Reipas 1 - Liners Club

Nukuimme vähäsen tavallista myöhempään ja lähdimme sitten aamun valjetessa kipuamaan Haltin kämpältä kohti huippua. Nousun aikana vuodatimme muutamia hikipisaroita. Lunta oli riittävästi hiihtämiseen, mutta kiviäkin oli melkoisesti näkyvissä. Sää oli kirkas ja tuuli huipulla sangen siedettävä, joten tarkenimme pällistellä melko pitkään ja otimmepa huiputuskuvankin ilman paitaa. Tarkastimme myös Norjan puoleisen huipun näköalat.

Alaspäin mennessä sukset luistivat oikein mukavasti. Elinan veljen mukaan Haltin huipulla voi laittaa mynthonin suuhun ja se on siellä vielä Pihtsusjärven kämpälle päästessäkin. Valitettavasti meillä oli mukana vain pähkinöitä, emmekä voineet testata teoriaa. Epäilen kuitenkin, että kivien pujottelussa olisi tuhraantunut ratkaisevat minuutit, tai sitten mynthon olisi mennyt väärään kurkkuun kaatua tömpsähtäessä.

Perusaamusäätöjen (2,5 h) jälkeen lähdimme hiihtelemään Pihtsusjärven halki kohti Urttashotellia, jossa nautimme ikimuistoisen hotellilounaan. Reipas 3 ryhmä liittyi lounasseuraksi hotellin lämpöön. Ravitsevan lounaan jälkeen muoliman paras huussi kirvoitti makeat naurut. Matka jatkui ylös Lossujärvelle navakassa vastatuulessa. Parin tunnin jälkeen päivän kääntyessä hämäräksi saavuimme Lossun tuvalle. Ilta kului rattoisasti kun lähitunturien kaikki 12 ihmistä kokoontui kämpän lämpöön. Ihan vaan hetkeksi suljimme silmämme ja hyvää hietöntä yötä! (Anna)

Aamulla heräillessä oli niin mukava olo, että piti miettiä joko sitä on kotona omassa sängyssä. Ilmeisesti tuvan lämmittämättömyys oli siis onnistunut nappiin. Yhteispuurot, kiitos Eki, naamaan ja vielä kerran näkkärijensin pommilankkujen päälle. Vesipullot täytettiin vaivoin hakatussa avannossa, uinti jäi kuitenkin tällä kertaa väliin. Reitin valinnassa olimme kaikki samoilla linjoilla, kun vastaan tuli putous; kierretään. Harmiksemme hukkasimme moottorikelkanjäljet, olisivat varmasti vieneet vähemmän kiviselle polulle. Ensimmäinen isompi virta ylitettiin Arin valitsemasta kohdasta kuivin jaloin. Viimeinen vaelluspäivä tarjosi sekä uskomattoman hienoja luonnon tiloja, veden solinaa ja luonnon omia lumikouruja että pahansuopaa koivuvitikkoa, mikä tuntui haluavan meidät otteisiinsa tai ainakin pärställeen. Vaellusreitin pahin kivikko pakotti muut pois suksilta, mutta jäähyväiskiertueella olleet pommilankut jatkoivat ’hiihtoa’. Toisen ryhmän jälkiä seuraamalla löysimme toisen puronylityspaikan. Kun Lossunjärveltä asti seurannut nälkä senkuin yltyi, päätimme pitää lounastauon vain reilu kilometri ennen leiripaikkaa. Mikon ansiosta syntyi legenda nimeltä ’Taukotakki-Marttyyri’.

Leiriydyimme reilun kilometrin päähän Käsivarrentiestä, mistä bussi meidän aamulla noutaisi. Vedenottopaikka 15 m päässä teltoista vaikutti leiriytymispaikan valintaan. Rakennusalan ihmisemme arvostivat myös läheistä arkkitehtuurikohdetta, Huhuilevaa Voimalaa. Telttojen ankkurointi olisi pitänyt rättimajat paikoillaan hieman navakammassakin tuiskussa. Ilta kului mukavasti Urttas-hotellin rosvolättyjä paistellen, ilmeisesti joku uskalsi niitä maistaakin. Ensimmäisen lätyn ja loput taikinat uhrasimme Paasille. Yhteinen sauvakävelyreissu tienvarteen sivistystä (asfaltti, kaide, auto) ihmettelemään. Ylämäessä törmäsimme myös Reipas 3 ja toivotimme hyvät illanjatkot toisillemme. Pienemmällä kokoonpanolla toinen lenkki vielä juuri ennen pussiin sukeltamista. Uni tuli ja niin tuli aamukin ja kotiinlähdön aika. Matkalla vielä Olokselle saunan lämmöstä ja uinnista nauttimaan ja hyvän ruoan ääreen. Lopuksi väsynyttä joukkoa nauratti kielitehtävän hulvattomat esitykset. UPEA REISSU! Kiitos Ellu, Anna, Mikko, Eki ja Ari, parempaa ryhmää ei olisi voinut toivoa. (Salla)