Latuhöylien (Reipas II) kaamoskronikka 2005

Sunnuntai-maanantai 2.-3.1. Vuotso – Pyhä-Nattanen

Muutamien ketunlenkkien jälkeen linkkarikuski paino suoraa päätä kohti Vuotsoa, jossa reipas-ryhmämme hyppäsi ensimmäisenä kyydistä. Kylläpä matka meni nopsaan, aivan liian hopusti, kun ei juurikaan ehtinyt nukkua. Eräät tosin nukkuivat kuin tukit auton lattialla. Huoltoaseman jouluvalojen loisteessa varustimme rinkat valmiiksi ja niin pääsivät Anna, Anni, Juho, Veikko, Lauri, Aki ja Krista matkaan. Tavan mukaisesti aloitimme hiihdon ketunlenkillä pitkin kylän pyörätietä, sillä joku oli niin varma toisesta tiestä ja sokeakin se oli… ;) Pian oikea, Sompiojärven tie, johdatti matkalaisia eteenpäin. Ennen aamuseitsemää taivas oli tumma ja metsäkin näytti synkältä. Pikkuhiljaa Vuotson valojen loiste jäi kauas taakse ja nouseva päivä alkoi valaista taivaltamme. Lounaalla ollessamme poromies ajoi moottorikelkallaan keskelle ”ruokapöytäämme”. Saimme hepulta vinkkejä hyvistä ja kelkkauraisista reiteistä. Me halusimme Pyhä-Nattasen huipulle, entiseen palovartijan mökkiin. Onneksemme sinne erkani melko tuoreet hiihtojäljet Sompion luonnonpuiston alueella. Ei muuta kuin kiipeämään. Aivan kaikilla ei ollut tuuri myötä kun sukset lipsu niin mahdottomasti. Veikko keksi keinon: irtoremmit, sillä vauhdikkaaksi mainittu pitovoide oli hieman liian vauhdikas viemään miestä takapakkia…Anna yritti pikapitoa, mutta turhaan. Silti matka eteni reippaasti ja maisemat avautuivat komeina Sompion soille ja vesistöille. Pikkumökki otti meidät suojaansa iltaa kohti yltyvältä tuulelta ja myräkältä. Pojat tekasivat kamiinaan tulet ja läjäpäin puuklapeja, kun me tyttäret vielä ahkeroima rinteessä. Pian oli jälleen syöntiaika, olihan kello yli puolenpäivän. Osa porukasta jo haaveili untenmaille menosta, mutta ei kai sentään ennen kuutta voisi mennä…?! Iltapäivä kului rattoisasti Laurin tekemiä ongelmapelejä pohtiessa, läheisiin kivipaaseihin (toorit) ja maisemiin tutustuessa, vettä sulatellessa, poristessa… Seuraavan päivän reitti nousi polttavaksi puheenaiheeksi, jolle ei täyttä yksimielisyyttä vielä löytynyt. Anni teki päätöksensä jatkosta: hän joutuu valitettavasti palaamaan takaisin, sillä flunssa ei ota hellittääkseen ja edessämme on rankkoja reittejä. Kipeänä vaeltamisesta on vaikea nauttia. Ennen nukkumaanmenoa (n. klo 19, Juho reilusti aiemmin) meillä oli juhlava hetki, kun Juho ja Veikko antoivat partiolupauksensa korkeimman kivipaasin päällä. Kun emme enää jaksaneet pysyä hereillä, alkoi kukin etsiä makusijaa, jotka näyttivätkin olevan luultua tiukemmassa. Polttopuut porstuaan, pöytä syrjään ja kyllähän me kaikki seitsemän tähän kahden henkilön päivätupaan mahduimme. Ei tarvinnut nukkuvaa Juhoa työntää laverin alle eikä Veikon nukkua polvet suussa. Lauri tosin joutui puupinon vierustoveriksi. Iltaa kohti lisääntyvä hysteria hiljeni viimein ilman vastakaikua. Kronikoitsijan seurana oli enää tasainen tuhina ”7 hengen opiskelijasolussa” (eräs kauhuskenaario köyhän isänmaan tarjonnasta?) ja tuulen humina ulkona, saamelaisten pyhällä tunturilla.

-Krista

Tiistai 4.1 Pyhä-Nattanen – Karapulju

Veikon ja muidenkin silmät avautuivat lopullisesti kuudelta aamulla melko hyvin nukutun yön jälkeen; 11 tuntia unta teki hyvää raskaan bussiyön jälkeen. Aamupuurot maistuivat mahtavilta ja aamutoimet hutaistiin 2 ½ tunnissa! Annin päätimme samalla saattaa paluureitin varteen palaten eilispäiväistä reittiä alas. Laskeutuminen oli mielenkiintoista kivien ja puiden myötä; hauskaa oli kuitenkin. Jätimme Annille jäähyväiset ja painuimme kuuden hengen ryhmänä kohti Sompiojärven kotaa. Edellinen porukka oli lähtenyt arviolta pari tuntia sitten kodalta, vain hiillos odotti. Taukopaikkana ihan mukava, miksei jopa yöpymiseen (6-7 hlöä kevyesti). Sitten lähdimme suihkimaan innolla kohti Reposelän nousua. Se osoittautui pitkäksi, loivaksi ja tylsäksi, mutta toisella puolen odotti mukava alamäki ja matka joutui vauhdilla. Takana oli jo parikymmentä kilsaa, kun pysähdyimme lounaalle kolmen tienoilla. Piti päättää, jatkaako Karapuljun tuvalle vai jäädä Orposen laavulle. Mukavuudenhalu ja reippaus veivät voiton ja matkaa jatkettiin Karapuljun suuntaan, ainakin jokseenkin sinnepäin. Kopsusjoen riippusilta oli Akin mielestä ensin hirvitorni, sitten Veikon mielestä lintutorni. Lopulta oli ihan hyvä, että se olikin riippusilta. Sen ylitettyämme kelkanjälki johdatteli meitä aina vain pohjoiseen, ja alkoi näyttää siltä, että reittiä jatkaen joudumme Tuiskukuruun. Etsimme ojia, puroja ja moottorikelkan jälkiä ja päädyimme eräälle suht tuoreelle kelkanjäljelle, joka lopulta johti Harriselälle. Harriselältä alkoi matkamme virallinen umpitaival Karapuljua kohti. Suuntaa pidettiin tiukasti idässä; ilta oli pimentynyt ja hiljalleen pudotteli lunta. Vihdoinkin saimme maistaa todellisen kaamosvaelluksen meininkiä! Harriselältä lasketeltiin aapasuolle, jonka Harrihaara läpäisi. Oli hieno tunne olla jälleen melko tarkasti kartalla. Sotasuunnitelmaksi päätettiin etsiä polku, joka kulki UKK-puiston rajaa pitkin. Löytyihän se, ja vauhdikkaan & viluisen kuvaussession jälkeen laitettiin suksea toisen eteen. Taival oli melko suoraa umpea (olisi ehkä kannattanut mennä viereistä aapaa pitkin…) ja lumipyry alkoi voimistua, kun taas vesi alkoi loppua juomapulloista. Pian vesi loppuikin tyystin, ja oletetulle vesipaikalle oli matkaa noin kilsa. Ei hätää, lunta palloon ja menoksi. Hiki hatussa jatkettiin ja pian tultiinkin risteykseen aapasuon länsilaidassa. Päätimme jatkaa suoraan, ylittäen ojan ja tömähtäen lopulta tuoreelle kelkanjäljelle, joka kulki etelä-pohjoissuunnassa. Oletimme sen vievän meidät Karapuljun tuvalle mutta toisin kävi. Saavuimme pian poroaidalle, mutta saimme sentään vesitäydennyksen tehtyä viereisessä Luirojoessa. Piti suunnitella keino kämpän löytämiseksi. Mittasimme kartalta etäisyyden tuvalle ja lähdimme (suksi)askelpareja laskien lähestymään oletettua paikkaa. Lähellä ollessamme muodostimme ketjun, jollaisena etenimme noin sata metriä, ja pian (klo 22:00) Laurin jippii-huudot kajahtivatkin! Mahtava kämppä odotti, ja tulet saatiin pian tehtyä. Ruoatkin valmistuivat muiden askareiden kuten vedenhaun, puunteon ja siivouksen ohella. Nyt, 00:45, alkaapi ramasta. 13½ tuntia ja 35 kilsaa takana. Täällä on mukavasti nukkumatilaa, jalat suorina!

-Veikko

Ke 5.1.2005 Karapulju – Luirojärvi

Päivämme alkoi klo 8:45 Polar-sykemittarin herättäessä osan ryhmästä ennen sovittua heräämisaikaa. Varsinainen herätys oli kymmeneltä, jolloin saimme nousta Laurin lämmittämään kämppään. Aamupalat sujahtivat sujuvasti suihimme ja matkaan pääsimme vartin yli puolen päivän. Hiihto sujui sulavasti ja maisemiakin pääsimme ihastelemaan parin maisemiltaan hieman heikomman päivän jälkeen. Kahden tunnin hiihtelyn ja parin juomatauon jälkeen yllätykseksemme löysimme edestämme Luirojärven mökkikylän. Perillä Luirolla päättivät Juho, Lauri ja Aki käydä etsimässä Raappanan kammin. Illan jo hämärtyessä kammi löytyikin, tosin lumeen hautautuneena. Varttitunnin kaivamisen jälkeen löysimme todella viihtyisän kammin, joka oli lisäksi hyvin varustettu. Luirojärvellä olivat Veikko ja tytöt lämmittäneet saunan ja tuvan valmiiksi. Samaan aikaan kamminkaivajien kanssa Luiron suurelle tuvalle saapui Reipas III-ryhmä, ja meidän ryhmämme päätti asettua Rajan kämppään illaksi. Kämpillä lounaat livahtivat liukkaasti suihimme ja koska virtaa tuntui riittävän kävimme Laurin kanssa tekemässä saunalle avannon ja pari hienoa jäälyhtyä. Avannonteon jälkeen päätyivät päivälliset pötseihimme ja tytöt lähtivät saunomaan poikien jäädessä mökille lättytaikinan tekoon. Saunasta sujahdimme sujuvasti sukeltelemaan jäälyhdyin valaistuun avantoon, pojat jopa 4 kertaa ja tytötkin kahdesti. Saunan jälkeen herkuttelimme räiskäleillä ja suunnittelimme suuntaavamme huomenna kohti Lankojärveä. Tänään saimme hiihdellä pikkupakkasessa, valmista kelkkauraa, toivottavasti huomenna käy yhtä hyvä tuuri.

-Aki

To 6.1.2005 Luirojärvi – Porttikoski

Aamulla heräiltiin rentouttavan nautintoillan jälkeen, ja hetken päästä tavattiin toinen Reipas-ryhmä, joka oli ollut vähän aamuinnokkaalla tuulella Pikku-Luiron laavulta lähtiessään. Ainakin ruotsin armeijan varustamien vaeltajien osalta matkanteko oli vähintäänkin tahkeaa, sillä lämmin keli tartutti lumen suksen pohjiin. Matkalla Lankojärvelle löysimme poronraadon, joka makasi puun juurella. Veikko otti korvamerkit ja muut tiedot paperille ja samoilla tulilla tuli lounastettuakin. Lankojärvelle suksiessamme tapasimme metsässä myös kansainvälisen ryhmän, jotka olivat matkalla läheiselle laavulle yöpymään. Lankon kämpälle matkaa jatkaessamme keli viileni sopivasti ja suksikin alkoi luistaa aivan eri tavalla. Lankolla tankattiin vähän evästä ja jatkettiin matkaa uskomattoman luikkaassa kelissä pikataipaleena Porttikoskelle. Kämppä on kiva, mukavan tilava. Ruoka maistui pitkän päivän (n. 25 km) jälkeen itse kullekin.

-Juho

Pe 7.1.2005 Porttikoski – Kivipää

Porttikosken viihtyisästä tuvasta heräsimme puuronlaittoon tai puuron syöntiin – itse kunkin unen lahjoista riippuen. Hämärän vielä häämöttäessä hiihtelimme valmista latua pitkin Pullakankurua. Muutaman pienen veden juonti- tai heittotauon viivyttämänä saavuimme Kulasjoen varteen Rantueen laavulle lounastamaan. Ruokailtuamme innokkaimmat hankkivat hieman lämpöä merimiespainin ja laavunympärihiihtokisan tiimellyksissä ennen seuraavaa etappia. UKK:n rajalla teimme nopean poroaidan lävistyksen ja muutaman kilometrin tylsähköä tienpätkähiihtoa kunnes pääsimme taas puiston hellään huomaan. Näköjään kuivamuonat eivät sisällä tarpeeksi suoloja, kun nälkäisin joutui turvautumaan matkan varrella jopa porojen nuolukiveen mineraalitasapainon säilyttämiseksi (tai sitten meissä kaikissa asuu pieni poro, kirj. huom.). Viimeiset kilometrit taivaltuivat hienon, palokärjen hallitseman, käkkärämäntymetsän siimeksissä. Tuvalle saavuttuamme totesimme sen reipas ?-ryhmän valtaamaksi. Sopuisasti änkesimme itsemme kuitenkin kuumaan kämppään sisälle. Valoisan vielä vallitessa kävimme neljän Jukolan miehen voimin puunpilkontaan ja kieltämättä järeän kaliiperin tukkia oli pienittävänä. Loppu iltapäivä kului rupatellen, keitellen ja veistellen puulusikoita ja moderneja lintuja. Päivämatkaa kertyi viitisentoista kilometriä vajaassa neljännesvuorokaudessa reilussa viidessä miinusasteessa. Kaikkiaan rento päivä ja nukkumaankin viitsimme mennä ajoissa.

-Lauri

Lauantai 8.1.2005 Kivipää – Vellinsärpimä – Rumakuru

Kahdeksaan mennessä koko ryhmä oli lopulta saatu ylös makuupusseista, Reipas I:n aamukahvin tuoksun suosiollisella avustuksella. Toisen ryhmän jo hävitessä horisonttiin aloimme syödä aamupuuroa ja pikku hiljaa kasata tavaroita rinkkaan. Teimme lähtöennätyksen – vajaan kahden tunnin säätämisen jälkeen olimme valmiit suuntaamaan suksemme kohti Vellinsärpimää. Pikku pakkasessa, pienessä lumisateessa hiihtelimme Kivipää-tunturia kohti. Hikisen nousun ja pitovoiteen lisäyksen jälkeen pääsimme ihailemaan tunturimaisemaa puurajan yläpuolella. Vanha totuus paljastui – huipulla (ja myös huipun läheisyydessä) todella tuulee. Melko vikkelään ryhmämme lähtikin hurjaan alamäkiosuuteen. Rinteen puolessa välissä pojat innostuivat mäkeä laskemaan.

Samaa rinnettä jaksettiinkin sitten hiihdellä ylöspäin useaan otteeseen. Alarinteeseen muodostuikin melko komea hyppyri, jossa miteltiin tuntureiden mäkihyppymestaruudesta. Luminen porukkamme pääsi ihmeen kaupalla ehjin nahoin lounastamaan Vellinsärpimän päivätuvalle. Matkalla tuvalle tutustuimme lapintiaispariin, joka tuli kädeltä syömään myslipatukanmurusia. Koko reissun pisimmän lounastauon jälkeen jaksoimme lähteä nousemaan tunturiin. Iltahämärissä tunturimaisema oli henkeäsalpaavan hieno. Upeiden laskujen ja kovan nousun jälkeen Saariselän valot syttyivät horisonttiin yksi toisensa jälkeen tehden maisemasta epätodellisen: olimmehan juuri olleet keskellä erämaata. Loppumatka Rumakuruun suhahti nopeasti latukoneella vedettyä latua. 19 km tuli tänäänkin hiihdettyä. Illalla ehdimme viettää mökin lämpimässä teekutsuja, joilla tuhosimme loput herkut. Illan kruunasi tähtikirkas taivas.

Sunnuntai 9.1.2005 Rumakuru – Kiilopään huippu – Tunturikeskus

Aamu lähti käyntiin totuttuun tapaan: puuronkeittäjät (ne aamuvirkut) heräsivät puolisen tuntia muita aikaisemmin hämmentämään kolhoosipuurokattilaamme. Ja lopulta hyvillä unenlahjoilla varustetut ryhmäläiset kaivautuivat makuupusseistaan aamupuuron herkullisen tuoksun ajamina. Aamusäätämiset sujuivat ennätyksellisen nopeasti. Hetken hiihdettyämme latukone porhalsi vastaan, ja samalla hävisivät eräsuksien viimeisetkin pidot, mutta luistoa oli sitten senkin edestä. Luulammella pysähdyimme opastustuvalle kuluttamaan aikaa ja tutustumaan alueen luonnosta kertovaan näyttelyyn. Luulammen jälkeen alkoi sitten aika työ – pungerrus (Kuusamon aboriginaalisanastoa) Kiilopään (546 m) huipulle. Maisemat olivat upeat: tunturia tunturin jälkeen. Huipulla oli aika ottaa yhteiskuvat ja samalla käytiin kova taistelu huipun kuninkuudesta. Vielä nopea lasku tunturikeskukselle, termareista lounaskeitot keskuksen pihalla ja sitten olikin aika palata sivistyksen pariin – saunan kautta tosin. Loppuruokailua olikin odotettu muutama päivä – ruoka oli kaiken sen haaveilun veroista. Haikeaa lähteä etelää ja Oulua kohden – Reipas II:n seikkailut ovat tältä erää tässä.

-Anna

Latuhöylät olivat (takaa vasemmalta alkaen):

Veikko Virkkunen, Krista Innanen, Anna Luukkonen, Lauri Wannas, Aki Mäyrä, Juho Antikainen