PÄÄSIÄISVAELLUS 2002 Sarek, ryhmä Nieras

TO 28.3

Edellisvuosista poiketen matkaan lähdettiin omilla autoilla. Jo klo 5 aamulla olimme liikkeellä ja parin tankkaustauon jälkeen saavuimme Sarekiin. Matkalla näkyi nuori maakotka. Ruotsin aikaan puolen päivän jälkeen pääsimme hiihtämään. Pari tuntia meni vaihtelevassa kelissä pusikoiden keskellä. Lounastauolla lunta alkoi pyryttämään ja tuulikin vain yltyi noustessamme korkeammalle. Näkyvyys meni niin pieneksi, että piti edetä vain kompassisuuntaa katsoen. Puusuksimiehet laittoivat voiteita, jotta eteenpäin päästäisiin. Yöpaikka löytyi suojaisesta paikasta pikku järven rannalta. Lunta tuuli pöllytti sielläkin, mutta kova tuuli ei retkimieltä päässyt tänne pilaamaan. Yli kymmenen km pääsimme puolikkaan päivän aikana. Tarkka sijainti selviää (toivottavasti) huomenna kelin kirkastuessa.

PE 29.3

Ähpar! Joo, sijainti on selvillä, ainakin nyt illalla. Koko päivä hiihdettiin valtavassa tuulessa, pari hiihtoporukkaa tuli vastaan. Illalla onneksi satuimme poromiesten mökille ja pääsimme sisälle lämpimään kun rämäpojat olivat jo tulleet samaan mökkiin hetken aikaisemmin, ilmeisesti hieman luvattomin keinoin… Pieni kansalaistottelemattomuus on hyve tällaisessa tilanteessa! Tuuli on tällä hetkellä niin kova, että ihan pelottaa ajatella, että olisimme joutuneet yöpymään ulkona teltoissa. Mahtavia sattumia nämä mökit!

LA 30.3

Erehdyin ottaan kronikkavihon haltuuni, kun tarunhohtoiset kiirunat saivat pääni entistäkin haltioituneeksi. Upeat maisemat ja hieno sää ovat tänään todella suosineet meitä. Lähdimme poromiesten kämpältä n. klo 11(?) paikallista aikaa ja etenimme lähinnämyötätuuleen (SE) Ruopsokin koillispuolta. Tämän edellä mainitun tunturin itäpuolella teimme havainnot mm. kahdesta kiirunasta, joiden mustat ohjakset tekivät unohtumattoman vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Ei riittänyt, että sain tallennettua kyseiset linnut filmille, vaan halusin todisteeksi myös niiden jätöksiä. Myöhemmin joudun tyhjentämään sonnaksi muuttuneen taskunsisällön hankeen… Muita havaintoja alueelta ovat olleet mm. mitä todennäköisimmät naalin jäljet sekä yhteensä 13 riekkoa. Kiersimme Muorjjenjunnjen eteläpuolen ja suuntasimme pohjoiseen puiston rajaa (?) seuraten. Illan tultua pystytimme teltat Vuovresin länsipuolelle. Ilta on täysin tyyni ja riekon soidinääni kantautuu vuonojen rinteiltä. Taskulamppu sammuu ja vain tähdet jäävät loistamaan yötaivaalle.

SU 31.3

Aamu valkeni aurinkoisena huiputuspäivänä. Johtuiko sitten huonosti palavasta sinolista vaikko jostain muusta, että lähdimme kohti Vuovresta (1328) vasta puolenpäivän maissa. Vaikka kapuamista riitti ja huippujen takaa tuntui aina löytyvän korkeampia, oli se sen arvoista. Oli komeat maisemat ja upeat laskut alastullessa. Täytyy vain toivoa, että kamera kesti kaikki mukkelis-makkelis töytäisyt matkalla ja otoksista tulee jotain muistoksi asti. Illalla oli vielä ohjelmassa pilkkimistä ja avantouintia. Ohjelmanumeroksi tuli kuiteskin vain itse avannon teko ja niitä muita ei ehditty enää sinä iltana. Ehkä seuraavana.

MA 1.4

Kuulas, huhtikuun ensimmäisen päivän aamu sarasti teltoillemme. seitsemän maissa porukka aloitteli kohmeisina aamutoimiaan, jotka tällä kertaa sujuivat ihmeen ripeästi, sillä olihan edessä vielä 20 km:n taivallus takaisin lähtöpisteeseen. hyvä kantokeli, mukavan viileä ilma ja innostunut hiihtomieli takasivat nopean alkuvauhdin. Kuivassa pakkaspuuterilumessa näkyivät hyvin elukoiden jäljet, joita innoissaan tiirailtiin ladun reunoilla. Kohta sykkeet nousivat roimasti kun huomattiin ladun poikki menevät leveät pitkulaiset ahman jäljet. Puurajan yläpuolelle noustuamme, aurinko armas alkoi hiljalleen hiostaa selkiämme, pakottaen luopumaan liioista vaatekerroksista ja valaisten koko maiseman hohteellaan kullankeltaiseksi paratiisiksi. Ylämäenkin vaihtuessa tasamaaksi ja lopulta alamäeksi ei suksiemme liukua pystynyt estämään edes satunnaiset kaatumiset. Lounas nautittiin raikasvetisen tunturipuron pengermällä taustanamme ylhäisessä yksinäisyydessä kohoava ”sokeritoppavuori”. Tunturikoivikkoon laskeuduttuamme, joutui tasapainoaisti koetukselle, kun yritti jäistä latu-uraa laskiessaan väistelemään puiden vänkkyrärunkoja ja alati vaanivia kivenjärkäleitä. Maasto sai kokeneimmankin laskijan heittämään kuperkeikkaa, minkä jälkeen lumiukkona (tai -akkana) noustessa ei voinut todeta muuta kuin, että kaatuminenhan on kivaa. Suuremmitta kolhuitta ja mustelmitta selvisimme koivikon läpi kunnialla ja leiriydyimme lähelle autoparkkia. Illan vanhetessa kävimme katsastamassa lähistön jääpuikkoputouksen ennen reissun viimeistä retkimuona-ateriaa. Kaikki kiva loppuu aikanaan. Omalta osaltani voin sanoa, että menetin sydämeni Sarekiin, mutta tulen sitä vielä tulevina pääsiäisinä sieltä etsimään.

TI 2.4

Aamulla lähdettiin liukkaasti liikkeelle. Reilussa puolessa tunnissa nautittiin aamupala, laitettiin kamat kasaan ja vaellettiin tämän päivän retkitaival-200 metriä luonnon keskeltä parkkipaikalle. Jällivaarassa sitten odotti saunan hautova löyly, joka pesun ja uinnin kera liuotti liat ja vaelluksen vaivat. Paikallisen ravintolaväen kauhistukseksi kävimme ahmimassa tyhjät mahamme täyteen seisovan pöydän herkkuja. Tyytyväisenä pääsimme sitten lähtemään kohti kotimaisemia. Reissu oli sujunut kaikin puolin loistavasti. olimme nähneet paljon: tuimat pohjan tuuloset, ihanat kevätpäivät, karun ja uljaan paikallisen luonnon kasveineen, eläimineen ja maisemineen. Olimme viettäneet hienoja päiviä toistemme seurassa, hyvässä porukassa.