Ryhmä Afternoon (loma-reipas)

(Esko Korhonen, Aki Mäkiniemi, Ilkka Lahti, Hanna Kyllönen, Marko Mustanoja)

(Hanna)

Aamulla heräsimme bussissa Saarelan Juhan "miellyttävään" kuulutukseen seitsemän aikoihin. Ryhmämme oli määrä jäädä ensimmäisenä pois autosta, mutta sattuneesta syystä jäimmekin tien poskeen viimeisenä. Maastoon pääsimme yhdeksän aikoihin auringon paistaessa.

Auringon paiste jäi lyhyeksi, mutta läksimme Kaisepakten rautatieasemalta ylös tunturiin. Lämpötila oli nelisen astetta plussan puolella. Eskon mielestä voiteita täytyi vaihdella suksen pohjiin yhtä tiuhaan kuin Suomen hiihtomaajoukkueella. Oikeat voitelut kuitenkin löytyivät ja pian olimmekin nousseet niin paljon, että täytyi keitellä lounakset.

Syönnin jälkeen alkoi suksikin tökkiä, ja välillä hiihtely meni suksien kanteluksi. Hikeä puskettiin ja aurinkoa odoteltiin, tätähän se on reissumiehen matka.

Pian päästiin avotunturiin avariin maisemiin. Totesimme yhteen ääneen - metsäsuksilla liikkujia kun olimme - että kyllä Tellu-miehillä kelpaa kovassa tunturihangessa hiihdellä.

Tovin lylyttyämme tulimme paikkaan, jossa Ilkka ja Aki edellisellä reissullaan olivat yöpyneet. Katsoimme kuitenkin parhaaksi vielä edetä ja pudottautua alas tunturikuruun yöpymään. Laskeuduimme alas ja viritimme telttamme virtaavan veden ääreen. Spagettikastikkeet syötyämme vaivuimme ansaittuun horrokseen.

(Marko)

Aamulla heräsimme virkeinä ja hyvin levänneinä. Kelloahan emme olleet aikoneet käyttää herätysvälineenä, joten ylösnousu ei todellakaan tapahtunut Kiirunan viheltelyn aikoihin.

Verkkaisesti aamupuurot syötyämme suunnistimme kohti lounasta. Eskollekin paljastui ryhmän todellinen luonne: olimmehan lomaryhmä, joka nyt vain sattui olemaan reippaan nimellä.

Aamulla tuuli sen verran kovasti, että arvelimme tunturissa tuulevan vieläkin navakammin. Siksipä teimme lounaaksi kasvislientä pulloon ja leipiä reppuun valmiiksi.

Liemi ja voileivät maistuivatkin erinomaisilta, kun niitä nautimme tuulelta suojassa kiven takana aukeassa tunturimaastossa. Aurinko ei vieläkään kannustanut meitä. Lämpötila oli hiukan pakkasen puolella, mutta tuuli takasi, että taukotakki oli tauolla tarpeen.

Tavoitteenamme oli päästä päivän aikana Rautas-järven rannalle, mutta päätimme jäädä leiriin vähän aikaisemmin, jotta seuraavan päivän ohjelmaan suunniteltu huiputusreissu olisi kätevämpi suorittaa.

Illalla, juuri kun olimme laittamassa ruokaa, leppoinen ilma muuttuikin rajuksi myrskyksi. Telttojen kankaat venyivät ja paukkuivat ja kaaretkin sinikuivat. Ja niinpä siinä sitten kävi, että Hannan ja Markon teltasta napsahti alumiinikaari poikki, siksi kova tuuli oli. Onneksi paikkaustarvikkeita löytyi. Alumiiniholkilla saatiin korjattua katkennut kaari ja muutamalla metrillä lujaa ilmastointiteippiä paikattiin kaaren puhkoma teltan ulkokangas.

Varotoimenpiteisiin jatkuvan myrskyn takia ryhdyttiin. Kasasimme lumivallia molempien telttojen suojaksi ja vahvistimme narujen kiinnityksiä. Teltoissa olijoiden ajatukset olivat levottomia eikä uni meinannut tulla uuden tuhoojapuuskan iskiessä milloin tahansa…

(Aki)

Päätimme lähteä etenemään, koska ilma ei ollut huiputukselle suotuinen. Pakkasta oli pari astetta nollan alapuolella. Suuntana oli luode, solaa pitkin kohti Abiskoa.

Alkumatka oli mukavaa etenemistä, kunnes vastatuuli ja lumimyräkkä vain paheni. Onneksi reitti oli erittäin varma, solasta ei voinut eksyä. Taukopaikkaa ei tahtonut löytyä, piti sitten tuulessa teet juoda.

Kohtasimme hetkeksi sivistyksen, kun toinen SOOPAn ryhmä (Kankaisen Mikan vetämä Loma) tuli laulaen vastaan. Ilma kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan. Vertailimme kenellä on paksuimmat lumipaukut suksien pohjissa. Päätimme suunnata lomalaisten tekemään leiripaikkaan solan toiseen päähän.

Karu voimainkoitos alkoi, kun tasainen, suojaton solan pohja ja kova vastatuuli alkoivat. Aurinkokin häipyi. Meidän oli pakko hiihtää iltamyöhään solan toiseen päähän suojaa etsimään. Toisen ryhmän leiripaikkaa ei löytynyt, joten toimme oman (paremman) virtaavan veden läheisyyteen.

Teltanpystytys meni jo hämärän aikoihin. Uni tuli ihanassa tuulettomassa rauhallisuudessa.

Sunnuntai 4.4.1999 (Esko)

Aamu meni rauhalliseen tahtiin, kuten tavallisesti, lomaryhmä kun olimme. Jo illalla oli päätetty, että tällä leiripaikalla ollaan kaksi yötä. Paikkahan oli aivan mahtavan suojaisa, virtaava vesi ja hienot maisemat. Päivän aktiviteetit olivat itse kullakin hieman erialiset. Itse lähdin Akin kanssa puoliltapäivin "tunturiin" eli tarkoituksena hiihtää Lapporten-kuruun. Aluksi laskimme vauhdilla Nissunjohka-puron pohjaa alas. Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan jyrkänteitä ja jääputouksia.

Laskimme tietty "liian" alas, koska oli mukava viuhkasta ilman rinkkaa. Nousu Nissunsnuohkkin kuvetta oli vuorottelua hiihdon ja kävelyn välillä. Maisemat olivat varsin karut: suolänttejä, jäisiä kivikoita ja kovaa sekä pehmeää lunta. Ilma ei ollut hääppöinen: muutama aste pakkasta, mutta melkoinen tuuli. Tuulen ja huonon näkyvyyden vuoksi jätimme matkan Lapporten-kuruun kesken ja palasimme yllättävän nopeasti vuorenrinnettä takaisin.

Päivän aikana Marko ja Hanna olivat kaivaneet hienon lumiluolan, jossa he myös yön yöpyivät.

Päivällisen jälkeen oli vielä menohaluja jäljellä. Niinpä lähdin Akin kanssa kiipeämään jalan ylös kurusta sen länsireunaa pitkin. Ilkka oli noussut suksilla jo aika korkealle. Aki pääsi tyylikkäästi ylös, itse piti valita hikisempi reitti.

Ylhäällä selkisi, että Aki halusi huiputtaa vielä "läheisen" Pallentjåkkan (1523m). Taivalsimme kolmisin jalan alkumatkan helposti ja vauhdilla. Tuuli oli kova, mutta "lämmin". Ylempänä lumen pinta alkoi olla turhan jäinen kävelyyn. Tunturin laki tuntui olevan yhä vain kauempana, mutta kuitenkin lähellä. Tuttua? Ilma huononi, näkyvyys heikkeni ja pimeäkin alkoi painaa päälle. Kun vielä pito kengistä loppui tyystin, oli todettava, että tämäkin yritys on paras jättää kesken. Varustuskin oli hieman vajavainen tunturin valloitukseen.

Hämärtyvässä illassa kuru kuitenkin löytyi helposti. Lasku alas kuruun sujui eri tyyleillä eri nopeuksilla, Aki jälleen nopeimpana leirissä. Syötiin ja tavaksi tullut myöhäinen tukeva illallinen ja nukkumaan.

Heräsimme maanantai-aamuna hieman normaalia aikaisemmin (klo 8.00), koska olimme päättäneet ehtiä ajoissa Abiskoon. Aamun virallinen lämpötila oli +3 astetta ja sää oli vaihtelevaa. Marko ja Hanna olivat nukkuneet yön lumiluolassa, josta minä (Ilkka) heidät herätin. Olivat kuulemma olleet tyytyväisiä lumiluolassa nukuttuun yöhön . . . hmm. pitäisi varmaan itsekin joskus tuota lumiluolayöpymistä kokeilla.

Aamutoimet sujuivat totuttuun verkkaiseen tahtiin. Viimein klo. 11.40, viisi iloista vaeltajaa lähti laskeutumaan jylhää Nissunjohka-kurua. Aluksi matka sujui joutuisasti, vaikkakin joitakin merkkejä oli jo lumen tarttumisesta suksien pohjiin. Hiihdimme henkeäsalpaavan upeassa ja kapeassa solassa. Jään alta kuului epäilyttävää solinaa ja välillä mielessä kävikin epäilys jään kestävyydestä. Laskeuduimme useita kilometrejä varsin lyhyessä ajassa, vaikkakin välillä pysähtelimme valokuvaamaan upeita jääputouksia. Jatkoimme hiihtämistä, kunnes viimein vastaan lykki kaksi suomea puhuvaa ruotsalaista. Vaihdoimme ruotsalaisten kanssa ’syvällisiä’ ajatuksia - lähinnä säästä.

Vihdoin pääsimme kurusta autuaaseen Abiskon laaksoon, jossa moottorikelkkaralli ei suo sielulle hetkenkään rauhaa. Lumi oli jo niin tarttuvaa, että pysähdyimme ladun viereen voitelemaan suksia ja syömään Toscana-keittoa ja ruispaloja. Ohi hiihteli joukoittain neonvärisiin tekstiileihin pukeutuneita ’solariumpellejä’, joilta keräsimme kummastelevia katseita. Syötämme voitelimme sukset suojasään luistolla ja . . . mahtavaa ! - Sukset luistivat jälleen, eikä lumi enää tarttunut pohjiin. Niinpä jatkoimme reippaina kohti Abiskoa. Ohi ajeli edelleen äänekkäitä moottorikelkkoja, jotka vetivät perässään hassuja kelkkoja.

Hiihdeltyämme muutamia kilometrejä tapasimme pari SOOPAn vaellusryhmää, joiden kanssa vaihdoimme kuulumiset. Olivat kuulemma muutkin kärsineet oikuttelevista sääolosuhteista. Iltapäivällä saavuimme lähelle Abiskoa ja pystytimme teltan hyvän matkan päähän sivistyksestä. Aki ja Esko kävivät Abiskossa tiedusteluretkellä, samalla kun me muut lojuimme auringonvalossa. Illalla söimme reissun parhaan aterian: Se oli sekoitus italianpataa, chili con carnea, riisiä ja nötköttiä. Nautimme juhlallisen seoksen perunamuusin kera.

Kaupungin houkutukset olivat selvästi saaneet Akin ja Eskon pauloihinsa, sillä he lähtivät uudestaan vielä illalla Abiskon kylään tutustumaan yöelämään. He palasivat kaupungista noin tunnin päästä . . . yöelämä oli kuulemma ollut aika ’hillittyä’. Kirkas ja tuuleton yö saapui Abiskoon. Oli hiljaista, vaikkakin välillä riekot ääntelivät erikoisella äänellään pusikossa. Takana oli reipas vaelluspäivä, joka sai silmät painumaan vääjäämättömästi kiinni. Lämpötila laski –5:een asteeseen. Tästä tulisi kylmin yö, ajattelin. Itse asiassa kylmä yö sopisi meille hyvin, sillä olivathan makuupussit ja huopavuoretkin jo sopivan märät !?