Soopan kaamosvaelluksella 2004
Ryhmä Reipas 3, eli:Heikki Hautala
Jenna Paakkari
Hannu Marttila
Tiera Laitinen
Kirsi Manninen
Outi Pisto
Mirjami Pelkonen
Puoli seitsemän maissa aamuyön pimeydessä bussi jätti meidät tienvarteen Ropinsalmella. Tavoitteenamme oli hiihtää seuraavaksi yöksi Aatsan autiotuvalle. Lähdimme puskemaan umpihankeen pääasiassa kompassisuunnan varassa. Pikkuhiljaa valokin lisääntyi aamupäivän edetessä, ja ympärillä alkoi tunturikoivikon lomasta katsellen erottua isompia ja pienempiä valkoisia kumpareita. Niitten vastaavuudesta kartan korkeuskäyräkehiin syntyi oitis erilaisia teorioita,jotka sitten kehittyivät päivän mittaan yhä monimuotoisemmiksi.
Yleissuuntamme kohti Aatsaa piti olla suurin piirtein itä, mutta tiheimpiä tunturikoivikkopusikkoja vältellen ajauduimme kiertämään vaarojen rinteitä melko lailla etelään. Lopulta jonon eteläisinkin oli kierretty ja suuntasimme pohjoisemmas kämppää etsiskellen. Ei vain alkanut näkyä, ei edes oikeanlaista Aatsan kukkulaa. Päättelimme, että olimme joko menneet ohi tai sitten emme vielä olleet perillä. Edellisen vaihtoehdon varalta aloimme valmistautua henkisesti telttayöhön, sillä takaisinpäin ei ainakaan huvittanut kääntyä.
Erään pikku lammen takaisessa rinteessä alkoi häämöttää jotain rakennuksen näköistä. Allekirjoittanut jätti rinkan hankeen ja hiihti lähemmäs katsomaan, mutta joutui toteamaan ilmestyksen isoksi kiveksi. Ilta alkoi hämärtyä, joten etsimme lähistöltä telttapaikan ja aloitimme leirin pystytyksen.
Pakkasta oli aamulla ollut vajaat 20 astetta, mutta nyt alkoi kylmetä. Ilta kului vettä sulatellessa ja ruokaa laitellessa – sekä revontulia katsellessa. Aurinkotuuli ja Maan magneettikehä järjestivät hienon valonäytöksen kirkkaan pakkasyön piristeeksi, ja valoverho viipyili pitkään aivan leirimme yllä.
Koska ketään ei huvittanut seisoskella ulkona hytisemässä, menimme nukkumaan jo kahdeksan maissa. Makuupusseissa sitten sulateltiin kohmeisia varpaita.
Herätyksen piti olla kuudelta, mutta Heikin rannekellon pikku piipitys ei saanut aikaan minkäänlaista toimintaa. Heräsimme ja hyväksyimme lämpöisästä pussista poistumisen välttämättömyyden puoli yhdeksältä. Yleinen helpotus oli suuri, kun ilma oli yön aikana lauhtunut noin -15:een. (Edellisiltana nukkumaan mennessä pakkasta oli ollut -29.)
Rinkkoja selkään heivatessa kello läheni jo kahtatoista. Sijainnista ei juuri ollut tietoa, mutta suuntasimme kohti Kukasjärveä, jonka piti olla tämän päivän määränpäämme. Eteneminen oli hidasta: kiertelimme kummia kumpareita, ylitimme hurjia lohkareikkoja ja alitimme vaakasuorassa kasvavia koivunrankoja.
Illan hämärtyessä löysimme kantavaa lunta ja avointa maastoa. Vähän ajan päästä letkan ensimmäiset alkoivat nähdä autiotupia notkelman toisen puolen rinteessä. Peräpäässä joku piti tätä huolestuttavana merkkinä, mutta Hannu lähti kuitenkin katsomaan. Liekö ollut katsoja parempi, sillä tällä kertaa rinteessä oli kuin olikin ihan oikea mökki, jonka kirjoitus oven päällä nimesi Aatsan autiotuvaksi. Riemu odotettavissa olevasta yöstä ja illasta kuivassa ja lämpimässä peitti syvällisemmän ilon tarkan sijaintimme selviämisestä. Mentiin sisään, syötiin lounaat. Kuivateltiin, syötiin vähän lisää. Laitettiin illallista ja syötiin niin paljon kuin jaksettiin. Ennen nukkumaanmenoa syötiin vielä vähän iltapalaa.
Koska suunniteltuun ensimmäisen päivän matkaan oli tuhraantunut kaksi päivää, päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa: luopua Ropin kiertämisestä ja suunnata suoraan tunturiylängön poikki Ropin autiotuvalle. Edellispäivien rämpimisen jälkeen oli hienoa hiihdellä avaraa ja kantavaa tunturinsivua pohjoisessa mollottavaa täysikuuta seuraillen. Nousimme pitkin Marsoaivin länsipuolista solaa Marsujärvelle. Laajalla järviaukealla tuuli puhalteli jo aika navakasti, mutta onneksi suoraan takaapäin.
Ropin ja Koarvevarrin välisestä solasta päästyä tupa jo näkyi kaukana alhaalla: ei kuin laskettelemaan kohti. Vajaata kilometriä ennen tupaa lumi alkoi muuttua upottavaksi, vaan juuri silloin saapui pörisevä puurtamiselta pelastaja: juuri kämpältä lähtenyt moottorikelkkamies ajeli vaihtamaan kuulumisia ja tarjosi samalla tuoreen uran käytettäväksi. Oli itse menossa Kukasjärvelle, kyseli, olimmeko kenties samaa seuruetta joidenkin arvoituksellisten soopalaisten kanssa, jotka olivat yöpyneet Ropin tuvassa toissayönä.
Tuvassa oli meitä odottamassa, siististi muovipussissa keskellä isoa tyhjää pöytää, uuden uutukainen Pirkka-kouluvihko. Hyvin näkyvät siis järjestäjät huolehtineen, että mekin päiväkirjanpitovelvollisuutemme muistamme.
Mökkielämä oli alkanut maistua niin mukavalle, että päätimme siirtyä loppuviikoksi lomailuvaihteelle ja jäädä Ropin tuvalle vielä kahdeksi yöksi. Kirsin täytyi jäädä sisälle paleltuneita jalkojaan hoitamaan, muut lähtivät Ropia valloittamaan.
Siinähän sitten kavuttiin tovi jos toinenkin. Jyrkän rinteen yläosassa lumi kävi niin vähiin, että otimme sukset kainaloon – tai olalle, kuka mitenkin – ja jatkoimme kävellen. Huipulla oli valokuvien paikka. Kauaa emme siellä viipyneet, koska tuuli oli varsin hurja. Tämä oli niitä tilanteita, joissa todella arvostaa sellaisia nykyajan ihmetyksiä kuin kuorivaatteita ja laskettelulaseja.
Paluumatkalla saimme ensin harjoitella luomupujottelua kivikoita ja pälviä väistellen. Loppumatka olikin sitten leppoisampaa luisuttelua.
Ilta sujui jo rattoisalla rutiinilla lumia sulatellen, syöden ja korttia pelaten. Hannukin oli onnistunut karistamaan edellispäiväisen kirouksensa eika enää hävinnyt jokaista ristiseiska-erää.
Sää sen kuin paranee! Tänä aamuna enää kuusi astetta pakkasta, melkein tyyntä eikä edes umpipilvistä, jos nyt ei aivan kirkastakaan. Päiväretken kohteeksi otettiin Kaskasoaivi, joka on vähän matalampi ja jonkin verran kauempana kuin Ropi.
Menomatka oli tavanomaisen mukavaa hiihtelyä. Huipulle vievältä harjanteelta avautui hetkeksi hieno tunturinäkymä, mutta pian olimme taas umpipilvessä. Paluumatkan alettua meidät yllätti lämmin loiste: aurinko, tai oikeastaan sen yläreuna, tuli näkyviin naapuritunturin takaa. Lämmittävä vaikutus taisi tosin perustua yksinomaan näkymän esteettisiin arvoihin. Alas laskeskellessamme saimme vielä pitkään katsella avaria näköaloja Saarijärvelle ja aina Ruotsin puolen tuntureille asti.
Iltasella oli pilvetöntä, joten lähdimme – nyt kaikki seitsemän taas mukana matkassa – vielä kuutamohiihdolle. Hiihdimme moottorikelkkauraa pitkin ylös läheisen tunturin kuvetta niin korkealle kuin sopivan jyrkkää lumista rinnettä riitti, ja laskettelimme sitten alas koskemattomassa puuterilumessa. Hauskaa oli, ja tunti siinä reissussa kului niin ettei huomannutkaan. Maisema oli kuunvalossa todella komea.
Pian jo koitti viime päivä,
aika lähdölle ruveta:
aika kamppehet pakata,
patjat kääriä kerälle,
aika poistua pihalle,
tuvan lattia lakaista.
Vartoi meitä valkohanki,
viti väikkyvä odotti
uran uuden aukojiksi,
ladun suoran laittajiksi
kivikoitse, koivikoitse,
poikki soiden, poikki maiden,
jäisten järvien ylitse,
viiden vaaran vierustatse
kohti jo etelän maita.
rinkat selkään riuhtaisimme,
sukset jalkaan survaisimme,
siitä suolle suikkaisimme,
alavalle, aukealle,
vaan aika upottavalle:
heinillä lumi lepäsi,
höllä höyty mättähillä,
heti sortui suksen alta,
kalhua ei kannattanut.
Uurtamalla, puurtamalla,
harppomatta tarpomalla
saimme rantaan Saarijärven.
Jäällä jo keli parempi,
hanki paljon kantavampi:
lunta selvästi vähemmän,
tiiviimmässä se vähäkin.
Hieno siinä hiihdätellä,
katsella kumeaa kuuta,
vaaran päällä vieriväistä.
Matka joutui, järvi päättyi,
koivikko kohalle koitti.
Eipä yllä korkeaksi,
vaan on sankempi sitäkin.
Siitä läksimme lävitse.
Rinne vietti vikkelästi,
suksi luisti sukkelasti,
vaan oli esteitä edessä.
Yksi runko vaakasuora,
siitä ahtaasti alitse:
polvillansa suksen päällä
nenä viillellen vitiä.
Monta puuta pystykkäistä,
niistä sievästi sivuitse:
vasemmatse, oikeatse
– yhtä aikaa? Ei nyt sentäs.
Toinen järvi, toinen metsä,
sitten saavuimme joelle.
Joki johti järven luokse,
määränpäämme jo läheni:
Ropinsalmen silta siinsi
pienen taipaleen takana.
Sillan luona pieni niemi,
niemen rannoilla risukko,
keskellä avara aukko:
siinä sievä teltan paikka,
nukkumasija sopiva.
Hyvä pylväät pystytellä,
kankaat niillä kannatella,
sijata sisälle sinne
pussi lämmin, untuvainen,
jossa kelpaa kellotella,
oottaa kyytiä kylälle,
kulkua kujille muille.