Soopan kaamosvaellus Saariselälle 2.-9.1.2009

KÖHÄKOPLAN SEIKKAILUT LUMISESSA LUONNOSSA

Köhäkoplaan kuuluivat Sanna-Maija Kela, Anna Luukkonen, Elina Marjakangas, Lauri Jahkola, Eki Lehtimäki ja Ari-Pekka Ylilehto

Lauantai 3.1.2009 Snellmanin maja klo: 15:57

Reipas reipas loma –ryhmämme on parhaillaan päivälevolla. Porukka vetää tsetaa niin, että mökki tärisee. Kynttilät luovat tunnelmaa nyt. Viimeinen auringon kajo ikuistettiin juuri muistikortille. Kamiinassa on hyvä veto ja tupa juuri lämmennyt niin, että kronikoitsijakin tarkenee. Muuthan ovatkin makuupussiensa pehmeässä lämmössä. Olotila on kerrassaan mukava.

Bussimatka sujui vauhdikkaasti. Viimeisten sivistysmunkkien jälkeen juuri kerkesimme torkahtaa ennen Kiilopäätä ja aloitimme öisen aamupalamme. Masut olivat pullollaan ja bussin umpihankiominaisuuksia testattuamme pääsimmekin tyhjentämään Laurin rinkkaa yllätyksistä kuten tyhjistä lasipurkeista ja ylimääräisestä kokispullosta.

Suunnistus oli ongelmatonta ja etenimme vauhdilla kauniissa kaamospäivässä avovaaroja halkovia uria myöten Raja-Joosepista tänne. Matkalla nautimme Laurin jukeboxin annista, muistelimme vanhoja vaelluksiamme ja kokeilimme puujalkavitseillä jäätä. Naurattavaakin komiikkaa saimme aikaiseksi ja hyvät väreet leijuvat ryhmämme vaelluksen tulevaisuuden ympärillä.

Tupa on kauniilla paikalla. Rantatörmä on korkea, niva kohdalla virtaa vapaana ja aurinko ruskaa taivaan virran takaisten vaarojen yllä. Otimme valokuvia. Eväiden hävityksen ja kaakaotuokion jälkeen alkoikin tämä lepo. Taidan nyt aloittaa kanarisoton (lihakeiton, toim. huom.) valmistuksen, jotta olisi valmista muiden herätessä. Ensin kuitenkin lisään puuta kamiinaan. PS. Luulimme jo nähneemme kiusatun poron paskaa mutta päätunnistajamme Lauri arvelikin kyseessä olevan hirnun munien. A-P

Sunnuntai 4.1.2009 Snellmanin maja – Sotavaaranjoki

Koska oli vaelluksen ensimmäinen kämppäaamu, sovimme ettei vielä yritetä olla tehokkaita aamulla. Tämä otettiin vähän liiankin vakavasti sillä aamutoimet kestivät yli neljä tuntia. Osasyy oli ehkä Laurin alkavalla migreenillä, joka haluttiin hoitaa kuntoon ennen päivän hiihtourakkaa.

Hiihtopäivän ensimmäinen etappi oli joen ylitys kämpän läheltä. Jäällä oli lumen alla märkää sohjoa, jonka raaputtaminen suksenpohjista otti aikansa. Hitaan startin ja suksien raaputtelun jälkeen oli päivän valoisasta ajasta menetetty aimo osa.

Iltapäivä kului avatessa latua syvään hankeen. Hiihdimme suoraan etelään ja löysimme portin poroaidasta. Lounas nautittiin pikaisesti päivänvalon säästämiseksi. Illan hämärtyessä jatkoimme umpihangessa laaksoa etelään ja kuu ja tähdet alkoivat näyttää tietä. Tarkoitus oli nousta Kaarnepään koillispuolisen satulan yli ja laskeutua Sarviojan laaksoon. Nousu oli puuduttava syvässä lumessa mutta sisulla pääsimme ylös. Laskiessa kaarroimme tiukasti oikeaan. Jossain vaiheessa joku huomasi, että rinne viettääkin lounaaseen kaakon sijaan. Arvelimme laskeneemme Sarviojan kämpän ohi ja olevamme jo Sudenpesän lähellä. Siispä lähdimme laskemaan vasemmalle.

Rinteen alla vastaan ei tullutkaan Sarviojan puro mutta löysimme suksenjäljet, joiden arvelimme kuuluvan Viljanmaan Samille iltalenkillään. Heidän ryhmänsä nimittäin oli myös määrä yöpyä Sarviojan kämpällä. Seurailimme latua vasemmalle mutta sen käännyttyä liiaksi ylärinteeseen hylkäsimme sen ja laskeuduimme taas laaksoon. Nyt löytyi puro, joka virtasi väärään suuntaan. Arvelimme sen olevan joku Sarviojan sivuhaaroista mutta hiihdeltyämme hetken edestakaisin totesimme olevamme kadoksissa. Täytyi pystyttää teltat tuntemattoman puron varteen ja alkaa keittää iltapalaa tuvan kaasulieden sijasta trangioilla. Makuupusseihimme käperryimme myöhään yöllä. Pakkanen oli kireä mutta ei paleltu.

Eki

PS. Mitä sitten oli tapahtunut? Seurailimme puroa etelän ja lounaan välillä paljon katsomatta kompassia. Suon laidassa taukoa pitäen näimme edessämme ”Kaarrepään”. Kiipesimme satulaa kohti ja löysimme loppunousun ”länteen” suuntaavan ulokkeenkin. Puron loppua emme tosin nähneet vastakkaisella puolella. Satulassa Eki totesi, että rinne lähtee heti laskemaan etelään mutta se meni muilta ohi.

Aamulla selvisi, että olimmekin laskeneet väärästä satulasta Maantiekurun puolelle. Sielläpä sitten kikkailimme! Olisi ehkä pitänyt vilkuilla useammin kompassiin.

suunnistaja -A-P

Maanantai 5.1.2009 Sotavaaranjoki – Sarvioja

Puuroa ja lämmintä vettä syntyi lauhtuneessa aamussa Sotavaaranjoen leirissä. Olimme uhranneet jo pullon bensaa ja ½ pulloa sinolia ruokaryhmämme kesken. A-P kävi tiedusteluretkellä sijoittamassa meidät kartalle, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Valitsimme vaihteeksi Sarviojan päämääräksemme. Nousu ja lasku sujuivat hyvin ja lopulta seurasimme Rämä-ryhmän jälkiä Sarviojan tuvalle. Kävin pienellä iltalenkillä tuntemattoman iltahiihtelijän suksenjälkien innoittamana. Muut vaeltajat olivat sillä välin hiihtäneet suksineen tupaan sisään. Söimme alkupalat, lounaat ja päivällisen miltei peräjälkeen ja lopuksi vielä Annan ja Sannan suklaamoussea hammastahnan makuisiin suihin. Hiihtosauvoilla keihästetyt kävyt sulavat laskiämpärin yllä ja porukka vaipuu horrokseen. tämä oli sitten Elinan tekstiä

Tiistai 6.1.2009 Sarvioja – Köhäpää – Sarvioja

Sanna herätti muun porukan ja minä ja A-P havahduimme kattiloiden kalisteluun ja otsalamppujen tuikkeeseen. Anna perusti Sarviojan keuhkoparantolan tupaamme. Häneltä mitattiin 38,5 ºC kuume ja hänet kirjattiin ensimmäiseksi potilaaksi. Muu Köhäkoplamme pääsi lähtemään päiväretkelle kohti Lumipäätä saatuani luistonestojärjestelmäni kuntoon. Suksien tahmaamisen lisäksi asiaan kuuluu kyllin painava rinkka, joka osoittautui oivalliseksi myös tunturin päällä, jossa tuima tuuli tuiversi. Elina palasi Sannan kanssa tuvalle otettuaan pojista huiputuskuvan nimettömällä huipulla, jonka Sanna sittemmin risti Köhäpääksi. Eki, Jussi (nalle, toim.huom), A-P ja minä kävimme vielä heittämässä vettä Lumipäälle ja näimme Sokostin määrittelemän kauneuskuvan kaamosruskosta. Ulkoisten sukuelinten lämmittämiseen kului sairaasti energiaa ja nenänpäänikin lämpisi vasta tauolla Sileäselän itäpuolella notkossa. Palasimme tyttöjen latua Seisomakiven kautta.

Porot olivat käyneet kämpillä ja tuoneet strösseleitä. Nuudelit syötyäni nukahdin penkille, kun Anna selosti päivänsä kulun. Yli puoleensa kasvanut kuu möllötti taivaalla ja tuvassa turistiin tutuista ja tuntemattomista. A-P:n lihassoppa veti vertaa Köhäpään veret keittäneelle huiputukselle. Merkittäköön myös jälkipolvien tiedoksi, että Anna ei halua Aslakkia vaan rajavartioston helikopterin ja jos Sannasta aika jättää, niin Kentin levyt kuuluvat Annalle.

Hyvät väreet leijuvat tuvassa, hiiri ryömii hirsien välissä ja väki vetelee sikeitä, mitä välillä joku köhii. Toivottavasti nyt saadaan hyvin unta sillä A-P lupasi opettaa kiehisten veistoa ja metristen halkojen tekoa Jyrkkävaaran kämpällä.

luistonesto-Lauri
- Löysin rinkkaa purkaessani kauhan, jonka tein Helsingin Kuivasaaressa toukokuussa. Se lahjoitettiin kansallispuistolle Helsingin Lapinkävijöiden antaman kattilan lisäksi.
- Talvipyöräily Hämeenkadulla ei ole valkoisen miehen hommia. Ei ehkä edes Che Guevaran. Tai sen miehen.
- Paratiisikurun akaasioiden ravintoarvoa voi lisätä kermalla tai voilla.
- Kekkonen syntyi 3. syyskuuta ennen pikku-2:sta. Mutta kun hän kuoli, niin haudan päälle laskettiin vain kevyt muovikansi!

Keskiviikko 7.1.2009 Sarvioja – Jyrkkävaara

Herätin porukkamme tuttuun tapaan, tällä kertaa seitsemältä. Edessä oli etukäteen helpoksi ajateltu hiihto valmista reittiä hyödyntäen. Niinpä hurjaa vauhtia ei aamutoimissa pidetty – etenkin, kun ulkona oli rapsakat 26 astetta pakkasta. Päivän valostuttua suljimme keuhkoparantolan ja siirsimme potilaat avohoitoon. Säästä johtuen hiihtelimme rivakasti ahkio/hiihto/porouraa eikä turhia taukoja pidelty. Jossain vaiheessa Elinan Suunto –lämpömittari hyytyi -30 ºC:een, joten pakkasta oli ainakin sen verran. Enempää asteikkoa ei mittarissa ollutkaan. Plussaa sen sijaan oli +50 ºC:een asti, outoa. Kahdet välihousut, välifleecet ja no can do –hanskat olivat siis tarpeen. Tylsä taaperruksemme muuttui kuitenkin dramaattisesti, kun Sarviojalta siirryimme Muorravaarakanjoelle. Joen jäällä näkyi veriroiskeita, karvatuppoja ja lopulta meitä karkuun lähtenyt, kolmella jalalla nilkuttava poro, jonka oikea jalka näytti pahasti raadellulta. Pororaasun päivän olivat selvästi luetut, joten pikaisen neuvottelun jälkeen A-P, Anna ja Eki hiihtivät väsyneen eläimen kiinni ja lopettivat sen oikeaoppisesti kirveellä ja puukolla. Otimme korvamerkin talteen rajavartiostolle toimitettavaksi ja pidimme pienen hiljaisen hetken vaatimen muistoksi. Mikä lie peto (myöhemmin paljastui sen olleen susi, toim. huom.) olikaan poroon iskenyt? Pikaisen loppuhiihdon seurauksena olimme Jyrkkävaaran tuvalla 4,5 tunnin reippailun jälkeen. Pakkanenkin lauhtui ja alkoi pyryttää. Avanto löytyi vieraskirjan ohjeiden perusteella, tyttäret opettelivat lisäksi oikeaoppisen kiehispuun halkomista (kirveellä) ennen lopullista tupajumiutumista.

Ilta sujui kuin huomaamatta mm. seuraavissa harrasteissa: - ruoanvalmistus ja –syönti - formula-pelin peluu - lätynpaisto ja –syönti - kiehisten joukkovuolenta - jutustelu, tarinan kerronta

Totesimme lämmin kuppi –keiton sopivan paremmin hilloksi kuin Ekströmsin kiisselin. Ja kappas, kello oli yli puoli yksi ja oli syytä ruveta nukkumaan.

Sanna

Torstai 8.1.2009 Jyrkkävaara – Raja-Joosepin rajavartioasema

Ulkoistettuamme herätyspalvelut Sannalle uinuimme makuupusseissamme korvatulpat syvälle tungettuina tyytyväisinä, kunnes heräsimme toiseen herätykseen lähempänä puoltapäivää. Hitaasti mutta varmasti sujuivat ryhmän aamutoimet mittarin näyttäessä juuri ja juuri alle -20 ºC. Lähdimme kevyemmällä varustuksella kohti pohjoista päivän jo hämärtyessä. Matka sujui joutuisasti Pahaojan vartta laskien. Laskun mukana laski myös pakkasmittari tuttuihin lukemiin kolmenkympin tienoille. Kolttakentällä pidimme ”lounas”tauon tuvan kotoisassa hämärässä. Enää oli edessä nopea ylämäkiosuus ja rajavartioston valot näkyivät odotettua nopeammin merkkinä saapumisesta sivistyksen pariin. Veimme poron EU-korvamerkin rajavartiostoon ennen leirin pystytystä. Ilta kului rattoisasti mm. sutta ja lammasta leikkiessä ja lunta sulatellessa. Anna

Perjantai 9.1.2009 Rajajooseppi – Oulu

Bussi noukki meidät kyytiin sovitusti seitsemältä, loppuporukka löytyi Saariselältä ja Kiilopäältä. Hotelli Sodankylässä meitä odotti sauna kylmävetisine uima-altaineen, toisen sukupuolen polskiessa toiset pääsivät sotkuun munkkikahville. Köhäkoplan tyttäret tosin löysivät tiensä keskustan kahvilaan, jossa pääsimme lukemaan lehdestä Etelänavalle hiihtäneen parivaljakon kokemuksista. Maittavan lounaan jälkeen bussissa esitettiin kunkin vaellusryhmän versiot eri kämppien syntyhistoriasta. Anna jäi kyydistä Rollossa, me muut jatkoimme Ouluun. Seikkailurikas ja yllättävä reissu takana, huhtikuussa seikkaillaankin sitten Huippuvuorilla!

Sanna

Sarviojan kämpän syntymä

Sydäntalvella 1967-1968 läksivät metsähallituksen hyvät miehet kohti Koilliskairaa aikeenaan rakentaa talo. Mukaansa he pakkasivat kirveet, sahat, 20 rautanaulaa, ikkunalasit, saranat, tiiliskiviä, muurilaastia ja kurkihirren.

Miehet olivat kovia hiihtämään ja helvetin hitaita. Puronvartta seuraillen he kulkivat kohti Kaarnepäätä ja satulan yli Maantiekuruun, jossa pian alkoi reipas puuhastelu. Kuukauden paukuttelun jälkeen syntyi Sotavaaranjoen varteen yhtä leveä kuin pitkä kämppä, jonka seinään lyötiin rautanaulat hattuja ja hanskoja varten. Harjannostajaisiin sai presidenttikin kutsun ja myös tuli.

Presidentti ihasteli veistojälkeä, nosti virrasta muutamat tammukat, oikeat ennätysvonkaleet, jotka pariloitiin. Kellokaulainen porotokka toi suklaaströsseliä ja rajavartijat toivat kahvia. Vieraat tulivat sisälle tupaan ja löivät hattunsa naulaan. Pidettiin kunnon kestit.

Tupaantuliaisten tuiskeessa pantiin merkille muuan seikka. Kämppä olikin rakennettu ihan eri puron varteen, kuin oli tarkoitus. Miehet olivat hiihtäneet niin hitaasti, että hikipäissään erehtyivät paikasta ja laskivat väärästä satulasta Sorvusojan varteen.

”Saatanan tunarit”, ajatteli Urkki mutta väläytti, että niin se on, jos se siltä näyttää. Tokan puheporo ehdotti nimeksi Hattuhoronmutkaa. Rajavartijan mielestä Sarvioja oli parempi nimi. Niin syntyi Sarviojan kämppä, jonne neljä vuosikymmentä myöhemmin löysimme. Pienen mutkan kautta tosin, koska käytössämme oli kopio vuoden 1966 kartasta. Ja vielä tänäkin päivänä näkyy kämpässä jälkiä kattoon kohonneesta juhlatunnelmasta. Mitä vähän joku yskäisee, niin kohta tipahtaa välikaton eristeistä suklaapapana kuppiin, lusikkaan tai makuupusseihin.

Sen pituinen se.

- Köhäkoplan puolesta muistiin merkitsi Lauri Jahkola.

Teksti: Kaikki
Kuvat: A-P + Eki
www-sivu: Eki + Sanna