Kaamosvaellus 2013: Lauri ja Ville hiihtää ja saunoo

Maanantai 31.12.2012: (13,3 km)

Vaellusreissu alkoi junamatkalla kohti Tulppiota. Ensimmäisen etapin päätteeksi Kemijärven asemalla noin klo 10 aikaan vaihdettiin Pelkosenniemelle menevään linja-autoon. Bussimatka tarjosi nähtävyyksiä koko rahalla, sillä reitti kulki mm. Pyhä-Luoston kautta. Pelkosenniemellä vaihdettiin puoli kahdentoista aikoihin ennakolta tilattuun kutsutaksiin, mikä ajaa Savukoskelle. Siitä eteenpäin sama auto jatkaa linja-autotaksalla postitaksina Tulppioon asti. Tämä tarkoitti loistavaa tilaisuutta bongata jokainen asuttu talo postinjaon merkeissä Savukoskelta Marttin kylän ja Tulppion suuntaan. Negatiivisina puolina oli matkan hitaahko eteneminen Tulppioon, missä oltiin iltahämärissä vasta varttia vaille kolme. Arvioimme kuitenkin, ettemme olisi tätä väliä hiihtäneetkään nopeampaa.

Tulppion risteyksessä purimme varusteet autosta ja etenimme palasen kelkkauraa suojaan marginaaliselta viimalta. Ahkiot säädettiin hiihtokuntoon ja loput lounasruoat siirrettiin lämpimään paikkaan jäätymisen uhatessa, sikäli kun se ei jo ollut onnistunut vuoristoratataksin kyydissä.

Paikallisista nähtävyyksistä käytiin katsastamassa läheinen veturi ympäristöineen ja todettiin lunta olevan riittävästi. Uutta pehmeää lunta oli tullut viimepäivinä noin saappaan varren mitalla, joten lentokelejä ei ollut tiedossa. Neljän aikoihin otettiin ahkiot matkaan ja lähdettiin tienpohjaa pitkin tuoretta kelkkauraa kohti Kärekeojaa. Osa matkasta oli vanhaa kelkkauraa ja loppumatka umpista tienpohjaa seuraillen. Varsinaisesti maastoon päädyttiin massiivisesti aidatun parkkipaikan opastusporttikatoksen kautta. Muutaman käyrän lasku umpisessa laavulle jokivarteen sujui hyvin hieman tiheästä rinteestä huolimatta. Laavulta suunnattiin joen yli alavirtaan Kärekeojan tuvalle tasan kahdeksaksi.

Iltatoimet koitettiin hoitaa joutuisasti, jotta liikkeelle päästäisiin ajoissa heti seuraavana vuonna. Alkujaan tarkoitus oli hiihtää Karhuojalle saunomaan, mutta postikierros viivästytti lähtöä, joten päivärytmin säilyttämiseksi päätettiin tyytyä nopeampaan päiväetappiin. Vuotta vaihdettiin huomaamattomasti unten mailla.

Tiistai 1.1.2013 (23,5 km)

Liikkeelle päästiin vasta kymmeneltä, kun ei haluttu uhrata unia vielä reissun alkuvaiheessa. Päivä lähti käyntiin pienellä umpisen koestuksella, mutta pian löydettiin seurattavaksi poroaita. Päätettiin jättää Karhuojan sauna käymättä, koska sinne olisi pitänyt poiketa jo ennen lounasaikaa.

Poroaidan vieressä kulki aluksi ihan hyvää kelkkauraa, pohjoista kohti se pikkuhiljaa muuttui umpiseksi - jota ajallisesti taisi olla suunnilleen puolet matkasta.

Jossain vaiheessa Lauri erehtyi hikoamaan niin että loppumatkasta nestevajaus tuntui vauhdin hidastumisena. Lopulta päästiin Kemihaarasta Korvatunturille menevälle ajetulle baanalle muutama kilometri ennen Vieriharjun tupaa ja saunaa, jonne saavuttiin 20:30.

Sauna oli ollut jo lämmin, joten sen uudelleen lämmittämisestä ei suurta vaivaa ollut. Jokeen olisi päässyt uimaan, mutta eipä innostuttu pulahtamaan.

Keskiviikko 2.1. (15,5 km)

Hiihtelyä. Kuva: Ville Saarela

Alku oli raskasta tuulen kerättyä pehmeähköä lunta puoliavoimelle alueelle ja avaajaa vaihdettiin tiuhaan. Avoimemmalla uutta osin kovettunutta lunta oli poljettavana vain normaalit 20 - 30 cm, mikä sekin ahkion kanssa hidastaa vauhdin alta kahteen kilometriin per tunti. Puustoisemilla metsäkaistaleilla pehmeää lunta olikin sitten enemmän, mutta maavara riitti edelleen. Sään ajoittain kirkastuessa nähtiin myös outoja valoilmiöitä.

Lounastauko pidettiin hämärän jo lähestyessä. Matkaa jatkettiin ja pimeyden laskeutuessa tähdet välillä pilkistivät vaihtelevan kevyen pilvisyyden liikuskellessa taivaalla. Jokihaaran ylitys onnistui hieman ylityspaikkaa etsimällä. Hiihtoa jatkettiin toisen haaran pohjoispuolta hieman etäämmältä seuraillen.

Sääkin kylmeni selvästi ja jonkinlaisia merkkejä tulevasta paremmasta hankikannosta oli olemassa, mutta tähän hätään siitä ei vielä ollut avuksi, ehkä päinvastoin, sillä kovempaa hankea oli raskaampi polkea ja ahkiotkin kyntivät enemmän. Kun matka ei umpisessa nopeasti edennyt, niin välillä lyysäiltiin metsänrajoja (noin 1000 lumenia riittää kaamosvaelluksella mainiosti suunnistusvalaisimeen, vaikka enempikin oli tarjolla, niin ilmassa oleva jäätynyt kosteus usein rajoittaa maksimikantamaa) tai testailtiin ahkioiden kulkuominaisuuksia kaksi-, kolmi- ja neliladulla (jatkotestauksiin suositellaan vetovoimamittaria ja kulkuominaisuuksien suhteen laajemmin säädettävää ahkiota). Tupaa lähestyttiin tarkasti ja muutamaa metriä ennen yhytettiin koillisen suunnasta etelän kautta tuvalle koukkaava yhden sateen vanha latu.

Härkävaaran rauhalliselle tuvalle saavuttiin siis 19.20 työntäyteisen päivän jälkeen. Ilta jatkui nopealla tuvan lämmityksellä (iso ja nopea "kamiina") ja vähän rauhallisemmalla saunan lämmittelyllä. Tuvalla oli joitakin päiviä sitten käynyt Jouni Laaksonen ja jättänyt luettavaksi autiotupakirjan. Mutta eipä sitä paljoa ehtinyt selata.

Härkävaaran sauna. Kuva: Ville Saarela

Torstai 3.1. (14 km)

Ylityspaikka löytyikin sitten suoraan joeltapäin, jonne laskeuduttiin jyrkästi, ahkiotkin piti laskea narulla. Pian ylityspaikan jälkeen törmättiin hiihtouraan, joka vain vahveni Tahvolle päin kuljettaessa, kunnes häipyi kelkkauran alle tuvan läheisyydessä. Perillä oltiin puoli kymmeneltä, ja tupa, sauna ja ruoka kuumenivat ennätysajassa.

Tahvontupa. Kuva: Lauri Raittila

Perjantai 4.1. (17 km)

Karttatiedustelun perusteella suora reitti länteen tuntui etenemisvaihdin suhteen riskialttiilta, sillä kummallakaan ei ollut kokemusta kyseisestä maastosta. Lyhyen matkaa tuvan alapuolelta lähti pari pikakelkanjälkeä jokivarteen, arveltiin niiden menevän Lokan suuntaan soille. Ahkioiden kanssa hiihdeltiin siis aluksi poroaidalle, mistä heti joen yli ja tehosauvarinteeseen poroaidan vieren kelkkauraa länttä kohden.

Mäki nousi näin aamusta melko vaivatta, ainakin umpihankirymyämisen jälkeen. Poroaidanviertä hiihdeltiin rauhalliseen tahtiin, matka kuitenkin tuntui etenevän odotettua hitaammin. Edes noin 1:66 666 kartasta ei kaikkia aidan mutkia pystynyt luotettavasti havaita, osuutta asiaan saattoi olla myös valaistusolosuhteilla. Välissä maisemat suosivat jopa kuvaamista pohjoisen suuntaan Auhtijoenselältä. Matka eteni aidan vartta ja päätettiin olla oikaisematta aavan avoimen suon yli tuulta ja telttapaikkojen puutetta ajatellen.

Mäen nousua, sukset ahkiossa. Kuva: Ville Saarela

Muutamaa mutkaa myöhemmin kelkkaura erkani aidasta ja kaartoi avoimella liikaa etelään. Pimeyden jo laskeuduttua pongattiin vanha ura sivultapäin hangen alta aidan lähistöltä. Semiumpista hiihdeltiin toisen aidan haaraan. Etsimisestä huolimatta porttia ei löytynyt, mutta kohtuullinen ylityspaikka kuitenkin. Kellon ollessa jo paljon lyötiin leiriytymisaika klo 20 lukkoon. Aidan vartta jatkettiin vielä jonkin matkaa saaden sopivaa lämpöä päälle.

Hyvä leiripaikka löytyi harvahkolta tasaiselta mäntykankaalta. Teltta pystyyn ja kokkailut käyntiin. Aikansa otti kun syötiin, juotiin ja sulateltiin ja keiteltiin purnukat ja pullot täyteen. Bensankulutus leiriytymistä kohden vedet sulatellen oli noin 1/3 litraa per kaksi henkilöä. Leiripaikkaa kiitellään avarasta tilasta ja tasaisuudesta, hyvästä lumitilanteesta ja kuutamosta jossain puiden välissä. Miinusta tulee vesipaikan puuttumisesta, mutta ei sitä olisi tarvittukaan, sillä saunaa ei tällä kertaa ahkioissa ollut mukana.

Lauantai 5.1. (23,5 km)

"Kantava" kelkkaura. Kuva: Ville Saarela

Suolla. Kuva: Lauri Raittila

Poroaita ja portti Tunturi-Kaitamaan ja Iskemävaaran välillä löytyi, ei tosin karttaan merkitystä paikasta. Portilta löytyi myös kelkkaura, ja pari uraa erkani kohti karapuljua. Ihmeteltiin kelkkauran heikkoa laatua, ja syy selvisi sitten muutamaa kilometriä myöhemmin: Rajavartijat tuota reittiä ilmeisesti ajavat, ja lujaa menee heidän kelkat syvässä umpisessakin.

Uraa päästiin vajaan kilometrin päähän Karapuljusta, tupa löytyi kohtuullisen helposti. Pidettiin tuvassa lounastauko, ja tavattiin ensimmäiset merkit SOOPAsta, vieraskirjamerkinnästä. Lounastauon jälkeen jatkettiin hyvää kelkkauraa Luirolle, jonne saavuttiin 20 yli seitsemän.

Luirolla saapuessamme sauna oli lämpiämässä ja tupa kuuma, saunakin saatiin kohtuu kuumaksi, kunhan kävi sammuneisiin pesiin tulet virittämässä. Vesipata savutti sisään, mutta se ei saunomista haitannut.

Sunnuntai 6.1. (11km + 23.5 km)

Tänään herättiin ajoissa toisen ryhmän myötävaikutuksesta. Lauri kävi nuohoamassa vesipadan ennen aamupalaa, toivottavasti auttoi vesipadan savuttamiseen - jos ei niin pitäisi vielä piippu nuohota, mutta se onkin hankalampaa.

Aamuhämärissä lähdettiin Sokostia huiputtamaan. Alku koukattiin järven jäältä, jonkun matkaa Hammaskurun kelkkauraa, löydettiin mutkalatu pusikon läpi, mutta purouomalla oma reitinvalinta uomaa seuraillen ylöspäin. Puurajalla irtolunta oli enää jokunen sentti. Lumitilanne ylhäällä vaikutti oikin hyvältä kun kiviäkään ei ollut näkyvissä. Hyvä laskettelukeli siis tiedossa alaspäin. Kiipeäminen ylöspäin sujui joutuisasti tuulensuojaa kurun puolelta etsien. Ensin suunnattiin mastolle, missä auringon reuna jo pilkahteli etelänpuolella matalalla olevan rakoilevan pilvipeitteen väleistä.

Käytiin varsinaisella huipulla tuulettumassa. Mastolle palaillessa aurinko näyttäytyi jo puoliskana ja varsin komeasti. Puoliltapäivin lähdettiin laskettelemaan alas. Paras laskuelämys saattaisi tosin olla kurun toista laitaa, jolloin rinne olisi hieman loivempi metsäsuksille, mutta eipä tullut testattua tälläkään kertaa, lumitilanne varmaan olisi suosinut. Puurajalta lasketeltiin purouomaa suolle asti. Purostakin löytyi lumisiltoja ylityspaikoiksi, joten päästiin takaisin kelkkauralle ja joutuisasti tuvalle.

Sokostilla. Kuva: Lauri Raittila

Tuvalla tankkauksen jälkeen päästiin varsinaisen päivämatkan kimppuun kolmen aikoihin ja ikävästi hämärähän siinä heti saatiin seuraksi. Hiihdeltiin järven yli noin oikeaan suuntaan kelkkauraa seuraillen. Kelkkauran kaarrettua pohjoiseen päädyttiin paikalliseen asutuskeskittymään. Tämä ei ollut varsinaisesti suunnitelmissa, mutta hiihdeltiinpä katsomaan kun uraa alla riitti, eikä se ihan väärään suuntaan mennyt. Länteen piti kuitenkin päästä, joten koitettiin oikaista sinne. Läheinen joki oli kuitenkin sula, ja aikamme sen vartta hiihdeltyä vedettiin takaisin kelkkauralle ja järvelle. Jälleen todettiin, että oikaiseminen ei ole hyvässä tapauksessa hirveästi kiertämistä hitaampaa. Rantaa seuraillen kaarrettiin seuraavaan lahteen ja siitä toisen ryhmän avaamaa latua seuraillen alkoi pian nousu kohti satulaa. Vaihteleva ja paikoin jyrkkä maasto kannusti pian laittamaan nousukarvatkin ahkion kiskomiseksi korkeampaan potentiaaliin mukavammin.

Kahlauspaikka. Kuva: Ville Saarela

Maisemat olivat varmasti loistavia, mutta pimeys ei niistä antanut juuri kauempaa vinkkiä kun ei sitä miljardin lumenin valoakaan mukana ollut. Siis ylös ja alas. Alhaalla odotti puron kahluuylitys. Ahkioita hieman purettiin yli kanniskelun helpottamiseksi. Uraa tehneellä ryhmälläkin oli selvästi alkanut pimeys haitata, mikä ilmeni mikroreitinvalinnoista (ja myöhemmin vähän makrokin).

Hiihdeltiin uraa enemmän ja vähemmän väsyneinä. Maasto kävi pienipiirteiseksi, siis oikein mukavaksi suunnistusmaastoksi, mutta ahkion kanssa ilo ei ollut yhtä korkealla. Hiihdeltiin jokivartta kohti toista jokea, jota ennen jonkun matkaa meni myös poikittainen ahkionjälki. Mielessä kävi, että itäpuoli voisi olla kulkukelpoisuudeltaan parempaa. Kuitenkaan aiempaa kokemusta tästä paikasta ei ollut, joten seurailtiin tuoreempaa uraa joen yli. Hyvin kesäreitiksi sopiva pienipiirteinen kalliomaasto oli ahkion kanssa melko ikävää aiempien päivien lakeuksiin verrattuna.

Seuraavan päivän maastontiedustelussa ainakin selvisi, että paljon otollisemmat ahkiomaastot sijaitsevat joen itäpuolella, vaikkakin sielläkin voi kohdata yksittäisiä kalliokohtia. Erinäisten pikkukommellusten ja vähäjäisten pikkuvesistöjen (oikeammin "ojan") jälkeen päästiin tuvan tuntumaan. Läheinen järvi taisi olla ensimmäinen, jonka jäälle oli lumikuorma nostanut jo mahdollisesti haittaavasti vettä. Lankojärven tuvalla oltiin puoli kolmen maissa. Hiihtoa tuli noin kellonympärys, melko normi päivä (tai yö) siis. Sovittauduttiin tupaan ja tankkauksen kautta unten maille.

Muutamia ajatuksia tästä vaihtelevasta etapista:

• Peesaaminen ei aina kannata.
• Reissun "kohokohtia" ja melkein ikimuistoista laatuaikaa.
• Tännekin on päästävä kesällä uudelleen, mieluiten ilman ahkiota.
• Toinen lounas piristää mieltä ja antaa voimia pitkään päivään

Maanantai 7.1. (16,5 km)

Helpompaa maastoa joen itäpuolella.
Kuva: Ville Saarela

Aamulla tietty herättiin, kun toinen ryhmä lähti liikkeelle järkevään aikaan. Ville lähti aamun jatkoksi päivälenkille tutkimaan mistä edellisenä päivänä olisi kannattanut hiihtää, Lauri jäi laittamaan tupaa kuntoon ja otti vielä pienet päiväunet.

Matkaa jatkettiin kolmen aikoihin, uria pitkin hiihdeltiin Rautulammelle, jossa pidettiin tauko lämpimässä tuvassa. Yöksi jäätiin Rumakurun vanhalle tuvalle puolen kymmenen aikaan, kun arvattiin että uudella tuvalla voisi suuremmasta koosta huolimatta olla ahtaanpaa, ja edellisen päivän seikkailujen jälkeen ei ollut enää intoa lumikammia rakentaa.

Rumakurun vanha tupakin saatiin lämmitettyä plussan puolelle illan mittaaan, ja nukuttiin sitten mainiosti.

Tiistai 8.1. (6,5km)

Ei oltu kuultu mitään siitä että saunaan pääsisi vasta vähän myöhemmin, joten lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin klo 7:30, ja hiihdeltiin ajettua baanaa Hotelli Riekonlinnaan, jossa oltiin n. 9:30.

Päästiin saunaan kuitenkin ensimmäisinä klo 10, kun oltiin ainoat, joilla oli saunakamppeet hollilla. Ehdittiin sitten käydä kaupassakin ennen ruokailua. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi.

Bussi lähti kohti Oulua kahdelta

Yhteenvetoa

Yhteismatka ahkiot mukana kartalta kuljettua reittiä mitattuna noin 153,3 km. Huiputusta noin 11 km ja päivälenkkiä noin 8 km.

Ahkiohiihtoaika yhteensä noin 75 tuntia sisältäen lounastauot á noin 40 minuuttia.

Viikon sää:
noin -5 ... -19 C
melko vähätuulista, enimmäkseen viimaa
pari kolme selkeämpää päivää

Lumitilanne:
sade 30 cm uutta lunta tuulen kanssa 30.12.
hanki oli kovenemaan päin, mutta kestoa oli vain ylhäällä avoimella (Rautulampi)
paljon raskasta pettävää umpista

Saunat

Vieriharju

Härkävaara

Tahvontupa

Luiro