Kaamos 2006 - Reipas V

Vaeltajat: Annina Rasinaho, Lauri Wannas ja Jani Tulppo

2.1.2006 Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi

Lähdimme liikenteeseen Kilpisjärven retkeilykeskuksesta pienen ahkion säädön jälkeen noin kello kahdeksan jälkeen. Suuntasimme Kilpisjärven yli tavoitteenamme Kuohkimajärven autiotupa. Jäällä oli vettä, josta ystävällinen paikallinen mies oli meitä varoittanut. Koska emme ottanut varoitusta vakavasti, saimme vuolla jäätä Anniinan suksen pohjista. Kuohkimajärvellä päätimme jäädä nukkumaan edellisen yön univelat pois. Lounaan jälkeen kävimme katsastamassa kolmenvaltakunnanrajapyykin. Päivällisen jälkeen kävimmekin nukkumaan jo kuuden maissa.

Tänään hiihdimme noin 10 Km mitä parhaimmassa säässä. Ei tuullut käytännössä lainkaan, tähtikirkas taivas ja pakkasta vain -15 0 C

3.1.2006 Kuohkimajärvi – Måskanjavrin ranta

Aamuinen herätys klo 5 ei tuottanut suurempia vaikeuksia ja ripeän aamutoiminnan suoritus siivitti lähtöajaksemme klo 7. Alkutaival tunturikoivikossa upottavassa puuterissa koetteli voimia, mutta puurajan saavutettuamme kulku parani kantohangella. Lumitilanne kohtalaisen huono kivien vähän väliä raapustaessaan nimikirjaimiaan suksien ja ahkioiden pohjiin.

Pältsastuganin saadessa näkyviimme yritimme aluksi suoraan koivikkoryteikön läpi. Koivikon läpäisy osoittautui toivottomaksi, joten pieni koukkaus puuttoman alueen kautta toi meidät stuganille. Aikataulun kireyden vuoksi lounaaksi nautitimme teetä ja leipää tuvan portailla, jonka jälkeen jatkoimme hämärtäessä matkaamme putouksen kautta koukaten.

Suuntana oli Måskajavren rannalla oleva autiotupa hämärän muuttuessa tasaisen harmaaksi massaksi. Parituntia suunnassa kuljettuamme lopulta järven ranta löytyi, mutta mökki piilotteli etsijöitään, joten luvassa oli teltta yö harmaudessa. Runsaiden ilta eineiden jälkeen vuorossa lepäilyä. Uni tulikin äkkiä n. 27 Km päivätaipalen päätteeksi.

4.1.2006 Måskanjavri – Isdalsfjella

Heräsimme kello seitsemän. Aamun valjettua saimme selville tarkan sijaintimme ja pystyimme jatkamaan matkaa. Huomasimme nukkuneemme noin 500 metrin päässä Måskahyttasta. Kämppä oli pieni ja hyvin idyllinen. Siisti, paksut patjat kolmelle ja polttopuita myös kaamosaikaan.

Hiihdimme Isdalenin laaksoa kohti Isdalsfjellaa. Kohtasimme matkalla aivan hillittömän mäen. Ahkion vetäminen lähes pystysuoralta tuntuvaan ylämäkeen oli varsin mieleenpainuva kokemus. Sukset ja sauvat ahkioon, jonka jälkeen käsillä sekä jaloilla riuhtoen 50 metriä korkean mäen päälle. Nouseminen kesti noin tunnin. Mäen päältä laskimme Isdasfjellan laaksoon. Kellon neljä laitoimme teltan pystyyn mahdollisimman hyvään tuulen suojaan. Telttaa pystyttäessä alkoi pyryttämään lunta.

5.1.2006 Islasfjella ? – Kuohkimajärvi

Heräsimme kukin aamuyön pitkinä tunteina kuuntelemaan tuulen yltymistä ja alkavaa ropinaa. Herätyskello soi kuudelta, mutta päätimme jatkaa ajan viettämistä makuupusseissa vielä tunnin ajan.

Aamupuuron keitto vaati pieniä voimistelu liikkeitä, sillä trangia ei enää mahtunut apsidiin normaalisti, koska yön aikana satanut raskas lumi oli painanut katon kuopalle.

Sateen ropina teltan kattoon oli varsin puuskittaista. Keittelimme vesiä ja mm. vahasimme takkeja steariinilla noin kolme tuntia. Kymmeneltä lähdimme liikkeelle. Saimme todeta kasvihuoneilmiön (?) mukanaan tuoman vesisateen sulattaneen lumet reitiltämme. Ohjelmassa oli tämän johdosta ahkion kantamista. Välttyäksemme ylenpalttiselta kanniskelulta päädyimme hiihtämään jokiuomaa, jossa paikoin peilikirkas jää kymmenen sentin vesikerroksella voideltuna tarjosi ainutlaatuisia elämyksiä. Voimakkaasti puhaltava myötäinen etelätuuli siivitti meidät hyvään vauhtiin ja niinpä saavuimme Gappohyttanille yhden maissa. Lounastimme siellä, vaikka olimme olettaneet päätyvämme sinne vasta pimeän tullessa.

Gappohyttanilta suuntasimme suksemme jälleen Kuohkimajärvelle. Raskaasta loskakelistä huolimatta saavuimme päämääräämme kuuden maissa. Jani tosin otti loppukirin kelkkauralla ja ehti sytyttää kamiinan ja tehdä avannon valmiiksi. Tällä vaelluksella onkin saanut nauttia erinomaisesta palvelusta kiitos kanssavaeltajille.

Päivän 30 – kymppinen taival taittui kokonaisuudessaan erittäin nopeasti, osin huonosta säästä huolimatta.

6.1.2006 Kuohkimajärvi – Kuohkimajärvi

Rankan päivän jälkeen uinailtiin kohtuu pitkään, joka jälkeen päiväreissu Isolle Mallalle. Alku matka jäistä ahkiouraa pitkin osoittautui kohtuu haastavaksi etenkin RA:n suksille, niiden halutessa takaisin alaspäin. Tunturikoivikosta päästyämme matkakin alkoi taittua helpommin lumisia rinteitä viistosti nousten. Aurinko ei aivan näkynyt horisontin taakse kurkistelu yrityksistä huolimatta, mutta muuten taivaanrannan värikkyys oli huikaisevaa.

Maisemaa tovin ihailtuamme oli laskeutumisen vuoro jäisiä rinteitä kiitäen ja kiviä väistellen. Loppumatkan jäinen latu-urakin meni vauhdikkaasti ja kohtuu turvallisesti (?) vauhtia puuterin puolella välillä hiljentäen.

Tuvalle saavuttuamme olivat sinne ja majoittautuneet Marin ja Heikin reipas tyhmä ja ilta menikin nopeasti. Jutellen ja kokemuksia vaihtaen.

7.1.2006 Kuohkimajärvi – Kilpisjärvi

Heräsimme virkeinä kello viisi. Ripeiden aamutoimien jälkeen pääsimme lähtemään hieman ennen kello seitsemää. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys huono. Kilpisjärven jäälle jäätynyt kelkkaura kiidätti vauhdin melko kovaksi. Saavuimme retkeilykeskukseen hieman ennen yhdeksää. Sumusta huolimatta päätimme lähteä valloittaneet Saanaa. Hieman rinnettä kavuttuamme huomasimme taivaan aukenevan pilvettömänä yllämme. Maisemat oli uskomattomat. Aurinko värjäsi taivaan rannan upeasti. Norja vuoret näkyivät jylhinä lounaassa ja auringon värjäämä taivas idässä.

Laskimme alas Saanajärven päivätuvalle, jossa lounastimme. Lasku tuvalta retkeilykeskukseen oli upea. Aurinko värjäsi taivaan ennen näkemättömällä tavalla. Kaamos ei enää voi näyttää kauniimmalta. Mukava loiva lasku koivikossa oli sopivasti jäätynyt, mikä vauhditti menoa. Kätkemämme varusteet olivat edelleen tallella. Pystytimme teltan -20 0 C pakkasessa tien viereen satakunta metriä retkeilykeskuksesta luontokeskukseen päin.

Ennen uinailua vuorossa oli vielä 10 kilometrin ylimääräinen kauppareissu Kilpishallille, josta lähtiessä elin tarvikkeet pysyivät sulina takin alla.

8.1.2006 Kilpisjärvi - Oulu

Herätys aamulla viileässä makuupussissa hieman viiden jälkeen, jota seurasi ripeä puuronsyönti ja teltan sekä muiden vermeiden pakkaus. Tähän suoritukseen meni vajaa tunti, joten retkeilykeskuksen pihaan saavuimme värjöttelemään hyvissä ajoin ennen bussia.

Loppu syöpöttely tapahtui Harrinivalla, jonne saavuimme kuskin raskaan kaasujalan saattelemana parituntia etuajassa. Saunan ja syöminkien jälkeen perinteinen loppukoukkaus Haaparannalle, ennen Ouluun saapumista.