille koordinaatteja, joiden avulla oikea reitti löytyi helposti. Pahemmalta pöpelikössä haahuilultakin vältyimme.

Hämärän jälleen saapuessa alkoi selkiemme takaa viuhua vinha tuuli. Onneksi sen suunta oli myötäinen. Lumet tanssivat tuulen tahdissa hankia pitkin ja edessäpäin tunturit näyttivät haihtuvan savuna ilmaan. Selkiemme takana taas taivasta sävyt-tivät kaamoksen värit. Kaunista!

Neljän kieppeillä saavuimme Norjan puoleiselle Lossujärven kämpälle. Jäätyneen ovenkin saimme onneksi auki ja tuulen riepottelema retkikuntamme pääsi turvaan. Ruoka maistui ja lunta sulatettiin kattilakaupalla. Kun kipot olivat täynnä, väsynyt poppoo alkoi vääntäytyä yöpuulle.

Anni tarttui kynään ja pisti kronikan alulle. Teppo ehdotti ryhmälle nimeksi "Ruiskahatava Reipas", mutta Maija tyrmäsi ajatuksen heti alkuunsa. Ruiska nyt vielä on ok, mutta että Ruiskahtava!!!

Lopuksi vielä huomisen säätiedotus: "Bokaskär etelä-kaakko, +3, melkein selke-ää." Ja yöunet ovat taatut, kun Anni vaimentaa katosta tippuvan veden alumiini-vadin ja koivutuohen avulla.

4.1.2002, II vaelluspäivä

Loassohytta - Luossujärven autiotupa - Urtas hotelli - Pitsusjärven autiotu-pa, n. 17 km

KUUK-KO-KIE-KUUUU !!! Kaakasi Teppo-kukko ylimmältä orrelta ja (mel-kein) heti pomppasivat Ruiskat-Reippaat lavitsoiltaan uuden päivän seikkailuihin. Tyttöjen kööri keitti makoisat hmm… puurot. Kiisseli ainakin kelpasi kaikille!

Mittari näytti noin kahta astetta ja plussaa, jotenka aamuhääräilyihin kuului San-nalla & Samilla suksien voitelut kaiken muun voitelun ja hoitelun lisäksi. Lähtö-aika oli tasan 8.12. Lämpöisä etelätuuli siivitti aamuhiihtelyämme Lossulta toi-selle, isänmaan puolelle. Ja kuukin se kurkisti pilven takaa, komeasti valaisi ym-päröiviä tuntureita ja loi epätodellisia varjokuvia ladullemme. Lossulla hen-käisimme ennen huimia alas laskuja, joiden jääpinnat ja töyssyt virkistivät muuten niin tylsää ;-) laskettelua.

Samaan aikaan valoistumisen kanssa yltyi Pohjolan puhuri takanamme melkoi-seen tuiskeeseen. Uljaat Urtasvarri ja -pahdat vain kattelivat yhä hurjentuvaa me-noamme rakka-lumikivikossa. Kaatuilimme kuin hauraat oljet, kuka vauhdissa, kuka polviltaan läsähti hankeen. Kävelyksi meni välillä, Krista suijutteli suksien päällä sujuvasti saaden aikaan ketjureaktion. Anni otti kuvan, kaatui ja Terhikin, kamera sukelsi kohti lumea -ei päässyt Annin vakuutusyhtiö kuitenkaan taas kor-vaamaan uutta kojetta. Huh, huokasimme ja tuulivoimaa hyödyntäen kiisimme tu-hatta ja sataa järvien jäällä onnesta hihkuen, lukuun ottamatta Sannaa, jonka suk-set taas tökkivät. Suuri onni, että tuuli tuiskii takanamme.

Urtas hotelli -öppet alla dagar -tarjosi parastaan: Keijulla höystettyjä vaeltajan-leipiä, pikanttia tomaattipastaa ja suklaajuomaa. Yltiöreipas soittorasiavanhus viihdytti ruokailijoita "Maijalooli kaaa-ritsallaan" Tepon säestämänä. Hupia riitti ja vielä enemmän Maijan arvuutellessa kauppiaan myymiä kaikkia vanhoja, mut-tei uusia tavaroita. Se myy muun muassa kultahampaita ja kultaa, muttei hampai-ta; vanttuita, muttei lapasia. Siinäpä oli kova miettiminen, joka jatkui ja jatkui….

Järvellä Sami kohtasi kalanraadon, joka olikin kuollut sopuli. Elävä pikkuviiper-täjä löytyi ylempää rinteestä, sen bongasivat Maija ja Terhi. Pilvettömässä säässä saimme kohti Pithsusköngästä ja -tupaa hiihdellä -välillä ylös, ja sitten taas alas. Urhot poijjaat mennä hiipivät pitkin jyrkkää rinnettä, ei tainnut olla pelkoa rot-koon tippumisesta. Me muut otimme sukset kauniisiin kätösiimme ja menimme omia polkujamme.

Johtotähti syttyi jälleen taivaalle ja se näköpiirissä lähestyimme majapaikkaamme. Haltia-tunturikin pilkisti taivaanrannassa. Huhhahhei ja kaikki tuulesta voiton vei! Ei se vastaisenakaan meitä pystynyt mukaansa viuhtomaan.

Ihana kotoinen tupa oli pian lämmin ja illanvietto saattoi alkaa. Rattoisasti se ku-luikin filmailujen, lumensulatusten, sikojen heiton ja NAM lättykestien (HUOM! LÄTTY, EI LETTU) parissa.

Ne litteät vaahtokreemellä ja vadelmahillolla höystetyt namipalat katosivat vinhaa vauhtia possunheittäjien suihin. Tuli läskilorttia ja siansylttyä semmosta kyytiä että…

Hullunkiiltoiset silmät sulkeutuivat ja levottomat puheet hiljenivät pian viimeisen kynttilän sammuttua. Enää vain kaminaksi naamioitunut surkea ruottalainen sau-nankiuas pihisi säälittäviä löylyjään kämpän nurkassa.

5.1.2002, III vaelluspäivä

Pitsusjärven autiotupa - Kobmajoen autiotupa, n. 11 km

Vääntäytyi vaellusporukka nauttimaan puurosta ja mustikkakeitosta puoli kahdek-san huitteilla. Ulkoa kajasteli valjua hopeanhohtoista valoa, puolikuu valaisi Pit-suksen laaksoa loisteellaan. Päivän tavoitteena oli suunnata Kobmajoen kämpälle, josta matka seuraavana päivänä jatkuisi Porojärvelle.

Yhdeksän tienoissa, päivän jo hiljalleen valjetessa, jätimme Pitsusjärven taak-semme. Rassajan vartta seurailimme kohti itää kilometrin verran, mutta pian kul-kumme suuntautui yläville seuduille, tunturien väliseen notkelmaan lähes 1000 metrin korkeuteen. Toista tuntia rinnettä ylös kavuttuamme oli kolmella kartan-haltijalla kolme eriävää mielipidettä sijainnista, joten kysyimme sijaintia GPS:ltä. Tulos: 2,3 km Pitsusjärven kämpältä, kämppä suunnassa 289°. Hetken pähkäilyn jälkeen yksimielisyyteen oikeasta suunnasta päästiin ja reipas hiihtely jatkui.

Aamuhämärän hetkinä puhallellut viileä tuulenvire tyyntyi, ja ryhdyimme viettä-mään lounastaukoa. Jo hyvän aikaa oli eteläisellä/kaakkoisella taivaanrannalla nä-kynyt kaunista ruskotusta. Välillä taivaan värit saavuttivat kullankeltaisen -orans-sinkin sävyisen hehkun. Vastaavasti pohjoisenpuolinen taivas oli hillitympi sini-violetissa pastellisävyissään. Kameroita käytettiin ahkerasti, Anni ja Krista moi-sesta puuhasta suorastaan villiintyivät. Anni kirmasi ilmeisen sekopäisenä lähei-sen rakkatöyrään taakse, Krista puolestaan syventyi katselemaan lumen pintara-kennetta kameransa lävitse. Kauniit olivat maisemat, ja sää kuin pääsisäisreissulla parhaimmillaan.

Tauon jälkeen taival jatkui kohti Somasjärveä Kobmajoen kurua pitkin. Sulapaik-koihin ei törmätty, komeita lumilippoja oli kurun molemmin puolin, ja sukset luistivat mainiosti loivaan alamäkeen. Yllättävän pian, noin kahden tietämissä, totesimme olevamme Kobmajoen kämpällä, laajan Somasjärven laakson laidalla. Kämpän lähiympäristö oli kuumaiseman näköistä, omituisia moreeniharjanteita jatkui kaakkoa kohden satojen metrien päähän. Ei ollut kämpällä suuremmin väkeä liikkunut viime aikoina. Lunta oli nietostanut oven eteen puolen metrin verran, mutta pienen lapionheiluttelun jälkeen sisälle päästiin. Edellinen merkintä kämppäkirjassa oli marraskuun alusta, jolloin kaksi miestä oli sisällä ilmeisesti jonkinlaisella tarkastusreissulla pistäytynyt. Heitä en-nen asukkaita tuvassa oli ollut sulan maan aikaan syyskuussa.

Lähti muutama urhea etsimään sulaa vettä Kobmajoen uomasta, mutta kaivatuista kuopista löytyi vain heinää (ehkä kenkä- sellaista?) ja kiviä. Samaan aikaan Sami lähti maastontiedusteluun läheiselle kumpareelle, ja ehdittiinpä töppyröiden seassa koheltavaa häiskää kämpällä luulla hetken aikaa jo saapuvaksi Rämä-ryhmäläiseksi. Ei ollut kuitenkaan turha reissu moinen, sillä löytyi muutaman sa-dan metrin päästä jyhkeä seitakivi, suuri kahtia haljennut siirtolohkare, jonka mo-lemmista puoliskoista hahmottuivat inhimilliset kasvonpiirteet. Sieiddesaiva oli viereisen lampareenkin nimi, ja koko lähiympäristö henki pyhää tunnelmaa. Oli seidalle uhrattu aivan viime aikoinakin -kiven halkeamissa näkyi Suomen ja Tanskan rahoja sekä pieni Finlandia-vodkapullo. Euroja ei vielä varmaankaan seita ollut uhrikseen saanut.

Sukset varastoitiin puuvajaan. Puitakin tehtiin ja illan alkaessa hämärtyä kerään-nyttiin kämpän lämpöön aterioimaan ja rentoutumaan. Kaasuliesi nopeutti ruoan laittoa, ja kamina lämmitti hieman turhankin rattoisasti. Varsinkin yläpetillä alkoi olla melko hikinen olotila, ja niinpä pieni tuuletus oli aika ajoin paikallaan. Ulko-na tähdet valaisivat maisemaa tuikkeellaan ja tuulenvirekin tuntui menneen uinu-maan, ainakin yön ajaksi.

Illanmittaan pääosa porukasta siirtyi korkeamman tietoisuuden tasolle hupaisien ajanvietepelien kera. Sopivassa väsymyksen tilassa moinen oli hyvinkin ratki-riemukasta. Katonrajassa lämpötila oli edelleen jokseenkin saunamainen, lattian-rajassakin lämmintä viitisentoista astetta. Hiljalleen yötä kohden alkoi hyörinä tu-vassa hiljetä. Rämä-ryhmääkään ei vartoilusta huolimatta tuvalle saapunut. Vai-puivat vaeltajat uneen, ja vartioi untansa Sieiddesaivan seita.

Yksi illan tasokkaimmista tuotoksista kuului näin: Ylväs hyttynen ja urheilullinen Teppo kuuntelivat MC Nikke T:tä tanssien villisti mökin katolla eräänä lauantai-iltana, koska oli niin sairaan kylmä! Lentävällä matolla paikalle saapui lahna, joka sanoi: "Jopas tuli potra poika nuorelle paril-le1", jolloin maa vavahteli riemusta hihkuen.

Opimme myös perusasioita Suomen kansallispuistoista: Kansallispuistot ovat yleisiksi busseiksi perustettuja viinapulloja, jotka säilytetään näytteinä Suomen niljakkaimmista ja karvaisimmista luonteenpiirteistä. Niissä py-ritään suojelemaan nimenomaan Suomelle tyypillisiä kelloja eli puukkojen, kynt-tilöiden ja partojen muodostamia kokonaisuuksia.

6.1.2002, loppiainen, IV vaelluspäivä

Kobmajoen autiotupa - Porojärven autiotupa, n. 20 km

Loppiaispyhän aamukiekaisut ja kattilan kolistelut herättivät porukan uuteen vaelluspäivään. Suht virkeinä olimme vähän jälkeen kahdeksan valmiina reippa-halle päivämatkalle kohti Porojärveä, vaikka edellisiltana huuli lensikin, nukku-mispaikan vaihtohärdelli sai jo koomisia piirteitä ja välillä jotkut nauroivat itsensä hyperventilaatioon.

Alkuun Sami johdatteli porukan kummastelemaan Sieiddesaivan seitakiveä, jolle uhrattiin euroajan uutukaisia kolikoita ja muutama mömmö hyvää onnea tuomaan. Tuulessa ja lumi-jääkide tuiskussa hiihtelimme kiltisti ensin poroaidan viertä kohti Valddejohkan jokiuomaa, jota muutama kilometri hiihdeltyämme istahdim-me lyhkäiselle suklaatauolle selkä vasten piiskaavaa tuiskua. Toipa tuisku tulles-sansa samalla Rämä-ryhmän karpaasit, jotka olivat itseään piiskanneet aamutui-maan jo 14 kilometriä! Naiset olivat ihan lääpällään urheisiin ladunaukojiin, Maija ainakin riensi tuultakin nopeammin Jarnon haisevaan kainaloon. Kuulumi-sia vaihdeltiin ja jatkoimme rämien suksenjäljillä kohti Porojärveä. Jokiuomaa oli helppo seurata huonommassakin säässä sekä meidän paikanarpomistuurillamme ja posket punoittaen sivakoimme sutjakasti eteenpäin, siis uomaa alaspäin.

Sami väitti nähneensä pilkahduksen sinistä taivalla, jolle päivällä naureskelimme, mutta "Katso, uoman loppupuolella taivas repesi ja kaamosauringon kajo välähteli horisontissa ja pilvien silhuetissa. Teppo kävi Haltin valloituksen tuskassa hui-puttamassa muuta metrisen kalliokumpareen, jolta intoutui jopa hieman joikhua luikhauttammaan.

Jokiuoman varresta arvoimme hieman suuntaa kohti Porojärven mökkiä. Alas jär-velle laskettelimme kuka keskieuroopan mäkiviikon mäkihyppykotkia matkien, kuka lumen alta yllättäneeseen hiekkaan tupsahdellen. Mökille pääsimme var-masti seitakiven uhrausten ansiosta, koska tietämättä tarkkaan missä milloinkin pimenevässä illassa hiihtelimme tupsahdimme uomalta valitsemallamme suun-nalla suoraan mökin halkoliiterille. Seitauhraukset eivät enää riittäneet juoksevan veden löytämiseen, joten jälleen oli tuvassa edessä sulatussessiot ennen kurnivien masujen täyttämistä. Sami tosin oli aiemmin päivällä pullollisen vettä ehtinyt noukkia jokiuoman sulapaikasta.

Iltapala oli enimmäkseen lihaa, paitsi Kristan ja Tepon porkkanakötöstykset. Li-han himossaan Teppo tosin sai Samin ja Sannan ylijäämä nötköttiä sekä lahjoituk-sena yhden lihapullan. Eihän raavas mies nyt pelkällä kesvismömmöllä elä!

Sami loiskutteli sinolia ympäri tupaa (ilmeisesti vahingossa). Onnettomuus aihe-utti hallitsematonta onnellisuutta ja hihittelyä, iltaa kohden voimistuvaa uneliai-suutta ja lopulta huumaantuneet reissaajat vaipuivat hillittömän matopainin jäl-keen unten maille.

7.1.2002, V vaelluspäivä

Porojärven autiotupa -Jogasjärven autiotupa - Meekonjärven autiotupa - Kuonjarjohkan autiotupa, n. 20 km

Ruiska-Reippaan viiden aamu yhdessä alkoi Annin, Maijan ja Terhin tarjoamalla runsaalla puuroaamupalalla. Sen sekä muun yleisen aamutouhuamisen jälkeen nostimme rinkat selkään ja käänsimme suksenkärjet Porojärveltä kohti Kuonjar-johkaa.

Annin lämpömittari näytti -2 °C ja lunta sateli hiljalleen siinä vaiheessa. Matka lähti enenemään, mutta heti alkuunsa antoivat Samin ja Sannan sukset merkkejä olemassaolostaan. Lumi tarttui suksenpohjiin, välillä enemmän ja välillä vähem-män.

Noin puolessa matkassa, Meekolla tapasimme uudemman kerran Rämän pojat ja kuulumisia vaihdettua sekä eväät syötyä matka jatkui. Tuulessa ja tuiverruksessa läksimme tarpomaan tunturin rinnettä ylöspäin, Saivaara jäi vasemmalle puolel-lemme. Matka rinteen yläosissa oli hidasta ja melkoista tarpomista. Sannan sukset keräsivät taas kaiken lumen, joten välillä eteneminen tapahtui jalkaisin. Samin sukset sentään jotenkin toimivat, suksien vaihto oli siis edessä piakkoin :-)

Keppien pitkällisen tähyilyn ja niiden loputtua ylemmiltä voimilta (Maijan GPS) apua kysyttyä huomasimme viimein olevamme 100 metrin päässä Kuonjarjohkan kämpästä, lumipyryssä sitä ei vain tahtonut erottaa. Suksiin tuli yhtäkkiä vauhtia kun hiihtäjillä oli jo kova hinku tuulensuojaan, ihka uuteen kämppään.

Kun oli saatu kuivaa ylle, kämppää vähän lämpimäksi alkoi tuntua paljon parem-malta. Sitten olikin Annin ja Kristan kokkaaman varsin makoisan riista gourmet-aterian vuoro.

Tarjolla oli:

alkuruoaksi kirkas kiiruna-makaronikeitto
suurustettu riekkokeitto

pääruoaksi metsoa hunajamaustepedillä

Kyllä kannatti hiihtää :-) !!! vaikka kaiken tämän syömisen jälkeen alkoikin mel-koisesti nukuttaa. Vielä oli kuitenkin tiedossa bileet varaustuvan puolella. Siis musiikkia, teetä ja mukavia juttuhetkiä. Kuokkavieraitakin kolkutteli ikkunaan, mutta murhaaja ei uskaltanut sisään asti ehkä savuttavasta kamiinasta johtuen.

8.1.2002, VI vaelluspäivä

Kuonjarjohkan autiotupa - Saarijärven autiotupa - Kilpisjärven kauppa, n. 24 km

Aamulla tuuli oli onneksi laantunut edes vähän eilisiltaisesta ovenriuhtomisvim-mastaan. Puhuri oli kuitenkin sen verran voimakas ja kuljetti lumineuloja matkas-saan, että sekaan syöksyminen ei järisyttävimmin houkutellut. Koska muukaan ei auttanut, kiskoimme syöksylasit silmille ja sukset jalkoihin ja lähdimme puske-maan Kilpisjärveä kohti. Alkumatka sujui vauhdikkaasti tikkujonoa alamäkeen seuraillen. Koska kellään ei pöperöisessä kelissä ilmennyt suurempia sykkeitä Salmikurun valloittamiseen, päätimme suunnata suorinta reittiä Saarijärven kautta kaupalle. Saarijärvelle saavuimme ennätysmäisesti reilun kahden tunnin hiihtelyn jälkeen. Siellä törmäsimme kauan kaipaamaamme (?) kelkkakolonnaan. Eipä siis vältytty tälläkään reissulla mokomien mölyhirviöiden pärinältä ja käryltä. Lounas maistui lomalaisten jäljiltä lämpimässä kämpässä. Lähdön hetkellä koettiin taas henkistä tuskaa, kun menosuunnasta tuiskutti lunta ja tuulta ihan tosissaan. Olisi tehnyt mieli kääntää selkä tuulelle ja pyyhkäistä sen mukana kohti itää. Ajatus ei saanut yleistä kannatusta, joten kaupan notkuvat hyllyt silmissämme lähdimme jälleen tikkujen viitoittamalle tielle. Tikutus kulki tällä kertaa Muurivaaran ja Salmivaaran välistä Terbmikseltä tulevalle kelkkauralle. Kelkkauralla jouduimme suoraan vastatuuleen ja hetkittäin eteneminen muistutti lähinnä ryömimistä. Tuuli piti sentään välillä mukavia taukoja, jolloin saimme hiukan hengähtää. Tsahkal-järvellä pidettiin illan hämärtyessä pieni juomapaussi. Enää oli jäljellä lasku Kil-pisjärven tielle. Se suijui pehmeässä lumessa varsin nautinnollisesti. Tien valot jo kajastivat, kun törmäsimme Lomalaisten leiriin. Kuulumiset vaihdettuamme ret-kikuntamme suuntasi kaupalle pepsit, sipsit ja suklaat mielessään. Katuvalot ja lumiaurat tuntuivat epätodellisilta.

Shoppailun jälkeen arvoimme oikein antaumuksella tulevaa leiripaikkaamme. Vihdoin päästiin yhteisymmärrykseen ja saatiin teltat pystyyn. Kaupalla kuulim-me, että säärintamalta oli odotettavissa lumimyrsky. Hiljalleen pulina teltoissa vaimeni ja tuulen vongunta voimistui. Yö kului osittain pohtiessa teltan kiinnityk-sen kestävyyttä…

Aamulla tunnelma oli sanalla sanoen kostea. Teltan vetoketjua avatessa hämmäs-tys oli melkoinen, kun raosta näkyi aina vain lunta, lunta ja lunta. Telttakuntamme oli muuttunut yön kuluessa iglukunnaksi. Lunta oli tulla humpsahtanut vaatimat-tomat 30 senttiä! Kaivauduimme esiin ja kohta jo bussi ajoi kaupan pihaan. Tava-rat saatiin pakattua, mutta bussin liikkumiseen tarvittiin vielä kerran vaeltajien kovia kokenutta lihaksistoa. Norjaan meno hiukan arvelutti, koska lunta tuli vaa-katasossa ja kääntöpaikasta ei ollut aavistustakaan. Norjan periferian lumikinok-seen juuttunut bussi ei ollut kutsuva mielikuva. Siltä mieltä lienee kuskikin ollut, jonka suunnasta kuului tasaisin väliajoin huokauksia. Arin porukka poimittiin kyytiin ja kääntöpaikkakin löytyi lopulta lähempänä Skibottenia. Loma, Rämä ja Ropi odottelivat edelleen kyytiin pääsyä. Pari tuntia aikataulusta myöhässä pää-simme Muonioon Harrinivaan saunomaan ja avantoon. Ruoka maistui äärettömän hyvältä ja Harrinivan henkilökunta joutui kantamaan hedelmäsalaattia pöytään selkä väärällään. Pohjaton on vaeltajan vatsa!!!. Pellossa poikettiin kauppaan ja hommattiin ajankuluksi ruotsalaista elokuvaviihdettä.

Loppumatka sujui mukavasti yleistyytyväisissä tunnelmissa ja kiitoksia vaihdet-tiin puoleen ja toiseen.