KAAMOSVAELLUS 4.-11.1.2003
Reipas I , ”Loikkarit”
Jarkko Hujanen, Lauri Wannas, Päivi Tiainen, Riku Halmeenpää, Jenna Paakkari, Hanna Kuusela, Heikki Hautala
Raja-Jooseppi – Snellmaninmaja – Porttikoski – Lankojärvi – Rautulampi – Kiilopää
5.1.03 (4.1.03 Raja-Joosepin tulliasema – Raja-Joosepin kenttä – tulliasema – Luton riippusilta, 5.1.03 Luton riippusilta – Snellmaninmaja)
Snellmaninmaja. Nyt siis vihdoin Reipas-ykkönen on päässyt kunnolla matkaan. Ollaan päädytty peräti 12 km:n päähän (18 km:n hiihto tosin) Raja-Joosepilta, erinäisten mutkien kautta. Kaamos 2003 siis alkoi jo 4.1. matkalla Oulusta kohti Kekkospuistoa. Meidät tiputettiin Joosepille pari-kolme tuntia suunniteltua myöhemmin n. 9-10 maissa aamulla. No, tohinahan oli kova ja maastoutumistoimet sen mukaiset. Tarkoitus oli suksia eka yöksi Kiertämäjärvelle, mutta poikkesimme hieman liikaa itään, Raja-Joosepin kentälle!!! Rajamiesten hoiviinhan sitä loppupäiväksi päädyttiin, herttaisia herroja kyllä kaikin puolin. Et silleen. Illaksi sentään hiihtelimme riippusillan laavulle (n. 3 km) yöksi, ystävällisen rajamiekkosen tekemää kelkkauraa pitkin. Sama mies kävi vielä illan päälle katsastamassa, miten meillä hurisee…ja yhtä sakkolappusta paikkailemassa… Jep jep, ”aina joku eksyy”, sellainenhan on eräs KOM-teatterin näytelmäkin! No, keli oli kuitenkin suosiollinen laavuyölle ja tulistelulle: n. -15ºC ja tyyni sää. Jenna kertoi aamulla palelleensa, eräillä oli pusseissaan jopa hikiset oltavat!
Aamutoimet laavulla käynnistettiin 6.00. Pakkanen huiteli -20 hujakoilla ja tunnelma oli reipas, ryhmän nimen mukaisesti. Matkaan päästiin 8.20, suuntana ensin etelä eli riippusillan juuresta joen yli. Sitten korjasimme kurssin länteen ja Kiertämäojaan laskeuduttuamme ähisten ja puhisten harjun päälle. Sopivan kulkukelpoista mäntykangasta vaaran suuntaa seuraillen oli hyvä hiihtää. Keskimmäiseltä, pitkänomaiselta pikkujärveltä (joita yht. 3 kpl) suunnattiin kohti Luttoa, jota seuraillen edelleen Suomujokivarteen. Mainittakoon, että tässä vaiheessa suunniteltu reitti oli: Jooseppi – Jyrkkävaara – Sarvioja – Luirojärvi – Tuiskukuru – Suomunruoktu – Kiilopää. Lounastimme Suomun varrella jonkin mökin (Suomun Ville?) pihassa 13-14. Tästä eteenpäin porukassa ilmeni erimielisyyttä reittisuunnitelman suhteen. Maaston kulkukelpoisuuden, etäisyyksien ym. syiden vuoksi osa alkoi kannattaa Kiilopäälle pyrkimistä Suomujokea seuraillen. Matkan varrella oli todettu etenemisvauhdin olevan toivottua hitaampaa, etenkin Hannalla ahkioineen metsäisten nousukohtien osuuksilla. Pahaksi onneksi ahkion toista aisaakin kohtasi onnettomuus, joka kyllä saatiin vippaskonstein korjattua ihan mukiinmenevään vetokuntoon. Pahaojalle tultuamme hämärä jo laskeutui ja kiivaahkon pohdintasession päätteeksi jatkettiinkin kohti Snellmaninmajaa. Suomu, samoin kuin Lutto olivat virtapaikoista sulana ja jäällä liikkuessa sai kärkipää olla valppaana! Snelluun päästiin perille n. 18.00. Kämpän kohdalla, heti jokitörmällä olevien portaiden juurella oli hyvä sulavesiavanne, josta vedet saatiin. Kirkas tähtitaivas enteili pakkasen kiristyvän, kuten sitten tapahtuikin. (Hanna)
6.1.03 (Snellmaninmaja, Semenoffin Kolttakenttä)
Herätys ennen kukonlaulua ja pakkastarkastus. Mittari oli pohjassa eli pakkasta noin -40ºC. Ulkoilma todettiin liian kylmäksi hiihtämiseen, mikä tuli konkreettisesti todettua aamutarpeita suorittaessa, joten päätimme pitää välipäivän. Tarkoitus ois käydä hiihtelemässä Kolttakentällä ja metsästää lisää polttopuita. (Jarkko)
Näin tehtiinkin ja koko sakki vetäisi höyhenen kevyesti sellain 4 km lenkin. Puutilanteen vähyyden vuoksi ½ porukkaa kävi vielä ahkiolla hakemassa puita parin km päästä notskipaikalta. Sillä välin toinen puoli olikin pilkkonut kaikki jäljellä olleet puut valtaisaksi klapikasaksi. Kaiken kaikkiaan leppoisa tunnelma. Kirkkaasta kuutamosta päätellen huominenkin on kylmä (kuten raja-aseman pojat puhelimen päässä arvioivatkin). Hyvin varusteita tänään testattuamme yritämme päästä huomenna Porttikoskelle tasaisesti hiihtäen (jos siis sää sallii). (Päivi)
Koskikara ei liiemmälti kavahtanut pakkassäätä, vaan pirteästi harrasteli avantouintia. (Lauri) Illalla pakkanen vielä piti mittarin pohjassa ja tähtitaivas oli selkeä. Suuri osa makuupusseissa klo 22 mennessä, mutta jämät pitivät tulta kaminassa yllä. (Heikki)
…Osalle ryhmästä on tämänhetkinen ilman kylmyys tähän asti koetuista tiukin laatuaan. On hauska huomata, kuinka äreän, mutta eron hetkellä sovitteluun pyrkineen bussikuskin retkeläisille antama ja siksi rinkassa aikaansa viettänyt omena muuttuu tupaan tuotaessa ensin punaisesta kuulaanharmaaksi (eli kuorruttuu huurteella) ja sitten sulaessaan vesi-ilmapallon kaltaiseksi pussukaksi. Myös suklaa on niin jäässä että rivistöjä on pakko laittaa sellaisenaan suuhun – ”suussa sulavaa”. Melkein kaikki ulkona jähmettyy ja muuttuu rapisevaksi, Minigrip-pusseista takkien materiaaleihin. Termospulloistakin on hajonnut jo kaksi (kierrekorkit brakasivat avaamisvaiheessa). Onneksi ylimääräinen ruokatermoskin oli mukana.
Ihmisistä on kenellä palellut eniten nenä, kenellä takamus. Naamansuojaviritelmät ovat vaihdelleet neopreeninaamareista otsapantoihin (sijoitettuna strategisesti nenä-poski-akselille). Silmälasien huurustuminen & jäätyminen on havaittu merkittäväksi ongelmaksi! … (Jenna)
7.1.03 (Snellmaninmaja – Porttikoski)
Aamuinen lämpömittaus tuotti iloisen yllätyksen: öinen kirpeä pakkanen (-40) oli lauhtunut reiluhkosti (-26), joten matkaan lähtö Porttikosken tupaa kohden saattoi alkaa. Kolmetuntisiksi venyneiden aamutointen ja pakkaamisten jälkeen päästiin vihdoin matkaan. Alkumatka sujui reippaasti valmista latua ja tasaista joen selkää pitkin.
Puolenpäivän maissa joki alkoi kaventua ja sulapaikkoja esiintyi, joten vauhti hiljeni. Sukset jalassa avantoon hiihtäminen oli myös omiaan viivyttämään matkan tekoa, tämämpä vuoksi aloimme välttelemään jäälle menoa. Vaikka ryhmässä oli hyvin edustettuina avantouimareita, ei suksiuinti saanut sen suurempaa suosiota. Loppumatka oli vaikeahkoa maastoa, joten eteneminen oli hidasta. GPS ja kartta kinastelivat lopussa Porttikosken tuvan sijainnista mutta ristiriitaa kesti vain tovi ja tuvalle ehdittiin juuri taivaan hämärtyessä. Tupa oli mukavan tilava ja ilta kului kokatessa ja puita tehdessä. Illan erikoismenuuseen kuului paistetut letut vaniljakastikkeen ja mansikkahillon kera, mikä oli mukavaa vaihtelua pussiruokiin verrattuna. (Lauri)
8.1.03 (Porttikoski – Lankojärvi)
Voi tätä loman riemua. Tänään olemme syöneet, leikkineet ja levänneet – hiihtäminen on muodostunut vain pieneksi oheistoiminnaksi. Tämä päivän saldo on 5 km + lukuisia hyppyrilaskuja. (Päivi)
Kun saavuimme Lankojärven tuvan pihaan puolenpäivän maissa, meinasivat Päivi ja Jenna saada shokin, kun olimme jo perillä. Onneksi Jarkko ja Heikki muunsivat läheisen järvenrantamaaston käden käänteessä olympiatason (Garmisch-Partenkirchen) hyppyrimäeksi, jossa pääsimme kokeilemaan V-tyyliä ja telemarkalastuloja. Seuraavaksi kimppakuperkeikat, telaketjut ja pukkihyppelyt pitivät huolen siitä, että vaatteet olivat tänäkin päivänä märät. Nyt muutamia tunteja tuvassa vietettyämme ja torkuttuamme ovat Lauri ja Riku veistelleet puulintuperheen sekä ison kattilallisen (lattiallisen) lastuja. (Jenna)
9.1.03 (Lankojärvi – Rautulampi)
Lankojärvi. -20ºC, ohutta yläpilveä, näkyvyys 10 km. Suunta länteen kohti Rautulampea nopeudella 3 km/h. (Jarkko)
Yleisön pyynnöstä, koska Jankke ei koe osaavansa kirjoittaa, totean että saavuimme Rautulammen päivätuvalle hyvissä sielun & ruumiin voimissa puolenpäivän aikoihin. Hönkäistyämme lounaan termoksista, lähdimme tunturiin, jossa säikytimme poroja, otimme valokuvia ja laskimme syöksyä/ aurasyöksyä alas. Sitten kaivamaan telttoja lumeen, puita tekemään ja kolmen ruokalajin (keitto, pääruoka & jälkiruokaletut) illallista syömään. Nyt on pihalla arktisen kuun loisteessa kaksi uljasta putkitelttaa hankien keskellä, ja niihin aiomme vetäytyä viettämään viimeisen yömme kaamosvaelluksella. (Jenna)
10.1.03 (Rautulampi – Kiilopää)
Taisimmepa tehdä uuden ennätyksen aamutoimien ripeydessä, käytettyä aikaa ei kuitenkaan ilmoiteta julkisesti. Matkaan Rautulammelta lähdettiin kuitenkin n. klo 8 aikoihin, pakkasta ilmassa oli vain -8 – -11ºC. Nousimme ensin Raututunturin maastoon, jossa olimme käyneet jo eilen. Eilinen, kaikki valkoinen olemus näytti nyt kauniin siniseltä. Tunturien laelle heijastui jostain valon kajoa. Kuuta taivaalla ei kuitenkaan näkynyt, Otava ja Cassiopeija (tms.) kylläkin huomioitiin. Matkasimme merkittyä reittiä kohti poroerotusta. Matkan varrella Hanna huomasi suuren, n. 2 metriä korkean sienen reitin vieressä. Sieni muistutti myös palmua ja lopulta jopa Pinokkia (Pinokkiota, toim. huom.), Jarkon mielestä moottorikelkkareitti-merkit muistuttivat muistaakseni kiinalaisia kirjaimia. Niihin kirjoitettua viestiä seuraillen päädyimme porokämpälle jossa söimme lounaaksi ainakin näkkäriä. Ajatukset palasivat maan pinnalle kun olimme syöneet ja matka jatkui kuin mummolla lumessa. Puolen päivän aikoihin tapahtui eräs (toinen) tunnelmaa kohottava ilmiö. Pitkästä aikaa totesimme auringon nousevan yli horisontin. Ilmiö sinänsä on Maapallolla erittäin tavallinen ja jokapäiväinen, mutta tällä kertaa se sai ihmisen tuhlaamaan siihen kameransa viimeiset kuvat. Taivas oli kauniin punainen, aivan kuin nenän pään kuuluu pakkasessa olla. Vauhti kiihtyi Kiilopään tunturikeskusta lähestyttäessä ja vastaan tullut mummo jäi kauas taakse lumeen.
Sankariporukkamme jätti rinkat ja ahkion tunturikeskuksen pihaan ja suuntasi seuraavaksi kohti Kiilopään huippua. Huiputuslukema oli 546 metriä ja 30 senttiä. (Lukemaan täytyy lisätä vielä lumen paksuus, joka unohtui mitata.) Huipulta aukesi paitsi kauniit usvamaisemat niin erityisesti huomiota herättivät kiirunat ja niiden P-näytteet. Kun tarvittavat näytteet oli kerätty lähtivät hurjapäisimmät kiilusilmät syöksylaskua alas, takaisin tunturikeskukseen.
Linja-auto haki porukkamme, joka tunnetaan parhaiten nimellä loikkarit, Kiilopäältä klo 16 aikoihin. Lähdimme syömään ja saunomaan ja nyt klo 23.54 suurin osa ihmisistä nukkuu linja-autossa matkalla kohti Oulua. (Riku)
