SOOPA suoritti hiihtovaelluksen Abisko-Riksgränssenin maastossa
wapun 1994 jälkeen. Hauskaa oli.
Vaelluspäiväkirja SOOPAn kevätvaellukselta Abiskosta. 3.-8.5.1994 VAROITUS: juttu on täynnä vaellusryhmän insidereitä ! Tulkin käyttöä suositellaan !
TI 3.5.1994 Lähtöpäivä ja kaikki vielä hajallaan. Lähdettiin porukalla (Imppa, Ari, Pasi ja Mari) ostamaan ruokia. Impan autossa oli bensamittarin valo vilkkunut jo useammankymmentä kilometriä. Ei se kuulemma mitään tarkoittanu. Mutta silti keskikaupungilla liikennevaloista ei päästy eteenpäin kuin työntämällä (Mari ei nyt kuitenkaan osallistunut moiseen rahvaanomaiseen puuhasteluun). Ruuat ostettiin ja bensaakin saatiin tankkiin. Vielä suksia SPR:ltä lainaan ja pakkaamaan. Parempi myöhään jos silloinkaan.Pakkaus kesti ja kesti... Jaana sai aivan työkseen viihdyttää vierailevaa tähteämme Kallea, Teepakin lahja pohjoisen poloisille partiolaisille. Siinä kymmenen jälkeen oli autot sitten pakattu ja radiot viritetty oikealle taajuudelle.B-ryhmä tankkasi jumbon CD-soittimensa ja A-ryhmä ilmeisesti lauloi toisiansa suohon. Radio toimi yllättävän hyvin myös ilman virtalähdettä parkissa ja lähietäisyydeltä. Siinä me sitten köröteltiin...matka oli pitkä, mutta sitä riitti. Kuskeja vaihdettiin kohtalaisen tasapuolisesti. Jostain syystä tyttöjä kuitenkin syrjittiin (ei mahtanut ajokortittomuus vaikuttaa). Yritys oli kyllä kova.
KE 4.5.1994 Heräsimme Abiskossa ankeaan aamuun. Lunta ei näkynyt, ei ainakaan tarpeeksi ja harmautta lisäsi sateen tihutus. Päätimme sittenkin lähteä Riksgrensenistä. Hetken jahkailtuamme saimme kamat autosta rinkkoihin vain huomataksemme, että varustuksessa oli joitakin pieniä puutteita (esim. ilman sauvoja on aika ankea hiihtää...). Siispä Impalle ja Kallelle annettiin autonvientimatkalle pari lisätehtävää tavaranhankintojen merkeissä. Me muut vietimme aikaamme miten taisimme. Oikeastaan merkittävin tapahtuma oli se, kun Ruotsin maajoukkueen alppinistit puolustivat meitä vihaista majatalonpitäjää vastaan (yksityiskohtia tyttäriltä).Keltaisen auton vihdoin ilmestyttyä mutkasta teimme ruokaa ja söimme. Juuri kun olimme lähdössä matkaan pilvet harmittavasti repesivät ja jouduimme kaivamaan aurinkolasit esiin ja hautaamaan sadevarusteet... Sitten vaan matkaan huippua kohti. Ladulla oli muutakin kansaa ja meidän kumppareita ihmeteltiin. Myöhään illalla (n. klo 16.00) saavuimme ensimmäiselle yöpymispaikalle, joka sijaitsi eksoottisesti kahden valtakunnan rajalla. Telttaa pystyttäessä selvisi, miksi A-ryhmän teltta oli niin ihmeellisen kevyt. Jos teltta ei omaa kaaria, niin keveydessä löytyy ! Onneksi talvireittiä oli jouduttu lumivyöryvaaran takia muuttamaan ja uusi reitti oli merkitty notkeilla koivunvesoilla. Siitä reipas partiolainen hyvinkin taittaa pari-kolme EKO-kaarta. Siis lumivyöryvaaralle kiitos, saimme nukkua yömme teltassa. Menimme nukkumaan myöhään yöllä (klo 18.00 suomen aikaa). Siis paras A-ryhmä meni kahdella EKO-kaarella varustettuun telttaansa, jonka absidi sijaitsi Norjassa, mutta sisäteltta sentään turvallisesti puolueettomassa Ruotsissa. B-ryhmä kannatti NATO-Norjaa ja yöpyi rajan toisella puolella. Yö oli joillekin matkalaisille yllättävän kylmä, mutta ankea.
TO 5.5.1994 Herätys ihanaan aamuun ! Aurinko paistoi täydeltä terältä jo klo 7.00, kun A-ryhmä ponnisti ylös pusseistaan. Eräs huomasi ilokseen heräävänsä eri pussista kuin nukkumaan mennessä - toinen taas... No silti aamu oli kaunis, hanki kantoi ja tuulikaan ei syödessä haitannut erään ahkeran yksilön lumesta tekemän seinän ansiosta.Keittelimme puuromme kumpainenkin ryhmä omalla tekniikallaan. Huom ! Keittimissä löytyy, kun matkassa on ehta tekno-vaeltaja Kalle. Jotenkin siinä kävi vaan niin, että A-ryhmä lähti ajoissa ja B-ryhmä myöhässä. A-ryhmä siis Imppa, Pasi ja Mari sekä B-ryhmä Kalle, Ari ja Jaana.Lounastauolla sitten väiteltiin siitä, kummat olivat paremmin lorvineet. A-ryhmästä mainittakoon n. tunti keskipäivällä auringonottoa + jokunen aika vapaata telemarkia + pyllymäkeä. B-ryhmä tunnusti taas lähteneensä vasta lounaan jälkeen. Muunkinlaista kilpailua/vertailua esiintyi: mm. kuka oli punaisin/palanein ja kuka uskalsi olla silti alastomin. Kilpailutuloksia voi kysellä useammaltakin meidät nähneeltä pariskunnalta ja eräiltä tosi hiihtäjiltä, joilta toisella oli käsi kipsissä.Lounaan jälkeen hiihdimme sitten rinteessä. Imppa pärähti taas niin ajoissa, että B-ryhmä sai jäädä lukemaan mystisiä viestejä lumesta. Hiihdimme rinnettä poikittain/sivuttain ja jotenkin sitä vaan toivoi, että jalat olisivat sittenkin olleet eri pituiset, tässä tapauksessa oikea lyhyempi kuin vasen. Ehkä näin olikin joidenkin laita; niiden joista matkanteko oli hitaan puoleista - toiset ehti hampaitaankin pestä siinä hiihtäessä. Sitten taas pidettiin taukoa ja maattiin kuin käärmeet auringon lämmittämillä kallioilla. B-ryhmäkin vihdoin saapui ja söimme porukalla suklaata ja voitelimme huuliamme jo silloin suosion saaneella banaanilla. Imppa ja Pasi purkivat ylimääräistä energiaansa vielä kokeilemalla GoreTexin kestävyyttä läheisellä rinteellä. Imppa voisi mennäkin hylkeestä, niin jouhevasti lasku mahallaan sujui. Matkaa jatkettiin suunnilleen porukalla yöpymispaikalle, joka oli parin pälven vieressä ja josta ei ollut purollekaan montaa matkaa. Yöpymispaikka oli ihanteellinen. Vain konevessa puuttui, mutta korvaavia laitoksia luotiin ja niitä kehuttiin... Teltat nousivat jo tottuneesti. EKO-kaaret olivat matkustaneet mukana Kallen ahkiossa, sillä maisema oli kutakuinkin puuton eikä uusista kaarista voinut haaveilla. A-ryhmä söi ja siirtyi lepäilemään ja pohdiskelemaan (lue: nukkumaan), kun taas B-ryhmä kävi valloittamassa vuorenhuippuja, testaamassa liukuhousuja (=> Arilla oli parhaat liukuhousut) ja tuli vasta myöhään kotiin (huomauttaa huolestunut äiti, joka valvoi myöhään lapsia odotellen). Yön aikana Mari kuuli kavioiden kopsetta teltan ulkopuolelta. Hevonen ? Väsyneet aivot jaksoivat sentään hahmottaa äänet porojen aiheuttamiksi. Aamulla tosin epäilijöitä riitti moiselle kokemukselle. Onneksi Arikin oli havainnut porot.
PE 6.5.1994 Aamu ja taas aurinkoinen. Ei pilviä missään. Auringolta suojautuminen alkoi jo olla ongelma. Ratkaisuun rasva + leukoplast herkimpien nenään ja eräisiin korviin. A-ryhmä oli, kuten arvata saattaa, aikaisin ylhäällä ja valmiina uusiin leikkeihin. Viereinen jyrkähkö nyppylä houkutteli lumivyöryä enteilevistä roikkuvista lumimassoista huolimatta. Mäenlaskuvälineet (sadehousut, Njalla-ryhmän testissä olevat GoreTex-housut + makuualusta) mukaan ja vuorenvalloitukseen. Vaikka emme me siellä ainoita olleet, tunturihaukka näytti viettäneen aikaansa enemmänkin "kummun" huipulla ja kaarteli nytkin yllämme. Ei vaaraa - olimmehan jo eilen nähneet, missä haukan pesä sijaitsi; aivan eri puolella. Mäenlaskupaikka oli valtaisa, parin metrin vapaa pudotuskin oli lempeä niin liukkaalla, mutta pehmeällä alustalla. Ylös kipuaminen oli rankkaa, mutta laskua kertyi usieta kymmeniä ehkä jopa satoja metrejä. Mahallaan ei Imppakaan sentään laskenut alun jyrkännettä, mutta lopun tasainsen (45 astetta) pääsi kyllä parhaiten mahallaan makuualustalla maaten. Jonkun aikaa mäessä riehuttuamme sirryimme leiriin (=aioimme yöpyä seuraavankin yömme samassa paikassa). Pakkasimme eväät reppuihin ja lähdimme läheistä huippua kohti (korkeus 13?? m.ö.h.) Kauempaa katsottuna rinne näytti melko loivalta, mutta kyllä sekin vielä tuskaksi muuttui. Mutta aurinko paistoi ja "tasaiset" hanget hohtelivat, mikäs siinä oli ylös kavutessa, kukin omalla tyylillään. Tyylleistä suosituin oli kahden suksen tyyli, toiseksi suosituin molempien suksien kantaminen ja hieman harvinaisempi muoto oli 1:1 tyyli. Sielläpä sitten syötiin eväitä (niitä, mitä repuista sattui silloin löytymään ja yllätyksiä tietenkin sattui...). Ihailtiin maisemia, arvottiin huipuille nimiä ja korkeuksia ja puhuimme porukalla raadollisuuksia (Imppa kannattaa ruumista paloiteltuna rinkassa kun taas Kalle kokonaisena ahkiossa). Alaspäin laskiessa tyylejä olikin sitten jo yhtä monta kuin oli laskijaa. Suksien kantittomuuskaan ei haitannut (varsinkaan jos sukset eivät olleet jalassa) menoa mäessä, joka luokiteltaisiin laskettelurinteessä tumman mustaksi. Kaikki jäsenet säilyivät kuitenkin suunnilleen ehjinä, vaikka Kalle tekikin voltin suorana otsan kautta niskat (lähes) taittaen. Ja sitten me syötiin..., eräät peseytyivät purossa ja nukuttiin. Tähän kuuluisi sitten taas hieno loppulause - jokin jalo ja tyylikäs ajatus.
LA 7.5.1994 Ulkona tuuli ja taivas oli pilvessä sinä aamuna jolloin meidän oli määrä jättää leiri (=ote Mark Twainin kirjasta Hopeavuoren aarre). Lähtö sujui hiukan nihkeästi vaikka Imppa kaikkensa yritti, tarjoili aamiaisen vuoteeseen jne. Onneksi sade (vaikka jäikin vain hetken kuuroksi) pakotti A-ryhmän pakkaamaan kamansa vauhdilla ja sitten matkaan. Reitti sovittiin yhdessä. Päätimme yöpyä STF:n mökin/tuvan lähettyvillä ja lyhin tie tuvalle oli tietenkin suora, vaikkakin matkalla tuli ylittää 1350 m.(ö.h.) korkuinen vuori/tunturi. Huipulla kumpikin ryhmä piti lounastauon (mahdollisimman tuulisella paikalla) A-ryhmä tosin tuntia ennen parasta B-ryhmää. Niin ja sitten alas. Etukäteen oli katsottu kartalta melko loivan näköinen rinne. A-ryhmä vaan ei sattunut osumaan ko. alueelle vaan laskeutui "hieman" jyrkempää seinämää. Alastulo oli hauskaa ja leppoista lumivyöryvaarasta ja alasluiskahtamisen riskistä huolimatta (sanoo Mari, pojilta voi kysyä lisätietoja...). A-ryhmä saavutti mökin ja laittoi parhaillaan auringosta nautiskellen ruokaa kun B-ryhmä pujotteli alas rinnettä juuri oikeasta "loivasta" kohdasta. Ruoka maistui A-ryhmälle B:n ahdonkoa seuraillen. Ja hyvinhän se lasku sujui; ahkio näytti ottavan johdon Kallelta ja Jaana ehti tehdä Marit ja liukui kymmeniä metrejä alas, mutta Kalle sai hänet kiinni. Tällaisia huomioita A-ryhmä tomaattilihamakaroonijauhelihamausteista nautiskellen. Koko joukon nyt ollessa koolla aloimme tosissaan pohtia, mitä tekisimme mökillä, joka oli auki, mutta jonka hinnasto ei oikein sopinut kukkaroillemme (, joita ei olllut mukana). Hinnastoa tarkistettuamme saatoimme havaita, että meillä ei ollut varaa nukkua yötä mökissä laillisesti, vaikka olisimme kaikki olleet koiria, joille yöpyminen oli kohtuu hintaista; telttapaikasta ei voinut edes haaveilla (45 SEK/hlö). Siispä koska majan/tuvan vartijaa ei näkynyt päätimme vaientaa omatuntomme ja nukkua pehmeillä patjoilla sateen ropistessa huomakatolle. Iltaa vietettiin leppoisasti seurustellen, varusteita korjaillen/korjauttaen. Liiallisen sentimentaalisuuden välttämiseksi mainittakoon, että Kalle sai aikaan myös jonkinlaisen salamasodan, jota vieläkin silmät sokaistuneina kaihoisasti muistelemme. Savun hälvettyä saimme vihdoikin nukahtaa vain herätäksemme aika-ajoin kipurajan (60 dB) ylittävään kuorsaukseen. Raskas päivä vaatii raskaat unet...
SU 8.5.1994 Jälleen uusi aamu herätti reippaat matkalaisemme.
Aamutoimet tehtiin verkkaaseen tahtiin rupatellen ja reittisuunnitelmia
tehden. Ongelmana oli, kuinka saada yhdessä päivässä
helposti kuljettava matka riittämään kahdelle päivälle.
Lopullinen päätös oli aika yllättävä ja sai
aikaan valtavan pakkaus/siivousvimman. Pizzanhimo voitti. Päätimme
lähteä jo samana päivänä Narvikiin pizzalle. Ja
ei muuta kuin menoks. Hiihtelimme siellä missä pystyimme (lumi
oli käynyt vähiin) ja välillä kannoimme suksia ja Kalle
ahkiota. Järvien, lampien + purojen jäät olivat vielä
hiihdettävissä vaikkaikin paikoin sai kahlata puoleen sääreen
ulottuvassa vedessä. Hankikantokin oli kadoonut, paikoin jopa keijukaisiin
laskettavat yksilöt vajosivat aina varvikkoon asti. Abiskon luonnosuojelualueen
reunassa nostimme taas sukset selkäämme, kevensimme Kallen ahkiota
ja kävelimme jonkin matkaa. Imppa ja Ari olivat jo aikaisemmin kirmanneet
edeltä hakemaan autoja. Hanki oli kuitenkin hankala; välillä
sitä ei ollut, välillä liikaakin ja useimmiten se ei kantanut.
Hetken käveltyämme pääsimme Abiskolaakson metsään,
jonka varjossa lumesta oli säästynyt kaistale moottorikelkka"uraa".
Sitä pitkin sitten sujakoitiin välillä kiviin, mutaan ja
juuriin karahdellen. Perillä Abiskoturistcentralenissa odotti sauna
ja juoma + eräs lappalaismies, joka onnitteli meitä suomalaisuudestamme,
olihan Suomi päässyt MM-finaaliin ja pelaisi ratkaisuottelun
vielä samana iltana Kanadaa vastaan. Me saunoimme nautiskellen vaikka
pää ei värinsä puolesta peiliinkatsottuna sopinutkaan
ruumiiseen. Ja shampoota oli aika hintsusti. Shampoota hakiessaan Jaana
pääsi nauttimaan ruotsalaisesta alastomasta mieskauneudesta...
Abiskosta oli kuitenkin lähdettävä ja suuntasimme Narvikiin,
joka omaa mm. hyvin muodostuneita vuoria ja norjalaisvillapaitoja (yleensä
nuorehkojen naisten päällä). Jaana uskaltautui kysymään
paikalliselta kioskinpitäjältä kohtullista pizzeriaa ja
meille selkeällä norjankielellä suositeltiin erästä,
jonne löysimmekin vaivattomasti. Pizza oli hyvää ja loppujen
lopuksi sitä riitti. Vaikka nälkä oli jo aika karmea johtuen
siitä, että edellinen nautittu kunnon ruoka oli ollut aamupuuro
n. 12 tuntia sitten. Jälkiruokien hinnat olivat niin huikeat, ettemme
viitsineet rasittaa Kallen visakorttia niillä vaan suunnistimme huoltoasemalle
ja ostimme pari pakettia norjalaista jäätelö ja söimme
hetken nautiskellen. jopa Imppa söi hyla-vammastaan huolimatta ja
hyvää kuulemma oli ! Sanoimme hyvästit norjalaisille villapaidoille,
kauniille vuorille ja lähdimme koti-Oulua kohti mielissämme vakava
lupaus palata joskus uudestaan ja mieluiten melko pian ! Ja sitten me ajettiin...Kiirunassa
tankkasimme ja sammutimme valtaisan janomme kolalla ja jaffalla. ja sitten
me ajettiin... Näin autolla eteenpäin kuljettaessa paras B-ryhmä
oli ylivoimaisesti edellä, mutta Ouluun saavuttiin sentään
suunnilleen tasoissa. Kello oli jo aamu (7.00) kun kömmimme vuoteisiimme
nukkumaan pois pientä matkaväsymystämme. Kaikki muut paitsi
Kalle, joka vain vähän levähdettyään lähtu
yksinäiselle kotimatkalle kohti Helsinkiä.
Mukana olivat: Mari Kuusniemi Jaana Nummenranta Pasi Rinne Imppa Matti Keravuo Ari Kultima Kalle Lindell