REIPAS I

SOOPAn  pääsiäisvaelluksella Sarekissa

12.-18.4.2006

Ratki riemukkaassa menossa mukana:

Jani HIltunen, Annina Rasinaho, Anna Luukkonen, Lauri Wannas, Jussi Kejo, Turkka Mäkinen

12.4.2006 keskiviikko

 Oulu – Ritsem

Bussi saapui YO:lle klo 22 tietämissä ja pakkaaminen alkoi. Linjuriasemalta kyytiin lisää porukkaa ja tavaroiden uudelleen järjestämistä. Suksia ja muutama rinkka jouduttiin pakkaamaan sisätiloihin, mutta se ei liiemmin viivästyttänyt lähtöä, kun Etelän junasta saapuneita jouduimme vartomaan myöhästyneen rautahevon takia.

Tuirasta ängettiin kyytiin vielä viimeiset lähtijät ja niin 40-hengen seurueemme oli kasassa. Esittelykierrokset ja vessaan kulku tuottivat omat kommervenkkinsä suksipinojen yli pomppiessa. Lopulta bussillinen vaeltajia hiljeni lepäämään.

-Lauri

13.4 kiirastorstai

Ritsem – Kisuriskåtanin lähistö,

keli pääosin kantohankea,

hiihtomatka noin 25km,

tunnit taukoineen noin 11

Aamu valkeni bussissa eikä pelättyä vesisadetta näkynyt. Puolet porukasta tiputettiin matkasta hieman kahdeksan jälkeen Suorvan padoilla. Tilamäärän moninkertaistuessa bussissa jatkoimme tunnin ajomatkan Ritsemiin purkautuaksemme tyyneen puolipilviseen maisemaan.

Lyhkäisen säätötauon jälkeen Reipas 1 ryhmämme , johon kuuluvat Anna, Annina, Jani, Turkka, Jussi ja Lauri lähti Akka jävren ylitykseen merkittyä kelkkareittiä pitkin. Järvellä hieman tuulista ja porottavaa aurinkoa, joten vain muutama lyhyehkö tauko pidettiin, Janin ja Turkan hiihtäessä suurimmaksi osaksi edellä. Maankamaralle päästyämme oli lounastauon paikka Vuojutäno-joen partaalla. Vesien kalastelu vilkkaasti virtaavasta koskialueesta oli mielenkiintoinen käsienjäädytysprosessi, jonka jälkeen riippusillan ylitys ruotsinkielistä ohjetta ymmärtämättä. Matka jatkui koivikossa ylöspäin nousten ja muutamissa laskuissa kaatuillen.

Suuntasimme Akan ja lausumiseltaan mahdottoman (Sjnjurtjudis) kummun välistä lyhentääksemme reittiämme. Yhdessä laskussa Anna nyrjäytti polvensa ja lääkärin itseanalyysissä hän totesi parhaimmaksi kääntyä takaisin kohti Ritsemiä (Jälkikirjoitus: Annan paluureissu sujui kuulemma ilman sen enempiä ongelmia ja todistettavasti hän selvisi hengissä perille, sillä ainakin joku kovasti Annaa muistuttava nähtiin kyytiämme vastassa Oulun linkkariasemalla). Tavaroiden uudelleen järjestämisen ja hyvästien jälkeen jatkoimme nousua, joka osoittautui ahkiomiehelle paikoin erittäin hikiseksi urakaksi ja kiivaiksi ahkion ja omistajan välisiksi neuvotteluiksi. Lopulta ahkio asettui tasaisemmalle noustuamme ja matka lähemmäs lausumismahdotonta jokea jatkui. Pitkän päivän päätteeksi pystytimme teltat lähelle Kisurishåtanin kammia tuulen välillä telttaa puhalluttaen. Yöpuulle hiljennyimme kello 23:n tietämillä väsyneinä päivän urakasta.

-Lauri

14.4 pitkäperjantai       

Heräily leirillä alkoi kahdeksan maissa. Oli mukavan lupposta herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Tuuli oli edelleen navakkaa ja pakkasta pari astetta. Keittelimme puurot ja purimme leirin. Lisäsimme Anninan kanssa pitoa suksiin ja lähdimme matkaan. Lähdimme nousemaan ylöspäin kohti Nijakka rinnettä. Nousimme useita tunteja loivasti ja hiihtelimme Ruohtesvaggan solaa pitäen saman noin 900metrin korkeuden. Tuuli oli käynyt koko ajan navakammaksi ja lähenteli jo ”myrsky”lukemia. Eteneminen oli kohtalaisen hidasta mutta painoimme täysillä koko kööri. Pysähdyimme lounaalla renvaktarstuganin vierellä, tuuli ja lentävä lumi oli tuolloin kovimmillaan. Söimme nopeat lounaat ja jatkoimme matkaa.

Pudottauduimme alas laaksoon ja tuulikin rauhoittui mukavasti. Ongelmia oli hieman lauhan lumen kanssa. Se juuttui suksiin. Toinen oli juomaveden vähäinen määrä. Hiihdimme kohti Mikkastugania. Olin hyvissä voimissa lopussa ja hiihdin vähän edellä. Saavuimme stuganille kahdeksan aikaan ja heti rinteelle noustuamme huomasin kaksi telttaa. Rämäryhmä oli leiriytynyt samaan paikkaan ja olimme molemmat ryhmät hiihtäneet about saman verran, 50% koko matkasta. Pulisimme tovin heidän kanssaan ja pystytimme yhden teltan. Lauri ja Annina leiriytyivät stuganin ”puhelinkoppiin” (hätäpuhelin) ja Jussi samassa kopissa sijaitsevaan jätekoppiin. Janin kanssa meillä oli taas teltassa yllin kyllin tilaa. Lauri rakenteli vielä illalla lumilinnaa ja myöskin palauttelimme nestehukkaamme joka oli jo kohtuu vakava. Tämän jälkeen päivälliset ja antoisalle levolle. 50km takana ja 50km to go!

-Turkka

15.4 Lauantai

Joku kaipaili toimintaa jo aamuyöstä, mutta minä olisin nukkunut kauemminkin roskien seassa. Joskus yhdeksän jälkeen vireimmät koputtelivat minutkin ylös ja aamupalalle. Aurinko kurkisteli pilvien takaa lupaavasti ja kun tuulikin puhalteli inhimillisesti, näytti hiihtopäivä houkuttelevalta. Tavoitteenamme oli hiihtää Mikkastuganin puhelinkopilta kohti Bielatjåhkkåa ja kauempana siintänyttä Ähparia (mikä ihmeen nimi tuo nyt on, kuulostaa ihan virolta?) – sen edestä oli tarkoitus kiertää järviä pitkin Liehtjotjavren poronvahtitönölle, jossa piti Laurin ja kartan mukaan olla kammi, joka EI ole förfallen. Annina sanoi, että lähtisimme klo 10.30, muttei ollut yllätys että startti venähti (taas). Minä nysväsin kamojeni kanssa, Lauri jatkoi lumilinnaansa, Jani ja Turkka puuhailivat omiaan. Laajamittainen suksienhuoltosessio viivästytti entisestään. Taisi olla puoli 12 kun lopulta pääsimme matkaan –vrt rämät, jotka lähtivät ennen kymmentä.

Anyway, suksi kulki – no ei kaikilla – ja aurinkokin hehkui niin että minäkin alistuin levittämään aurinkovoidetta (tiesihän sen siis, että menisi pilveen). Pidimme useampia taukoja erinäisten luisto- ja/tai pito-ongelmien takia. Yllättävä tuulettomuus oli kuitenkin piristävää. ja maisematkin (Ruotsin kuvatuimmat?) Ähpärin liepeillä näyttäytyivät Bierikjävralle tultaessa (tosin ilman lämpenemisen takia alkoi upottaa enemmän). Lounastauon – kaikkien noiden eväs- ja voitelutaukojen jälkeen –  pidimme Bierikväräsin komean pahdan/itsemurhakallion edustalla. Nopeammat tekivät taas ruuan, minä vain söin. Mutta eipä tarvinnut lisätä taukovaatteita, eikä tarvinnut värjötellä. Lounaan aikana näimme parikin porukkaa, joista toinen, olosuhteisiin nähden kalliisti pyntätty, ohitti meidät kömpelönnäköisiä ahkiotaan kiskoen – mitä lie turisteja… Lounaan jälkeen lähdimme laahustamaan viimeistä etappia kukin ajallaan. Tasaista ja helppoa pitkälti jäätä pitkin – mutta sään muutos oli tyypillisen yllättävä ja äkillinen. Kova tuuli alkoi piestä lunta vasten kasvoja ja viimeiset kilometrit ennen Liehtjotjavren ymmärrettävän riemukkaita.

Päästyämme porotönölle koimme sitäkin iloisemman yllätyksen, kun se oli auki. Usein mainittu kammi löytyi lähimaastosta idyllisen mutta vähemmän houkuttelevasti lumeen hautautuneena. Mikäs siinä, porotupaan taloksi ja laiskottelemaan. Paitsi Lauri, joka lähti järvelle jäätä hakkaamaan vedenhakutarkoituksessa, lisäten näin oman kauniin episodinsa ikuiseen melodraamaan suomalaisen miehen suhteesta kirveeseensä. Myrskyssä kirvestä heiluttava suomalainen oli kuitenkin jälleen menestys – vettä ei tosin löytynyt (kun Lauri tuli takaisin takaisin, oli lumesta sulatettu jo monta kattilallista), mutta lähestynyt ruotsalaisporukka ymmärsi pysytellä kaukana. Tässä iltaa istuessa olen kitannut teetä, saanut hyvää ruokaa ja ollut kirjoittavinani tätä löpinää. Mitäpä muuta laiska vaeltaja voisi illan päätteeksi vaatia paitsi tulen kamiinaan, mitä Turkka onkin parhaillaan tekemässä. Siispä hyvää yötä.

-Jussi

16.4 Sunnuntai

Porokämppä Ähpärin kupeessa – huiputus – Suorva.

Matka noin 19km + huiputus 3-4km

Keli pääosin aurinkoinen, illalla vähän pakastui ja selkeni

Hiihtotunteja noin 12 josta huiputukseen puolitoista – kaksi tuntia

(aamulla lähtö noin klo 10 ja illalla leiriin tulo Suorvaan noin klo 20)  

Aamulla herätessämme puoli kahdeksan korvilla vaikutti että vihdoinkin pilvet olisivat väistymässä ja jonkinlainen huiputus voisi olla mahdollista. Loistava uutinen ja päivä alkoi iloisesti! Lähtiessämme liikenteeseen suunnistajamme neuvoi meitä väärään solaan. Onneksi ehdimme hiihtää vain reilu puoli kilometriä kunnes huomasimme että tässä on jotain mätää ja korjasimme suunnan. Siinä samassa pidimme suksihuoltoa ja puistonvartija pyyhälsi moottorikelkalla paikalle. Kun ruotsi ei oikein taipunut keltään niin keskustelu kääntyi aika pian englanniksi. Kun meillä oli kaikki kunnossa niin puistonvartija ja me jatkoimme matkaa.

Seuraavat 6km sujuivat yllättävän nopeasti. Hiihtäessämme mietimme kovasti että onko sää suosiollinen huiputukseen. Päätimme jatkaa vielä muutaman kilometrin ja seurata sään kehitystä. Lähdimme hiljalleen nousemaan ylöspäin ja niin kuin vuoristossa on tapana sää vaihtui nopeasti. Pilvet väistyivät ja aurinko alkoi porottamaan. Olihan se kerrassaan mukavaa hiihtää pelkällä aluspaidalla ja naatiskella auringon lämmöstä J Vihdoin pääsimme näkemään Ähpärin postikorttimaisemat joita allekirjoittanut oli kovasti koko reissun ajan odottanut, ja filmiä paloi.

Hiljalleen mäkeä noustessa kohtasimme kolme suomalaista vanhempaa herrasmiestä. Olivat samalla porukalla tehneet kahdenkymmenen vuoden ajan pääsiäisvaelluksen jonnekin päin skandeja. Siinä olisi itsellekin tavoitetta että vielä viisi- kuusikymppisenä jaksaisi tehdä pitkiä vaelluksia. Siinä mietimme että Sarekissa näkee talvella lähinnä suomalaisia ja että heille kelpaa kumpparit, ruotsinarmeijan sukset ja muutenkin vaatimattomat varusteet kun taas ruottalaisilla on järestään hienot ja kalliit vermeet.

Koska sää oli hieno lähdimme Turkkaa lukuun ottamatta hiihtämään kohti Njavvetjåhkan 1392metristä huippua. Koska olimme jo nousseet valmiiksi jonkin verran, ei huiputuksessa kauaa nokka tuhissut, nousussa meni reipas tunti. Suhteellisen jyrkkää mäkeä ylös hiihtäessä ja tampatessa viime päivien lumivyöryuutiset tulivat kivasti mieleen, varsinkin kun ketään lumivyöryistä jotain tietävää ei porukassa ollut. Huiputus sujui onnellisesti ja SOOPAn perinteen velvoittamina otimme huiputuskuvat ilman paitaa. Hienot oli maisemat, näki Akka-tunturin ja kaikki. Siinä oli mukava kattoa että mistä ollaan hiihdetty ja minne ollaan menossa. Slugganin täysin symmetrinen sokeritoppavuori jäi mieleen. Sitten pääsimmekin riemukkaaseen hetkeen eli mäen laskuun. Suksista nousukarvat pois ja menoksi. Olihan se upeaa! Ainakin allekirjoittaneelle se oli reissun kohokohta. Pistääkin miettimään miksei telluryhmä ole saanut suurempaa suosiota SOOPAn vaelluksilla.

Kun alas oltiin tultu jatkoimme kohti Suorvaa. 8km alamäkeä! Laskettelu sai siis jatkua :) Kerta suksikin luisti luisti niin olihan se yhtä juhlaa. Kun perille oli 3km matkaa niin alkoi tiheä koivumetsä alue. Kun ilmakin oli pakastunut niin jäisellä hankikelillä sai tosissaan tasapainoilla että ei itteänsä telonut laskemalla puuhun. Voin vain kuvitella miten hauskaa ahkiomiehellä oli. Lukuisista kaatumisista huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi meno oli kuitenkin hauskaa. Aina kun joku kaatui niin päästiin nauramaan.

Tiheikkö loppui aikanaan ja pääsimme tämän päivän päätepisteeseen Suorvan padolle (ikävää vaan päättää reissu isolle ja rumalle padolle joka ei oikein istu kauniiseen vuoristomaisemaan, ensi kerralla pitää reissu päättää vaikka Saltoluoktaan). Ajatuksena oli että jos hiihdämme tänään Suorvaan asti niin voisimme pitää leiriä padon läheisyydessä pari päivää ja huomenna kukin voisi tehdä mitä huvittaa, loikoilla leirissä tai käydä vaikka huiputtamassa lisää. Löysimme kodikkaan leiripaikan ja pistimme teltat pystyyn ja söimme pataruuat pikaisesti. Koska päivä oli ollut pitkä ja kello alkoi olla jo paljon aloimme piakkoin nukkumaan ja loistelias päivä oli takana.

-Jani

17.4 maanantai,

Toinen pääsiäispäivä

Suorvan eduspuolella Jiertásuoljsaaren rannalla.

Telttaseurueemme heräsi kello yhdentoista maissa toteamaan ettei tänään huiputeta viereistä Haljía. Sen sijaan nautimme runsaan kolmen ruokalajin aamiaisen ennen pientä päiväkävelyä Suorvaan. Iltapäivällä toisenkin teltan herrat uskaltautuivat ulos. Lounaan jälkeen Lauri ja Turkka hakkasivat kirveellä avannon.

Ilta kului korttipelien merkeissä. Sekä kasinossa että viidessäsadassa naissukupuolen edustajalla oli hyvä menestys, mikä herätti miehissä katkeria lausahduksia tasa-arvon puutteesta. Pelien ajan Turkka veteli sikeitä omassa teltassaan. Illalla Lauri pääsi toteuttamaan luomisvimmaansa, sillä runsas räntäsade tarjosi erinomaisen mahdollisuuden lumiukon muovaamiseen. Illallisen jälkeen miesseurue kävi vielä pulahtamassa avannossa. Allekirjoittanut uinui jo tuolloin.

Kaiken kaikkiaan vietimme mukavan leiripäivän räntäsateesta huolimatta. Suksia kukaan ei laittanut jalkaansa, sillä edellisten neljän päivän aikana taakse jääneet 100km olivat tarjonneet riittävästi nautintoja.

-Anniina

18.4, tiistai

Heräsimme kahden herätyskellon voimilla aamuviideltä lumen peittämällä leiripaikalla. Puurot ja teet keiteltiin nopeasti, teltat pakattiin, joka jälkeen suunnistimme padan yli parkkipaikalle. Muut Suorvan ryhmät jo olivatkin paikalla ja vähäisen odottelun jälkeen bussi saapuikin täsmällisesti kahdeksalta.

Edessä pitkä matka Jällivaaraan, jossa ennätettiin myös kauppaankin. 11.30 pääsimme uimahalliin jossa vuorossa polskuttelua ja liukumäkikisailua. Puhtoisena porukka siirtyi Grand Hotel Gällivareen lihapatojen ääreen ahmimaan itsensä täyteen.

Kolmelta suunta kohti Oulua, tosin perinteinen karkki- ja jäätelöreissu Haaparannassa oli välillä. Ouluun saavuimme yhdeksän maissa.

-Lauri