Ryhmä 8: Ivalojoen suunta

Päivä 1, maanantai 3.1.2011

Bussi jätti meidät Kakslauttasen risteykseen kuudelta aamulla ja matkalla tilattu taksi poimi kyytiinsä pari minuuttia myöhemmin. Ajelimme tyylikkäästi pirssillä 15 km Kutturan tietä Pahaojan tien risteykseen. Klo 6:30 oltiin jo suksien päällä nenät kohti Ivalojokea.

Sotajoen suunnassa kulkevalla tiellä oli alkumatkasta muutaman päivän vanhat suksenjäljet jollekin jokivarren kämpistä ja niiden jälkeenkin saimme hiihtää melko kevyesti vanhaa kelkanjälkeä Pahaojan kämpälle. Lounastelimme kylmäksikin moititussa tuvassa ja aloimme ennen puolta päivää tiukan umpihankihiihdon avaten latua Pahaojalta Kultalaan kulkevalle merkitylle reitille. Ylös alas kumpuileva nousuvoittoinen maasto, syvä lumi ja reittimerkkien erottamisen vaikeus tiputti tässä vaiheessa joukon vauhdin noin kilometriin tunnissa ja pian oli selvää, ettei Kultalaa tänään nähdä. Vähän isompi joukko olisi kenties jaksanut edetä reippaammin ladunavaajaa tiuhaan vaihtaen mutta kuivassa pakkasilmassa puuskuttava ja yskivä kolmikkomme pystytti leirin Patatunturin eteläpuolelle viiden jälkeen illalla. Merkitty reitti ehdittiin hukata pimeän tultua kerran mutta eränkävijöiden suuntavaisto toi meidät reitille taas.

Iltasella ei paljon hössötetty, teltalle tampattiin paikka lumeen ja keittimet pöhisivät meille juomavettä lumesta sekä maittavaa napolinpataa iltaruoaksi. Makuupusseihin möngittiin ennen kahdeksaa mutta raskaan päivän jälkeen viileässä teltassa uni oli rauhatonta.(Eki)

Pahaojan kämppä.

Päivä 2, tiistai 4.1.2011

Heräilimme kuuden-seitsemän välillä paksun kuurakerroksen saaneesta teltasta. Keitin pöhisi puurot ja lisää kuumaa termospulloihin, kuurainen teltta sujahti pakettiinsa ja ennen yhdeksää - kun pimeä alkoi muuttua hämäräksi ja reittimerkit taas näkyä - olimme valmiita puskemaan uraa hankeen.

Seurailimme reittimerkkejä alkuun mutta sitten osuimme Patatunturin huipulle vievälle kelkanjäljelle ja päätimme hiihtää sitä, vaikkei se ainakaan suoraan Kultalaan näyttänytkään vievän. Nyt matkavauhti moninkertaistui ja Patatunturilta näkyi maisemiakin. Kelkanjälki laski Patatunturilta ensin pohjoiseen mutta kääntyi sitten itään Liljeqvistin kämpän suuntaan. Pakkasen kiristyessä -28 ºC:een, päätimme, että tämä suunta sopii meille - Kultala saa jäädä toiseen kertaan. Liljeqvistin kämpällä poltimme pesällisen puita ja keittelimme nuudelit lounaaksi. Valon jo hiipuessa ennen kolmea iltapäivällä lähdimme hiihtämään Ritakoskelle. Ivalojoen jäälle oli kelkalla ajettu hyvä baana, jota jäljistä päätellen oli meidän lisäksi samana päivänä käyttänyt myös joku suurikäpäläinen otus - ahmaksi epäilimme mutta kukapa tuon varmaksi todistaisi.

Patatunturille kipuamassa.

Jäljistä päätellen ahmakin kulki mielummin kelkanjälkeä kuin umpihangessa.

Kuten ahmaa, myös meitä tasainen baana kiidätti tuulen lailla Ritakoskelle. Aamuinen rämpiminen tuntui tässä vauhdissa lähinnä vitsiltä. Ritakosken kämppä oli telttayön jälkeen tervetullut ylellisyys mutta kovin lämpimäksi emme sitä saaneet, vaikka kamiinaan puita kaksi käsin ladoimmekin. Herkullinen hirvipekonikäristys perunamuusilla ja puolukkahillolla paransi illan tunnelmaa. Uni jäi taas rauhattoman puoleiseksi mutta nyt sitä sai reilummin, kun seuraavaksi päiväksi oli luvassa lyhyempi leppoisa hiihto. (Eki)

Päivä 3, keskiviikko 5.1.2011

Koisimme yli kahdeksaan, vaikkei uni niin laadukasta ollutkaan. Harvemmin autiotuvassa pitää nukkua pää syvällä makuupussin sisällä. Sisällä sentään oli nippa-nappa plussan(? ämpärin lumivesi ei ollut jäätynyt, kattilassa ollut oli) puolella, ulkona -22 ºC. Herkulliset puolukka-mansikkakiisselit puurolla höystettynä kurkusta alas, yhdentoista maissa liikkeelle. Vuorossa oli lyhyt päivämatka Ivalojokea pitkin seuraavalle tuvalle valmista kelkkauraa seuraten. Matkalla nousimme joentörmää ylös tutustumaan kullankaivaja Heikki Kivekkään höyrykoneeseen ja Lihrin muistomerkkiin paikalle, jossa tehtiin Lapin ensimmäinen kultalöytö vuonna 1868. Siihen aikaan joella on käynyt kesäisin aikamoinen vilske!

Louhiojan tuvalla olimme jo puoli kahdelta, vaikka "hullu paljon työtä tekee" -asenteella nousimme joentörmää ylös liki jyrkimmästä kohdasta emmekä siitä, mistä kulkivat moottorikelkan jäljet. Vettä löytyi Louhiojasta (mukavaa vaihtelua lumenjuonnin jälkeen), puita liiteristä ja lounassipulisopat ruokatermarista. Suoritettiin huoltotoimenpiteitä suksensiteenkorjauksesta kantapään laastarointiin ja kuultiin myös Vitaliksen paikallismyyntiedustajan mainospuhe. Illan mega-lihaperuna-annosten jälkeen päästiin makuulle kohtuulämpimässä tuvassa. Pakkasta -20 astetta, paljon tähtiä taivaalla. Pöllökin (hiiri-?) huhuili jossain vaiheessa. (Sanna)

Kultamaiden nähtävyyksiä: Kivekkään höyrykone ja ensimmäisen kultalöydön paikka.

Päivä 4, loppiaistorstai 6.1.2011

Kello kuusi kiskouduimme taas ylös kesken kauneimpien unien. Hiihto starttasi ennen aamunkoittoa Ivalojokea pitkin itään. Uusia mökkejä oli ilmaantunut rantatöyräille. Hentansuvannossa vastaan tuli punahaalarinen kelkkamies ajelulla - liekö ollut Louhiojan vieraskirjassakin mainittu Ilmo - joka heilautti kättä ja kurvasi penkerettä ylös pohjoiseen. Päätimme seurata harvinaisen tuoretta kelkkauraa myös meille sopivaan Rautujärven suuntaan. Erämaa-alueen ulkopuolella matka taittui talousmetsässä hakkuuaukeiden poikki raivattuja lumisia tienpohjia pitkin. Tienhaarassa lounastimme uteliaan 30-päisen porotokan saartamana. Onneksi poroilla oli oma suolapaalu, mitä nuoleskella.

Tuoreet kelkanjäljet loppuivat ja viimeiset noin 17 km tienpohjaa pohjoiseen ja kelkkareittiä Rautujärvelle taittuivat ennätysvauhtia tältä kuumeiselta köhäkoplalta. Tuvat sen kun paranee - lämmintä riittää ja avantokin aukesi. Puuvajan sahakin löytyi vuoroetsinnän jälkeen näkyvältä paikalta oven yläpuolelta. Huussi löytyi usean askelparin etäisyydeltä puuvajan takaa ja testauksen tuloksena todettiin, että huussissa tuulee ja ulvoo. (Ellu)

Päivä 5, perjantai 7.1.2011

Yö nukuttiin täydellisillä kaksi lautaa kapeammilla lavereilla Rautujärven lämpöisessä päivätuvassa. 12 tunnin yöunien jälkeen teimme lepopäivän hiihdon Hammasjärvelle ja takaisin, minkä jälkeen poropata maistui ja ruokalepo maittoi. Jumbokeksin voimalla nauroimme vielä vieraskirjan jutuille ja päätimme pyrkiä kaikki Ruskan Pasaus ry:n B-ryhmän jäseniksi. (Ellu)

Rautujärven kämppä.

Päivä 6, lauantai 8.1.2011

Aamutoimet, pakkailu ja siivous veivät niin kauan aikaa, että lähdimme matkaan vasta yhden maissa. Lämmin mökki oli ikävä jättää niille sijoilleen, kun tiesi seuraavan yön kuluvan teltassa jossain lumihangessa. Hiihtelimme melko vauhtia Inari - Ivalo -kelkkareittiä itään. Vastaan tuli viiden hengen kelkkailijaporukka - suomalainen opas ja puolalaisia turisteja, jotka olivat menossa Rautujärvelle syömään. Saivatpa ainakin he nauttia vielä lämpimähköstä tuvasta. Ainakin seitsemän kilsaa pitkää Pasasjärveä ylitettäessä pimeys laskeutui ja matkanteko oli tylsää. Paljon ei tullut ajateltua, senkun hiihti vaan eteenpäin. Järven päässä ennen tieosuudelle nousua söimme myöhäisen lounaan, joka maistui, vaikka keli tuntui taas hyvin kylmältä ja sormia paleli. Matkan jatkuessa Ivaloa kohti vastaan tuli ensimmäisiä talojakin sekä lentokentän valot + sieltä kantautuvat äänet. Muutamaa autoakin (taisi olla sama auto useamman kerran) saatiin väistellä tienpenkalle asti. Kuskit mahtoivat ihmetellä otsalamppujen valossa etenevää kulkijajoukkoa enemmän kuin me autoja…

Kahdeksan maissa osuimme hiihtoladulle, jota pitkin etenimme pari kilsaa Ivalon keskustasta pohjoiseen sijaitsevan hiihtokeskuksen parkkipaikalle. Latujen valojen piti sammua kymmeneltä mutta iloksemme saimme nauttia koko yön valaistuksesta ja styroksisilla pytynkansilla varustetusta huussikompleksista. Meksikonpata oli tulista mutta kaikki tuli nälkäisenä syötyä. Ennen puoltayötä lähdimme makuupusseihin hytisemään muutamaksi tunniksi. Pakkanenkin lauhtui -10 asteeseen, hieman lumia sateli. (Sanna)

Kuu-ukkeli.

Päivä 7, sunnuntai 9.1.2011

Kaksi vienoäänistä nokialaista herätti meidät viideltä. Hiihtelimme tienvartta ja pyörätietä pitkin alas keskustaan katselemaan Ivalojokea viimeisen kerran. Bussinodotus S-Market Vaskoolin edessä kesti lähes tunnin, jona aikana toimimme liikenteenlaskijoina ja mietimme, mikä kumma saa nuorison tekemään kässärikäännöksiä kaupan parkkipaikalla kello 7 sunnuntaiaamuna. Bussi tuli ja vei meidät Sodankylän varuskuntaan saunomaan ja edelleen Ravintola Karhuun nauttimaan pastasalaatista ja karjalanpaistista. Makoisaa oli ja jo vihreän näkeminenkin sai veden kielelle. Oulussa olimme kuuden jälkeen - siellä kukainenkin häipyi omaan suuntaansa jatkamaan arkielämäänsä kaikkien mukavuuksien keskellä. Hyvästi avannosta kannettu vesi, puuta hotkivat ja lämpöään niukasti jakavat kamiinat, ulvovat huussit ja umpihanki! (Sanna)

Sodankylässä meitä hemmotletiin ruoan ja saunan lisäksi myös ohjatulla venyttelyllä.

Koko ryhmä: Sanna, Eki ja Ellu.

Teksti: Kaikki
Kuvat: Eki
www-sivu: Eki + Sanna