SOOPAN PÄÄSIÄISVAELLUS 1996 SAREKIIN

Jaana Nummenrannan mukaan

Torstai 4.4.-5.4. perjantai

Ajomatka pohjoiseen alkoi innokkaasti, mutta jähmeästi: kokoontuminen oli iltakuudelta Patteritiellä Timon Rantzilla (Timo oli hukassa, kun ei lähtenyt retkelle reippaalle, eikä Saija, tylsää), ja puoli yhdeltätoista pääsimme lähtemään. Viimeinen teltta saatiin lennossa Sarekista jo palaavilta soopalaisilta iltakymmeneltä... Ajeltiin, ajeltiin ja vielä ajeltiin halki Pohjois-Suomen ja Ruotsin, kunnes aamuseitsemältä Ruotsin aikaa saavuimme parkkipaikalle, jolle Rämät jättivät meidät Lomat jatkaen omalle parkkipaikalleen hieman etelämpänä. Järjestelimme rinkkamme, ja etsimme alaspääsyä järvelle. Suunnitelma sille päivälle oli harvinaisen selvä: tosta vaan järven yli ja sitten ton kumpareen , ja sitten ollaankin jo laaksossa Akan juurella. Eihän se elämä koskaan ihan noin mene. Järvellä tuuli mielettömästi, ja matka kesti ja kesti. Hiihtelimme yli aavojen ja kumpujen, ja ihmettelimme jäällä olevia kopperoita, joiden vieressä kökötti pilkkijöitä. Aurinko onneksi paistoi komeasti. Parin tunnin päästä (!) tulimme kumpareelle eli sarjalle mäkkylöitä päällänsä puita ja kiviä. Mielenkiintoista. Metsikössä oli lunta melko reilusti, minkä huomasi kyllä, "jos" sattui kaatumaan. Kukin vuorollaan tässäkin. Juhan ahkio osoittautui jo tässä vaiheessa matkaa oivalliseksi kunnonkohotusvälineeksi jyrkkiä, upottavia nuoskarinteitä kivuttaessa. Huipun jälkeen näki taas seuraavan huipun -teoria päti tälläkin reissulla. Juomataukoja pidettiin noin tunnin välein eli noin ½ km:n välein.

Päivän hikisen punnerruksen jälkeen pääsimme vihdoin puurajan yläpuolelle, samaan aikaan, kun alkoi lumen tuiverrus, ja päätimme leiriytyä suojaisen puron varteen, missä saatiin sulaa vettä.


Lauantai 6.4.

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, ja lähdimme nousemaan ylös tunturiin jyrkkiä ja jäisiä rinteitä myöten. Sää oli hyvin vaihteleva: välillä virtasi hiki tyynessä ja aurinkoisessa paahteessa, välillä hiki taas jäätyi hyytävässä viimassa ja tuiskussa. Matka oli kokonaisuudessaan nousuvoittoinen, joten yöpymispaikalle saavuttaessa oli osa porukasta melko "kanttu vei". Monista yrityksistä huolimatta ei poromiesten lusmukämpän ovea saatu murrettua, mutta reippaat partiolaiset saivat unettavat teltat pian pystyyn - ennätys ! Kohta voidaan pitää jo haastekisa. Lumet suli ja nurtsi näkyi eli saatiin nestetasapaino kondikseen. Bileet ! Onnea Jaana ! Sori, ruotsiksi se synttärilaulu ei onnistunut... 9 hengen inside-party ja laskeutuminen Budapestien avulla pääsiäiseen. God natt !

Sunnuntai 7.4.

Sunnuntai alkoi tarpomisella, lunta kertyi suksen alle ainaskin 3 kg. Joku ruotsalaismies hiihti vastaan ja valokuvasi meitä, julkaisulupaa ei kyllä pyytänyt... Sää oli ihan kohtalainen, vaikka näkyvyys olikin 0. Mikkelstuganin lumivallin suojassa keittelimme lämmintä, ja ruoka ja keksit maistuivat. Sitten hiihtelimme hienoja maisemia ympärillämme ja seurasimme Juhaa ja ahkiota yöpaikkaan. Välillä olimme sortua hurjiin rotkoihin, kun korkeuseroja ei nähnyt lainkaan. Joku oli murtanut Pielastuganin oven jo auki, ja sisällä olikin lämmintä ja mukavaa ja kaminakin veti. Laitoimme ruokaa ja herkuttelimme, ja pidimme makuupussibileet. Pääsiäistipukin muni.

Maanantai 8.4.

Pääsiäismaanantai alkoi sillä, että Outi kurkkasi ulos ja ilmoitti kelin/sään olevan saman kuin edellisenäkin päivänä. Edessä oli siis aurinkoa ja reipasta myötätuulta. 4 tuntia vetkuiltiin kuitenkin stugassa ja vasta sitten läksimme reippaasti matkaan. Ensimmäinen tauko 5 minuutin kohdalla: parafiinia (swix racing wax) pitopohjiin/karhunkynsiin, ja oltiin valmiit kovempaan menoon. Reissumme nopeuslaskuennätykset kirjattiin heti kohta voitelun jälkeen. Järvenpohjaa etiäpäin, kunnes löytyi tuuleton lounaspaikka. Lounasta sitten syötiin, samalla tuuli söi kuitenkin miestä. Purjehdustekniikan perusteista oli hyötyä seuraavalla erikoiskokeella: 7 km lykkimättä, kerrankin oli isoista rinkoista hyötyä. Jihuu, taas mökki näkyvissä. Eipäs ollut heti uskoa yöpaikaksi, kun aikaa (kello oli kolme) ja voimia oli sattuneesta syystä jäljellä. Hetken auringossa kellimisen jälkeen sää muuttui (yllättäen) jälleen kerran. Heitettiin teltat pystyyn ja hienot rakennelmat suojaksi. Oikea telttakylä ! Nyt on aikaa kikkailla, kun ei rämäläisiäkään näy: pulkkamäkeä sekä lumella että hienolla jäällä, jolla treenattiin myös pesistä varten mahalaskuja. Löysimme hienoja iglujakin, tosin ilman ruumiita. Masut täyttyivät herkullisella pataruualla, jota on kyllä saanut nauttia ihan monesti. Tuulee, tuulee, myrskyää, Sarekista nousee tää, porukka valpas, pirteä...

Kamuja ei näkynyt vieläkään, ja mieleen hiipivät karmivat ajatukset tukahdutettiin Laurenzialla, hämähäkillä, kukkotappelulla jne. Uni ei meinannut tulla silmään, kun Sarekin lumimieskin huhuilee...


Tiistai 9.4.

Tiistai jo, eikä kiipeilijöitä näy. Juha kävi porisuttamassa naapurin englantilaisia, joilla oli infoa kahdesta tutusta teltasta. Niinpä Juha ja Outi lähtivät köpsyttelemään sivakoillaan muita vastaan, tarkastamaan tilannetta. Tuuli oli yön aikana kääntynyt aika harmilliseen suuntaan, joten keittosuojaa täytyi jatkaa. Jäätävä polte ! Poskia kuumottaa, kun ne on (+nenukka ja huulet) päässyt kärtsähtämään. Ja taasen onnittelulaulu raikaa. Tällä kertaa onnea Petteri, onnea vaan. Kukaan ei kuuntele enää Abbaa, kun Sarekin lumimies tulee ja tappaa, vai miten se meni, Ilkka ? Ei saa pelotella pieniä ja viattomia (?) tyttöjä. Telttabileet odottaa jälleen, tämähän on sangen rankkaa.
Tuohon päättyi Loman taipaleen kuvaus. Juha ja Outi lähtivät tosiaan hiihtelemään kohti Kukkesvaggen laaksossa olevaa siltaa, jonka läheltä Rämät saattaisivat löytyä. Loppuosan porukasta piti purkaa leiri ja viihtyä Haglöfsissä odotellen tulijoita, mutta me sullouduimmekin vähitellen kaikki Outin, Ilkan ja Jaanan Akkaan hihittelemään, ja kah, Juha ja Outi tulivatkin aivan liian aikaisin takaisin, olimme vasta lorvimisasteella. Rämät olivat löytyneet (ehjinä sitä paitsi), olivat erehtyneet päivästä ja meidän reitistämme, ja tulisivat kohta perästä. Leirin purkuun, lounaan keittelyyn ja tavaroiden pakkaamiseen vain. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja hyväntuuliset, karut Rämät purjehtivat seikkailuita henkien Loman leiriin. Hiukan tavaroitten jakoa ja vilkuttelua, ja Loma+Rämä lähtivät viimeisen päivän touhuun ja hiihtoon autoille alkuiltapäivästä. Jämät jäi... eli me, Juha, Anssi, Sakke ja Jaana, ihmettelimme hetken hulinan päättymistä ja aloimme sitten kerätä kamppeita hylättävästä leiristä. Meillä olisi vielä epämääräinen aika tehdä sankaritekoja Sarekin erämaassa... Suuntia oli monia: Äparin ja Sarekin vuoret, Sluggan pyramidi, itäiset, laakeammat vuoret... Huipulle olisi päästävä. Hetken pähkäilyn jälkeen suuntasimme huimassa auringonpaisteessa laakson poikki kohti Kukkesvaggenin suuntaa ja siltaa. Siellä oli nähtävyys: Rämä-poikien kaivama, yhtään liioittelematta kolmemetrinen vesikuoppa jokiveteen. Kun on jano, niin on... Jatkoimme eteenpäin vasemmalla puolella Sarekin upeat muodot ja jyrkänteet kohti nyppylää nimeltä Sarekvaratj, jonka vieressä olisi järvi, = vettä. Ihan sinne asti emme viitsineet, vaan jäimme loivaan kuruun ennen nyppyä. Teltta pystyyn ja ruuanlaittoon. Pojilla oli vielä hyvinkin ruokaa, mm. 4 kg jauhelihaa... Juttelimme myöhään, ihmettelimme teltan kostumista ja pakkasen kiristymistä (-9 astetta !), ja nukahdimme uutta päivää odottamaan.

Keskiviikko 10.4.

Aamulla tuuli melkoisesti, ja pilviä oli näkyvissaä, joten söimme lisää näkkileipää ja toivoimme parempaa huiputussäätä. Viimeisillä mahdollisilla tunneilla, kahden aikaan, tuuli tosiaan hiukan tyyntyi ja pilvet kaikkosivat, ja eikun vikkelästi vaelluspopot jalkaan, eväät ja kiipeilyvälineet reppuihin ja menoksi. Ensin loivempaa, sitten jyrkempää askeltamista ja huippujen nimien arvailemista, ja noin 4 tunnin kiipeilyn jälkeen tulimme kapean harjanteen eteen, jolla auringon alkaessa jo hyvinkin laskeutua pistimme jääraudat kenkiimme ja viritimme köysistön. Jaana oli ensimmäistä kertaa köysistökyydissä, muut hiukan ja joku hyvinkin kokenut, ja iloisen jännityksen vallassa läksimme kävelemään kohti huippua. Harjanne oli kapeimmalta kohdaltaan noin metrin levyinen, sentään, köysistö ei kuulemma olisi ollut aivan välttämätön. Nordtoppen oli joko ilmava kalliokieleke tai sitten lumen peittämä kumpare, valloitimme kummatkin ilta-auringossa, ja tähyilimme Stortoppenin suuntaan, se kun oli ollut haaveena saavuttaa. Stortoppen oli kuitenkin hiukan liian hurjannäköinen ja kello liian paljon, joten kuvailtuamme, paleltuamme ja ihailtuamme käännyimme takaisin ja aloimme laskeutua. Kivikkoa ja jäistä lunta, jyrkkää ja loivempaa, kuka pää edellä selällään laskien, kuka tyynesti kävellen... Tuuli oli jäinen, pakkasta oli ylhäällä ollut -14 astetta, ja hämärän laskeuduttua telttapaikkaa sai vähän hakea. Ryhdyimme päivällisen laittoon lähempänä puoltayötä hyisessä teltassa, ja simahdimme tyytyväisinä ruuan jälkeen.

Torstai 11.4.

Köllimme teltassa puolille päivin, ja mietimme, mitä urhea vaeltaja tekee sitten, kun kaikki on jo saavutettu ja Digestivet alkavat huveta... Juha tiesi poromiesten kämpän, joka oli ollut auki muutama vuosi sitten, ja päätimme lähteä kohti mahdollista ylellisyyttä. Laaksoa eteenpäin ja sitten oikealle... Laakso oli sitä samaa, sanoisinko laaksomaisemaa, mutta vähän ajan päästä takana lännessä näkyi Nordtoppen, yksi ehkä Sarekin korkeimmista huipuista ! Aurinko helotti, mutta tuuli oli kova. Eräällä tauolla älysimme syöneemme itsemme näkkileivänpäällysten suhteen vararikkoon, ja päätös oli selvä: seuraavana päivänä olisi lähdettävä näiltä laidunmailta. Laakson lopulla tuli näkyviin Akka-tunturi ja uskomaton kivierämaa kierrettävine lohkareineen ja ylös- ja alaskivuttavine kumpuineen. Eikun toimeen. Hiukan puuduttavaa, maisemat eivät juuri vaihtuneet, ja Sarekin huiput ja Akka jäivät taakse. Seurailimme teepakkilaisten jälkiä ja moottorikelkkauraa, ja mökki (Atjekkåtan) löytyi, ja ovikin oli auki. Aah ! Alkoi lumen sulatus ja ruuanteko. Mökki oli yksinkertainen, mutta luksusta telttaelon jälkeen.

Perjantai 12.4.

Aamun tavoite oli päästä liikkeelle kymmeneltä ja heilauttaa itsemme parissa tunnissa tielle. Olimme aikataulussa, kunnes pääsimme puurajalle ja jyrkkiin, luistaviin tosin, mutta upottaviin mäkiin. Uskomatonta maastoa kypsähköä sekä ahkiolle että rinkalle. Vaan olihan se huvittavaakin. Anssi pääsi yhdellä tauolla reilusti edelle ja huuteli sitten viereiseltä huipulta... Järven rannassa oli hurjia jäälohkareita estämässä suoran laskun jäälle, ja jäällä kökötteli tuttuun tyyliin asuntovaunuja ja pilkkijöitä. Jännä elämä ! Jäätä pitkin oli helppo hiihtää esteettä ja sujuvasti pikavauhtia luistellen padolle ja patoa pitkin autolle, ja autolla Gällivareen ja uimaan. Plumps ! Nopeat löylyt, ostoksille, ja ajamaan eteenpäin. Töressä koitimme saada bensaa, automaatti söi 200 SEK:iä, ja jatkoimme pala kurkussa Kalixiin, mistä ei tietenkään saanut setelillä dieseliä muuten kuin taksikuskin avustuksella rekkojen tankkauspaikalta. Yö olisi ollut kylmä viettää autossa bensa-asemalla... Iloisina, mutta sudennälkäisinä ajelimme Haparandaan, kääk: Kallen grilli oli kiinni ! Sydämet väpättäen laahauduimme Tornion puolelle, missä Kalle's oli ONNEKSI auki. Nautimme, katselimme torniolaista perjantai-iltaa, ja jatkoimme matkaa. Päivän kruunasi Juha Mersun lämmityslaitteiden simahtaminen, loppumatka meni hytistessä. Saavuimme Ouluun onnellisina, mutta tuskan hikeä kämmellysten jäljiltä otsalta pyyhkien aamukahden aikaan. Vika päivä oli hiukan hermoja riipivä, mutta kyllä Sarekiin jääminen kannatti.