Hyvin tasaisesti nukutun yön jälkeen Tapsa, siis meidän bussikuskimme, jätti Loma-ryhmän ja toisen Reipas-ryhmän noin 9 aikaan Strimasundissa ja me Rämämpi Reipas ja Tellu-ryhmä jäimme aivan Ruotsin ja Norjan rajan tuntumaan Krabbfjället-nimisen nyppylän juureen. Pientä kamojen pakkailua, lounaan laittamista termariin valmiiksi muhimaan ja pakollisia kuvia kyltistä, jossa luki "Riksgränset Norge". WAU.
Kello 10 aikaan ahkio tai rinkka selkään/perään ja lähdettiin ottamaan ensimmäistä tuntumaa koko touhuun. Ylitimme Över-Uman -järven ja lävistimme Fjällripfjälletin. Saldona tästä tasapeli meidän kaatumiskilpailussa: kaikilla yksi kaatuminen. Över-Umanin jäällä liikkuessa keli oli pilvinen, mutta noustessa Fjällripfjälletiä aurinko alkoi porottamaan, joten oli oiva hetki keventää varustusta ja levittää aurinkovoiteet naamalle. Tästäkin on kilpailu, kuka ekana naamansa polttaa, Anna taitaa olla ekan päivän jälkeen johdossa.
Laskimme Grasvattnetin rannalle ja ihailimme pilviverhon takaa paljastuvaa Oksskoltenia ja sen kavereita. Aika vaikuttava reiluun 1900m kapuava murikka. Lounastimme Grasvattnetin pohjoisen puoleisella rannalla ja kelpasi ympärillä kohoavia tuntureita ja vuoria ihailla. Seurailimme jäällä kulkevaa latu-uraa kohti ensimmäisen päivän määränpäänä olevaa mökkiä, joka sijaitsee Oksfjellhumpenin eteläpuolella. Mökissä ei ollut tarkoitus yöpyä, vaan sen lähimaastossa. Mökki löytyi ja aurinko pisti taivaalta parastaan. Välillä tuntui, että parasta olisi hiihtää vain T-paidalla ja shortseilla. Lumi myös alkoi olemaan aika tarttuvaa ja ainakin uutta latua tehdessä oli ero aamupäiväiseen luistoon huomattava.
Mökillä yöpyi yksi norjalainen, nimi oli joku Timotei tms. Ihmetteli meitä, kun kuuli, ettei nukuta mökissä, vaan ulkona teltassa. "Sisu sisu", norjalainen hoki ja sanoi, että 100 kr yöpymismaksu on hänen mielestään halpa. On muuten ne mökit aika hienoja, ja pehmeä sohva myös istuskella. Mutta totuus on, että oishan se tyhmää maksaa yöpymisestä, kun nyt teltalla saamme valita ihan mitkä maisemat vaan ja norjalainen hämillensä.
Päivälliseksi Jaanan ja Juuson ruokaryhmä tarjosi muusia ja nakkeja, jälkkäriksi omenoita ja päärynöitä kinuskikastikkeella. Päivän saldo oli noin 11km ja keli koko päivän upea. Nukkumaan mentiin noin 21:00, sitä ennen kuitenkin tutkailimme, mitä huomenna tehtäisiin. Jokainen näytti jotain liikkeitä lämpimikseen ennen makuupussiin kömpimistä. Anna kieri päänsä pyörälle, Jaana teki kuperkeikkoja etuperin, Janne takaperin, Paavo osoitti koordinaatiokykyä juoksemalla takaperin, Juuso yritti kärrynpyöriä. Illan päätti sisaruspiiri, oli siinä norjalaiselle varmaan taas ihmettelemistä.
Aijuu meinas unohtua, että laskettiin lapiolla mäkeä ja hypittiin rinteiltä. Ja makoilimme keskellä järveä nauttien auringosta. Taidettiin olla tällainen Reippaan rämämpi lomaileva ryhmä.
Anna pyysi listaamaan eläimiä, mitä päivän aikana nähtiin:
Muuta:
Herättiin noin 7:45 Suomen aikaan. Aamutoimissa meni se pari tuntia ennen kuin päästiin lähtemään päiväretkivarusteilla läheisten isompien huippujen juurelle. Joidenkin ajatuksissa oli yrittää jäätikön reunalle, toisilla oli mielessä vähäisempi kapuaminen ja lepopäivä. Niimpä tosi paikan tullen pienten neuvotteluiden jälkeen jakauduimme kahtia. Rämä-pojat Paavo&Janne jatkoivat eteenpäin, kun taas Juuso, Jaana ja Anna kääntyivät takaisin ja heittäytyivät välillä telluilemaankin.
Lounastettiin lähinyppylällä ennen paluuta mökille jätettyjen tavaroiden luo (noin klo 15 Suomen aikaa). Tänään nähtiin valkoista ja parvi pulmusia. Siinä se aika kului syöden ja leväten, kunnes kiipeilijäpojat saapuivat jämptisti viis vaille kuus takaisin. Pikkulevon jälkeen lähdimme vielä parin-kolmen kilsan päähän joen lähettyville leiriä pystyttämään. Iltaruuaksi herkullista poro-sieni-muussia sekä jälkkäriksi mesikakkua. Kaik' on hyvin.
Iltateen keiton yhteydessä keskusteluja kosteusfysiikasta ja jostain telepaattisista jutuista, mitä mä en ihan tajuu. Loppusaunan yhteydessä pitää testata sormen rasvausta, se ei kuulemma tuu ryppyseks.
Illalla ennen nukkumaan menoa meitä kävi tervehtimässä 3 kpl moottorikelkkailijoita, poliiseja ilmeisesti. Siinä sitten muutama sana norjaa haastettiin.
-Jaana
Jäätikköreissulla nähtyjä eläimiä:
Jäätikön (Okstindbreen) tavoittelu alkoi 12:00 reippaan ryhmämme jakaannuttua perusleirissä kahteen semiryhmään: Semi A lähti kartoittamaan uutta reittiä alas jäätikön reunasta kohti Oksfjällenin suistoa, minne olimme aiemmin jättäneet enimmät romppeemme. Semi B puolestaan suuntasi Oksskoltenin huipulle.
Pidimme tunnin nousun jälkeen ekan tauon auringon paahtaessa vasten palaneita kasvojamme. Sää oli täydellinen huiputukseen, lukuunottamatta ajoittain todella navakkaa vastatuulta. Taakse katsoessamme näiemme vuorijonojen jatkuvan kauas horisonttiin vasten pilvetöntä vaalean sinistä taivasta. Lounas nautittiin hätäisesti tuulisessa kurussa (n. 1000m korkeudella) ja heittämällä sukset kainaloon päästiin jotenkin kurusta jäätikön pääälle, oli huuli pojilla vähä pyöreänä. Päätimme kiertää sinisen jäävyöhykkeen kaukaten laajasti oikealta, vaikka Oksskolten oli aivan sinisen railovyöhykkeen takana. Maisema jäätiköllä oli kuin tieteisfilmistä, kuin Saharan autiomaa, mutta hiekka on pois, taiottu lumeksi. Ja on kuuma, hiki. Vihdoin 15:00 olimme Oksskoltenin juurella (h=1300m). Sitten nousimme kohti uippua jalan sauvoilla tukien kunnes 1600 jyrkkä rinne ja jää estivät etenemisen, myös pelko ja laskeutumiseen varattava aika auttoivat päätöksenteossa.
Laskeutuminen olikin sitten siistiä off road -meininkiä. (Vestibulocokhlearis-) aisteja käyttäen, kaatuillen, kuvaten ja varoen. Klo 17:00 Ruotsin aikaa oltiin perusleirissa ja hikoiltiin siitä vielä auringossa =kuuma Oksfjällelvan suistoon, missä Semi A:n kanssa vaihdettiin kuulumisia ja jaettiin kokemuksia.
Lopuksi ryhmä levitoi itsensä jonkun matkan päähän johonkin tuulensuojaan ja vaipui teltoissaan sikeään uneen.
Aamu valkeni ja Janne oli ensimmäisenä ylhäällä lumikuopastansa. WC-liukumäki oli yön jäljiltä vauhdikkaassa kunnossa. Puput olivat piilotelleet pääsiäismunia ympäri leiriä ja suklaa maistui.
Matka jatkui parin tunnin aamutoimien jälkeen Speltfjelldalenia pitkin etelään. Kelkkauraa oli hyvä hiihdellä ja matka taittui nopeasti. Lounas nautittiin Artfjelletin alarinteillä. Korkeus lienee ollut tuolloin jotain 650...700 hujakoilla. Aurinko paistoi nätisti ja sää näytti suosivan.
Jatkoimme matkaa vielä hieman itään/kaakkoon, mutta joskus viiden hujakoilla päätimme jo pystyttää leirin. Maisemaa oli vähäsen, esim. jo taakse jäänyt järvi näkyi yhä.
Pientä iltahiihtelyä tehtiin kolmen miehen/naisen voimin ennen illallista. Pieni tihkusade yltyi ajoittain isommaksikin tihkusateeksi ja sää hieman harmitti mieltä vettä sulatellessa. Pienet leiki, Juuson huumoripläjäykset ja Annan optimistiset sääennusteet kuitenkin piristivät tilannetta. Nukkumaan käydessä yritettiin olla kastelematta koko telttaa ja toivottiin aamulle auringonpaistetta, joka kuivattaisi märät sukat.
Jatkettiin ylänkölaaksoa parin uoman poikki kohti Ullevuollea, ja pilvien lomasta kajastavien vuoren jyrkänteiden suuntaan. Pilvet vielä roikkuivat suht alhaalla, ja matka meni hyvin pujehtien ja rinne koivikoiden ja Tverelvenin ohi. Pari-kolme km hiihtelimme laakson pohjassa järvien ja lampien lomassa kohti rajaa. Laakson pohjukassa näimme myös turve/kivipaaseja ja lopulta saavuimme rajapyykin U-solan harjanteelle. Näkkäri- ja lakutauon jälkeen jatkoimme kelkkauraa loivasti alas päin vuorten välistä. Liutjälnerna oli aika märkä - ainakin kesällä, ja nytkin oli paikoin sohjoa ja vettä. Kesäreitti kulki ylempänä kivitapeista lukien. 541 oli korkeus m.p.y. Lopulta Koja erkani pääuralta, ja pääsimme lounastamaan ja laskemaan rinkat selästä n. klo 14 aikoihin. Koja sijaitsi suopläntillä kurun alapuolella, jossa virtasi 3 puroa, ja muutenkin näytti lapiokentältä vaatimattominen asujaimistoineen. Kaarimajan päällä oli n. ½ m lunta ja vesi tippui räystäiltä. Jaana meni vilkuttamaan ikkunasta kotihiirille, mutta muuten oli rikkumattoman hiljaista. Riekkojen ja kiirunoiden pakina välillä kantautui korviimme.
Rinne houkutteli pehmeydestä huolimatta ilta-aktiviteetteihin, toiset kipusivat ylös puurajalle, ja Anna jäi ihmettelemään japanilaisvaikutteisia puuhahmoja. Ilves yhytettiin jälkien perusteella, välillä oli varovasti tapsutellut, välillä hypellyt kurujen päällä kivillä. Kuuden jälkeen rupesimme tavan mukaan leiriytymään ja vettä keittämään - tällä kertaa ihan aidosta tavallisesta vedestä. Kamat kuivi ja sukistakaan ei paljon mehuja irronnut kun kaikille oli melkein ainoat kuivat jalassa. Iltaruuan - vai oliko lounaan kruunasi hieno merikotka Paavon tarkan näön ansiosta. Muutenkin jyrkkä sola aiheutti kaikenlaisia kummasteluja ja mielikuvituksen vilkastumista. Laitoimme kuitenkin yöpuulle, vaikka Janne meinasi aluksi yöpyä kuopassaan vartijan heiluttaessa sauvaa ja pään pelottaessa muut kiilusilmäiset pois. Liekö ilveskään olisi uskaltanut paikalle iltavirren ja rukousten kiiriessä hämyssä. Haikeus alkoi hiipiä puseroon, ja nuotiolaulu vimmeisteli muistelot siihenastisesta taivalluksesta suksen päällä. Ruoka oli sopivasti hujennut, sekä makuupussit ja teltat kuivuneet myrsky-yön jäljiltä. Aamu oli rapsakka ja lupaili hyvää tiistaipäivää auringon kilossa.
Herättiin taas siinä noin kahdeksan aikaan. Yö oli vietetty Kojalla, lahoamispisteessä olevan huvilan ja sen vajan vieressä. Paavo, meidän vesipoika, oli onneksi edellisenä päivänä vainunnut juoksevaa vettä, joten pääsimme helpolla lumen sulattelun kanssa. Vakiintuneisiin aamutoimiin meni tällä kertaa "vain" vaivaiset pari tuntia. Kymmeneltä oltiin jo liikenteesäs, hyvä, sillä alkoi olla viime hetkiä kerätä kunnon punoitus naamalle kotiin viemisiksi.
Pitkälle ei Kojalta päästy, kun lämpöisessä kelissä norjalaisilta mallia ottaneena Janne pukeutui täkäläiseen hiihtoasuun. Mikäpä siinä oli sivakoida, oli taas meinaan aika lämmin.
Kelkkauraa pitkin hiihtelimme Rönäsin tien päähän. Kojalta matkaa siihen tuli noin 5km, kellon ollessa vasta 12:00. Oltiin suunniteltu, että käymme tutustumassa ja kuluttamassa aikaa kiipeämällä paikkaan nimeltä Vallegierte. Sinne siis sivakoiden Vindelfjällenin kelkkailijoiden pääuraa. Järven jäällä näimme, miten isä ajeli kelkalla vetäen pikku-Börreä Stigalla perässä. Ehkä se oli vaarallista, mutta kivalta se näytti. Oltiin taas päästy sivistyksen keskelle.
Vallegiertelle piti mennä, mutta ei me sinne menty, vaan johonkin paljon parempaan. Kamat jätettiin sinne toisen paikan (Ruttjebäcken, toim.huom.) mäelle, syötiin lounas ja alettiin suunnittelemaan mitä loppupäivänä tehdään. Tehtiin perinteiset, lähdettiin nousemaan läheistä Njerebeiven huippua. Sukset piti hyvin, nousu oli loiva, lumi ei upottanut ja maisemat upeat. Alas tultiin vauhdikkaasti ja otimmekin parhaimman laskun uudestaan.
Leiriin päästyämme n. klo 18 päätimme, että kaikki nukkuvat lumikuopassa. Taivas oli pilvetön ja näytti tulevan ihan mukava, kuiva ja kylmä yö. Hyvä idea jälleen kerran :) Illan ohjelmistossa oli useita hiihto- ja kävelylenkkejä ja tulevan yösijan valmistelua. Paikalliset ruotsalaiset, norjalaisista puhumattakaan, jäisivät luultavasti kummastelemaan lumilinnoitustamme, joka oli eräänlainen insinööritaidon mestarinäyte. Juuso haki omia rajojaan ja koetteli housujensa vetolujuutta freeride-lapioinnin merkeissä, jossa Fiskarssin retkilapio pääsi näyttämään monikäyttöisyytensä.
PS. Ruttjebäcken oli paikallinen nähtävyys suorastaan eli komeaa jokivartta sinne ylös noustiin.
PPS. Ruttjebäcken oli libsh=kivikanjoni, jossa oli veden muovaamia onkaloita ja paasia. Vindelfjällenin tämä puoli oli ollut (porojen) laidunmaana jo 1860-luvulta lähtien, jolloin uoma keksittiin, ja siellä alettiin pitää laidun- ja viljelys.... Röding tulee sanasta ranar=laiduntaa. Oli tämä siinä opaskyltissä, Röding siis ollut saamelaisten aluetta muinaisista ajoista lähtien.
Lähtöpäivän aamu lähti kohmeasti käyntiin Rytjebäckenin kupeessa, mutta pian aurinko alkoi taas paahtaa tuttuun tapaan. Aamupalaa ei enää tehty, vaan kaikki pakkasivat rinkkansa lähtövalmiiksi viimeistä etappia varten, joka hasardien välttämiseksi taitettiin sukset kainalossa. Paavo ahkioineen ajatteli uhmata Ruttjebäckenin jäisiä hankia, mutta päätyi myös kantamaan suksia.
Paikallinen ukko ihmetteli rukkaset tanassa, kun laskeuduttiin 7:n jälkeen paikallista aikaa alas sukset rinkoissa sojottaen, kuin heinäsirkat tai aarnimäihiäiset. Myös pari koiraa heräsi kun arvuuttelimme bussin saapumista ja teimme tiedusteluja tietä pitkin. Trutit piiskutteli puissa ja vesi loiskui ja virtasi peilimäisenä uomassa. Olikin eilen kuin taikametsä ne kanjonista nousevat metsänrinteet suo- ja kosteikkoineen. Lopulta Tapsa tuli daameineen, ja keinuimme hiekkatietä puolelta toiselle hakemaan muuta porukkaa. Norjan puolelta haimme viimeiset, ja Över-Uman taas ajettiin päästä päähän, n. 15km. Pyttipannun ja maittavan ruuan jälkeen pakkauduimme bussiin kotimatkaa varten.