Reipasloma -ryhmä

Pääsiäisvaellus Kebnekaise, Ruotsi 19- 25.4.2000

Reipas / loma- ryhmä:

Keskiviikko 19.4.– torstai 20.4.

Keskiviikkoiltana lähdimme linjabiilillä kohti Kebneä. Muutamien lyhyiden yötuntien aikana nukuimme hieman ja aamun jo sarastaessa Nikkaluoktan parkkipaikalla keräilimme kamat  bussin syövereistä. Olimme valmiit reissuun.

Ensi tunnit suksilla sujuivat kuten olettaa voi; rinkka painoi, sukset lipsui, sukat oli mutkalla ja janotti. Ilma oli kuitenkin keväinen ja tuuleton joten matkanteko oli mukavaa ja jo parin tunnin alkulämmittelyn jälkeen suksi rupesi luistamaan paremmin. Kummastelimme matkalla ruotsalaisten lettukojua, emmekä reippaina sortuneet hillon ja kermavaahdon lumoihin. Täytyy vain ihmetellä sillä ralli välillä Nikkaluokta - Kebnen velliasema (fjällstation) oli melkoinen. Oli pantvagenia ja kelkkaa… suksimme kuitenkin perille omin voimin.

Perillä (velliasemalla) tunnelma oli hieman jo väsynyt, mutta pistäydyimme sisään. Ai jai kun lämmin penkki teki hyvää. Nyt oli kuitenkin aika pystyttää ”perusleiri”, josta reissumme suuntautuisivat ympäriinsä.

Eipä aikaakaan, kun leiri oli kasassa ja trangiat töhisemässä. Mummon muussia ja lihapullia metukkavoikkosilla oli Menyy. Tekipä vaan kutaa. Illan päätteeksi kävimme vielä velliasemalla pitämässä iltapalaverin. Suunniteltiin ohjelma täksi illaksi ja esittelimme itsemme. Sitten vain telttaan ja unta kuulaan.

                                                             -Jaakko

Perjantai 20.4.

Klo 06.00  oli vuorossa wetöripootti… lunta ja pilveä. Ei siis ollut Kebnepäivä. Jatkoimme kuorsausta kahdeksaan asti. Aamupuuro maistui uneliaalle porukalle marjakiisselillä höystettynä.

Tarfalan laakson valloitus oli valittu päivän missioksi (itse jäin kylläkin potemaan kipeytynyttä nilkkaani perusleiriin). Hyvin tämä päivä kuitenkin tuntuu kuluvan lomaillessakin.

Sama päivä klo 16.00
Eipä olisi uskonut että 4 tuntia kestää näin kauan, varsinkin kun ei tee mitään muuta kuin tuijottaa taivaalle ja juo teetä. Saattaapihan se olla että toista päivää en näin vietä… Piristykseksi nautin juuri Finrexinin ja nyt odotan kofeiinihuuman alkua. Ei oo näkyny vielä. Tulipa muuten korjattua Miian suksikin. Epoxilla ja harzilla. Saa nähdä tuleeko niistä enää mitään.

Mitähän se maksais jos tulis tänne viikoksi lomaileen ihan vaan telluvehkeiden kanssa. No, senhän saa selville kun laskee…
- Matka Oulu-Nikkaluokta-Oulu omalla autolla 0,5 mk/km, n. 1000 km ? 500 mk
- Kuljetus Kebnekaise ja takas ? 250 mk
- 6 vrk kämppä 280 Kr ? 1300 mk
- ruoat 100 mk/vrk ? 700 mk
  yht. 2750 mk

Elikkä etelän matkan verran. Ei paha kun ajattelee, että muut menot on aika lailla 0 mk. Hiihtelis ja telluilis päivät pitkät päivärepun kanssa. Tunturissa paistais hookkanblööriä trangian paistinpannulla. Ja valkoista ranskanleipää ja sulatejuustoa. Voi pojat, että tekis kutaa. No pitänee tyytyä näkkäriin ja aamupalajuustoon. Nälkä se karkaa niilläkin.

                                                               -Jaakko
 

Perjantai 21.4.


Eilinen (kirjoitettu lauantaina 22.4.) Tarfalan keikka meni hienosti, monta tuntia mentiin ja tunti laskettiin takaisin. Aurinko pilkisteli sen verran, että ainakin minä poltin naamani. Hienoa oli kyllä paitahihasillaan hiihdellä. Vietettyämme lounastauon pilvessä jatkoimme matkaa tutkimusasemaa ja Tarfalan järveä kohden. Maisemat olivat hienoja, aina kun niitä näki.

Päästyämme järvelle söimme ja laitoimme luistoa pohjaan (paitsi minä, kun luistoa oli muutenkin liiaksi). Hurja lasku saattoi alkaa. Pariin otteeseen syleilimme Svea mammaa. Juhan ryhmä tuli ahkioinensa vastaan, he olivat vasta nousemassa ylös. Jututimme heitä ja jatkoimme laskua. Oli kyllä hienot mäet!

Iltapalan jälkeen joimme vielä teetä, kunnes sade pakotti meidät telttoihin. Matti ja Johan ottivat tytöistä asumuseron ja nostivat oman teltan pusikkoon. Illalla tipuset iskivät ja olivat nauraa itsensä tärviölle. Unta kuitenkin palloon, sillä huomenna taas yritys Kebnelle, josko nyt tärppää.

                                                                   -Elina

Lauantai 22.4.

Heräämme kuudelta ja sääraportti näyttää heikolta; lunta tulee ja näkyvyys on olematon ? ei Kebnelle tänään. Tea, Satu, Johan, Jussi ja Johan sekä lisäksi Esko lähtivät hiihtolenkille, Miia ja Jaakko laskemaan ja minä viettämään lomaa. Harmi vain kauppa oli kiinni, mutta parin tunnin päästä pääsee korttien ostoon ja kirjoitteluun. Tämä päivä on mun reissun lomaosuus.

                                                                    -Elina

Kuten Elina edellä kirjoitti; porukkamme hajosi tänään. Me Jaakon kanssa lähdimme hiihtämään Tarfalan laakson suuntaan mukavat laskumäet mielessä.

Hiihtelimme melko pitkälle Tarfalan laaksoon, katselimme maisemia, juttelimme hetken suomalaisen miehen ja tämän poikien kanssa. Suosittelivat Kebnelle tuloa elokuun kahdella ensimmäisellä viikolla.

Kiipesimme paluumatkalla Tarfalan laakson suulla olevan ”nyppylän” rinteen ylös. Jaakko telluili hienosti rinteen pariin kertaan, minä hiissasin lankuillani perässä. Välissä pyörittelimme lumesta lumiukon vartalon pallot (isot!). Kolmen aikoihin hiihdimme leiriin ruoan laittoon. Elina liittyi joukkoomme.

Illalla Jaakko lähti leirimme läheiseen rinteeseen telluilemaan, minä otin Elinan istuinalustan tarkoituksenani laskea sillä (onnistui hieman heikosti paksun lumen takia). Telluryhmän miekkoset olivat mäessä samaan aikaan.

Ilma oli koko päivän ajan pilvinen, mutta onneksi pilvet olivat niin korkealla, että näimme maisemia hyvin. Illalla aurinko valaisi paikka paikoin pilvien takaa kauniisti.

                                                                   -Miia

Sama päivä, muun porukan kokemukset:

Aamiaisen jälkeen Satu, Tea, Matti, Johan, Esko ja minä suuntasimme itsemme pienelle tiedusteluretkelle Kebnen suuntaan. Lähtö tapahtui 12 jälkeen, joten tiedustelumme ei ollut tarkoituskaan edetä kovin pitkälle.

Lähdimme etenemään ”oikeaa” reittiä, eli Fjällstationin vieressä olevan nyppylän alapuolelta, mikä osoittautui melko nopeasti virheeksi. Siinä sitten nousimme hiki otsassa ylös jäistä rinnettä ja mieleeni tuli jälleen kerran, miksen ole ostanut metallikanttisia telluja omien ”lankkujeni” sijasta. Siinä sitten jonkun verran ylempänä puhaltelimme ja päätimme huomenna mennä nyppylän yläpuolelta. Sen jälkeen hiihtäminen olikin leppoisaa rinnettä pitkin ja suhtkoht tasaista kolmisen kilometriä, kunnes ensimmäinen nousu alkoi. Ristin sen kartan mukaan osaksi ”alkuverryttelyn esilämmittely”. Nousua pitkin Giebnejokkaa pääsin suksilla noin 150 m, jonka jälkeen Järviset olivat niin kaukana kotoa, että saivat jäädä siihen levähtämään. Tytöt jättivät suksensa myös siihen, mutta muut ryhmän urospuoliset sananmukaisesti taistelivat itsensä melkein johdan nousun loppuun asti. Sen jälkeen me kaikki jatkoimme jalan ylöspäin sekalaisessa muodostelmassa, kuten aina. Pian pääsimme tasanteelle, josta lähdimme vielä vähän tutkailemaan ylöspäin ”alkuverryttely”-osaa. Rinne oli jo jyrkkä ja jäinen ja luntakaan ei kaikkialla ollut. Osalla porukasta alkoi tulla jo nälkä joten jatkoimme enää hikisen satasen ylöspäin, että pääsimme hieman Haltia ylemmäs ja olimme tyytyväisiä. Sen jälkeen laskeuduimme alas miesten suksille, mikä osoittautui hyvin vaivattomaksi, ja söimme lounaskeiton ja vähän leipää.

Pojat laskivat ”auraa, käänny, kaadu”-menetelmällä alas ja tuli siinä laskemista itsekin kokeiltua, hurjaa. Hiihdimme takaisin Fjällstationille ja huiputimme läheisen nyppylän samalla. Melkoinen telttakylä alhaalla.

                                                                       -Jussi
 

Sunnuntai 23.4.

Aamulla sää ei näyttänyt parhaalta mahdolliselta, mutta koska oli viimeinen mahdollisuus huiputtaa Kebne, koko porukka pisti reput kuntoon ja paljon pitoa suksiin. Lähtö oli suunniteltu klo 8.00, mutta tarvittiin pari akateemista varttia lisäksi. Vahvistimme ryhmäämme vielä parilla ylimääräisellä jäsenellä ja olimme valmiita huiputtamaan Ruotsin korkeimman vuoren. Edellisestä päivästä viisastuneina otimme ylemmän reitin. Jätimme sukset Gebnejokkan alkuun, koska tänään emme testaisi hiihtotaitoamme vaan kestävyyttämme. Eilisestä olimme oppineet myös sen, että kävellen matkanteko sujui paljon nopeammin ja kevyemmin. Alkulämmittely sujui eilistä paremmin, mutta seuraava jyrkänne ei ollut yön aikana helpottunut. Silti kiipesimme sitkeästi polveen asti ylettyvässä lumessa ja tasanteella meidät palkittiin upealla auringon paisteella.

Seuraavassa jyrkänteessä nousi sitten ankara hiki johtuen sekä auringon paahteesta että vasemmalla puolella uhkaavasta rotkosta. Nousun aikana ei suuremmin kannattanut vilkuilla taaksepäin vaikka näköala olikin mahtava. Paluu ei siinä vaiheessa kuulostanut yhtään houkuttelevalta. Huipulle pääsyyn ei riittänyt pelkkä ylöspäin kipuaminen; välillä oli pakko laskeutua alas laaksoon. Energia oli loppunut jo ajat sitten, joten kevensimme reppuja lounaan painon verran. Tässä vaiheessa kadotimme auringon pilvien taakse, lunta alkoi sataa ja tuuli yltyi.

Päästyämme seuraavan jyrkänteen puoliväliin, oli lumisade muuttunut myrskyksi , myös näkyvyys huononi koko ajan. Päätimme kuitenkin jatkaa edelleen eteenpäin, koska olimme selvinneet jo niin pitkälle ja hinku huipulle ei ollut ainakaan matkalla laimentunut. Lopulta huomasimme tuiskun seasta viittoja, jotka johdattivat meidät Toppstuganille (kyllä ne ruotsalaiset keksivätkin…).

Ennemminkin isolta lumimöykyltä kuin mökiltä näyttävässä rakennuksessa pidimme lyhyen palaverin, kun ensin olimme lapioineet tiemme sisälle. Vaikka luonnonvoimat olivat kovasti meitä vastaan päätimme silti sitkeästi jatkaa matkaa kohti määränpäätä. Kohta kuitenkin huomasimme, ettei vuori ollut vielä tällä kertaa valmis ottamaan meitä vastaan. Näkyvyys oli lähes olematon, lumimyrsky peitti nopeasti jäljet takanamme. Vaikka sisu ja voimat olisivat riittäneetkin, halusimme kuitenkin päästä hengissä alas. Virallisten laskelmien mukaan olimme 2050 metrin korkeudessa kun käännyimme takaisin, eli olimme melkein voittaneet Kebnekaisen.

Alaspäin tulimme vauhdilla sokeasti kompasseihin luottaen. Tulojälkien löytäminen ei ollut helppoa, mutta silti oli pakko löytää Jaakon sukset, jotka näkyivätkin yllättävän hyvin valkeuden keskellä. Viimeinen iso nousu sujui jo helpommin, koska automaattivaihde oli löytynyt, ei jaksanut enää ajatella väsyneitä jalkoja ja pois oli päästävä. Menomatkalla kauhistuttanut rinne ei enää tuntunut yhtä hurjalta, koska rotkoa (tai yleensä mitään kovin pitkälle) ei näkynyt ja lunta oli tullut huomattavasti lisää. Kun vielä löysimme loistavan tyylin laskeutua, alastulo tuntui lasten leikiltä. Vanhalla kunnon liukumatyylillä kulutimme housuntakamuksia ja jarruttelimme kantapäillä, kun vauhti kiihtyi yli nopeusrajoitusten.

Nousun ja laskun välisenä muutaman tunnin aikana kivikon päälle oli ilmestynyt paksu lumipeite. Sitten vain rutiinilla alas viimeiset rinteet samalla kun saimme ihailla Jaakon ja Tuijan ”telemark-näytöstä”. Muittenkin sukset odottivat kiltisti mäen alla, josta porukka vähän hajaantui hiihtelemään omaa vauhtia kohti kotia.

Illalla kokoonnuimme hotellin alakertaan lämmittelemään, kuivailemaan kamppeita, kertailemaan päivän tapahtumia ja suunnittelemaan seuraavan päivän paluuta. Alakertaan löysi tiensä useampikin SOOPAlainen, jossa jaoimme kokemuksiamme ja naureskelimme toinen toistemme mitä erikoisemmille rusketusrajoille. Pitkän päivän päätteeksi lähdimme ottamaan viimeiset unet jo tutuksi tulleessa telttakylässämme.

                                                              -Satu ja Tea
 

Maanantai 24.4.

Maanantai, viimeinen vaelluspäivä. Aamulla heräsimme kovaan tuuleen ja arvuuttelimme oliko sää meille myötämielinen, olihan se! Sukset olivat kaatuneet jo valmiiksi menosuuntaan odottaen vain lykkijää. Tean teltta oli jäänyt illasta lumiseksi ja jäiseksi, mutta tuuli oli kuivattanuut senkin puolestamme. Aamupuurot keiteltiin vilpoisassa säässä ripsakasti ja sitten vuorossa oli kamppeitten pakkaaminen ja telttojen purku. Muut joutuivat hieman odottelemaan, kun meidän ruokaryhmä selvitti sekamelska-härdelliään.

Puolelta päiviltä olimme kuitenkin valmiit lähtöön ja suurin osa varusteistakin taisi tarttua matkaan. Alkumatka oli lupsakan helppoa ja kivaa mukavassa myötätuulessa. Taas oli ruotsalaisturisteilla ihmettelemistä, kun ryhmä suomalaisia tuulettaa menemään hikilautojen päällä kädet purjeina. Matkalla tapasimme muita SOOPAlaisia ja tasaisella, mukavalla tahdilla lipsuttelimme kohti Nikkaluoktaa. Matkan teko oli kevyttä, olimmehan pistäneet ”pienet” nyssäkät pantwagenin kyytiin.

Tavattuamme Juhan ryhmän, jäimme lusikoimaan viimeistä keittoruokaa. Saavutimme hetkellisesti Rämä-ryhmän, mutta yhteinen vaellus jäi lyhyeksi, kun Teppo vaihtoi saapastyyliin ja sitoi sukset rinkkaan. Sen jälkeen saatoimme vain ihmetellä Savotta-rinkan menoa kaukana edessä. Laddjujärvellä ryhmämme käytti hyväkseen ruotsalaisten turistiansaksi virittämää vohvelikotaa. Samalla Jaakko ja Johan lepuuttivat auringon polttamia silmiään. Salakavala arska oli mennyt kärventämään kahden urhean  matkalaisen verkkokalvot ja loppumatka heiltä sujui silmät peitettyinä.

Enää oli lyhyt luikasu Nikkaluoktan parkkipaikalle, jonka liepeille pystytimme leirimme.  Mukavassa auringonpaisteessa rakensimme viimeisen lepopaikkamme Ruotsin maaperällä ja keittelimme gourmee-ateriat. Illalla oli aikaa ja varaa jututtaa muita SOOPAlaisia ja hyppiä kammien kupeilla.

Oli hieno vaellus, olisi viihtynyt  vielä, mutta kiva taas päästä peseytymään kuorestaan ihmisten ilmoille.

                                                                                     -Matti