Syysvaellus 1997

30.9- 1997

Enemmän ja vähemmän huonosti bussissa nukutun yön jälkeen lähdimme vaeltamaan klo 9.35 10 km:n päästä Suomen rajalta. Ensimmäiset pari kilometriä olivat kyllä melkoista ryteikköä ja nousuakin oli sen verran, että ainakin kirjoittajan pulssi hakkasi melkoisia kierroksia. Sää matkan aikana oli mitä parhain, lämpötila huiteli kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella ja taivas oli lähes pilvetön. Matkan puolivälissä söimme jonkun pienen lammen rannalla tuulen puhaltaessa aika navakati. Seitsemän maissa saavuimme tänne Lossun kämpälle. Me ryhmän naispuoliset jäsenet uskaltauduimme tekemään pikapyrähdyksen Lossujärveen. Täytyy sanoa, että kylmää oli, mutta kyllä virkisti. Melkein heti syötyämme (21.00) me tyttäret kävimme yöpuulle, Arin ja Pettein jäädessä vielä porisemaan erään lakimiehen ja hänen vaimonsa kanssa iltanuotiolle. Sini ja Anne-Mari saivat vielä ennen nukkumaan menoa hartijahierontaa eräältä professorismieheltä, joka yöpyi samassa tuvassa kuin me. Tyttöjen ilmeet kyllä kertoivat aikapaljon... Joo, että sellaista.

31.8

Lähdimme 10.20 Lossujärven kämpältä. 50 minuutin kävelyn jälkeen Sini huomasi hukanneensa lakkinsa ja lähti juosten etsimään sitä kämpältä.

No hattua ei sitten löytynyt ja matkaan. Välillä oli aikamoista nousua tietenkin rakka kivikkoa.

Joskus iltapäivällä tuli reitillemme oikea pysäyttäjä "end of the road" (näimme tosihienon vesiputouksen, eikä Petterikään pyörtynyt).

Räpsimme rullallisen kuvia. Vaelsimme klo. 20.00 saakka, jonka jälkeen pystytimme leirin pikaisesti koska sääkin näytti hivenen uhkaavalta. Sadetta ei kuitenkaan tullut. Matkamme jäi muutaman kilometrin targetista mutta eihän se ole pääasia.

1.9

Aamulla kävi käsky, että kello yhdeksän oli oltava valmiina lähtöön. Aikataulu pitikin ihan hyvin ja lähdimme tarpomaan kohti Haltia. Joen ylityksen jälkeen heitimme rinkat pois joen rannalle ja suuntasimme askeleemme jälleen kerran kohti Haltin huippua.

Matkalla ohi pyyhälsi toinen Soopan porukka ja Haltin valloitus sujuikin sitten melko yhteisissä merkeissä.

Otimme muutamia valokuvia ja kipusimme alas. Anne-Mari ja Sini halusivat nähdä Haltin autiotuvan ja tekivät parin kilsan ylimääräisen lenkin sillä aikaa kun toiset taapersivat kohti rinkkoja.

Kun taas kaikki oli koolla ja soppa syöty, alkoi vettä tippua niskaaan. Tulikin kiire Pihtsusjärven kämpälle. Siellä taas syötiin ja juotiin. Kömmimme makuupusseihin uneksimaan tulevista sateettomista päivistä.

2.9

Pihtsusjärven kämpällä kömmimme ylös 7.15 suhteellisen pirteinä (huolimatta kuorsaavista "kämppiksistä"). Tunkua oli aamupuuron keittoon, sillä kämpän ympäristöön oli illalla kertynyt sateisen sään takia melkoinen kampusalue (15 telttaa) vaeltajien teltoista.

Matkaan pääsimme vähän yhdeksän jälkeen sään ollessa suht' mukava, kosteudesta huolimatta. Suuntasimme kulkumme Meekonjärvelle auringonkin välillä pilkistellessä pilvenlonkien välistä. Polku oli vielä edellisen yön sateesta melkoisen liukas, joten yksi ketjukolarin poikanenkin pienten kommellusten joukkoon mahtui.

Pihtsusköngäs oli upea nähtävyys jota oli suorastaan pakko pysähtyä filmaamaan. Juoksipa Petteri vielä ihan putouksen vierelle jotta saimme oikean käsityksen mittasuhteista.

Meekojärvelle saavuttuamme päätimme kokata varauskämpän portailla. Tapasimme tuvassa asuvan miehen, joka välttämättä halusi päästä eroon ylimääräisestä makkarapaketista. Niinpä meitä toivottavasti odottaa illalla kabanossien grillaus. Yön joudumme ilmeisesti viettämään teltassa, sillä autiotupaan oli jälleen paljon yöpymään tulijoita... Onneksi sentään saamme lämmitellä perinteisen uintimme (Sini+minä (=Anne-Mari)) päälle täällä sisällä ja ruokakin alkaa porista lupaavasti tuvan hämärässä.

Toivottavasti vaellushenki säilyy matkan varrella edelleenkin hyvänä. Ainakin puitteet siihen ovat aika hyvät, vaikka ensikertalaisena matkalla olenkin mukana... Toivotaan myös, että Kamikatse-mäkärät vähenevät tai ainakin lopettavat hyökkäyksen!

3.9

Ari heräsi seitsämältä ja lähti näyttelemään sosiaalista. Muut vaivautuivat nousemaan siinä yhdeksän kieppeillä. Sini nukkui katkeraan loppuun asti, elikkäs puoleen kymmeneen. Kyllä Meekojärvellä oli mäkäräisiä: Satoja lyhyestä ja kiihkeästä suhteesta pitäviä. Sellaiset voivat päätyä katastrofiin.

Puoli kaksitoista lähdimme kohti päämääräämme. Tässä vaiheessa päämäärä oli Siettinjärvi. Kävelimme ylämäkeen aika vauhdilla, kolme kilometria tunnissa. Ylängölle päästyämme huomasimme vastatuulen olevan kova ja päämäärämme vaihtui Kuonjarjohkaksi. Siellä olimme kolmelta. Siellä olikin jo väkeä. Sumukin laskeutui tosi hernerokkamaisena. Se estikin Siktakurralla käynnin. Tyttäret majoittuivat kämppään ja pojat pystyttivät teltan, toivottavasti kuivaan paikkaan. Tytöt tarjosivat paikkaa sisältä kämpästä, mutta illalla saapui paikalle nuori pari. He olivat vaeltaneet Haltilta saakka ja viimeiset seitsemän kilometriä kompassisuunnalla sumussa. Joten pojat menivät nukkumaan telttaan.

Tänään on ollut huonojen vitsien päivä =lyhyitä ja ytimekkäitä. Onneksi aamulla selvisi että telttapaikka oli kuiva.

4.9

Ihmeiden aika ei ole ohi: Aurinko ei sittenkään ole unohtanut meitä. Aamuvirkut saivat keitellä eräille torkuille aamupuurot ulkosalla. Toisaalta myös siitä syystä, että mummot olivat vallanneet ruokapöytämme. Siinä yhdeksän pintaan lähdimme kohti Terbmisjärveä. Petteri nakitti suunnistusvastuun meille muille, joten siinä sitten käveltiin leppoisasti sekä ihmeteltiin karttaa ja kompassia. Hyvinhän se meni ja kahden maissa pysähdyimme keittelemään tunturijärven rannalle. Meidän säännästeööessä meetwurstia saimme seurata dramaattista kahden vaeltajan näytelmää. Ari ja Petteri lähtivät ottamaan asiasta selkoa. Selvisi, että vanhempi pariskunta oli viettänyt pari päivää teltassa parempia säitä odotellessa, naisen kärsiessä jalkavammaa. Päätimme auttaa heitä, joten porukka hajaantui! Anne-Mari antoi partio lupauksen Salmikurussa kello 14.40.

Lupauksen jälkeen jatkettiin matkaa helteisessä säässä kohti autiotupaa. Illalla lopulta, noin klo 19.00 kaikki rinkkojen hakijatkin saapuivat perille. Sitten keiteltiin ja loppuilta ihasteltiin upeaa auringonlaskua. Monien mielestä Terbmisjärvi oli yksi retkemme upeimmista kohteista. Johtuen ehkä myös siitä, että E4:sen (Kalottireitin) trafiikkia ei täällä näy. Erämään rauha ja hiljaisuus on käsin kosketeltavissa.

5.9

Perjantai aamuna heräsimme puoli yhdeksän aikoihin, sumun peittäessä ympäröivät tunturit. Yhdentoista maissa olimme saaneet masumme täyteen aamupuuroa ja kamppeemme kasaan, matka jatkui. Perjantai päivä olikin melko tasaista taaperrusta, välillä pienen tihkusateen osuessa reitillemme. Alkumatkasta lauloimme kurkut suorina lauluja laidasta laitaan. Ihmettelimme sitä, mille lentoreitille olimme osuneet, sen verran monta kertaa helikopteri ja vesitaso pyyhälsivät ylitsemme. Neljän maissa saavuimme Tsahkaljärven rantaan, minne pystytimme teltat. Anne-Mari ja Sini lähtivät katsomaan Kauniita ja Rohkeita retkeilyhotellille meidän muiden jäädessä telttaan pitämään sadetta ja syömään suklaata. Iltanuotionkin saimme syttymään Sinolin voimalla. Viimeistä vaellusiltaa olikin kiva viettää valkean äärellä niitä näitä jutellen ja viimeisiä ruokia mutustellen.

6.9

Päätimme herätä retken viimeisenä aamuna hyvissä ajoin, pitihän Saanan majalla olla jo puoliltapäivin. Aamulla huomasimme ruokavarojemme olevan siinä tilassa, että päätimme turvautua hätämuonaan. Lähdimme siis matkailuhotellille HOTELLIaamiaiselle. Puuroon en kuitenkaan koskenut.

Hotellilla tapasimme bussikuskimme joka olikin jo odottamassa meitä. Pakkasimme reppumme autoon ja lähdimme poimimaan muita ryhmiä Skibottenin tien varresta. Onnistuimme löytämään kaikki laumamme lampaat, joten hyvillä mielin suuntasimme Saanan majalle saunomaan ja syömään.

Kahdelta linja-auto lähti kohti Oulua. Muutaman pysähdyksen ja Haaparannan excursion jälkeen saavuimme Ouluun noin ilta kymmeneltä.