Ropin autiotupaSOOPAn vaellus 1. - 8. 1. 2006
Osallalistujat: Reeta Rahkola, Lauri Raittila, Henriikka Lohtaja, Antti Kauppinen, Ilmari Urho ja Petter Kroneld.
Puurohiutaleet ja riisit lentelivät kololla, kun viikon ruuat piti kerätä pakkaamista varten
Illan aikana rinkat lihoivat reilut 20kg ja siirtyivät sitten suksien kera bussiin.
Yö bussissa — aina yhtä ihastuttavaa. Voi niitä, jotka aamuneljältä jäivät Pallakselle.
Herätys oli aika karu, tapahtui nimittäin samanaikaisesti se kanssa, kun piti olla jo ulkona. Tunnin alkuvalmistelujen jälkeen lähdimme pimeätä järvenselkää taittamaan kellon ollessa varttia vaille kahdeksan. Hyvin pian löytyi kelkkatie, jota pitkin lähdimme suksimaan. Vastaantullut kelkkamies opasti, että kelkkatie vie Ropin autiotuvalle asti. Viimeisen viiden kilometrin aikana tuvalle oli aina matkaa se 500m. Lopulta sinne päästiin. Oi onnea!
Ropin autiotupaRyhmän ensikertalaiset, Henriikka ja Antti olivat jokseenkin kovilla. Tosin taisivat olla muutkin, sillä päiväunienkin jälkeen uni maistui. Siinä määrin, että seuraava päivä alkoi pienellä pommiin nukkumisella.
Herätys oli klo 06:00, mutta hereillä oltiin 9:00. Eräät vielä jopa myöhemmin. Koskapa valoisa ei olisi riittänyt Kutukoskelle saakka, päätimme kierrellä lähialueilla. Pakkasta oli miellyttävät -6° C, tuulta vain vähän, mutta huiput olivat kaikki pilven peitossa. Kiipesimme Akkispahtan pohjoispuolelle ja alas evästauon jälkeen.
Palasimme tuvalle ja lähdimme itään avaamaan latua seuraavaa päivää varten.
Tänä aamuna saimme noustua herätyksen aikaan, kun pari kännykkää ja yksi rannekello oli laitettu soimaan. Valmistautuminen taipaleeseen ja sitten matkaan eilen aloitettua latua pitkin.
Hiihtelimme aamun valjetessa Ropin etelärinteitä pitkin, lounastimme ja jatkoimme eteenpäin kurua seuraillen.
Enempiä taukoja pitämättä hiihtelimme itään kohti Kutukoskea. Aatsajoen ylittämisen jälkeen löysimme tuoreen kelkkauran, joka vei meidät oikeaan suuntaan, sitä pitkin oli nopea hiihtää. Lopulta kämpän valo pilkisti pusikosta järven takana. Pääsimme poromiehen lämmittämään tupaan.
Matkalla KutukoskelleJ.K. Matkaa kertyi kartan mukaan n. 15 km; aikaa meni 10 tuntia. Aika hiihto!
Yö oli hikinen. Poromies nukkui taljallaan, nousi ja kahvit juotuaan lähti matkaan. Aikaa kului ehkä 10 minuuttia. Meillä aamutoimiin meni vajaat 4 tuntia.
Hiihdimme suoraa järven selkää pitkin moottorikelkkauraa pitkin myötätuulen vallitessa. Kiipesimme ähkien eräälle mökille, joka nökötti Kalkkoaivin juurella. Se oli kuitenkin väärä mökki, mutta oikea oli parin sadan metrin päässä.
JonohiihtoaPerillä tapasimme eilisen poromiehen ja kolme muuta lisäksi. Ynnä kaksi koiraa. Puhuimme poronhoidon arkipäivästä, biokemiasta ja reitistä Aatsaan. Poromiehet sanoivat: "Aatsaan on raskas matka ja kämppä vaikea löytää".
Heräsimme neljältä. Poromiehet olivat pelotelleet meitä raskaalla reitillä. On kuulemma huonoa keliä, jyrkänteitä, sulia jokia ja kämppäkin vaikea löytää. Pari tuntia hiihtelimme pimeässä ja pääsimme eteenpäin kilometrin.
Päivästä valkeni viikon paras hiihtopäivä: pikkupakkasta ja kirkasta. Hiihtelimme Stuorarodujohkan kurun ylös ja Aatsa-joen louhikot länteen samoilla leveyksillä. Poromiehet olivat sanoneet, että etelämpää ei joesta pääse yli. Aatsan kämppä saatiin näkyviin juuri ennen pimeyttä ja vetäydyimme sinne viettämään viimeistä mökki-iltaa. Hiihtopäivä oli ehdottomasti viikon paras ja tunnelma korkealla.
Päivän tapaus oli pitkä
alamäki, jossa vauhti nousi hurjaksi.Viimeisen päivän urakka vaikutti suht helpolta, nukuimme kunnolla ja varustauduimme muutaman tunnin urakkaan, joskin pelkäsimme hieman pusikkoja, joista olimme lukeneet kronikoista.
Päivä lähtikin mukavasti käyntiin, kunnes sitten saavutimme pusikon, joka olikin erittäin hankalakulkuista. Pian tuli pimeäkin, ja jouduimme etenemään lamppujen varassa, mikä oli maaston hankaluuden vuoksi hyvin vaikeaa.
Lopulta pääsimme tunturin harjanteelle, jolla pidimme tauon, ja jonka huipulta näimme Ropinsalmen katuvalot. Sen jälkeen pyrimme vain pitämään suunnan oikeana, mika onnistui yllättävän hyvin, vaikka jouduimme menemään leveää siksakkia alas pimeää rinnettä.
Lopulta pääsimme kymmenien kaatumisten jälkeen alavammalle maalle, ja pian joku näkikin ohi kulkevan auton 100m päässä, ja hiihtelimme tietä myöten Ropinsalmen parkkipaikalle.
Pakkanen oli kiristynyt, ja huonosti syöneinä ja koko päivän rehkineinä kylmyys vaivasi kaikkia. Keittelimme ruokaa ja juoksimme ja kävelimme lämpimiksemme, ja rupesimme pystyttämään telttoja. Huomasimme vasta tässä vaiheessa, että teltan kiilat oli jätetty pois ja niitä olisi kaivannut telttaa kovalle parkkipaikalle pystyttäessä. Soitimme illalla vielä bussikuskille, että noutaisikin meidät jo menomatkalla, sillä kylmyydestä oli tarve päästä pois.
Aatsalta lähtö, pusikko vielä edessäAamulla, eräät hikisen ja toiset kylmän yön jälkeen heräsimme ulkoa kuuluviin ääniin. Kyseessä oli toinen SOOPAn vaellusporukka, joka oli tullut aamuvarhaiselta Ropilta kelkkauraa pitkin. He olivat iloisia, kun tiedotimme, että bussi noukkisi kyytin jo tunnin päästä.
Sitten alkoikin teltanpakkauspuuha ja se meni täpärälle, mutta kerkisimme kuitenkin bussiin. Bussissa totesimme että nousu kyytiin jo menomatkalla oli hyvä idea — saimme ilmaisen Norjan matkan.