SOOPAN PÄÄSIÄISVAELLUS 1996 SAREKIIN
Jaana Nummenrannan mukaan
Torstai 4.4.-5.4. perjantai
Ajomatka pohjoiseen alkoi innokkaasti, mutta jähmeästi: kokoontuminen oli
iltakuudelta Patteritiellä Timon Rantzilla (Timo oli hukassa, kun ei
lähtenyt retkelle reippaalle, eikä Saija, tylsää), ja puoli yhdeltätoista
pääsimme lähtemään. Viimeinen teltta saatiin lennossa Sarekista jo
palaavilta soopalaisilta iltakymmeneltä... Ajeltiin, ajeltiin ja vielä
ajeltiin halki Pohjois-Suomen ja Ruotsin, kunnes aamuseitsemältä Ruotsin
aikaa saavuimme parkkipaikalle, jolle Rämät jättivät meidät Lomat jatkaen
omalle parkkipaikalleen hieman etelämpänä. Järjestelimme rinkkamme, ja
etsimme alaspääsyä järvelle. Suunnitelma sille päivälle oli harvinaisen
selvä: tosta vaan järven yli ja sitten ton kumpareen , ja sitten
ollaankin jo laaksossa Akan juurella. Eihän se elämä koskaan ihan noin
mene. Järvellä tuuli mielettömästi, ja matka kesti ja kesti. Hiihtelimme
yli aavojen ja kumpujen, ja ihmettelimme jäällä olevia kopperoita, joiden
vieressä kökötti pilkkijöitä. Aurinko onneksi paistoi komeasti. Parin
tunnin päästä (!) tulimme kumpareelle eli sarjalle mäkkylöitä päällänsä
puita ja kiviä. Mielenkiintoista. Metsikössä oli lunta melko reilusti,
minkä huomasi kyllä, "jos" sattui kaatumaan. Kukin vuorollaan tässäkin.
Juhan ahkio osoittautui jo tässä vaiheessa matkaa oivalliseksi
kunnonkohotusvälineeksi jyrkkiä, upottavia nuoskarinteitä kivuttaessa.
Huipun jälkeen näki taas seuraavan huipun -teoria päti tälläkin
reissulla. Juomataukoja pidettiin noin tunnin välein eli noin ½ km:n
välein.
Päivän hikisen punnerruksen jälkeen pääsimme vihdoin puurajan
yläpuolelle, samaan aikaan, kun alkoi lumen tuiverrus, ja päätimme
leiriytyä suojaisen puron varteen, missä saatiin sulaa vettä.
Lauantai 6.4.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, ja lähdimme nousemaan ylös tunturiin
jyrkkiä ja jäisiä rinteitä myöten. Sää oli hyvin vaihteleva: välillä
virtasi hiki tyynessä ja aurinkoisessa paahteessa, välillä hiki taas
jäätyi hyytävässä viimassa ja tuiskussa. Matka oli kokonaisuudessaan
nousuvoittoinen, joten yöpymispaikalle saavuttaessa oli osa porukasta
melko "kanttu vei". Monista yrityksistä huolimatta ei poromiesten
lusmukämpän ovea saatu murrettua, mutta reippaat partiolaiset saivat
unettavat teltat pian pystyyn - ennätys ! Kohta voidaan pitää jo
haastekisa. Lumet suli ja nurtsi näkyi eli saatiin nestetasapaino
kondikseen. Bileet ! Onnea Jaana ! Sori, ruotsiksi se synttärilaulu ei
onnistunut... 9 hengen inside-party ja laskeutuminen Budapestien avulla
pääsiäiseen. God natt !
Sunnuntai 7.4.
Sunnuntai alkoi tarpomisella, lunta kertyi suksen alle ainaskin 3 kg.
Joku ruotsalaismies hiihti vastaan ja valokuvasi meitä, julkaisulupaa ei
kyllä pyytänyt... Sää oli ihan kohtalainen, vaikka näkyvyys olikin 0.
Mikkelstuganin lumivallin suojassa keittelimme lämmintä, ja ruoka ja
keksit maistuivat. Sitten hiihtelimme hienoja maisemia ympärillämme ja
seurasimme Juhaa ja ahkiota yöpaikkaan. Välillä olimme sortua hurjiin
rotkoihin, kun korkeuseroja ei nähnyt lainkaan. Joku oli murtanut
Pielastuganin oven jo auki, ja sisällä olikin lämmintä ja mukavaa ja
kaminakin veti. Laitoimme ruokaa ja herkuttelimme, ja pidimme
makuupussibileet. Pääsiäistipukin muni.
Maanantai 8.4.
Pääsiäismaanantai alkoi sillä, että Outi kurkkasi ulos ja ilmoitti
kelin/sään olevan saman kuin edellisenäkin päivänä. Edessä oli siis
aurinkoa ja reipasta myötätuulta. 4 tuntia vetkuiltiin kuitenkin stugassa
ja vasta sitten läksimme reippaasti matkaan. Ensimmäinen tauko 5 minuutin
kohdalla: parafiinia (swix racing wax) pitopohjiin/karhunkynsiin, ja
oltiin valmiit kovempaan menoon. Reissumme nopeuslaskuennätykset
kirjattiin heti kohta voitelun jälkeen. Järvenpohjaa etiäpäin, kunnes
löytyi tuuleton lounaspaikka. Lounasta sitten syötiin, samalla tuuli söi
kuitenkin miestä. Purjehdustekniikan perusteista oli hyötyä seuraavalla
erikoiskokeella: 7 km lykkimättä, kerrankin oli isoista rinkoista hyötyä.
Jihuu, taas mökki näkyvissä. Eipäs ollut heti uskoa yöpaikaksi, kun aikaa
(kello oli kolme) ja voimia oli sattuneesta syystä jäljellä. Hetken
auringossa kellimisen jälkeen sää muuttui (yllättäen) jälleen kerran.
Heitettiin teltat pystyyn ja hienot rakennelmat suojaksi. Oikea
telttakylä ! Nyt on aikaa kikkailla, kun ei rämäläisiäkään näy:
pulkkamäkeä sekä lumella että hienolla jäällä, jolla treenattiin myös
pesistä varten mahalaskuja. Löysimme hienoja iglujakin, tosin ilman
ruumiita. Masut täyttyivät herkullisella pataruualla, jota on kyllä
saanut nauttia ihan monesti. Tuulee, tuulee, myrskyää, Sarekista nousee
tää, porukka valpas, pirteä...
Kamuja ei näkynyt vieläkään, ja mieleen hiipivät karmivat ajatukset
tukahdutettiin Laurenzialla, hämähäkillä, kukkotappelulla jne. Uni ei
meinannut tulla silmään, kun Sarekin lumimieskin huhuilee...
Tiistai 9.4.
Tiistai jo, eikä kiipeilijöitä näy. Juha kävi porisuttamassa naapurin
englantilaisia, joilla oli infoa kahdesta tutusta teltasta. Niinpä Juha
ja Outi lähtivät köpsyttelemään sivakoillaan muita vastaan, tarkastamaan
tilannetta. Tuuli oli yön aikana kääntynyt aika harmilliseen suuntaan,
joten keittosuojaa täytyi jatkaa. Jäätävä polte ! Poskia kuumottaa, kun
ne on (+nenukka ja huulet) päässyt kärtsähtämään. Ja taasen
onnittelulaulu raikaa. Tällä kertaa onnea Petteri, onnea vaan. Kukaan ei
kuuntele enää Abbaa, kun Sarekin lumimies tulee ja tappaa, vai miten se
meni, Ilkka ? Ei saa pelotella pieniä ja viattomia (?) tyttöjä.
Telttabileet odottaa jälleen, tämähän on sangen rankkaa.
Tuohon päättyi Loman taipaleen kuvaus. Juha ja Outi lähtivät tosiaan
hiihtelemään kohti Kukkesvaggen laaksossa olevaa siltaa, jonka läheltä
Rämät saattaisivat löytyä. Loppuosan porukasta piti purkaa leiri ja
viihtyä Haglöfsissä odotellen tulijoita, mutta me sullouduimmekin
vähitellen kaikki Outin, Ilkan ja Jaanan Akkaan hihittelemään, ja kah,
Juha ja Outi tulivatkin aivan liian aikaisin takaisin, olimme vasta
lorvimisasteella. Rämät olivat löytyneet (ehjinä sitä paitsi), olivat
erehtyneet päivästä ja meidän reitistämme, ja tulisivat kohta perästä.
Leirin purkuun, lounaan keittelyyn ja tavaroiden pakkaamiseen vain.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja hyväntuuliset, karut Rämät
purjehtivat seikkailuita henkien Loman leiriin. Hiukan tavaroitten jakoa
ja vilkuttelua, ja Loma+Rämä lähtivät viimeisen päivän touhuun ja
hiihtoon autoille alkuiltapäivästä. Jämät jäi... eli me, Juha, Anssi,
Sakke ja Jaana, ihmettelimme hetken hulinan päättymistä ja aloimme sitten
kerätä kamppeita hylättävästä leiristä. Meillä olisi vielä epämääräinen
aika tehdä sankaritekoja Sarekin erämaassa... Suuntia oli monia: Äparin
ja Sarekin vuoret, Sluggan pyramidi, itäiset, laakeammat vuoret...
Huipulle olisi päästävä. Hetken pähkäilyn jälkeen suuntasimme huimassa
auringonpaisteessa laakson poikki kohti Kukkesvaggenin suuntaa ja siltaa.
Siellä oli nähtävyys: Rämä-poikien kaivama, yhtään liioittelematta
kolmemetrinen vesikuoppa jokiveteen. Kun on jano, niin on...
Jatkoimme eteenpäin vasemmalla puolella Sarekin upeat muodot ja
jyrkänteet kohti nyppylää nimeltä Sarekvaratj, jonka vieressä olisi
järvi, = vettä. Ihan sinne asti emme viitsineet, vaan jäimme loivaan
kuruun ennen nyppyä. Teltta pystyyn ja ruuanlaittoon. Pojilla oli vielä
hyvinkin ruokaa, mm. 4 kg jauhelihaa... Juttelimme myöhään, ihmettelimme
teltan kostumista ja pakkasen kiristymistä (-9 astetta !), ja nukahdimme
uutta päivää odottamaan.
Keskiviikko 10.4.
Aamulla tuuli melkoisesti, ja pilviä oli näkyvissaä, joten söimme lisää
näkkileipää ja toivoimme parempaa huiputussäätä. Viimeisillä
mahdollisilla tunneilla, kahden aikaan, tuuli tosiaan hiukan tyyntyi ja
pilvet kaikkosivat, ja eikun vikkelästi vaelluspopot jalkaan, eväät ja
kiipeilyvälineet reppuihin ja menoksi. Ensin loivempaa, sitten jyrkempää
askeltamista ja huippujen nimien arvailemista, ja noin 4 tunnin kiipeilyn
jälkeen tulimme kapean harjanteen eteen, jolla auringon alkaessa jo
hyvinkin laskeutua pistimme jääraudat kenkiimme ja viritimme köysistön.
Jaana oli ensimmäistä kertaa köysistökyydissä, muut hiukan ja joku
hyvinkin kokenut, ja iloisen jännityksen vallassa läksimme kävelemään
kohti huippua. Harjanne oli kapeimmalta kohdaltaan noin metrin levyinen,
sentään, köysistö ei kuulemma olisi ollut aivan välttämätön. Nordtoppen
oli joko ilmava kalliokieleke tai sitten lumen peittämä kumpare,
valloitimme kummatkin ilta-auringossa, ja tähyilimme Stortoppenin
suuntaan, se kun oli ollut haaveena saavuttaa. Stortoppen oli kuitenkin
hiukan liian hurjannäköinen ja kello liian paljon, joten kuvailtuamme,
paleltuamme ja ihailtuamme käännyimme takaisin ja aloimme laskeutua.
Kivikkoa ja jäistä lunta, jyrkkää ja loivempaa, kuka pää edellä selällään
laskien, kuka tyynesti kävellen... Tuuli oli jäinen, pakkasta oli
ylhäällä ollut -14 astetta, ja hämärän laskeuduttua telttapaikkaa sai
vähän hakea. Ryhdyimme päivällisen laittoon lähempänä puoltayötä hyisessä
teltassa, ja simahdimme tyytyväisinä ruuan jälkeen.
Torstai 11.4.
Köllimme teltassa puolille päivin, ja mietimme, mitä urhea vaeltaja tekee
sitten, kun kaikki on jo saavutettu ja Digestivet alkavat huveta... Juha
tiesi poromiesten kämpän, joka oli ollut auki muutama vuosi sitten, ja
päätimme lähteä kohti mahdollista ylellisyyttä. Laaksoa eteenpäin ja
sitten oikealle... Laakso oli sitä samaa, sanoisinko laaksomaisemaa,
mutta vähän ajan päästä takana lännessä näkyi Nordtoppen, yksi ehkä
Sarekin korkeimmista huipuista ! Aurinko helotti, mutta tuuli oli kova.
Eräällä tauolla älysimme syöneemme itsemme näkkileivänpäällysten suhteen
vararikkoon, ja päätös oli selvä: seuraavana päivänä olisi lähdettävä
näiltä laidunmailta. Laakson lopulla tuli näkyviin Akka-tunturi ja
uskomaton kivierämaa kierrettävine lohkareineen ja ylös- ja
alaskivuttavine kumpuineen. Eikun toimeen. Hiukan puuduttavaa, maisemat
eivät juuri vaihtuneet, ja Sarekin huiput ja Akka jäivät taakse.
Seurailimme teepakkilaisten jälkiä ja moottorikelkkauraa, ja mökki
(Atjekkåtan) löytyi, ja ovikin oli auki. Aah ! Alkoi lumen sulatus ja
ruuanteko. Mökki oli yksinkertainen, mutta luksusta telttaelon jälkeen.
Perjantai 12.4.
Aamun tavoite oli päästä liikkeelle kymmeneltä ja heilauttaa itsemme
parissa tunnissa tielle. Olimme aikataulussa, kunnes pääsimme puurajalle
ja jyrkkiin, luistaviin tosin, mutta upottaviin mäkiin. Uskomatonta
maastoa kypsähköä sekä ahkiolle että rinkalle. Vaan olihan se
huvittavaakin. Anssi pääsi yhdellä tauolla reilusti edelle ja huuteli
sitten viereiseltä huipulta... Järven rannassa oli hurjia jäälohkareita
estämässä suoran laskun jäälle, ja jäällä kökötteli tuttuun tyyliin
asuntovaunuja ja pilkkijöitä. Jännä elämä ! Jäätä pitkin oli helppo
hiihtää esteettä ja sujuvasti pikavauhtia luistellen padolle ja patoa
pitkin autolle, ja autolla Gällivareen ja uimaan. Plumps ! Nopeat löylyt,
ostoksille, ja ajamaan eteenpäin. Töressä koitimme saada bensaa,
automaatti söi 200 SEK:iä, ja jatkoimme pala kurkussa Kalixiin, mistä ei
tietenkään saanut setelillä dieseliä muuten kuin taksikuskin avustuksella
rekkojen tankkauspaikalta. Yö olisi ollut kylmä viettää autossa
bensa-asemalla... Iloisina, mutta sudennälkäisinä ajelimme Haparandaan,
kääk: Kallen grilli oli kiinni ! Sydämet väpättäen laahauduimme Tornion
puolelle, missä Kalle's oli ONNEKSI auki. Nautimme, katselimme
torniolaista perjantai-iltaa, ja jatkoimme matkaa. Päivän kruunasi Juha
Mersun lämmityslaitteiden simahtaminen, loppumatka meni hytistessä.
Saavuimme Ouluun onnellisina, mutta tuskan hikeä kämmellysten jäljiltä
otsalta pyyhkien aamukahden aikaan. Vika päivä oli hiukan hermoja
riipivä, mutta kyllä Sarekiin jääminen kannatti.